torstai 26. toukokuuta 2011

Retroilua



"Mikäsinunsähköpostiosoteon", kuului tänään puhelimesta. Hetkeä myöhemmin inboxiin oli ilmestynyt "Naapuri stalkkaa" -otsikolla yllä oleva sikamagee ja hienon värinen kuva, jonka ilman lupaa tähän täten linkitän. Kiitos ja kumarrus, myös illan musiikkituokiosta. (Duo Laulavat Isit, tänään biisilistalla muun muassa Kulkukauppias, joku häävalssi ja Leevi And the Leavingsia.)

Luulen, että joskus 60- tai 70-luvulla olisi voinut näyttää tuolta. Tosin puoliso kyllä totesi, että Annin aikana nuo orapihlajapuskat eivät taatusti rehottaneet noin.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Lapsoset ketterät kotihaasta

Olo on onnesta mykkyräinen.

Kävimme äsken ensimmäistä kertaa omassa saunassa. Minä olisin ehkä halunnut säästellä ensimmäisiä löylyjä siihen asti kunnes jokainen lista on paikallaan (puolet puuttuu), saunakamarin lattia on maalattu ja koko kamari siivottu (nykyinen olotila lähinnä remonttivarasto) ja saunan vesihanat kytketty toimintaan (saunaan ei siis vielä tule vettä).

Saunan rakentaja oli kuitenkin sitä mieltä, että koska meillä on täysin saunomiskuntoinen sauna, on asiallista myös käyttää sitä. Kun vielä vierailulla saattui olemaan mummo, joka valvoi lapsen unta saunomisen ajan, valikoitui kaikista maailman päivistä juuri tämä testilöylyjen ajankohdaksi. Saunasta ylimääräiset rojut pois, puutarhaletku ikkunasta sisään ja muuripata ynnä pari ämpäriä täyteen vettä, tulet kiukaaseen ja padan alle ja odottelemaan jännittyneenä sitä, millaiset löylyt uusi sauna tarjoaa.

Olisi pitänyt videoida ensimmäinen saunaan lähtö. Pyörimme eteisessä hädissämme, mietimme että mitä sinne saunaan pitää ottaa mukaan ja otetaanko vaatteet pois ylhäällä vai vasta alhaalla ja ai niin ne laudeliinatkin ja Erittäin Hieno Suomalainen Shampoo ja miten tässä nyt ylipäänsä käyttäydytään, omaan saunaan mennessä. Sitten todettiin että ei auta muu kun mennä vaan.

Eikä tullut pettymystä. Sauna on kaunis ja ihana, sen olen jo käynyt toteamassa ja tirauttamassa pienet itkut ilosta kun ensimmäistä kertaa koemielessä lauteille kiipesin. Siellä on rauhallinen tunnelma, tilaa olla ja oikoa jäseniään. Ja paljon hauskoja pieniä ja vähän isompia yksityiskohtia, joista minulla on koneella liuta valokuvia. Ja joista aion vielä kirjoittaa tyhjentäviä saunaremonttibloggauksia, uskokaa pois. Tässä kuva saunan ehkä hallitsevimmasta tunnelmanluojasta, tuossa kohtaa vielä remontin keskellä:



Saunassamme on leppeät, lempeät ja viipyilevät löylyt, sellaiset, joissa jaksaa istua kauan. Ei kuitenkaan missään tapauksessa hailakat ja haaleat. Siellä tuoksuu ei-oikeastaan-millekään tai vähän puulle, niin kuin saunassa pitääkin. Siellä on valoisaa ja vaaleaa, ainakin näin kesäiltana. Ylälaude on juuri niin leveä kuin halusinkin, että sille saa nostettua jalat koukkuun. Lattialta puuttuivat vielä puurallit mutta mitenkään erityisen kylmä se lattia ei kyllä ollut, johtuneeko sitten kesäajasta, melko pitkästä lämmityksestä varovaisen aloituksen vuoksi vai mistä. Muuripata toimii tehokkaasti ja suihkun puuttuminen saa aikaan henkisen siirtymän mökkisaunaan tai muihin vastaaviin, kiireettömiin sfääreihin missä kaadetaan koussikalla vettä päähän. (Meidän tapauksessamme litran vetoisella muovikulholla, koska koussikka on vielä ostamatta.)

