torstai 28. maaliskuuta 2013

Annetaan ylijäämäkalusteita

Olen raivannut yläkertaa, johon on talven aikana kertynyt sankka populaatio kaikenlaista nyyttiä ja nyssäkkää. Nyytit ja nyssäkät ja niiden sisältämät etupäässä lasten pieniksi jääneet vaatteet lähtevät ensi kuussa kirpputorille. Raivausurakan tiimellyksessä päätimme, että jo sitä ennen lähtee uuteen kotiin ylijäämävarastoitaviksi meillä joutuneet sohva ja neljä tuolia.

Sohva on kaunis ja hauska, mutta kiistatta vähän matkan varrella kärsinyt. Siitä pitäisi kunnostaa repeytyneet viilut noiden päätyjen laidoista ja verhoilussakin on reikiä. Sohvasta on purettu edellisen omistajan toimesta rikki mennyt vuodemekanismi, mutta tuon selkänojan saa edelleen pystyyn ja sohvalla voi yksi vieras köllötellä siten mukavasti. Me olemme ostaneet sohvan naapurista pussillisella pakastettuja suppilovahveroita.


Sohvaa vartioi tällä hetkellä Juho Kusti, ja hän taas päivystää seinällämme ideologisten syiden asemasta etupäässä siksi, että talomme on valmistunut Juho Kustin ollessa tasavaltamme päämiehenä.

Tuolit ovat puolestaan Askon mallistoa ja sijoittaisin ne itse ehkä 40-luvun loppuun tai ihan 50-luvun alkuun. Ne ovat sievät pikkutuolit, joiden rungot ovat hyvässä kunnossa. Ne olemme pelastaneet kierrätyskeskuksesta kympillä, ajatuksena kunnostaa ne joskus johonkin tarkoitukseen.


Rungot ovat tosiaan ihan kuosissaan, ellei katso pahalla pieniä kulumia pintakäsittelyssä. Sen sijaan nuo istuinosat pitänee vaihtaa kaikista, koska tuolit ovat jossain vaiheessa kostuneet ja vaneriset istuinten aluset ovat vääntyilleet ja kääntyilleet rikki, joissain oli muistaakseni ihan sälöjäkin.


Ensi viikon perjantaina eli 5. huhtikuuta kello 16 saapuu meille Ekotorin eli paikallisen kierrätyskeskuksen auto, joka vie mukanaan sekä sohvan että nämä neljä tuolia. 

Sohvan siksi, että talossamme on tällä hetkellä kolme sohvaa, joista tämä yksi ei mahdu mihinkään. Haaveilin sitä keittiöön, mutta se on niin matala, ettei siitä ilman mittavia muutostöitä saa ruokapöydälle kaveria. 

Tuolit siksi, että "joskus" ja "johonkin tarkoitukseen" ovat sekä niin kaukana tulevaisuudessa että hypoteettisia, että parempi etsiä sitten uudet tuolit kunnostettaviksi jos sellainen tarve ilmenee. 

Jos joku haluaa nämä kalusteet itselleen, ne ilmaiseksi saa, mutta vain, jos tulee hakemaan ennen ensi viikon perjantaita. Halutessaan voi vastalahjaksi ojentaa vaikka paketillisen tummapaahtoista kahvia, terhakoita tomaatintaimia tai muita vastaavia oravannahkoja. Muistutettakoon, että myös iloinen hymy ja lämmin kiitos ovat enemmän kuin riittäviä vastapalveluksia. 

Minulla on, ikävä kyllä, ollut vähän huonoja kokemuksia joskus kun olen pyrkinyt lahjoittamaan omia ylijäämätavaroitani ilmaiseksi eteenpäin, ja siksi olen pakotettu liittämään tähän viestiin vielä selventävän, yksityiskohtaisen jälkikirjoituksen. Tämä tuntuu jokseenkin pöljältä, mutta vahingot joskus viisastuttavat:  

Meillä ei valitettavasti ole ajallisia tai muitakaan resursseja kuljettaa näitä kalusteita mihinkään, emmekä lähde näitä myöskään Matkahuollon tai muiden kuljetuspalveluiden kyytiin tarjoamaan - toivon, että ystävällinen lukija ottaa tämän lempeän mutta raudanlujan rajoituksen huomioon. Myös tuo aikaraja eli ensi viikon perjantai kello 16 on ehdoton - yläkertaan saapuu tilaa vieviä vieraita, joten sohvan on oltava pois jaloista perjantai-iltana. 

Mikäli halukkaita on useita, saa kellonajalla mitattuna ensimmäisenä kiinnostuksensa ilmaissut ottaja kalusteet omakseen. Ja sen kiinnostuksen voi ilmaista joko jättämällä kommentin tähän postaukseen tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kaisalaura(at)gmail.com.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kirja-arvonnan tulos

Tänään kello 14 kahden virallisen valvojan läsnäollessa suoritettiin taloudessamme juhlallinen Perinnemestarin rintamamiestalo -kirjan arvontatilaisuus. Esikoinen toimi onnettarena, lievästi myrtyneenä koska ei saanut katsoa Koalaveljeksiä.


Hoo-op, onnettaren kätönen sukeltaa kunnianarvoisaan perintömaljaan, jossa odottaa 55 kappaletta arvontaan osallistunutta nimilippua.


Tässä välissä onnetar kieltäytyi valokuvausyhteistyöstä niin pontevasti, että avuksi piti pyytää ne edellä mainitut Koalaveljekset. Katse tiukasti televisiossa, voittaja-arpa tiukasti hyppysissä. Ja kuten tästä jo näkyykin, on voittaja...


Susanna, se Susannan työhuoneen sellainen!


