perjantai 30. tammikuuta 2015

Pitäkää kiinni hatuistanne

Nyt se on alkanut. 


The Remontti, nimittäin. Naapuri toteutti tänään itseään menemällä kipsilevyseinästä läpi. Suihkupömpelin kipsilevyt ovatkin ainoat laatuaan tässä talossa, ja kohta niitäkään ei enää ole. Naapurin läpimenoreijästä kajastaa nyt valo pimeään eteiseen ja minä odotan ihan hirmuisesti sitä, miltä olohuone näyttää kun se on täydessä mitassaan. Ja valaistuuko eteinen kuinka radikaalisti. 


(Siitä se naapuri meni.) 

Suihkupömpelin lopulliseen poistumiseen liittyy paljon muitakin jännitysmomentteja kuten se, millainen reikä olohuoneen lattiaa koristaa pömpelin lattiakaivon kohdalla, miltä näyttää ylipäänsä lattia pömpelin alla ja ovatko olohuoneen ovilistat vielä pelastettavissa. Elämme mielenkiintoisia aikoja. 

Meillä kävi tänään visiitillä ensi maanantaina työt aloittava remonttimies. Jostain syystä nämä naapuruston herrat eivät nyt saaneet hillittyä itseään, joten keittiön hellan muurikin näyttää nyt jo sitten tältä vaikka piti ihan vaan keskustella remonttiasoista vasta tänään.


Sen verran kopo siis tuo rappaus tuosta kohtaa että laitetaan nyt samalla uusiksi. 

Huomioikaa myös hellan ympärillä uudet, punaiset kaakelit. Ne tuli vähän hätäisen emännän toiveesta laitettua liian aikaisin, helpompi olisi tuota rappausoperaatiota tehdä ensin ja kaakeloida hella uudelleen vasta sitten. Tuossahan oli ennen neuvostoliittolaisella panssarivaunumaalilla (tai jollain vastaavalla) harmaaksi maalatut, alun perin valkoiset kaakelit. Nyt ne ovat punaiset, samanväriset kuin keittiön kaappien vetimet. 

Koko asia - siis remontin alkaminen - tuntuu edelleen jonkin verran käsittämättömältä. Senhän piti olla sitten joskus -tyyppinen ikuisuusprojekti joka edellyttäisi vaikka mitä, kuten nyt toisten ikuisuusprojektien valmistumista. Ja nyt on valmistunut yläkerran remontti ja meillä on mainiot asuintilat täällä, ja nuo reijät muurissa ja rappauksessa ja puoliksi purettu suihkupömpeli kertovat melko vahvasti siitä, että paluuta ei ole alakerrankaan savotassa.


Meillä ei ole juurikaan kokemusta sisätilojen pintaremonteista tai sähköremontista, mikä tulee olemaan se isoin osa tuota keittiön ja olohuoneen uusiksi laittamista. Onneksi meillä on, yllätys yllätys, vielä yksi naapuri, joka tulee tekemään nuo sähkötyöt. Hänellä on sopivan perinnehenkinen ote asiaan ja on ollut suunnattoman huojentavaa jättäytyä sähkösuunnittelun osaksi aika pitkälti ammattilaisen varaan. Meillä on tarkoitus hoitaa homma niin, että makkari ja olohuone sähköistetään nykyajan vaatimuksia myötäillen: lattialistan päällä tai alla kierrätetään molemmissa huoneissa sähköjohto, josta nostetaan muutama lisäpistorasia sopiville paikoille - nythän noissa huoneissa on ollut tasan yksi pistorasia ikkunan alanurkassa. Keittiössä täytyy funtsia vähän enemmän, missä johdot kuljettaa kun hellalle tarvitaan kolmivaihevirta ja valaistusta, huippuimuria, jääkaappia, mikroa ja muita pistorasioita varten sitten omansa. Mutta siitä enemmän sitten kun sähköhommat ovat ajankohtaisia. 


Uudet materiaalit ovat tapettirullia lukuunottamatta tässä. Olohuoneeseen tulee uusi tapetti, joka on Pihlgren&Ritolan 50-luvun mallikirjasta harmaa Asteri - jota jossain vanhassa postauksessa kutsuimme muistaakseni nimellä "kukikas aivo". Se tuntui sopivan vanhanaikaiselta, epämuodikkaalta, hailakanväriseltä ja muutenkin vaatimattomalta - mutta silti ihan kauniilta - meidän mökkiin. Minkä mummo valitsisi -tapetti. Joskus mietin, että muut ihmiset saattavat valita kotiinsa sisustusmateriaaleja enemmänkin "minkä minä itse valitsisin" -periaatteella, mutta no. Meillä mennään mummo edellä. 


