tiistai 24. elokuuta 2010

Kellariahistus

Olemme purkaneet saunan.

Sinänsä projekti oli varsin nopea, helppo ja huojentava. Paneelit irrotettiin seinistä, niiden alaosasta alle viiden sentin matkalta löytyi odotettavissa olevaa lahoa, muuten ne olivat kuivat ja ehjät. Niiden alta löytyi kuiva tervapahvi ja sen alta kaunis, eilen tehdyltä näyttävä rivinteeraus.

(Ja koska tätä on kysynyt minulta jo niin moni ihminen, selitetään tässä vaiheessa että rivinteeraus on suomeksi verhomuuraus ja se tarkoittaa sitä, että talon betonista valetun perusmuurin sisäpuolelle on jätetty pieni ilmarako ja sen jälkeen tehty tuollainen alla olevassa kuvassa näkyvä tiilimuuraus, siis seinä seinän sisään. Tämä rakenne toimii lämmöneristeenä. Termi puolestaan tulee ruotsin kielen sanasta revetering.)

Niin, ja siitä kylpyosaston 70-luvulla tehdystä väliseinästä löytyi myös hieman mytskähtänyttä villaa:



Kuvassa näkyy myös suuluukun ulkopuolelta rikki oleva Porin Mainio -vesipata, jonka mitä ilmeisemmin saa kuitenkin paikattua käyttökuntoon. Paikalleen jäävä pata on kulttuuriteko, jossa voi maailmanlopun ja energiakriisin tultua lämmittää pesuvettä. Sitä ennen siinä voi keittää syksyisin sieniä.

Sinänsä homehtumaton kellarimme ansainnee jonkinlaisen pyhimysstatuksen tai muunlaisen ihmeitä tekevän yksikön kunniamaininnan, koska tässä nimeltä mainitsemattoman rautakaupan kellarisaunan korjausohjeessa kerrotaan seuraavasti:

"Mikäli vanhasta kellarisaunastasi puuttuu lämpö- ja kosteuseristys, tiivistyy kosteus lautapaneeleiden taakse kylmään betoniseinään ja homehtuminen on varmaa."


(Okei, myönnytys tyhmälle rautakaupalle: meidän kellarisaunan seinässä on rivinteeraus, ei pelkkä kylmä betoni. Mutta "homehtuminen on varmaa" on silti aika voimakkaasti sanottu, semminkin kuin jälkikäteen tehdyt lämpö- ja kosteuseristykset ovat usein johtaneet siihen homehtumiseen, eivät alkuperäiset rakenteet.)

Nyt olen sitten vaiheessa, jossa vain ja ainoastaan ahistaa. Se on jo päätetty, että saunaan ei aleta pykäämään mitään 2000-luvun koulukunnan mukaisia eristyksiä. Operaatio pitäisi oikeaoppisesti aloittaa talon ulkopuolelta, kaivaa salaojat ja tehdä lisäeristykset muurin ulkoseinään, jotta sisäpuolen rakenteen voisi turvallisesti tehdä nykyoppien mukaiseksi. Vanhassa vara parempi.

Kaikki kellarisaunojen remontointiohjeet kuitenkin lähtevät tuosta oletuksesta, että kosteus otetaan haltuun jo ulkopinnassa ja sisäeristys tehdään tähän tukeutuen. Lisäksi kaikki ohjeet olettavat, että kellarista on tarkoitus tehdä jonkinlainen koko perheen viihdekeskus ja day spa, jossa lotrataan vettä seinille ja lattioille joka päivä tuntikausien ajan +30 asteen lämpötilan vallitessa kesät talvet.

Minä haluaisin nostalgisen mummolan saunan, jossa voisi käydä kaksi-kolme kertaa viikossa ja jonka kylmä betonilattia peittyisi puurallien alle. Siellä pitäisi olla suihkukaappi, jotta henkilökohtaisen hygienian hoitaminen onnistuisi miellyttävästi aiheuttamatta vanhoille rakenteille kohtuutonta kosteusrasitusta.