Susannalle postitan pikimmiten tänään ensimmäistä kertaa omiinkin hyppysiini saamani kappaleen Perinnemestarin remonttikirjaa. Kaikkia muita kiitän lämpimästi osallistumisesta ja vielä lämpimämmin kaikista niistä hauskoista, ihanista ja houkuttelevista bloggausehdotuksista, joita arvontaan jätitte! Palaan niihin ihan erillisen postauksen kera, koska niissä oli niin paljon kaikkea sellaista, mihin on ehdottomasti tartuttava. Ajattelin, että aloitan blogissa jonkinlaisen Lukijan toivejuttu -sarjan, jossa vuorotellen pyrin käymään kaikki toivomuksenne läpi. Mitä tulee niihin monen toivomiin valokuviin ja visuaaliseen puoleen yleensäkin, siihenkin on luvassa parannusta.

Perinnemestarin remonttikirjaa olen ehtinyt itse tänään vain pikaisesti selailemaan, mutta selailun perusteella se kannattaa kyllä jokaisen vähänkin perinnehenkisesti suuntautuneen vanhan talon omistajan ja erityisesti toki rintamamiestalollisen hankkia. Kirjassa on paljon tarkkaa ja kattavaa remonttiasiaa, mutta tuhti annos myös tunnelmaa ja tarinoita. Ja ainakin minun mielestäni kirja on hyvin kaunis katseltava, paljon kivoja valokuvia kaikesta mahdollisesta asiaan ja aikakauteen liittyvästä. Esittelen kirjan myös täällä kunhan perehdyn siihen vähän enemmän - olen mielessäni budjetoinut sille aikaa pääsiäispyhinä.

Meidän osaltamme ihmetytti lähinnä se, miten olemme onnistuneet keskellä katto- ja ikkunaremonttia luomaan sellaisen siisteyden illuusion, mikä meillä otetuista kuvista näkyy. Voin vakuuttaa, että kyseessä on todellakin vain illuusio.


Hieno kirja, ja hieno ja arvostettava kulttuuriteko Hannu Rinteeltä. Kirjan voi tilata omaksi vaikkapa suoraan Hannulta perinnemestari.fi -sivujen kautta, mutta saa sen omaksi myös kirjakaupasta, joko nettisellaisesta tai sitten ihan fyysisesti olemassa olevasta.


Myydään (taas) unelmien kohde remonttitaitoiselle

Tämä on ollut taas niitä päiviä, kun on muutamaan otteeseen tullut mieleen että laitetaan myyntiin koko roska ja muutetaan rivitaloon.

Päätyhuoneistoon, tarkentaa puoliso.

Vessassa nyt kuitenkin päivän päättyessä on muovimatto. Siisti, hieno, minusta ihan hyvin aikakauden tyyliin sopiva muovimatto.


Matto tuli lopulta kahdesta palasta, koska sen operoiminen yhtenä palasena oli melko ylivoimainen tehtävä elämänsä ensimmäistä muovimattoa asentavalle remonttireiskalle. Maton toisessa päässähän on myös läpivinetejä, vessanpöntön viemäri ja vesihana, ja kun tuossa toisessa päässä ovat nuo lavuaarin vedet ja viemäri, olisi mitoitusten pitänyt osua kohdalleen jokseenkin epäinhimillisen tarkasti. Koska kankean ja hankalan muovimaton paikalleen ährääminen oli jo lähtökohtaisesti ärsyttävää ja epämiellyttävää hommaa, oli minusta järkiratkaisu katkaista matto tuosta kohtaa kahtia ja tehdä väliin kylmähitsaussauma.

Kylmähitsausaineen ohjeet olivat pelkästään saksaksi. Seinälle nostettavan muovimaton asennusohjeita löytyi netistä sen verran, että kutsu paikalle ammattitaitoinen mattomies. Mikkelistä löytyi googlaamalla yksi, jonka kohdalla luki hakemistossa että lopettelen yritystoimintaani pikkuhiljaa enkä ota enää uusia asiakkaita.

Olenko joskus sanonut jotain näistä maksullisten remonttimiesten käytöstä. Se ei vaan tunnu meiltä onnistuvan vaikka miten yritettäisiin.

Muovimaton omatoimisessa asentamisessa kuumailmapuhallin (suosittelen varauksetta Makitaa) on ystävä. Sillä saa pehmennettyä oikuttelevan, jäykän maton yhteistyökykyisemmäksi ja lisäksi muutettua näkymättömäksi maton murjomisesta aiheutuvat vaaleat taivutusjäljet...

Tuo meidän pikkuvessa ei ole märkätila. Mietimme ensin, että sinne olisi laitettu varmuuden vuoksi lattiakaivo, mutta kun käytännössä sen lattiakaivon käyttö olisi ollut olematonta ja ajoittunut vain tulvien ja muiden vesivahinkojen kohdalle, olisi se pitänyt asentaa tuohon lavuaarin alle niin, että lavuaarin vedet olisivat valuneet sinne. Muuten olisi ollut aina yhtä ärsyttävä hajulukon kuivumisongelma. Jokainen joskus ABC:n vessassa tai muussa vastaavassa yleisessä WC-tilassa käynyt tietää, miten hehkeälle sellainen vessan viemäri katoaa lattiakaivoon -ratkaisu näyttää. Minä en halunnut sellaista meidän vessaan.

Lapsiperheelliset toverit rintamamiestalo.fi -foorumilla suosittelivat lattiakaivoa muun muassa tilanteissa, joissa potta kaatuu vessan lattialle ja sotkut voi siivota suihkuttamalla.