Nuo keittiössä majailevat uudet matskut ovat siis linoleumimatto olohuoneen tärveltyneen linomaton ja keittiön yyyyyyyyyyyyyberkauhean muovimaton tilalle, ja olohuoneen katon Halltex-perinnelaatat eli ne neliölaatat olohuoneen kattoon - joskus ah niin muodikkaita styroxlaattoja kun ei saanut alkuperäisistä Halltexeista revittyä irti mitenkään hellävaraisesti. Pöh sinänsä, mutta onneksi noita vanhan mallisia Halltexeja edelleen valmistetaan. Ne löytyvät Halltexin nettisivujen pimeästä nurkasta tuolla perinnelaatta-nimellä. 

Minullahan oli ensin hieno ajatus siitä, että keittiön lattiaan tulisi linoleumlaatoista ruudutus. Puoliso on vihannut ajatusta ruudullisesta lattiasta kuin ruttoa ja tämä useamman vuoden miettimisaika sai kyllä omankin pään kääntymään. Ruudullinen lattia olisi ollut varmasti kiva ja nätti, mutta samalla viestittänyt sellaisesta wannabe-viiskytlukulaisuudesta, joka ei lopulta kuitenkaan tähän taloon istu. Anni ei olisi laittanut ruudullista keittiön lattiaa. Tai pikemminkin, kun nyt faktoissa kerran voidaan pysytellä: Anni ei laittanut ruudullista keittiön lattiaa. Siksi meilläkään ei tule olemaan ruudullista keittiön lattiaa, vaan samaa vaaleanruskeaa hennosti raidoitettua linoleumimattoa, jota olohuoneessakin. Sävy ja muukaan kuositus ei ole ihan yksi yhteen muun alakerran linomaton kanssa, mutta kaikkea ei voi saada. 

Näiden uusien pintojen lisäksi keittössä ja eteisessä maalataan kattohalltexit valkoisiksi ja seinien ensopahvit en-nyt-ihan-vielä-tiedä-minkä-värisiksi. Minä olin ensin sitä mieltä että samalla keltaisella vaan kuin tähänkin asti, mutta taannoinen alakerran vessan epäonnistuneiden sävyvalintojen kautta lopputulemaksi päätynyt maalarinvalkoinen on niin älyttömän paljon parempi seinän väri kuin tuo nuhjakka, valon itseensä imevä depressiokeltainen että sitä väriä ei ainakaan jatkossa tulla näkemään. Olen lisäksi kauhistunut siitä, kuinka Uulan Into-sisustusmaali ei pysynyt alakerran vessan seinässä, ja päättänyt ehkä maalata loput alakerran ensopahvit Uulan sisäöljymaalilla, mutta se ajatus on vielä testaamatta. Testimaali on kyllä ostettu ja se ei ollut maalarinvalkoista vaan Uulan värikartan sävyä Vanilja. Muistaakseni. Se taas saattaa olla samantyyppistä kakkutaikinan väristä kuin täällä ylhäällä, ja tämä taas ei ole ehkä ihan tyypillinen rintamamiestaloväri, mutta toisaalta varsin tästä sävystä kyllä tykkään. 


No niin. Nyt tuli taas vuodatettua sillisalaatinomaisesti kaikki mahdolliset asiat yhteen postaukseen. Tänään pitäisi vielä taltuttaa kirpputorikasa ja tiskata (oi tiskikone, kuinka kaipaankaan sinua täällä yläkerrassa) joten päätän lähetyksen tähän ja jatkan seuraavassa sillisalaatissa. Nyt täällä taas tapahtuu joka päivä jotain, joten pyrin päivittelemäänkin ajantasaisesti. 

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Valoa ikkunassa

Tulin tänään töistä kotiin vähän myöhemmin kuin muu perhe. Oli HYVIN outoa kääntyä risteyksestä kotikadulle ja katsoa tätä näkymää:


En ole varmaan ikinä ennen tullut pimeällä kotiin niin, että meidän yläkerran ikkunassa olisi ollut valo. 