Tällaiset kellarisaunavaatimukset eivät ole 2000-lukua. Ilmeisesti siksi kukaan ei osaa neuvoa siinä, miten ne oikein ja turvallisesti toteutettaisiin.

Ahistaa.

*********

Myydään: 60-luvulta peräisin oleva, kaunismuotoinen ja kuin pakasta vedetty istuma-amme. (Ammeesta puuttuvat kuvassa jalat, koska ne piti poistaa ammeen hilaamiseksi pois sitä varten rakennetusta pesuhuonetilasta. Kuvassa oleva, brasilialaiseen turvakenkään verhottu ihmisjalka ei kuulu kauppaan.)



Ostetaan: Old School -kellarisaunan perusparannusohjeet muille kuin talotekniikan ammattilaisille.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Toit talvenkin tuiskuihin lämmön ja tiesin, oot aina sä mun

Eli asiaa lämmitysfilosofiasta.

Mikkelissä ei ole enää helle, ja kun elämä vilistää ohi tällä vauhdilla niin ihan kohta on talvi. On siis aika pohdiskella hieman lämmityskysymyksiä.

Lähtökohdat ovat seuraavat: Talomme eristykseen on rakennusajan tavan mukaisesti käytetty sahan- ja kutteripurun sekoitusta optimaalisessa yksi yhteen -suhteessa. Talossa on alkuperäiset ikkunat ja ovet eikä sitä ole lisälämmöneristetty. Purukotelot ovat vintiltä tarkasteltuna yllättävän täynnä, eli siis ihan kokonaan täynnä. Yläpohjan purut ovat kunnossa. Talossa on öljylämmitys, ja viimeiset kolme talvea siellä on pidetty vain peruslämpöä asukkaan muutettua vanhainkotiin. Saimme taloa ostaessamme varsin hataran arvion öljyn kulutuksesta, joten hitusen sokkona olemme. Ensi talvi näyttää, miten ahnaasti talo öljyä imeskelee.

Energiakeskustelut Rintamamiestalo.fi:n lämmitysfoorumilla ovat humanistin näkökulmasta puoliammattilaisten hepreaa, jota sävyttävät sellaiset asiat kuin investointikulut, lämpötehot ja näiden tulevaisuudessa tapahtuva muutos suuntaan jos toiseenkin. Olen yrittänyt perehtyä, turhautunut, yrittänyt uudelleen, oppinutkin jotain. Ainakin tiedän, että kaikenlaiset lämpöpumput toimivat kuin jääkaappi väärinpäin, mutta sen minulle opetti jo ajat sitten armas insinööripuoliso.

Olen päättänyt ottaa asiaan käytännönläheisemmän arkinäkökulman, jonka tässä esitän:

Öljylämmityksestä on tarkoitus luopua lähivuosina. Öljy ei vallalla olevan tutkimustiedon mukaisesti ainakaan ole maapallolla lisääntymään päin, ja minä en halua olla omalta osaltani aiheuttamassa Meksikonlahden katastrofien kaltaisia hupsista heijaa -tilanteita, jotka maalaisjärkeni mukaan tulevat lisääntymään kun öljyä joudutaan jatkossa pumppaamaan ehtyneiden helppojen kenttien sijasta aika paljon haasteellisimmissa olosuhteissa. Sitten ovat tietysti hiilidioksidipäästöt, joista voi jokainen olla mitä mieltä tahansa. Itse olen pessimismin ja maailman tuhoutumisen kannalla.

Öljystä luopumista puoltavat tämän lähestymisperiaatteen lisäksi seuraavat tosiasiat:

- Öljykattilamme on vuodelta 1980, öljypoltin uudempi. Niiden tekniseksi käyttöiäksi taidetaan yleisesti antaa 25-35 ja 10-15 vuotta - laskipa miten optimistisesti tahansa, välineistö alkaa olla polkunsa loppusuoralla. Hyötysuhteet tuon ajan vehkeissä ovat toista kuin tänään, eli emme pelkästään polta niukkuushyödykettä vaan poltamme sitä suorastaan tuhlailevasti.

- Nuohoojan mukaan öljykattilan hormi on siinä kunnossa, että mikäli öljyllä on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa, suositellaan hormin sisäpiiputtamista välittömästi, muuten sillä voi pärjäillä vielä pari vuotta.