Meidän kohdallamme tuon tilanteen voisi ratkaista laittamalla lattiakaivon olohuoneeseen tai keittiöön, koska potta majailee siellä. Potalle, sillä istujalle ja istujaa paimentavalle ynnä pyllyä pyyhkivälle aikuiselle ei ole tilaa vessakopperossa, joten jos potta kaatuu, se kaatuu muissa tiloissa. Lisäksi tilassa, jossa on vaivaa nähden ennalistettu alkuperäiset Enso-pahviseinät, ei ole ylipäänsäkään suotavaa suihkutella kovinkaan vapautuneesti. Ja tähänastisten kahden ja puolen vuoden kokemuksella vessallamme ei ole muuta lattiakaivon edellyttävää funktiota.

(Tässä on se pyllyä pyyhkivä aikuinen. Kuvittele tilaan lisäksi vessanpönttö ja lavuaari.)


Muovimatto päätettiin kuitenkin nostaa seinälle lattialistan korkeuden verran. Lisäksi vessan lattia on nyt noin tulitikkulaatikon matalan sivun verran alempana kuin ennen remonttia - mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lattiasta on purettu paksut lattialaudat pois ja niiden tilalla uusien, alkuperäisiä tiuhempaan rakennettujen koolausten päällä on vanerilevy - ja muovimatto on nostettu kynnystä vasten. Nämä varotoimenpiteet eivät toki estä mahdollisen suurtulvan aiheuttamia vesivahinkoja, mutta pienemmät vahingot kuten himpun verran vuotamaan äityvä vessanpönttö tai lattialle kaatuva hammasmukillinen vettä pysyvät tällä konstilla tuon matalan muovimattokaukalon sisäpuolella.

Blogger nyt haluaa, että tämä kuva on näin päin joten koittakaa kestää.


Nyt on siis matto. Vielä pitäisi sovitella paikoilleen, sahata kohdilleen, hioa ja maalata ne lattialistat. Maalata uusiksi karmit, jotka ottivat melko pahasti osumaa muovimattopainiottelussa. Odotella vuorokausitolkulla maalien kuivumista, eläköön perinteiset materiaalit, jotta voisi maalata listat ja karmit vielä uudelleen. Pitäisi putsata törkyinen lavuaari, neuvotella sähkömiehen kanssa vessan sähköjen asennuksesta. Ynnä muuta ynnä muuta.

Ja sitten pitäisi tehdä sellainenkin pikkuhomma kuin rakentaa yläkertaan vessa lähtökohdasta, jossa on tila jossa ei ole lattiaa. Mielellään noin kahdessa viikossa, koska yläkertaa tarvitaan sen jälkeen vierasmajoitukseen muutaman viikon ajaksi. Tässä kohtaa tuli se ajatus, että voisiko tämän asumisen ja elämisen tehdä jotenkin vähän helpommalla tavalla, ainakin tässä elämänvaiheessa kun on pieniä lapsia ja jo lähtökohtaisesti koko ajan enemmän tekemistä kuin ehtii edes ajatella.

Onneksi Perinnemestarin rintamamiestalo -kirja ilmestyy huomenna. Sen kansien välistä löytyy toivottavasti edes muutama perustelu tälle nykyisellekin asumismuodolle.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Vessan lattia, vihdoinkin

Minulla on ollut vessaremonttia tehdessä varsinainen rakennuskonservaattoriolo. Siitä vähän jo kirjoitinkin aiemmin.

Sikäli olotila on valheellinen, että ei tämä meidän vessaremontti nyt kuitenkaan täytä kaikin osin konservoinnin tunnusmerkkejä. Mutta silti on sellainen olo.

Se olo on tullut vaikkapa silloin kun on maalannut pitkävartisella rajaussiveltimellä hellin vedoin kaunista, valurautaista tuuletusräppänää punaiseksi. Näin hieno punainen siitä sitten tuli, ja näin hienosti punainen levisi alareunasta valkoiselle seinälle muka-pitävän helkkarin kalliin rajausteipin alle. Se teippi ei ole aiheuttanut kahden vuoden yhteistyömme aikana mitään muuta kuin valheellisen turvallisuudentunteen, johon ei koskaan pitäisi tuudittautua. No, pitää rapsia tuo vielä tällä viikolla siistiksi jahka muilta toimilta ennättää.


Kuva yrittää paljastaa senkin, että karmin sisäosasta tuli myös punainen. Puolison mielestä se vaatii vähän totuttelua, minusta se on onnistunut. Pitää ottaa vielä parempi kuva sitten kun tämä savotta on joskus kokonaan valmis.

Konservointiolo on ollut myös silloin, kun on ylitylsällä skraballa rapsuttanut varovasti maalia alkuperäisten lattialistojen hienosta profiilista. Siitäkin huolimatta, että kunnon konservaattori olisi toki säästänyt myös ne aiemmat maalikerrokset. Minä ja uskollinen sotaratsuni, Makitan kuumailmapuhallin, olemme kuitenkin kiehuttaneet irti ylimääräiset maalit vähän sillä meiningillä että joku raja se on rakennuskonservoinnillakin. Koska ne listat ovat näyttäneet ennen maalinpoistoa tältä:


Sori vaan, yhteinen rakennusperintömme, mutta tuossa oli nyt pari tuumaa liikaa arvokasta ajan patinaa jopa meikäläiselle.

Niin, tuosta ylläolevastakin tuli siis ihan nätti ja pätevä vessan lattialista. Minä kirjoitan niistä listoista vielä oman postauksen, koska ne ovat sen toden teolla ansainneet, mutta teen sen sitten kun olen jaksanut hioa ja maalata ne valmiiksi. Punaiset niistäkin tulee, joka tapauksessa.