Mutta täällä sitä nyt asustellaan, valaistussa vintissä. Eilen keräännyimme ensimmäistä kertaa yläkertaan siirretyn keittiön pöydän ääreen iltaruualle. Hihitytti, kaikkia. Tuntui erittäin kummalliselle. Ihan kuin olisi jossain Big Brother -tyyppisessä koelaboratoriossa - että tässä me nyt muina perheinä esitämme olevamme meitä, ja olevinaan olemme omassa kodissakin, vaikka oikeasti tämä on joku lavastettu tilanne ja näyttelemme kohtausta elokuvasta "Insinööriperheen illallinen". 

Ei se nyt mikään huono fiilis missään tapauksessa ole, hassu ja kummallinen vain. Näköjään tekee ihan hyvää välillä muuttaa, vaikka oman talon sisälläkin. 

Olemme siirtäneet kulun yläkertaan jo nyt vuokralaisen ovelle, koska remontin aikana pääoven ja verannan kautta kulkeminen kuljettaisi luultavasti remonttiryönää kengänpohjissa pitkin taloa. Vuokralaisen ovi vain sattui jäämään viime syksynä vähän vaiheeseen ja tuo filmivanerilla peitetty ikkuna ei varsinaiseti ole ehkä se esteettisin tervetulotoivotus. (Kuvat ovat taas ihan kamalia mutta kestänette tämän, tämä valokuvausosuus on minulle se blogin päivittämisen tulppa ainaisesti. Yritän tehdä sillekin asialle aika pian parannuksia, joista raportoin lisää kun niiden aika koittaa.)


Positiivista kuitenkin se, että vuokralaisen ovessa on kahva. Vielä kuukausi sitten ei ollut.

Meillä on täällä ylhäällä ihan kotoisaa ja mukavaa. Väitän, että perusremonttitilannetta paljon paremmat fasiliteetit, kun on kuitenkin toimiva keittiö ja iso yhdistetty olo- ja makuuhuone kaukana remonttituoksinnasta. 


Lasten takia -  ja omankin henkisen hyvinvoinnin - tuntuu ihan asialliselta tämä ratkaisu, että emme jääneet mihinkään välitilaan vaan muutimme tänne kokonaan. Toki alakerrassa on varastoituna iso määrä huonekaluja ja muuta tavaraa, mutta ne on pakattu kokonaan pois odottamaan kevättä ja remontin valmistumista. Täällä on kaikki oleellinen. 


Telkkaria ei tosin ole, koska yläkertaan ei ole vedetty antennirasiaa. Se on ehkä-työlistalla. Juho Kusti vartioi vihdekeskusta, onneksi on Yle Areena josta näkyy Pikku kakkonen tarvittaessa.


Keittiöön on tosiaan siirretty alakerran vanhat kaapit, jotka silloin Vuokon syntymän aikaan kolmisen vuotta sitten vaihdettiin tiskikoneeseen ja uusiin yläkaappeihin. Ihanhan nuo toimivat. Tiskikone on alhaalla vielä paikallaan joten roudaamme tiskejä pajukorissa edestakaisin toistaiseksi - mitäpä sitä ei ihminen tekisi, ettei tarvitse tiskata käsin. (Oho, onpa nyt kyllä ihan todella kamalan huono kuva.) 


Yläkertaan ei tule myöskään voimavirtaa, joten muistelemme nuoruutta Pietarissa kaasuhellan äärellä. Jääkaappi oli talossa kun muutimme, ja pöytä on tuossa pakkoratkaisuna - kukaan ei ole ehtinyt maalata alakerran keittiössä ollutta puoliksi kunnostettuna ostettua astiakaappia ja nyt se kaappi on meidän koululla ja odottaa innokasta puuartesaania tekemään työn loppuun. 


Joulukukka piristää tunnelmaa härkäviikoilla. 

Kotoisaa ja mukavaa on keittiössäkin. Insinööri piirtää keittiösuunnitelmaa puhtaaksi, halailevat tyttäret syövät päärynää. Olen erityisen iloinen tuosta seinähyllystä. 


Joten laitan siitä vielä lähikuvan. Kiva kun niitä tärkeitä ja kauniita tavaroita saa esille. 


Hylly on oikeasti palanen sellaisesta lipasto-kirjahyllystä, josta lipasto oli kadonnut. Ostin sen paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä kesällä ja ajattelin laittaa sen seisomaan lattialle ilman lipastoa ja ladata siihen kirjoja. Sitten keksin, että sehän sopii tuohon - jäljistä päätellen tuossa kohtaa on joskus ollut jonkinlainen seinähylly. Puoliso keksi kääntää hyllyn ylösalaisin. Ai kun tuli hyvä. 