- Öljysäiliömurheenkryyni on siirretty takapihalta kellariin (ja jätetty siinä kohtaa hoitamatta homma asianmukaisesti loppuun, jonka johdosta kauniiseen ruusupenkereeseen tulee syyskuussa ammottava kuoppa ja vanha säiliö lähtee romarille). Säiliöt vievät kellarissa tilaa. Lämmitysöljyllä on lisäksi se ihastuttava ominaisuus, että jo puoli pisaraa riittää täyttämään kokonaisen kellarin ja kellarin rapun ominaistuoksulla, jonka mieluummin jättäisi haistelematta. Pönttöjen tilalle kellariin voisi perustaa pyykkituvan.

No, tämä tuli varmaankin selväksi. Mutta nyt alkaakin vaikeampi osuus, korvaavan lämmönlähteen valinta. Olemme toistaiseksi päätyneet seuraavanlaiseen lopputulokseen:

- Talossa on alun perin ollut puukeskuslämmitys, joten moraalinen velvollisuus olisi tietenkin sen palauttamiseen. Talon lämmittämiseen puulla liittyy monia mukavia mielikuvia sekä vihertävän anarkistin sielua hiveleviä tosiasioita - puulla lämmittäessä ei ole ainakaan piirun vertaa riippuvainen keski-ikäisten ääliömiesten tekemistä ydinvoimalapäätöksistä. Jos kellariin rakentaisi hervottoman ison varaajan, ei puitakaan tarvitsisi olla lappamassa joka kolmas tunti, kuten siihen aikaan kun talon meille myyneen perikunnan edustajat olivat lapsia. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, että olemme laiskoja ja varsinkin minä myös hyvin valikoiva ajankäyttöni suhteen. Lämmityksen kanssa pusaaminen ja erityisesti kaikenkarvaiset halkosavotat saavat pohtimaan vakavasti sitä, haluaako juuri tämänkaltaiseen toimintaan uhrata osan X rajallisesta ajastaan.

- Itsestään selvää kuitenkin on, että lisälämmönlähteenä ja saunanlämmityksessä puu näyttelee roolia elämässämme. Talossa on jo nyt toimiva, iso puuhella ja suunnitelmissa on rakentaa vielä pönttöuuni olohuoneeseen sitten joskus.

- Pellettien ihanuutta en ylipäänsä ihan ymmärrä. Miksi tehdä ensin energiaintensiivisesti puusta pellettejä jotta myöhemmin saataisiin niistä energiaa? Okei, siksi ettei sitä purua pysty sellaisenaan muuten polttamaan. Niin lämmitysvehkeet kuin polttoaineen saanti ynnä hintakin tuntuvat melko monimutkaisilta ja suhdanneherkiltä asioilta. Torppamme ei ole mikään maaseutukartano, jonne järjestäisi hakesäiliöt sun muut käden käänteessä, eli sekin on pois suljettu juttu.

- Nyt niin muodissa olevat ja kiistatta teknisen kehityksensä aallonharjalla laukkaavat ilpit ja vilpit eli erilaiset ilma- ja ilma-vesilämpöpumput ovat varmasti ihan fiksuja ratkaisuja ja fiksummaksi koko ajan muuttuvatkin. Semminkin kun niillä saa helteellä talon myös viileäksi. Ongelma tässä on natsipuoliso, jonka kuolleen ruumiin yli pitäisi kävellä voidakseen kuluttaa rajallista energiaa niin turhaan ja elämästä vieraantuneeseen asiaan kuin asunnon viilennykseen kesäkuumalla. Sitä varten on ilmainen fasiliteetti nimeltä Saimaa, jossa käydään uimassa. Että näin. Omalta osin voin rehellisesti tunnustaa, että esteetikko minussa astuu edellä mainitulle kuolleen ruumiin yli -polulle näiden vehkeiden kohdalla - en mistään hinnasta suostu ottamaan taloni alkuperäisille sisä- tai ulkoseinille moisia pömpeleitä ja härveleitä. Ne ovat ihan hirveän näköisiä ja raastavat silmää varsinkin vanhojen talojen seinissä. Olen siis valmis maksamaan sanotaan nyt vaikka keskimäärin noin 1578 euroa vuodessa ylimääräistä siitä, että pömpelit ja härvelit pysyvät poissa.