Ihana sauna. Ihana puoliso, joka saunan rakensi. Ihana kotitalo, jossa on saunan myötä jotain vielä vähän enemmän. Sydän, tai syli.

Jospahan säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Hitsin hitsi

Paikkakunnallamme sijaitsee ammatillinen oppilaitos, jonka kanssa minulla on pian muitakin kuin remonttiin liittyviä bisneksiä.

Mutta vielä vähän aikaa ennen muuta niitä.

Hataran pihasuunnitteluni lähtökohtana on ollut se, mitä pihalla pitää voida tehdä, ja ykkösasiana tällä listalla on pyykin kuivattaminen. Mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin ulkona kuivattu pyykki, ja mikään kotityö ei ole niin kivaa kuin pyykin ulos kuivumaan ripustaminen. Jäljempänä listalla (ei kivojen kotitöiden vaan pihatekemisten) tulivat mattojen tamppaus, keinuminen ja oman tilan rajaaminen portin avustuksella.

Lienee sanomattakin selvää, että mikään "mene kauppaan ja osta Kiinassa tehty pyykkiteline" -tyyppinen vaihtoehto ei tullut kyseeseen. Mattoteline pihalla jo oli, mutta se oli sellainen kasarimallinen, ruma ja väärää aikakautta. Vanhoja portteja ja telineitä ei etsinnöistä huolimatta tullut vastaan. Siksi päätimme, että nuo edellä mainitut toimet mahdollistavat kapineet siis teetetään tilaustyönä, makso mitä makso.

Ja lopulta ei sitten maksanut edes kauheasti. Naapuri vinkkasi, että yllä mainitun oppilaitoksen opiskelijatöinä voisi saada tarvittavat kapistukset edukkaasti, mikäli aikataulu ei ole kiireinen. Ja loppujen lopuksi se aikataulukaan ei ollut mikään kynnyskysymys, tilauksesta taisi mennä kuukauden päivät siihen kun tarvittava esineistö oli kuumasinkittynä pihalla. Materiaalina kaikissa on siis teräsputki.

Kas tässä ne ovat, design Armas Puoliso:



Tuossa siis ikivanhasta hirvensalmelaiskeinusta mallinsa saanut keinun runko, johon perheemme insinööri suunnitteli nerokkaasti paikat sekä aikuisten keinulle että kahdelle lasten kiikulle. Kätevää ja käytännöllistä.



Tässä tarkempi kuva portista, joka on mallia tanskalainen aurinko. Olen aina halunnut aurinkoportin. Tai siis en ole kovinkaan pitkään halunnut porttia, mutta kun sellaisen hankkimisen aika tuli, tiesin haluavani auringon. Lähiseuduilla on paljon muitakin kauniita ja siroja 50-luvun porttimalleja, mutta aurinko on aina aurinko. Portilla on leveyttä yhteensä 3,40 metriä ja tuo leveämpi osa tulee sellaisen kahvasysteemin avulla kiinni maahan - meillä käytetään autoa sen verran harvoin, että pääosin kävellen ja fillarilla kuljetaan pikkuportin kautta. Portin alle tulee sellainen raudotetusta betonista valettu routimisenestosysteemi, joka pitää portin tukipilarit pystyssä.



Ja tässä vielä yhdistetty matto- ja pyykinkuivausteline. Tässä tuli tilaajan ja suunnittelijan välille pieni väärinkäsitys, minä olisin halunnut kaksi irrallista pyykkitelineosaa ja yhden irrallisen mattotelineen, mutta nyt on mattoteline, johon tulee kiinni pyykkinarut. Eipä tuo sinänsä haittaa, kombinaation paikka piti vain miettiä vähän uusiksi.

Ja no, paikalleenhan noita ei itse asiassa ihan vielä olla laittamassa. Niihin pitää ensin valaa kurkkupurkkivalujalat ja ne pitää maalata - sellaiseksi huopakatonpunaiseksi, arvelisin. Mutta ennen maalausta niiden pitää ilmastoitua eli hapettua, jotta maali pysyy niissä optimaalisesti.

Ja se pyykki- ja mattotelineen paikka pitää ensin perustaa täyttömaan avulla. Ja tonttiliittymä siirtää toiseen paikkaan porttia varten. Ja rakentaa keinulle istuin.