Nyt olemme siinä historiallisessa vaiheessa, että vessassa on melkein käsillä se tilanne, että sinne voi alkaa sorvata muovimattoa paikalleen. Tänään puoliso askarteli viemäriputken ympärille yksinkertaisen kahden (no oikeastaan neljän, jos kehikkokin lasketaan) palan palapelin, kas näin, pahoittelen huonoja ja tärähtäneitä kuvia:


Ja palapeli on valmis. Kuten kaikki varmasti huomaavat, pistosahausrintamalla sattui paha virhe - kotelon kannessa on millin heitto. Joskus jaksavat aina ihmetyttää nämä persoonallisuuden ominaispiirteet, vrt vaikka nyt se seiniä pitkin levinnyt punainen maali allekirjoittaneen suruttomasti sutimana tähän millin heittoon suhteutettuna.


No niin, sitten se vessan matto, jota olen tähän asti siis luurannut vain muovikelmun läpi rullasta, ja silloinkin kääntöpuolta. Muistutettakoon, että minä valitsin ihan toisen harmaan maton vessan lattiaan, samalla kuosilla tosin, mutta sitä olisi pitänyt tilata kolmen metrin pätkä Hollannista. Tätä kuvassa näkyvää sai reilun kahden metrin pätkän muistaakseni Lahdesta. Otin tätä. Olen tyytyväinen.


Paitsi että matto ei ole oikeasti yhtään tuon värinen. Tuo kuva on otettu ilman salamaa, tämä alla oleva salaman kanssa:


Eikä se matto ole tuonkaan värinen, vaan jotain siltä ja väliltä, enemmän kuitenkin tuollainen jälkimmäisen harmaa mutta vähemmän sininen.

Tässä vielä yksi salama-otos matosta levällään olohuoneessa ja vertailun vuoksi päälle asetettu linoleumin mallipala. Tuo linomatto johtaa tällä hetkellä kisaa omassa sarjassaan mutta aina välillä epäilen, että se on liian tumma. Ei se näytä tummalta tuon harmaan muovimaton rinnalla, mutta ei se kyllä ole oikeasti noin samanvärinen vanhan linoleuminkaan kanssa. Voi hiisi näitä värejä ja sävyjä ja valaistusolosuhteita.


Puoliso leikkasi alakerran vessan matonpalan valmiiksi pötköttelemään lattialle huomista asennushommaa varten. Siitä jäi suikale yli ja minä oitis tarrasin siihen ja raahasin sen vessaan jälleen kerran fiilistelyä varten. Tässä ovat nyt kaikki vessan elementit yhdessä - valkoinen seinä, punainen viemäriputki, mustavalkoinen Enso-levy ja harmaa matto. Paitsi matto ei ole noin sininen elävässä elämässä, eikä Enso-levykään noin sysimusta vaan enemmän sellainen keltaisella taitettu musta, jos tiedätte mitä tarkoitan.


Joo, kyllä minä tästä tykkään. Näyttää joltain muulta kuin 2010-luvulla rautakaupasta haetulta vessalta,  mutta on silti ihan tuollainen pirtsakka ja tyylikäs eikä niin sairaalanvihreä ja nuhjuinen kuin se lähtötilanne.

Jatkoa seuraa pikimmiten, ainakin niistä listoista. 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Teaser

Perinnemestarin nettisivuilla on maistiasia uudesta Perinnemestarin rintamamiestalokirjasta!



Malliaukeamien (avautuvat sivun alalaitaan) joukossa on sisällysluettelo, joka saa ainakin minut toivomaan, että kirja putkahtaisi painosta ihan heti just nyt eikä vasta reilun viikon päästä. Vaikuttaa todella kattavalta ja kiinnostavalta paketilta. Ja sisällysluettelosta Asukkaat-kohdasta löytyvät myös eräät vispipuurokulhoa kellarin rappusilla pitävät rintamamiestalolliset...

Sähköistä kertovalta näyteaukeamalta tunnistan ainakin tuon oikean alakulman kytkinkaksikon. Siinä on nimittäin meidän verannan ja ulkovalon kytkimet. Hihii!


Kuvaaja kierteli haastattelun aikana melko pitkään ympäri taloa ja otti kuvia sieltä ja täältä. Tulee olemaan hauskaa selailla uunituoretta kirjaa ja bongata sieltä mahdollisia muitakin meidän talon yksityiskohtia. Tuon oman asukasjuttumme sekä meidän kellarista kirjaan tulevan osion olemme jo nähneet ja oikolukeneet mutta kirjan kokonaisuus on sitten ihan uutta asiaa.

Muistutuksena vielä, että blogissa on vielä neljän päivän ajan arvonta, jossa voi voittaa omakseen tämän Perinnemestarin rintamamiestalo -kirjan. Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen.

Olen ollut jo kirjan tekovaiheessa ja nyt sen ilmestymisen lähestyessä vielä enemmän sitä mieltä, että Hannu Rinne on tehnyt tässä todellisen kulttuuriteon. Toivotaan, että kirja herättää runsaasti keskustelua ja saa näkyvyyttä - korjausrakentaminen jos mikä on akuutti asia jo nyt, saati sitten yhden tai kahden vuosikymmenen päästä. Eikä pelkästään rintamamiestalojen vaan koko suomalaisen rakennuskannan osalta. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Paketteja

Posti on tuonut tällä viikolla kaksi aika isoa ja aika hauskaa pakettia vessaremonttiin liittyen. 