- Kaikenlaiset pelkkään tolppasähköön liittyvät ratkaisut eivät tule kyseeseen edellä mainituista anarkistisista ja vihertävistä syistä.

- Sen sijaan on jäljellä maalämpö, jossa kyllä kiistatta joutuu olemaan riippuvainen niistä äijien typeristä päätöksistä, mutta toisaalta - mehän ratkaisimme jo asian kääntymällä länsinaapurin puoleen. Ja maalämmöstä varovaisesti arvioiden puolet, optimistisesti arvioiden kaksi kolmannesta tulee niin sanotusti ihan ite eestään maan sisältä, energiapolitiikkaa täytyy miettiä vain 35-50 prosentin kohdalla ja se on jo 35-50 prosenttia vähemmän murhetta sekin.

Maalämpö on vaivaton ja huoleton ainakin niin kauan kun mikään ei mene rikki. Se ei edellytä pömpeleitä eikä härveleitä muualle kuin nykyisen öljykattilan paikalle tekniseen tilaan, ja öljysäiliöiden paikka vapautuu kellarista parempaan käyttöön. Samalla poistuu myös öljyn ajoittain vaivaava hajuongelma sisätiloista. Maalämpökaivon poraus on kallista, mutta jos asuu Kalliokadulla, voisi olettaa että kalliota löytyy melko pian maan alta ja se taas halventaa porauskustannuksia puolella per metri. Jos kaivo antaa vielä vettä, voi sillä kastella tulevaa kukoistavaa puutarhaa. (Sitten joskus.) Ja kalliille porakaivolle on jätetty rempparahastossa vähän niin kuin oma kustannuspaikka jo valmiiksi, koska maalämpö kiehtoi mieltä jo varhain.

Kokonaisvaltaisen hyvää, halpaa ja toimivaa energiaratkaisua ei kai ole. Joku totesi rintamamiestalofoorumilla hyvin osuvasti, että ennen oli kaikki niin paljon helpompaa: oli valittavana joko öljy tai sähkö. Nyt on monta muutakin, ja lisäksi vaihtelevia kombinaatioita.

Katolle voisi laittaa aurinkokeräimet.

maanantai 9. elokuuta 2010

Tositoimissa

Rintamamiestalo.fi:ssä olen ollut aktiivisempi kuin täällä blogin puolella viime aikoina, johtuen siitä että foorumia on helpompi käsitellä kännykän nettiyhteyden välityksellä kuin tätä Bloggeria. Ei siis nettiä kotona edelleenkään.

Eikä telkkaria. Ja radiokin on remontissa.

Lisäksi talossa on jostain kiven kolosta takaisin ryömineen helteen vuoksi kuuma, joten kellarissa on kiva viettää aikaa. Tässä hieman lavastettu taidonnäyte - lavastus johtuu siitä, että maalarin piti jähmettyä minuutiksi paikalleen että kuva saatiin hämärähkössä autotallissa otettua ilman ylimääräisiä tärinöitä.



Julistamme siis keittiöremontin alkaneeksi. Ylemmässä kuvassa työn alla ja ylösalaisin Kainuun korvesta hilattu kaappi, joka näytti alun perin tältä:



Muistin virkistämiseksi: Keittiö on tällä hetkellä pinkopahvitettu ja maalattu vaaleankeltaiseksi, lattialla on karsea korkkimattojäljitelmämuovimatto jonka alla entinen käytössä ollut maalattu tai lakattu lautalattia, ja ainoa keittiön kaapisto on vesipisteen luona turkoosiksi maalattuna. Kas tähän tyyliin, kuva on esiintynyt blogissa jo aiemmin:



Ja tässä vielä pohjapiirros keskikeroksesta, jossa kyökin sijainti näkyy. Sellainen tosielämämuutos pohjaan on tehty, että keittiön ja olohuoneen välistä vaatehuonetta tai mikä onkaan varastotila ei ole koskaan rakennettu eli keittiön ja olkkarin välissä on ovi - Anni oli sitä mieltä, että keittiöstä on oltava suora kulku olohuoneeseen "koska millä minä muuten lapsia vahdin". Tuleva 2000-luvun perheenäiti kiittää ratkaisua, vaikka se kiistatta vähentääkin säilytystilamahdollisuuksia melko ratkaisevasti.



