keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Keittiöremppa vol. 1

Tiedän, että nopea, siisti ja järkevä tapa tehdä keittiöremontti on sellainen, missä tilataan keittiön kaapit parhaalta/halvimmalta/kuka miltäkin toimittajalta ja ne saapuvat sovittuna päivänä kotiovelle. Muut tarvikkeet hankitaan rautakaupasta.

Sitten on tämä meidän tapa. Keittiö on yhtä sympaattinen kuin koko talo, mutta koska allaolevan kaaoksen takaa pilkottava turkoosi astiankuivauskaappi on ainoa (kyllä, ainoa, jos ei kahta nurkkakomeroa lasketa) keittiössä oleva kaappitila, ja koska minulla on niin kutsutusti mittavat kapiot, on astioiden säilytykselle löydettävä tilaa.



Ihan noin pelkistetyllä meiningillä ei siis jatkossa porskuteta ja putki- ja sähkörempat vaativat joka tapauksessa puuttumista myös kyökkiin. Siis keittiöremontti suunnitteluasteelle, mars.

Aloitin sen eilen soittamalla Tornator Oy:lle, joka omien sanojensa mukaan on pääasiassa puun tuottamiseen ja myyntiin keskittyvä yritys. Vaan ihan mukavasti ne suhtautuivat keittiöremontoijan tarpeisiinkin. On nimittäin niin, että eräässä nimeltä mainitsemattomassa paikassa Kainuun korvessa sijaitsee hylätty ja pystyyn lahoava metsäkämppä. Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, niitä on kyseisessä maakunnassa lukemattomia. Mutta tässä tarinan kohteena olevassa tapauksessa on ainakin todistettavasti ollut ja luultavasti on edelleen pitkä rivi ensiluokkaisia Enso-Gutzeitin keittiön kaappeja - juu, ne on niitä samoja kuin teidänkin mummolassa oli - mutta ongelmana oli se, että ko. metsäkämpän nykyinen omistaja oli keittiönkaappibongarille täysi mysteeri. Ja jokin kertoi minulle, että innokkaimmankaan perinnerakentajan ei ole täysin sopivaa marssia sisään jonkun toisen omistamaan kiinteistöön ja repiä mukaansa kaappeja oikeutuksella "mitäs jätitte ne tänne".

Kämpän omistaja selvisi monipolvisella puhelinrallilla, jonka puoliso aloitti ja minä viimeistelin. Lopulta oli linjan päässä metsätyönjohtaja, joka olisi mielellään myynyt minulle vaikka koko kämpän kaapeista puhumattakaan. Nyt toivomme, että vandaalit eivät ole iskeneet kaappien kimppuun vaan ne saataisiin sieltä irrotettua ja kuskattua lähitulevaisuudessa meille keittiöön. Tai no, ensin ehkä rehellisyyden nimissä kuitenkin autotalliin kunnostettaviksi. Vähän pitkä hakumatka, mutta jotkut asiat ovat sen arvoisia.

Okei, jos IHAN totta puhutaan, olen miettinyt vakavasti myös sitä, että unohdettaisiin Enso-Gutzeit ja teetettäisiin uusi keittiö puusepällä. Saisi 50-luvun tyylisten ovien taakse naamioituneita 2000-luvun käteviä ratkaisuja, äänettömästi sulkeutuvia laatikoita ja kaappeja sekä ennen kaikkea 175- ja 193-senttisten ruuanlaittajien työskentelykorkeudelle sovitettuja tasoja.

Sitten katselin YLEn EilisVisiota, jota muuten suosittelen lämpimästi kaikille asumisen historiasta kiinnostuneille aloitusmateriaaliksi. Kun sieltä valitsee vuodet 1940-1959 ja menee kurkistamaan Keittiö-osion toiselle sivulle, näkyy se Laurakaisan Unelmakeittiö josta en ole sitten kuitenkaan valmis tinkimään. Alkuperäinen on alkuperäinen ja jos ei Siperia ole muuta opettanut niin ainakin sen, että hyvä elämä ja hyvä ruoka eivät välttämättä vaadi täydellistä postmodernin ajan huippukeittiötä, täydellisiä hantaakeja kaapinoviin tai kiiltäviä rosteripintoja.

Iki-levyä saa uutena kaupasta traditionaalisella kuvioinnilla ja Enson kaappeihin voi rakentaa korkeammat sokkelit. Upo myy hienoa retrojääkaappia ja 45-senttinen astianpesukone on luksusta jos ei ole astianpesukoneisiin tottunut. Kompromisseja voi tehdä jossain mutta ei keittiöasioissa, koska keittiössä meillä luultavasti eniten eletään.

1 kommentti:

  1. Johanna Keski-Suomesta22. syyskuuta 2010 klo 18.46

    Ihana lueskella tätä blogia! Linkin löysin vasta nyt Rintsikkapalstalta. Teette asioita juuri niin kuin minäkin _sitten_joskus_ haluaisin tehdä. Tsemppiä taloprojektin kanssa!

    VastaaPoista