En erityisemmin tykkää kaupoissa lorvimisesta nykyään, mieluummin teen täsmäostoksia netistä tai haahuilen kirpputoreilla ja vanhojen tavaroiden kaupoissa. Niissä on mielenkiintoisempaa, vaikka kirpputoreilla on ainakin täällä ylivoimaisesti eniten myynnissä vaan kamalan ylihintaista, huonokuntoista rojua. Jotain aarteita sitten joukossa aina kuitenkin, mikä tekee haahuilusta edes jotenkin mielekkään.

Mutta näiden pakettien sisältämät kapineet olivat nyt ihan tarveharkintoja, ei mitään haahuilutuloksia. Ensimmäinen saapui Antiikkiverstas Wilmasta...


... ja sisälsi sähkötarvikkeita.


Meillä ei ole ollut vessoissa ollenkaan pistorasioita. Olen sen vuoksi luopunut lähes kokonaan lähes ainoasta ulkonäöstähuolehtimisrituaalistani eli hiusten kuivaamisesta saunan tai suihkun jälkeen. Nyt vessaremontin myötä kuitenkin päätimme nostaa vessojen varustelutasoa sen verran, että molempiin tulee suorastaan kaksi pistorasiaa. Onhan näitä hiustenkuivaajia, sähköhammasharjoja sun muita joita aina tarvitaan.

Aika monessa perinnerautakaupassa on myynnissä näitä saksalaisia pistorasioita, jotka ovat aika lailla täysin samanlaisia kuin meidän talon alkuperäiset rasiat. Tässä keittiön vanha pistorasia vertailukohtana, kädessäni pitelen uutta:


Joo-o, kyllä se ihan samalta näyttää. Puhtaammalta vain...


Tilasin nuo pistorasiat Wilmalta siksi, että muissa netin perinnerautakaupoissa ei ollut meidän taloon sopivia jakorasioita. Wilma myy tällaisia posliinisia, jotka ovat ruotsalaista tuotantoa:


Ihan kauhean sympaattinen esine tuo pyöreä posliinimötkäle.


Ja sekin on aikalailla saman näköinen kuin alkuperäinen jakorasia, tässä esimerkki keittiön katonrajasta.


Kun kerran nettishoppailun makuun pääsin, niin tein tilauksen myös Lundagårdista.


Yläkerran vessasta meiltä on puuttunut järkevä vessapaperirullateline. Siellä on ollut talon mukana tullut metallilankahäkkyrä, mutta se oli niin ohutta ja taipuisaa lankaa ettei oikein toiminut toivotulla tavalla. Nämä posliiniset muhkeat kapineet pääsevät yläkerran vessaan naulakoksi ja vessapaperirullaa kannattelemaan: 


Paperirullateline on tosiaan aika iso möhkäle.


Ja pyyhenaulakko myös.


Nämä Lundagårdin ostokset tulevat siis yläkerran vessaan. Alakerran vessassa meillä on roikkunut ja tulee roikkumaan jatkossakin talon mukana tullut alkuperäisvessapaperirullateline, joka on hienosti sanottuna vamaankin DIY-mallia. Eli Do It Yourself... 


Se nyt ei ole ihan symmetrinen, mutta mitäpä tuosta. Sille on oiva paikkakin, sen voi ripustaa vessan kaapin alalaatikon nuppiin ja rulla roikkuu siinä juuri optimaalisella korkeudella ja etäisyydellä. Ajattelin, että jospa tuon maalaisi punaiseksi niin olisi sitten sävy sävyyn muun vessan kanssa...

Tällä hetkellä vessapaperirullateline palvelee tosin keittiössä, perheen pienempien varasaniteettitiloissa.


Tosin meillä on niin pieni vessa, että kyllä tuo potta tuossa tulee nököttämään vielä sen remontin valmistumisen jälkeenkin.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Siivouspäivä

Iloluontoinen kuopuksemme Vuokko Nuppunen täytti viime viikolla vuoden. Tapausta juhlittiin asianmukaisin menoin.


(Maailma on nykyään väärällään naisia, jotka osaavat tehdä ihan älyttömän hienoja kakkuja. Minä en ole yksi heistä. Jos joku muukaan ei ole, suosittelen lämmöllä Ramin Konditoriaa.)

Sankari oli juhlissa oma iloinen itsensä. Maailma on kiistatta valoisampi paikka, kun sitä kansoittaa yksi hilpeä ja positiivisesti kaikkeen suhtautuva Vuokko Nuppunen!


Ennen kuin tähän juhlamoodiin päästiin, piti kuitenkin siivota. Viidentoista hengen kemujen järjestäminen huoneistossa, jossa on käynnissä vessaremontti, ei lopulta aiheuttanut juurikaan päänvaivaa - remonttirojut lastattiin pyykkikoriin, pyykkikori tuupattiin vessaan ja vessan ovi pantiin kiinni.

Kaikki se muu aiheutti jos ei nyt päänvaivaa niin ainakin työtä ja tuskaa.


Tämä ei nyt ole mikään Laurakaisa saa lähtemättömän Kätevän Emännän maineen -postaus joten todettakoon, että ennen nykyistä taloudellisen niukkuuden eli kotihoidontuen aikaa meillä kävi kerran kuussa siivooja.  Maailma on luultavasti väärällään myös miehiä ja naisia, jotka siivoavat itse kotinsa. Minun lapsuudenkotinikin siivosi kerran kuussa muuan Mirjami, joten olen ikään kuin kasvanut tähän ulkoistusmeininkiin.

Yksi homma on kuitenkin tehtävä itse, oli siivooja sitten maksullinen tai ei. Rojut on raivattava siivoojan tieltä, että tämä pääsee tekemään työnsä.