Keittiöremppasuunnitelma on tämä: Pinkopahvit pysyvät, samoin värimaailma. Katon varsinkin nurkista lievästi nokeentuneet halltexit saavat uuden valkoisen värin pintaan, muovimatto lentää hemmettiin ja kaikki yhdessä keskitämme nyt toivomusenergiamme siihen, että lautalattia on siinä kunnossa että sen voi ottaa uusiokäyttöön. Maalattuna, väri sellainen mummolan maitokahvinruskea, Uulan uudessa värikartassa sävy Kaakao on aika lähellä sitä mitä haen ja millä talon kaikki lattialistat on tällä hetkelläkin maalattu. Ja joka tapauksessa keittiöön tulee lautalattia, jos ei alkuperäinen niin sitten uusi. Jos jostakin osuu kohdalle riittävän isoja ja hyväkuntoisia paloja tuota punaraidallista Enso- tai Mani-levyä, pääsee se koristamaan alatason ja yläkaappien välistä seinää, jos ei, niin tyydymme tappiomme tunnustaen punaiseen Pukkilan peruslaattaan valkoisin saumauksin.

Kaapistot ovat tuota ylempänä maalauksessa olevaa lukuunottamatta sitä ei-liukuovellista Enson peruskaappisarjaa, ensimmäisenä työn alla oleva liukuovikaappi tulee vesipistettä vastapäätä olevan ruokapöydän päälle. Väri on ainakin silmämääräisesti alkuperäistä Enson huonekalutehtaan värimallia lähellä oleva vaaleansininen Uulan Utu, tuo nykyisen kuivauskaapin ärtsy turkoosi tuntui isoina pintoina vähän turhan tummalta. Vetimet ja liukuovikaapin listat tulevat olemaan punaiset, Uulan sävyä Puolukka.

Keittiön kaappien värityksen on sisustussuunnittelija L. Jouhkimo valinnut vähemmän omaperäisesti isovanhempiensa 20-luvulla rakennetun kesänviettopaikan keittiön kaapistoista.

Keittöremontti sai varaslähdön etupäässä siksi, että vessan alkuperäinen puinen seinäkaappi oli niin skläfmääntyneessä tilassa että se piti ottaa ensi tilassa hionnan ja maalauksen kohteeksi voidakseen palvella uusia, nirppanokkaisia käyttäjiä. Ja 50-luvun hengessä totesimme, että ei tässä nyt ruveta erillisiä maaleja sun muita ostamaan jokaista nurkkaa varten, keittiön väritys siirtyy siis sujuvasti myös vessaan. Vaaleankeltaiset pinkopahvit siellä jo onkin.

Kuka väitti, että sisustaminen on vaikeaa?

Loppuun vielä vinkki savolaisille tai täällä lähiakoina vieraileville: Jos Uulan värikarttaa ei satu olemaan käsillä, voi värisävyn helposti tarkistaa kohdalle osuvasta puolisostani. Melko niukoissa maalausvarusteissa ahkeroinut mies onnistui värjäämään kaappien lisäksi myös itsensä yltä päältä vaaleansiniseksi.

tiistai 3. elokuuta 2010

Diagnostiikkaa

Joku lupasi tänne joskus jotain remonttiraportointia, mutta bloggaaja on liian aneeminen ja siten väsynyt ja haluton jopa raportointiin, saati remontointiin.

Sillä välillä: onneksi on kesä...



... ja kokkaavia miehiä.



Remonttirahaston pahana kilpailijana meillä on nykyään myös papukaijasäästöpankkiin avattu matkailurahasto. Jotta joskus lähitulevaisuudessa pääsisimme esimerkiksi Nebraska Avenuelle.