Emme ole samaa mieltä noiden talossa muuttohetkellä olleiden tekokukkien estetiikasta. Puolison mielestä ne kuuluvat tänne. Minusta ne kuuluisivat paremmin kaatopaikalle. Pattitilanne. 

Vessa jää nyt esittelemättä mutta sen remontoinnista voisi kirjoittaa useammankin pitkän postauksen, joten säästetään se siihen. Mikään, ja todellakin painotan että MIKÄÄN ei ole ollut niin henkisesti tekemätön paikka kun tuo yläkerran vessa. Mutta valmiiksi tuli sekin. Ammattilaiset asialle niin ongelmat yleensä ratkeavat. 

maanantai 19. tammikuuta 2015

Muutto.

Olen saanut koko syksyn ajan eri kanavia pitkin paljon viestejä teiltä, rakkaat lukijat. Viesteissä on toivottu, että päivittäisin useammin, tai että ylipäänsä edes joskus päivittäisin. Kiitos kaikista niistä viesteistä, on ollut häkellyttävää huomata, että tätä blogia kaipaa niin moni.

Blogin pitäminen on vähän niin kuin hampaiden... no, ei harjaus sentään, mutta ehkä lankaus. Jos sen ottaa ilta- tai aamurutiineihinsa, siitä on helppo pitää kiinni. Jos sen unohtaa kerran, unohtaa helposti toisenkin kerran. Päivä päivältä hammaslankaan tarttuminen muuttuu vaikeammaksi ja koko operaatio saa mielessä megalomaaniset mittasuhteet. Sehän vie aikaa. Tai hammaslanka on hukassa tai peräti lopussa. Tai ientä kolottaa. Tai. Moninaiset ovat selitykset, mutta lopputulos sama - hampaat jäävät lankaamatta, ja samalla tavalla jää myös blogi päivittämättä. Kun edellisestä päivityksestä alkaa olla kuukausi tai toinenkin, kynnys uuden postauksen naputtelemiseen on kasvanut ainakin puolen metrin korkuiseksi. Ja sitten sekin jää kirjoittamatta. Kuukaudeksi, toiseksikin.

Mutta nyt minä kirjoitan, ja aion tämän julkaistakin. Istun yksin olohuoneen lattialla ja katselen tätä näkymää:


Neljä ja puoli vuotta sitten muutimme keltaiseen taloon. Mietin silloin, että olohuone on ainakin niin ruma että se pitää aika pian remontoida omannäköiseksi. Karvatapetti ja mäntyviilukuvioinen kovalevy eivät sen neljän ja puolen vuoden aikana varsinaisesti tulleet esteettisiksi suosikeiksini, mutta yllättävän pitkämielisesti niitä on silti jaksanut tuossa katsella. 

Ja nyt on tyhjä olohuone, ja sen nurkassa kirpputorikasa. 

Olen ollut viime syksyn ja alkuvuoden poissa blogistani siksi, että olen käyttänyt nettiaikaani toisaalla. Kyllästyin jo viime kesänä totaalisesti keltaisen talon remonttien keskeneräisyyteen, sotkuun ja kaaokseen, koko kodin ja elämän sitku-vaiheeseen. Yhtenä iltana googlailin aihetta "valokuvien säilyttäminen", ja siitä alkoi suuri muutos. Suuri, mutta pienin ja varmoin askelin etenevä. 


Löysin nimittäin ensin ammattijärjestäjä ja life coach Sandy Talarmon (klik). Sandyyn tutustumisen jälkeen päädyin hänen Unelmien koti -verkkokurssilleen  ja sitä kautta kyseisen kurssin suljettuun Facebook-ryhmään. Siellä olen aikaani viettänyt silloin, kun tietokoneen kanssa olen nokakkain ehtinyt. 

Kirjoitan tästä nyt vähän arastellen ja ujona. Kaiken maailman life coachit ja elämäntapavalmentajat ja muut postmodernin yhteiskunnan uudet palveluammatit ovat tuntuneet minusta(kin) jotenkin vierailta. Että osataanhan tässä elellä ihan itsekin, maalaisjärjen ja mummon neuvojen varassa. Enää en ole sitä mieltä. Olen oikeastaan koko ajan vähän häkeltynyt siitä, miten pari-kolme oikeaa kysymystä kysynyt ihminen ja hänen kehittelemänsä kurssi ja perustamansa uskomattoman loistavia ihmisiä yhteen koonnut vertaistukiryhmä ovat aikaansaaneet meidän kotona todella ison muutoksen. Ei se muutos vielä ulotu kaikkialle, eikä se ole kääntänyt elämää sormien napsautuksella kaikin osin autuaaksi ja ihmeellisen ihanaksi. Mutta jotain se on kyllä kiistatta tehnyt. Jotain ihan näkyvää ja konkreettista.