Opiskelijat tekivät erinomaista työtä, hitsausjälki on siisti ja muutenkin kaikki nakaleet suunnitelmien mukaiset. Toimitusaika oli tosiaan hyvinkin maltillinen, ja hintakin minusta käsi- ja mittatilaustyönä tehdyksi varsin edullinen - materiaaleineen ja töineen noin 600 euroa plus alv, kaikki kapineet yhteensä. Siihen päälle vielä nelisensataa Aurajoen sinkityslasku, eli 1200 euron paketti kaikkinensa.

Laskussa on mukana myös sen hätiköidyn saunan kiukaani muutostyöt sekä kapineitten kuljetus ammattikoululta sinkittämölle ja sieltä meidän pihaan. Lisäkustannuksia tulee vielä maalista ja niistä betonijaloista.

Nojaa. Yli tuhat euroa muutamasta pihalle tulevasta systeemistä, onhan se itse asiassa aika iso sijoitus. Mutta uskallan luvata, että nuo telineet, portti ja keinun runko ovat pystyssä ainakin yhtä kauan kuin talokin.

Kesä kaikilla

Blogger söi viimeisimmän tekstini taannoisen käytöshäiriönsä aikana enkä ole viitsinyt alkaa sitä rekonstruoimaan, kun toivorikkaasti ajattelin, että kyllä se sieltä vielä takaisin tulee.

Ja tulihan se, luonnoksiin, josta klikkasin sen äsken taas näytille. Olkaapa hyvät.

Mitä tästä opimme? Sen, että hötkyilemällä ei tule kuin niitä yhdenlaisia kakaroita ja aurinkoiset sunnuntaipäivät on siis parempi käyttää kaupunkisuunnistukseen, yleiseen häröilyyn naapurin pihassa (erikoismainitsemme kaksi 33-vuotiasta perheenisää hyppäämässä narua) ja äkkiä iskeneeseen tarpeeseen istuttaa auringonkukkapenkki verannan vierustalle. Kuin vaikkapa mihin tahansa niistä asioista jotka lukevat loppumattomalla to do -listalla.

Onni yksillä, kesä kaikilla, tuumii Laurakaisa keltaisessa talossaan.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Framför bastun

Tässä taas esimerkki siitä, miten taitava olen viilaamaan kaikenlaista nippeliä ja nappelia kun oikeasti pitäisi keskittyä suuriin linjoihin.



Helene Schjerfbeck on yksi minulle mieluisista taiteilijoista, ja tuo kuvassa oleva on painokuva hänen maalauksestaan Saunan edessä. Herkkyys, rentous, raukeus, kesäillan tunnelma - kaikki samassa kuvassa. Sain pakko-ostettua kuvan helsinkiläiseltä huutonettimyyjältä, joka ei missään olosuhteissa halunnut ensin postittaa mitään myymäänsä mutta suostui sitten lähettämään tuon julisteen pakettina tänne Savon suunnalle. Tänään hain sen paikkakunnan kehystämöstä, ja minusta siitä tuli hieno ja osuva. Kehystys kustansi 55 euroa - vertailun vuoksi iso, vähän väärän kokoinen, Kiinassa tehty kehyksenrempula maksoi Anttilassa 39,90. Tuossa kohtaa 15 euron sijoitus toi siis varsin merkittävää lisäarvoa.

Ja mihin tämä taideteos sitten sijoitetaan? Saunakamariin, totta kai. Olen lakannut kutsumasta pukuhuonetta pukuhuoneeksi tai edes saunan eteiseksi, saunakamari sen olla pitää. Ja viiskytlukulaista tai ei, tämän kyseisen taulun paikka on ehdottomasti siellä.

Inhorealistisivupersoona toteaa, että sen saunakamarin yksi seinä ja kokonainen katto on edelleen pesemättä mäntysuopaliuoksella, jolla raikastettiin alkuperäinen panelointi. Saunakamarin penkki on edelleen puoliksi skrabaamatta ja uudelleenmaalaamatta. Ja sieltä löytynyt piirongintapainen edelleen kokoamatta ja takalevyttämättä maalaus- ja entisöintitoimenpiteiden jälkeen. No mutta, taideteos on joka tapauksessa ripustusta vaille valmis. Ostin myös pullollisen Erittäin Hienoa Suomalaista Shampoota, vähän niin kuin rekvisiitaksi, vaikka meillä Body Shopin pesuaineita varsinaisesti käytetäänkin. Enää puuttuu vain Sunlight-saippua.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kasvun ihme

On aika päivittää puutarhakuulumiset.

