Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää

Mutta on se kuitenkin. Yksi syy, miksi olen halunnut omakotitaloasujaksi, liittyy juuri ajatukseen omasta pihasta, kukkapenkistä, kasvimaasta, pyykin kuivattamisesta ulkona ynnä muista sellaisista arjen pikku toiminnoista, joiden toteuttaminen kerrostaloasunnossa varsinkin ilman parveketta on aika haastavaa.

Olen toistaiseksi päättänyt olla lotkauttamatta korvaanikaan heille, jotka naukuvat sitä miten oma piha on kauhea rasite ja pakkotyöleiri. Pihoja kun on kaikenlaisia, eikä helppohoitoisuus tarkoita välttämättä sitä että talon ympärys jyrätään asfaltille. Nurmikkoa se ei ainakaan tarkoita. Muistan, että omakotitaloasumisvuosieni ainoat pihaan liittyvät nalkutuksen aiheet olivat nurmikonleikkuu ja lumityöt. Lapsuudenkotini piha oli melko funktionaalinen: kadun ainoita, joilla sai pelata, leikkiä ja temmeltää vapaasti. Kerran isä päätti somistaa pihaansa istuttamalla juhannusruusun kannonnokkaan. Istutuspaikan valinnasa ei konsultoitu kaikkia asianosaisia ja pian isälle selvisi, että juhannusruusu yritti kasvaa kakkospesällä. Pesäpallo kiellettiin silti vasta sitten, kun lyöjien ranteessa alkoi olla liikaa ruista ja pallojen kaaret kantoivat naapurin ikkunoihin asti. Joskus jopa sisälle saakka.

Meidän uusi piha on vuonna 1982 näyttänyt tältä:



Ja nyt se näyttää tältä:



Tosin kuvasta on armeliaasti rajattu pois joku tyystin henkensä heittänyt, iso koristepensas. Huokaus. Mitään muuta tuosta entisestä ei ole jäljellä kuin talon edustalla pengerrysten laidoilla kukkivat ruusupenkit, ja niistäkin törröttää enemmän kuolleita, ruskeita, piikikkäitä oksia kuin vihreitä ja elinvoimaisia. Paksut hanskat ja oksasakset ostoslistalle.

Tätä rytöpesää pitäisi ryhtyä talon kunnostuksen ohella nostamaan alennustilasta entiseen loistoonsa. Helpommin sanottu kuin tehty: pihalla on vielä kuluvan kesän aikana tehtävä järeitä kaivinkoneoperaatioita tyyliin vanha öljysäiliö pois maasta (talo sijaitsee pohjavesialueella), nurmettuneet ja sammaloituneet kulkuväylät sisäänkäynneille ja autotalliin taas auki, pintavesien hallinta kuntoon yläpihan kallistuksia muuttamalla. Tuo alapiha puskee niin vahvaa rikkaruohoa että en ihan ymmärrä, mikä mahti maailmassa siihen voisi tehota kun "mää ne myrkytin" -tyyppinen lähestymistapa ei oikein tule kyseeseen.



Mutta ei hätää. Olen ottanut niin kutsutut kovat keinot käyttöön. Katsotaan, millaisiin ihmeisiin vielä kykenemme. Ja anoppi lohdutti tähän(kin) asiaan erittäin hyvin sopivalla kansanviisaudella: Vähän joka päivä on paljon kuukaudessa.

Sitä paitsi, positiivisiakin puutarhauutisia on jaossa heti kättelyssä: Eräs sentään kukoistaa!