Kuluneen syksyn ja talven aikana meidän yläkerran remontti on nimittäin kokonaan valmistunut. Sillä tavalla kokonaan että IHAN kokonaan. Kuuluisaa viimeistä listaa myöten. 


Jopa yläkerran vessa, joka aiheutti puolentoista vuoden ajan masennusta ja eripuraa, on nyt valmis. Siinä tosin auttoi aika paljon naapurin maksullinen remonttimies. Mutta ehkä se onkin osa sitä kaikkea oppimaani - viisautta on tunnistaa omien voimien ja ehtimisen rajat ja mahdollisuuksien mukaan hankkia apua niihin tilanteisiin. 


Tähän samaan jatkumoon kuuluu myös tuo otsikko: Muutto. Nyt on nimittäin niin, että kun tätä kirjoitan, on puoliso hakemassa lapsia mummolasta. Me olemme riehuneet täällä kahdestaan viikonlopun, ja tätä ennen vielä loppiaisviikonlopun, ja sen riehumisen tuloksena olemme virallisesti muuttaneet yläkertaan asumaan. Alakerrassa on olohuoneen kirpputorikasa, remppaimuri ja, no, se pakollinen jokaiseen muuttoon liittyvä viimeisten tavaroiden epämääräissotku keittiön hellan päällä. 


Olemme nukkuneet yläkerrassa jo melkein koko tammikuun ajan ja tästä päivästä eteenpäin muutamme sinne kokonaan asumaan. Tammikuussa teemme purkuhommia - hyvästi jää, mäntyviilukovalevy ja sen takana oleva suihkupömpeli - ja helmikuun alussa samainen naapurin remonttireiska tulee tekemään keittiön ja olohuoneen remontit. Niihin liittyy toki paljon muutakin kuin pintojen maalaamista, tapetointia ja uusia lattiapäällysteitä - sähkötöitä, huippuimuria, puhallinkonvektoria olohuoneen kattoon ja sen sellaista, monimutkaistakin. Jossain vaiheessa kuluvan kevään aikana muutamme yläkerrasta takaisin remontoituun alakertaan. 

Ja sitten ne kaikkein suurimmat on tässä talossa tehty. Toki kaikenlaista pienempää ja vähemmän tärkeää on vielä jäljellä, kellarin viimeistelyä ja ensi keväänä loppujen ikkunanpuitteiden nyhertämistä, mutta mitään remonttirintamalla suuria tekosia ei meillä ole enää tällä kierroksella jäljellä. Putkiremontit, lämmitykset, pyykkituvat kellariin, saunat, ulkomaalaukset, ikkunaremontit, ja sitten vielä nämä sisätilat ylhäällä ja alhaalla - ne ovat kaikki valmiina. 


Vaikea sitä on todeksi uskoa. Ja vähän pelottavaakin ajatella, mihin sen kaiken ajatusenergian ja nämä viikonloput sitten käyttää, kun ei tarvitsekaan enää miettiä keskeneräisyyksiä koko aikaa. No, sitten vaikka se väitöskirja seuraavaksi. Höm.

En tiedä, millä aikataululla raportoin blogiin valokuvien kanssa kaiken sen, mitä tapahtui viime syksynä. Raportoin kuitenkin, sen lupaan. Nyt olen päässyt sen suurimman kynnyksen yli ja osaan räpsiä kuvia pädillä ja pienentää niitä Bloggeriin sopivaksi - sikäli päivityksiä voisi olla luvassa piankin. Jos pyrkisin ensin johonkin säännöllisyyteen ja yrittäisin kirjoitella vaikka kerran viikossa? 

Nyt kuitenkin sen keittiön hellan päällisen ja loppujen muuttosotkujen kimppuun. Seuraavaksi lienee asiallista esitellä meidän uusi koti, väistötila tuolla vintissä!

Ai niin, ps. Meille kuuluu noin muuten ihan semmoista tavallista hyvää. Töitä ja päivähoitoa ja maksalaatikkoa ja jauhelihakastiketta. Pikku kakkosta ja lumiukkoja ja vähän jo lasten harrastusrumbaakin. Välillä riidellään, välillä ollaan sovussa keskenämme. Ja välillä käydään Urpolanlammen jäällä luistelemassa.