Aloitetaan siitä, että sain kuin sainkin haravoitua pihan loppuun. Suurkiitos anopille avusta.



Orapihlaja-aita on edelleen leikkaamatta, mutta sen sijaan olen ahkeroinut muualla. Nykäisin alas koko aidan nykyisen kompostin ja tulevan pyykinkuivausvyöhykkeen reunalta. Ränsistyneen orapihlajan alta paljastui naapurin vanhan sedän ränsistyneehkö lauta-aita, mutta ei hätää: puoliso oli jo sopinut sedän kanssa, että tämän varastossa olevista tarpeista rakennetaan tuohon tilalle uusi, entistä ehompi lauta-aita.



Minä haluaisin leikata alas koko tuon tontin seinustan orapihlajan, koska se on luvalla sanoen aika rytöinen ja alaosastaan kaljuuntunut. Puoliso empii, koska ei ehkä ole riittävästi perehtynyt orapihlajan kasvutapaan. Pyrin ylipuhumaan. Naapurin vanha setä on jo antanut suostumuksensa.

Ja kun nyt lauta-aidasta ruvettiin puhumaan, päätimme saman tien aidoittaa tuolla samalla mallilla myös tontin takareunan. Tällä hetkellä siellä huojuu ja tutisee muinainen verkkoaita, joka on puoliksi kaatunut ja maatunut ja muutenkin varsin hutera. Tehtävälista sen kun pitenee.

Mikkeliin on onneksi näiden kuvien ottohetken jälkeen tullut kesä, ja joka paikasta esiin puskeva hento vihreys saa pihamaan näyttämään jo varsin viihtyisältä. Tämä alla oleva ydintalvea muistuttava maisema ehostui orapihlajan alasleikkuupäivänä sen verran, että saimme vihdoin kaadettua nuo rusakoiden raiskaamat, pystyynkuolleet omenapuut. Vaikutelma on kiistatta elinvoimaisempi ilman niitä.



Matalaksi vaan -projektini on tähän mennessä iskenyt myös penkereellä rohjottaneeseen, liian isoksi kasvaneeseen vuorimäntyyn ja noiden omenapuiden edustalla rehottaneisiin happomarjapuskiin. Vuorimänty oli yksinkertaisesti ruma ja väärässä paikassa, piikikäs happomarja taas oli esteettisen synkeyden lisäksi paljasjalkaisen hippiperheen pahin vihollinen. Nyt se on kaivettu juurineen maasta, tilalle on istutettu anopin lahjoittama kukkapenkki ja jatkossa siihen tullee juhannusruusua. (Hei taas, Koccy Moskovassa! Joko haikailet Pariisin kevääseen...? :))

Tällä hetkellä pitäisi olla keskittyneesti pohtimassa etupihan sadevesien hallintajärjestelmää, tonttiliittymän siirtoa ja muita ikäviä ja raskaita maansiirtotöitä. Sen verran sain tänään aikaiseksi, että soitin paikalliseen KTK-yhtiöön ja kysyin täyttömaatilannetta - tuleva pyykinkuivaus- ja mattotelinekompleksi ei mahdu nykyiseen koloonsa ellei tonttia tasoittele hieman takareunaa kohti. Aiemmin en ollut kuullut koko KTK:sta, onneksi appiukko kertoi tuon systeemin olemassaolosta. Hänen ansiostaan meille on tulossa pikimmiten kuormallinen ilmaista täyttömaata pyykinkuivaustilannetta helpottamaan. Sitä ennen pitäisi tosin surauttaa matalaksi pari kitukasvuista syreeniä tulevalta, eli alkuperäiseltä tonttiliittymän paikalta. Tehtävälista jatkaa kasvuaan.

