keskiviikko 15. elokuuta 2012

Selvä!

Kaikki muistanevat vielä Kummelin ja kaksi onnetonta remonttireiskaa ja rakennusaputyöläistä, joilla ei juuri mikään mennyt putkeen. Siis nämä heput:



Minä olen tilannut meille viime vuoden lokakuussa aidan. Aitatilaus - naapurin Paulin vihreän lauta-aidan kaltainen hypoteettisen ajokoiran tontillapitämisrajoite pihan takalaidalle - tehtiin sosiaalisin perustein samalta työllisyysprojektilta, joka kävi viime syksynä kaatamassa menestyksekkäästi meidän risuuntuneen orapihlaja-aidan. Tämä aidan pystytys on ollut vähän monimutkaisempi projekti - se alkuperäinen työllisyyshanke ehti jo päättyä, uusi hanke alkaa, hankkeen vetäjä vaihtua ynnä muuta ynnä muuta. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa aitaelementit ovat valmistumassa ja aidan pystytys voi alkaa.

Minulla ei ole tästä onnettomuudesta kuvamateriaalia, koska en ehtinyt tänään kameroineni paikalle aidanrakennusta kuvaamaan. Suusanallisesti selitettynä meillä on nyt  pihan takalaidalla aitatolppien perustukset, jotka on linjattu kulkemaan sen naapurin Paulin aidan suuntaisesti. Muuten ihan hyvä, mutta kun meidän tontti ja Paulin tontti ovat eri muotoisia... Aita kulkee siis ihan vinossa, toisella laidalla noin puolitoista metriä meidän tontin puolella, ei suinkaan tonttien rajalla. Aidan ja takapihan naapurin tontin väliin jää siis omituinen, kiilamainen ei-kenenkään-maa. Ei hyvä.

Taivastelimme aitaporukan poistuttua tätä onnettomuutta ensin ovipuuseppänä tänään ahertaneen ukin ja sitten töistä tulleen puolison ja mummon kanssa. Itse aita ei ole sentään vielä pystyssä, mutta aitatolppien kiinnikkeet oli valettu tänään. Ainoa keksimämme vaihtoehto kuuden aikaan illalla oli se, että ukki ja Panu irrottivat kiinnikkeet vielä märistä betonikakuista ja vetivät linjalangan siihen, missä aidan pitäisi oikeasti kulkea. Huomenna on soitettava aitahankkeen vetäjälle ja sanottava, että tolpat on valettava uudelleen uusiin, linjalangan osoittamiin paikkoihin.

Susannan työhuoneella on tullut vastaan ikävä tilanne, jonka Susanna minusta handlaa aivan mahtavasti - rehellisyys ja avoimuus sekä vilpitön pahoillaanolo kantavat aika kaunista hedelmää. Vähän samoja fiiliksiä aiheutti myös tuo aita - sosiaalisin perustein valittuja työmiehiä ei millään viitsisi kauheasti moittia, kun parhaansa ovat varmasti yrittäneet. Alkuperäinen ajatus oli se, että kotona pääsääntöisesti päivisin oleva puoliso opastaisi tarpeen vaatiessa aitatyömiehiä, mutta kun puoliso ei olekaan enää pääsääntöisesti päivisin kotona vaan töissä sadan kilometrin päässä. Minulla on selvä visio siitä, missä aidan kuuluu kulkea - mutta tänään vierailulle saapui pitkästä aikaa esikoisen kummitäti, enkä edes muistanut koko aitaprojektia ennen kuin ukki tuli kysymään, että noinko tuo aita tosiaan piti kulkea. Meiltähän ei, toim. huom, näe tällä hetkellä kovinkaan tarkasti ulos, koska ikkunoiden ulkopokat ovat puusepällä kunnostettavina, ikkunoissa pelkät sisäpokat ja karmeja suojaamassa rakennusmuovit. Ukki-parka soimasi itseään siitä, ettei ollut puuttunut aitamiesten tekemisiin, mutta mistäpä hän olisi osannut aavistaa että prikaati olisi tarvinnut komentajaa, eikä ukin kanssa oltu enemmälti edes keskusteltu koko aidasta koska ukin agendalla on ollut viimeiset kaksi päivää vuokralaisen oven hellävarainen kunnostus niin, että pakkanen pysyisi ensi talvena paremmin oven ulkopuolella. Ja oltaisiinhan me toki voitu se linjalanka vetää sinne vaikka eilen illalla, mutta kun ei tullut pieneen mieleenkään.