Meillä tässä aikuisuuden kodissani miehen siivouskynnys ylittyy normaalioloissa noin kerran vuodessa, ja minun siivouskynnykseni noin kerran viikossa. Perherauhan ja yleisen hyvinvoinnin kannalta on ollut optimiratkaisu ulkoistaa siis siivoushommat Marttojen kotiavulle. Meidän talon siivoaminen maksaa noin satasen kuussa, ja sen satasen olisimme luultavasti huomaamattamme huussanneet johonkin turhuuteen joka tapauksessa. Sitä paitsi tuosta satasesta saa vielä kotitalousvähennyksen. Siivous on ylipäänsä melkein ainut sisätiloissa suoritettava huushollihomma, jonka ulkoistaminen on yksinkertaista kun palveluntarjoajia on niin paljon.

No, nyt ei auta muu kuin siivota itse. Minähän olen tienannut joskus 90-luvulla elantoni siivoamalla sellutehdasta, että sikäli pitäisi käydä kuin tanssi tämä puhtaanapito-operaatio.

Rehellisesti on tunnustettava, että viimeisen, joulun alla tapahtuneen Marttasiivouksen jälkeen tämä Vuokon syntymäpäiväsiivous oli ensimmäinen tällä hartaudella suoritettu. Kyllä meillä silti imuroidaan melkein päivittäin, ainakin keittiö.


Vaikka ei se sillä imuroinnilla puhdistu. Tuo muovimatto on imenyt itseensä sen verran tömäkät vuosien likakerrokset, että vaikka sitä pesisi kuinka, siitä irtoaa likaa sukanpohjiin. Kuuluu remonttia odotellessa -sisustukseen - mietin silloin kohta kolme vuotta sitten, kun muuttosiivosin taloa, että pitäisikö matto kuurata kunnolla vahapesulla ja sitten vahata uudestaan niin se olisi helpompi pitää puhtaana. "Enpä taida kun kohtahan tämä remontoidaan ja matto saa lähteä." Jep jep.

Ja kas, siivoaminen oli kuitenkin ihan mukavaa. Puoliso ja lapset menivät pihalle tekemään lumitöitä sillä aikaa kun huseerasin. Linomattoja en henno muuta kuin imuroida, nekin ovat siinä remonttia odotellessa -tilassa sikäli että jahka keittiö ja olohuone tosiaan remontoituvat, nuo muut huoneet ja niiden linomatot on tarkoitus myös käydä läpi, putsata tahrat ja vahata ne uudestaan.

Jotenkin tämä tämmöinen tavaraton ja tekstiilitön (melkein, ignoroikaa pursuavat naulakot) sisätila tuntuu houkuttelevalta. Ei tuossa eteisessä oikeasti kannattaisi pitää mitään kalusteita kun se on niin kapea, mutta yhdessä vanhassa postauksessa tuoli ja kierrätyskeskuslipasto ovat käytännön kannalta ihan hyvät olemassa. Lipaston kansi muuten otti ja halkesi tänä talvena, ilmeisesti pyykinkuivauksen siirtäminen sisätiloista kellariin kuivuriin on kuivattanut sisäilmaa radikaalisti.


Sisällä oli kerrankin valoisaa tämän siivoustoimenpiteen aikana, joten räpsin näitä kuvia sieltä ja täältä. Tässä näkymä nurkkakamarista olohuoneeseen.


Omatoimisiivous ei aiheuttanut mitään sohvallanukkumistyyppistä aviokriisiä, minä nukuin sohvalla muutaman yön kun Vuokko Nuppunen vierotettiin viimein aamuyötissittelytavastaan. (Olen nukkunut nyt kolme yötä heräämättä kertaakaan ennen aamua, olo on epätodellinen.)

Minulle tuli näitä siivouskuvia katsellessani sellainen olo, että onpa meillä kaunis talo. Harmi, että se on niin usein rojun ja ryönän peitossa. Olen taas varannut kirpputoripöydän ensi kuulle, ja pyrin muutenkin sitkeästi eroon turhasta tavarasta jota tänne on kertynyt muutamassa vuodessa ihan liikaa.

Mutta kyllä kevään valokin tekee paljon. Yritin ottaa siitä kuvaa meidän eteisen oven läpi, kun siinä ovessa on tuollainen hauska...niin, mikähän tuo on nimeltään? Tuo ei ole happolasia vaan lasin pinnassa on tuollainen käsittely. Se lähtee irti jos sitä hankaa märällä rätillä.



Mutta en osannut. Pitäisi opetella valokuvaamaan. Ja hyväksyä se, että siivoaminen on siinä mielessä epätoivoista hommaa, että sen joutuu tekemään melkein hetikohta uudestaan kun on imurin saanut taiteltua komeroon. 

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Vessavisio lähenee

Hyvää naistenpäivän yötä. Perhe koisaa, nainen maalaa.

Minä olen sellainen vähän huoleton maalari toisinaan, joten kun rupesin sutimaan valmista, valkoista vessaa puolukanpunaisella, piti suojata kaikki mahdollinen ja mahdoton melko huolellisesti.

Huomaa kätevän äiti-ihmisen paperikierrätyskikka. Esikoinen on innokas piirtäjä, mutta häneltä on näihin päiviin asti syntynyt teoksia oikeastaan vain kolmesta aiheesta. Ne aiheet ovat kananmuna, iskä ja lentokone. Kaikki kolme aihetta muistuttavat hyvin paljon toisiaan ja ulkonäön puolesta kaikkein eniten sitä kananmunaa. En siis potenut kovinkaan huonoa omaatuntoa kun paperoin A3-arkillisilla kananmunia, iskiä ja lentokoneita tuon viemäriputken taustan. Optimitilanteessa paperit olisi voinut sujuttaa suoraan putken taakse toiselle puolelle ja välttää kaikki mahdolliset puolukkamaalin eksymiset vääriin paikkoihin, käytännössä se onnistui vain muutaman paperin kohdalla kun vesiputket ovat niin tiukasti viemäriputkessa kiinni.