No mutta, raskaiden maansiirtoasioiden parissa askaroinnin sijasta olen jälleen kerran keskittynyt pikkusievään sipistelyyn. Orvokit eri muodoissaan ovat jo tovin koristaneet pihamaata, tässä yksi yksilö:



Ja lopuksi vielä otsikon lupaama kasvun ihme -tilannekatsaus: Samettiruusut itivät yli oman tarpeen, myös basilika ja auringonkukat kasvavat terhakoina. Oregano koki lievän tapaturman matkalla Imatralle (se piti ottaa mukaan, koska en ehtinyt koulia sitä ennen äitienpäivämatkaa) mutta näyttää selvinneen melko vähillä vaurioilla. Timjami iti ihan hyvin, mutta lakkasi sitten kasvamasta, ruohosipulia puolestaan vaivaa hontelous. Rosmariinia ja aika yllättäen minttua en saanut itämään lainkaan, rosmariini pääsi ehkä vähän kuivumaan mutta minttu on arvoitus - sen helpompaa viljeltävää kun ei yleensä ole. Ehkä siemenissä oli jotain vikaa. No, yrttien taimet eivät paljoa maksa, joten epäonnistuneiden lajien osalta turvaudun puutarhamyymälään tai lähikaupan vihannesosastoon. (Krassit ja kesäkurpitsat sponsored by äiti.)



Oma piha on kyllä elämän suola. Vaikka se olisi vähän räjähtänyt ja keskeneräinenkin, silti. Ja kaiken ydintalvimaiseman keskeltä nousi tänäkin vuonna krookus, kuin muistuttaakseen siitä että tulee se kevät vähän vähemmälläkin puutarhuroinnilla!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Luurangot kaappeihin

50-luku, tuo jälleenrakennuksen toivorikas vuosikymmen. Puoliso tuhahteli kerran sarkastisesti sisustuslehtiartikkelille, jossa joku asunto "henki kodikasta sodanjälkeistä tunnelmaa". Eli väkivaltaa, alkoholismia, painajaisia ja ahdasmielisyyttä. No, ehkä hitusen optimismiakin, ja uskoa huomiseen.

Meidän keittiön vinokaappi oli vielä jokin aika sitten talonpoikaistyylisen avoin, enkä minä pitänyt siitä. Tuollainen tavarapaljous näkyville leviteltynä herättää levottomuutta ja näyttää sekamelskaiselta. Kaapissa ei siis löytöhetkellä ollut lainkaan alaovia, ja sellaisenaan se päätyi uudelleenmaalattuna keittiömme seinälle.



Puutyöverstas OY Anoppi AB tekaisi toivomuksestani kaappiin alaovet alkuperäisistä mallia ottaen. Uusista ovista meinasi sukeutua varsinaiset murheenkryynit, koska insinöörin huolella ottamien mittojen mukaan valmistetut ovet eivät aluksi pysyneetkään aloillaan vaan painovoiman vaikutuksesta tipahtivat alas heti kun asentaja irrotti niistä otteensa. Tämä ilmiö selittänee sen, miksi muuten ehjästä kaapista ne alimmaiset ovet puuttuivatkin. Ilmiö sinänsä johtui yksinkertaisesti siitä, että alaovia varten kaappiin kaiverretut kolot olivat liian matalat ja ovea ei siis saanut pujotettua riittävän syvälle.

Vaan eipä hätää. Perheemme 50-prosenttisilla insinöörigeeneillä varustettu bloggari keksi, että kun kaappiin liimaa strategiselle paikalle pätkän vanhaa kunnon ikkunanlasituslistaa, pysyvät alaovetkin ruodussa. Kukaan asiaan vihkiytymätön ei varmasti kauempaa tai edes lähempää katsoen erota, missä tuo lista kulkee, ja leväperäinen talonpoikaismeininki vaihtui hetkessä mukavan ahdasmieliseksi ja sulkeutuneeksi 50-lukulaisuudeksi. Luurangot kaappeihin ja ovet visusti kiinni.



Lähempää en suostu ottamaan kuvaa siksi, että puutyöliike toimitti ovet meille ns. puuvalmiina ja ne piti siis maalata listat paikoilleen kiinnitettynä. Törkykalliin rajausteipin, kunnon pensselin ja mukavakaan käden yhdistelmäkin sai aikaan sen, että punaista maalia levähti hieman siniselle kaapinovelle. Minulle on väitetty, että sitä ei kukaan muu huomaa kuin maalari itse, mutta ärsyttää se silti. Lasituslistan liimannutta puolisoa puolestaan ärsyttää se, että lista liimautui puristimien puserruksessa väärään kulmaan, mutta minä puolestani vakuutan, että sitä nyt ei ainakaan kukaan huomaa.

Ja lopuksi käytössä hyväksi havaittu vinkki vanhojen liukuovikaappien omistajille: Kun ovien ylä- ja alaosat hiulaa kynttilänpätkällä, ne luistavat paljon paremmin kuin ilman steariinikäsittelyä.