Summa summarum, klassinen tapaus jossa viestin lähettäjän ja vastaanottajan välillä oli syystä tai toisesta niin pahaa kohinaa, että aita tuli rakennettua puolitoista metriä väärään paikkaan. Mitä tästä opimme - no ainakin sen, että joihinkin asioihin kannattaa suhtautua huumorilla. Saimme nimittäin viikon toistaiseksi parhaat ja vielä ihan hyväntahtoiset naurut, kun puoliso mykkänä aitatolppia tovin tuijoteltuamme lausui jotenkin niin, että "Pojat, tää aita on muuten kaksi metriä väärässä paikassa." - "Selvä!". 

maanantai 6. elokuuta 2012

Ikkunoiden kunnostuksesta

Meillä oli jo viime syksynä ikkunaremontissa ykkösvaihe, kun kunnostutimme ELY-keskuksen rakennusperinnön hoitoavustuksen turvin kellarin ikkunat. Tällöin homma hoidettiin Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen kautta. Koska työn jälki oli hyvää ja muutkin torpan ikkunat kaipasivat kunnostusta, ulkoistimme myös loput pokat samaisen, rakennusperintöyhdistyksen kautta löytyneen puusepän huomaan. Tällä kertaa vain sillä tavalla, että meistä tuli puuseppä-Jarin työnantajia.

Omakohtaista kokemusta työnantajana toimimisesta meillä ei ollut, kaikki maksulliset miehet ovat toistaiseksi laskuttaneet meitä omien firmojensa nimissä. Minun isovanhempieni kesäpaikan katto kunnostutettiin kuitenkin viime vuonna firmattomalla kirvesmiehellä ja tilan pehtoorin eli tätini miehen mukaan kuvio ei ollut mitenkään tolkuttoman hankala saati mahdoton, joten uskaltauduimme siis työnantajaksi heittäytyä. 

Tai uskaltauduimme ja uskaltauduimme. Ajalliset resurssit olivat olemattomat, rahalliset resurssit sentään budjetoidut ikkunoiden kunnostukseen, joten pakkoraossahan tässä oltiin. 


Susannan työhuoneella ollaan myös kärsitty ikkunastressistä, tosin Susanna ja Sulo osallistuvat urakkaan paljon meitä mittavammin poistamalla pokista myös maalit. Meidän puuseppämme tekee sen puolestamme, eli periaatteessa homma oli osaltamme ihan helppo. Ikkunat irti, peräkärrin kyytiin, kuskaus Rantasalmelle puuseppä-Jarin luokse, valmiit ikkunat paikoilleen. 

No, ei se ihan niin yksinkertaista ollut. Ensinnäkin meidän ikkunoiden ulkopokissa ei ole saranoita. Osa ikkunoista oli kiinni ruuveilla, osaa pitelivät paikoillaan pelkät ulkopuolelle lyödyt naulat. Ikkunat oli joskus maalattu niin, että ulkopokia ei oltu irrotettu - maali oli siis liimannut pokan tiukasti kiinni karmiin. Maalisaumat piti ensin avata puukolla, samoin kaivella ruuvit esiin maalikerrosten alta, ennen kuin ikkunat suostuivat inahtamaankaan paikoiltaan. 