Mutta yhtä kaikki, ensimmäinen maalauskierros onnistui suorastaan yli odotusten ja punaista maalia meni pääosin vain sinne, minne oli tarkoituskin.


Olikohan se lukija nimeltä Mikko, joka vinkkasi tuon viemäriputken maalaamisesta punaiseksi siinä kohtaa kun pohdimme ovi- ja jalkalistojen väritystä. Vinkki oli hyvä. Keksin ihan itse maalata tuon hienon tuuletusräppänän myös punaiseksi - se on kaunis yksityiskohta, jota kannattaa korostaa.

Oli pakko vielä raahata vessaan palanen sitä mustavalkoista Enso-levyä ja fiilistellä. Kyllä minä ehdottomasti tunnistan tästä alla olevasta kuvasta sen vessavisioni, jota kohti lähdimme putkiremontin myötä pyrkimään. Lattia on vielä kysymysmerkki mutta ensi viikolla pitäisi selvitä sekin. Muovimatto on vielä rullalla vintissä ja rullan päällä on paksulti muovia, joten väriä ja kuosia ei oikein hahmota.


Niin, tuo punainen lätkä tuossa on vessan kaapin ovi. Kun kerran sotkin pensselin niin maalasin sitten saman tien senkin. Ei nyt sattunut olemaan oikein mitään kunnon maalaustilaa vapaana niin itse kaappi tönöttää tällä hetkellä keskellä keittiön pöytää. Hyvin se maalautui siinäkin.


Minusta tuo Uulan Puolukka on tosi kiva väri. Se näyttää varsinkin tuossa viimeisessä kuvassa jotenkin oranssille mutta ei ole yhtään sitä.

Jospa huomenna ehtisi jossain välissä maalata toisen kierroksen. Kyllä tästä vielä toimiva vessa tulee, jopa ennen juhannusta, uskaltaisin tämän päivän edistyksen turvin veikata. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Vessa ja sussi

Olen lukenut ihan innoissani arvontapostaukseen jättämiänne kommentteja! Siellä on ollut maanmainioita ideoita tuleviin blogijuttuihin, kiitokset niistä. Palaan ehdotuksiin myöhemmin, jahka arvonta-aika on päättynyt ja koko satsi kommentteja käytettävissä.

Tänään maalasin vessan toiseen ja viimeiseen kertaan - sillä maalarinvalkoisella. Minulla ei ollut nyt energiaa eikä aikaa ryhtyä uusiin maalitestailuihin tai sävyjen hakemiseen, joten päätin tosiaan ryömiä siitä mistä aita on matalin.

Lavuaarin taakse, mustavalkoraidallisen Enso-levyn peittoon jäävän Enso-pahvin (vai Ensopahvin, en näköjään osaa itsekään päättää) jätin maalaamatta informaatioksi jälkipolville. Tosin tuo keltainen ei ainakaan arkeologisten tutkimusteni perusteella ole se vessan alkuperäinen väri vaan se on alun perin ollut myös valkoinen. Talon edelliset lapset voinevat joko oikaista tai vahvistaa tämän käsityksen, mikäli muistavat asian laitaa?

Sitten pyyhin ylimääräiset maalit pensselistä jättämällä puumerkkini pahviin. Ja lopulta vielä kirjoitin pahviin tekstin, jossa lukee näin:

"Maalasin Enso-pahvit maalarinvalkoisiksi putkiremontin yhteydessä helmi-maaliskuun taitteessa vuonna 2013. Talvi oli leuto. Laura J."


Ehkä joku joskus löytää tekstin ja on siitä mielissään.

Kuvassa näkyy muuten sellainenkin huomionarvoinen asia, että meidän talon sisäseinissä on ainakin toistaiseksi kaikissa aukomissamme paikoissa ollut vanhoja muottilautoja. Niin myös vessan ja keittiön väliseinässä - paikoin ihan kunnon sementtikerrostumat ovat jääneet lautoihin muistoksi niiden ensimmäisestä käyttötarkoituksesta tässä rakennushankkeessa.

Illalla sudin vielä punaiseksi maalattavan muovisen viemäriputken Otexilla, vähän varmuuden vuoksi jos Uulan ovi- ja ikkunamaali ei tarttuisikaan muovipintaan. Maalaamisen jälkeen kyllä kadutti - koko huushollissa leijaili niin karsea liuottimen käry että kurkkua kutitti ja päässä vipatti pitkään. Uulan Into on maalina ehdottomasti sieltä tyyriimmästä päästä, mutta siinä on yksi ylivoimainen ominaisuus joka saa minut itaria hampaitani kiristellen maalaamaan sillä sisätiloissa jatkossakin. Se ei nimittäin haise yhtikäs millekään. Muistan, kun esikoista odottaessani olin aivan tolkuttoman yliherkkä kaikille hajuille, ja pystyin silti aivan ongelmitta maalaamaan yläkerran seiniä ja kattoja Intolla. Hyvää kamaa.


(Huomatkaa Mats Golvlampa ylpeänä tärkeässä työmaavalaisintehtävässään.)


Tässä vielä lähikuva viemäristä ja seinistä ja katosta. En tiedä onko tuo nyt näytöllä edelleenkään se oikea sävy, mutta minusta vessa on nyt juuri sellainen aavistuksen harmahtavan valkoinen jollaiseksi sen olin kuvitellutkin. Katsotaan, mitä tapahtuu kun sinne viedään mustaa ja punaista.

