Arkipäivän anarkiaa

Kovin usein tulee pienelle ihmiselle suuressa, postmodernissa maailmassa sellainen olo, että omat vaikutusmahdollisuudet ovat kuin kärpäsen kikkareita jalkapallokentällä.

Tämän kokemuksen ehdoton huippukokemus on kyllä se, kun ihminen asuu Moskovassa ja alkaa pohdiskelemaan jätehuoltoa. Sitten ihminen kiikuttaa omaa kolmea oluttölkkiään ja limupulloaan automaattiin, joka muuttaa pakkausjätteen ongelmajätteeksi nimeltä kymmenen kopeekan kolikot, jotka eivät kelpaa kellekään, ja ympärillä 15 miljoonaa ihmistä syytää tauotta lajittelemattomia roskavuoria alati kasvaville kaatopaikoille ja laulelee hilpeästi syytäessään.

Greit.

Vähän samanlainen olo on tullut pohdiskellessa viimeaikaisia kotimaisia energiaratkaisuja. Jotenkin tuntuu, että itsellä ei olisi tällä ymmärryksellä pokkaa tehdä 100 000 vuoden päähän kantavia päätöksiä. Tai siis pikemminkin pyrkisi tekemään sellaisia päätöksiä, joiden kantomatka olisi vähän järjellä käsitettävämpi. Ja aina niitä kookkaalla pokalla varustettuja päättäjiä radiosta kuunnellessa alkaa väkisin soida päässä Eppujen vanha kunnon Uraani halkeaa, se kohta missä millään muilla mailla ydinvoima ei ole riskiä vailla paitsi täällä se nyt vaan on kun me ollaan niin teknisesti edistyneitä tai jos ei itse olla niin ainakin TVO ja Fennovoima on. Kun ne sano että ne on. Ni onhan ne.

Asioista voi olla monta mieltä ja ydinvoima-asiasta varsinkin, mutta en ole voinut välttyä siltä ajatukselta, että halpa ydinsähkö syöksee Suomen vain syvemmälle saavutetuista eduista kiinnipitämisen kurimukseen. Se ei pakota miettimään muita ratkaisuja, se siirtää sujuvasti ongelmat ja isot päätökset jonnekin ylihuomiseen. Voi olla, että optimistisempi maailmankäsitys on oikeassa ja omani väärässä, ja hienoa on, jos niin käy ja niitä isoja ja ikäviä päätöksiä ei koskaan tarvitse kenenkään tehdä. Voi tosin olla, että ne olisikin pitänyt tehdä, itse asiassa jo toissa viikolla. Jää nähtäväksi.

No, meillä keksittiin eilen niin anarkistinen vaikutusmahdollisuus että vieläkin ihan ihmetyttää. Sähköä pitää kuitenkin torppaan saada senkin jälkeen kun perikunta on korjannut omansa pois, ja sitä varten patistin puolison nettiin kilpailuttamaan sähköyhtiöitä. Olin kyllä jo etukäteen sitä mieltä, että kannatamme paikallista taantumuksen kourissa kärvistelevää maakuntaamme, jos paikallisen yhtiön sähkö ei ole ihan törkeän paljon muita kalliimpaa. Vaan katso: kilpailutuksen voittaja oli ruotsalainen Kraft&Kultur.

Lähempi tarkastelu paljasti, että yhtiön toimittama sähkö on tuuli- ja vesivoimalla tuotettua. Eli ekologista. Mutta ruotsalaista. Narisin ensin, että eikö nyt pitäisi kuitenkin tukea kotoperäistä sähköä, mutta puoliso muistutti osuvasti, että kotoperäinen sähkö on tästä 100 000 vuoden päähän sitä surullisenkuuluisaa ydinmallia.

Sitten totesimme, että Ruotsihan teki päätöksen ydinvoimaloiden lakkauttamisesta. No, pientä takapakkia ne kyllä siinä asiassa ottivat, mutta ainakaan eivät rakenna uusia reaktoreja. Laskeskelimme, että jos meillä on kerran göteborgilainen, kotimarkkinoita varten valmistettu auto, meillä voi aivan hyvin olla myös ruotsalaista sähköä. Ja lopuksi keksimme, että tällä pikku valinnalla on itse asiassa varsin merkittävä poliittinen ulottuvuus.

Tehkää vain ydinvoimapäätöksiä, te keski-ikäiset miehet ja muut niiden hengenheimolaiset. Mepä ostetaan kostoksi tästälähin sähkömme Ruotsista!

Ähä.