Lisähaastetta operaatioon toi se, että tuo olohuoneen ikkuna, jonka parissa puoliso tässä alla olevassa kuvassa ahkeroi, sijaitsee melko monta metriä maanpinnan yläpuolella. Samoin yläkerran ison huoneen ikkuna. Piti hetki miettiä, miten ikkunat saadaan työnnettyä paikoiltaan irti eli ulospäin ilman pokan räsähtämistä tantereeseen, kun kukaan meistä tai tuttavapiiristämme ei osaa levitoida. 


Lopulta tämä olohuoneen ongelma ratkaistiin niin, että ukki roikkui olohuoneen ikkunan alla tikapuilla henkisenä tukena ja puoliso kurkotti irrotetusta tuuletusikkunan raosta ottamaan irrottamaansa ikkunaa vastaan ja pujotteli sen sitten sisäpuolelle ikkuna-aukosta. Kaksimetrisen miehen syliväli oli tarpeen.

Yläkerran iso huone on talossamme ainoa, jossa on tuuletusikkunat molemmin puolin isoa ruutua - tämä osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi, koska yläkerran ikkunan saimme irti niin että minä otin ikkunaa vastaan toisesta tuuletusikkunan aukosta ja ukki toisesta samalla kun puoliso irrotti isoa ruutua keskeltä. Ja kaikki ikkunat pääsivät ehjänä perille Rantasalmelle, sisäpokat ovat jo tulleet sieltä takaisinkin maalattuina ja ne on asennettu paikalleenkin.


Meillä näyttää nyt kuitenkin edelleen osapuilleen tältä, sillä vaikka ne sisäpokat ovatkin paikallaan, jätettiin ulkopuolelle muovit suojaamaan karmeja kunnes ulkopokatkin tulevat takaisin.

Sisäpokien kunnostus vei 25 tuntia aikaa. Se oli vähemmän kuin budjetoimme. Niissä ei tosin ollut juuri muuta kuin maalaushommaa, ulkopokissa on tehtävä jonkin verran puukorjauksiakin. Huonoimmassa kunnossa oli omenapuun puoleinen olohuoneen ikkuna, jonka karmikin on alanurkistaan laho. Etelän puolen ikkunoita pitää myös fiksata, pohjoisen puolella ulkopokatkin olivat oikeastaan vain maalia vailla. Joka tapauksessa teimme sen ratkaisun, että kaikkien lasituslistoilla listoitettujen ulkopokien alaosan lista korvataan kitillä, joka kestää paremmin myrskyjä ja myllerryksiä.


 Mutta parin viikon päästä meillä on kokonaan kunnostetut, kauniit ja kestävät ikkunanpokat niin kellarissa kuin ylä- ja alakerrassakin. Meillä on myös kokonaan kunnostamattomat ikkunoiden karmit niin kellarissa kuin ylä- ja alakerrassakin, eikä mitään käsitystä siitä, milloin niitä kukaan ehtii tai jaksaa ruveta laittelemaan.

Mutta onhan meillä remonttibudjetti, ja ainakin tähänastisen perusteella maksullisten miesten ja naisten palkkaaminen on melko kivuton operaatio vaikka ilman sitä y-tunnustakin. Verottajalla on nimittäin ilmainen, netissä toimiva palkanmaksupalvelu nimeltä palkka.fi, ja ainakin minusta se on erittäin helppo ja suorastaan miellyttävä käyttää. Työnantajavelvollisuuksia on lukuisia, mutta lopulta työntekijän palkkaaminen edellytti vain paria puhelua vakuutusyhtiöön ja melko lyhyttä perehtymistä tuohon palkka.fi -palveluun. Ensimmäinen palkka kaikkine sotu-maksuineen ja eläkkeineenkin on jo laitettu maksuun.

Yritän saada tänne vielä vähän kattavampaa valokuvapostausta noista ikkunoista muistoksi sekä itselle että jälkipolville. Varsinkin paikallisesta puutavaraliikkeestä ilmaiseksi (!) saatu A-teline ikkunankuljetuksia varten on ehdottomasti esiteltävä.