Niin, tuo PEX-putken suojaputki. Olin jotenkin ihan siinä uskossa, että meille tulee vessaan sellaiset siistit ja sievät, valkoiset komposiittiputket kuten kellarissakin. Kuva sellaisista näkyy ainakin tässä vanhassa postauksessa pyykkituvan vessanurkkauksen lavuaarin/pesukomuutin kuvassa.

Mutta kun alakerran vessan kautta vedettiin vedet myös yläkertaan, niin oli tuhat kertaa helpompaa ja sata kertaa halvempaa nykäistä ne putket vain karusti ylös noissa Pexien suojaputkissa. Jotka ovat siis, tietämättömille tiedoksi, kirkkaansinisiä ja -punaisia. Lämmin vesi menee punaiseen ja kylmä siniseen ja suojaputken tarkoitus on tietenkin valuttaa mahdollisen putkirikon jälkeen vesi hallitusti pois rakenteista. Tuonnehan ne putket jäävät viemäriputken taakse ja näkyvät oikeastaan vain tuossa kohtaa, missä lämmin vesi sukeltaa välipohjaan. Näppärä puoliso askarteli tuohon nurkkaan vielä listanpätkästä ja halltex-levyjen palasista tuollaisen varsin siistin ympäristön ylös yrittäville putkille - tuo halltexinpala, jossa on pyöreä muoto, on siis uusi tai siis yhdeltä metsästysretkeltä mukaan tarttunut vanha levynpala, se alun perin tuossa kohdassa ollut levy meni päreiksi purkuhommissa.

Olen nyt sutinut ne punaiset ja siniset putket valkoisiksi. Ne näyttävät siltä, että joku on melko huolettomasti sutinut muoviputket vääränlaisella maalilla pensselityönä valkoisiksi. En tiedä, kuinka moni vessassamme tulevaisuudessa vieraileva taho osaa kurkistella viemärin sivulle ja taakse, mutta minua itseäni tuo maalattujen putkien teeseitse-ulkonäkö vähän ärsyttää. Olisi pitänyt maalata putket ennen kiinnittämistä vaikka jollain kilikolipullomaalilla, lopputulos olisi ollut paljon siistimpi.

Seuraavassa putkiremontissa sitten tiedämme tämän asian, totesi puoliso stoalaisen tyynesti kun mäkätin asiasta.

Ja no. Jos nyt en ihan väärin muista niin kaikkea muuta kuin tilavassa toiletissamme tuonne viemäriputken taakse ei ole mitään asiaa kun vessanpönttö on paikoillaan, ellei satu olemaan vakavasti aliravittu. Ehkä voinen elää tämän putkiasian kanssa. Ehkä punainen viemäriputki vie huomion rumilta vesiputkilta. Ehkä en enää kuukauden päästä muista koko asiaa. Ehkä ostan jonkun superobjektiivin ja kuvaan rumia, epäsiististi maalattuja muoviputkia blogiin koko loppuelämäni. Jää nähtäväksi.


Tässä vielä taiteellinen vaikutelma eteisestä nähtynä. Tuo musta keskellä seinää on piuha, josta kerron joskus lisää. Ennen maalarinvalkoisen kanssa tekemääni uusiomaalausta tästä kohtaa näytti siltä, kuin vessa olisi maalattu meidän keittiön kaappien väriseksi. Nyt tuo näyttää minusta eniten harmaalta. Hyvä tuli.

Esittelenpä samalla vielä naistenpäivän kunniaksi ihanat daamit eteisen seinällä:


Kaksi alimmaista olen perinyt toisesta mummolastani. Alimmainen on maalattu laatalle, jossa lukee Pukkila, mutta maalauksesta ei ole muuta tietoa kuin selvä vuosiluku -60 ja ehkä nimikirjaimet SS. Se saattaisi olla jonkun isäni taiteellisen serkun tekemä, mummon ja papan luona oli paljon sukulaisten töitä. Keskimmäisestä en tiedä mitään, siinä ei edes ole takana mitään tekstiä. Ylimmäinen on Kupittaan saven ja sen ostin vasta muutama kuukausi sitten huuto.netistä kun minusta nuo kaksi tätiä kaipasivat kolmatta kaverikseen.

Noiden kuvien alla on vanhassa valokuvakehyksessä blogissa jo aiemmin esitelty almanakan sivu, jonka löysin taloon muuttaessamme vessan kaapin oven sisäpuolelta.


Kerronpa vielä senkin, että minulla on ollut pitkään ajatus siitä, että haluaisin talomme seinälle myös jonkinmoisen potretin kauppias-Annista. Ihan tavallinen kopio valokuvasta on tuntunut jotenkin hölmöltä ajatukselta, mutta sain eilen tutun ompelijan luona käydessäni idean, jolla Annin hahmon saisi sopivalla tavalla ikuistettua esille laitettavaan muotoon. Palaan siihen toivottavasti pikimmiten.

Sillä aikaa kun kärytin vessassa Otexia ja pesin pyykkituvassa pensseleitä, oli puoliso loihtinut kyökin puolella melko täydellisen naistenpäivän aaton iltapalan vessaremontoijalle.


"Minä teken sussi makia", sanoo esikoinen ja rullaa milloin mitäkin keittiön laatikosta kaivelemansa bambumaton sisään. Jo nukkumaan menneelle lapselle jätettiin siis epäortodoksisesti muutama rulla jääkaappiin odottamaan aamua.

Tarkempi japanilainen sushikokki olisi saattanut hieman moittia herkän aterian yllä tömäkästi leijuvaa Otexin käryä.