Toit talvenkin tuiskuihin lämmön ja tiesin, oot aina sä mun

Eli asiaa lämmitysfilosofiasta.

Mikkelissä ei ole enää helle, ja kun elämä vilistää ohi tällä vauhdilla niin ihan kohta on talvi. On siis aika pohdiskella hieman lämmityskysymyksiä.

Lähtökohdat ovat seuraavat: Talomme eristykseen on rakennusajan tavan mukaisesti käytetty sahan- ja kutteripurun sekoitusta optimaalisessa yksi yhteen -suhteessa. Talossa on alkuperäiset ikkunat ja ovet eikä sitä ole lisälämmöneristetty. Purukotelot ovat vintiltä tarkasteltuna yllättävän täynnä, eli siis ihan kokonaan täynnä. Yläpohjan purut ovat kunnossa. Talossa on öljylämmitys, ja viimeiset kolme talvea siellä on pidetty vain peruslämpöä asukkaan muutettua vanhainkotiin. Saimme taloa ostaessamme varsin hataran arvion öljyn kulutuksesta, joten hitusen sokkona olemme. Ensi talvi näyttää, miten ahnaasti talo öljyä imeskelee.

Energiakeskustelut Rintamamiestalo.fi:n lämmitysfoorumilla ovat humanistin näkökulmasta puoliammattilaisten hepreaa, jota sävyttävät sellaiset asiat kuin investointikulut, lämpötehot ja näiden tulevaisuudessa tapahtuva muutos suuntaan jos toiseenkin. Olen yrittänyt perehtyä, turhautunut, yrittänyt uudelleen, oppinutkin jotain. Ainakin tiedän, että kaikenlaiset lämpöpumput toimivat kuin jääkaappi väärinpäin, mutta sen minulle opetti jo ajat sitten armas insinööripuoliso.

Olen päättänyt ottaa asiaan käytännönläheisemmän arkinäkökulman, jonka tässä esitän:

Öljylämmityksestä on tarkoitus luopua lähivuosina. Öljy ei vallalla olevan tutkimustiedon mukaisesti ainakaan ole maapallolla lisääntymään päin, ja minä en halua olla omalta osaltani aiheuttamassa Meksikonlahden katastrofien kaltaisia hupsista heijaa -tilanteita, jotka maalaisjärkeni mukaan tulevat lisääntymään kun öljyä joudutaan jatkossa pumppaamaan ehtyneiden helppojen kenttien sijasta aika paljon haasteellisimmissa olosuhteissa. Sitten ovat tietysti hiilidioksidipäästöt, joista voi jokainen olla mitä mieltä tahansa. Itse olen pessimismin ja maailman tuhoutumisen kannalla.

Öljystä luopumista puoltavat tämän lähestymisperiaatteen lisäksi seuraavat tosiasiat:

- Öljykattilamme on vuodelta 1980, öljypoltin uudempi. Niiden tekniseksi käyttöiäksi taidetaan yleisesti antaa 25-35 ja 10-15 vuotta - laskipa miten optimistisesti tahansa, välineistö alkaa olla polkunsa loppusuoralla. Hyötysuhteet tuon ajan vehkeissä ovat toista kuin tänään, eli emme pelkästään polta niukkuushyödykettä vaan poltamme sitä suorastaan tuhlailevasti.

- Nuohoojan mukaan öljykattilan hormi on siinä kunnossa, että mikäli öljyllä on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa, suositellaan hormin sisäpiiputtamista välittömästi, muuten sillä voi pärjäillä vielä pari vuotta.

- Öljysäiliömurheenkryyni on siirretty takapihalta kellariin (ja jätetty siinä kohtaa hoitamatta homma asianmukaisesti loppuun, jonka johdosta kauniiseen ruusupenkereeseen tulee syyskuussa ammottava kuoppa ja vanha säiliö lähtee romarille). Säiliöt vievät kellarissa tilaa. Lämmitysöljyllä on lisäksi se ihastuttava ominaisuus, että jo puoli pisaraa riittää täyttämään kokonaisen kellarin ja kellarin rapun ominaistuoksulla, jonka mieluummin jättäisi haistelematta. Pönttöjen tilalle kellariin voisi perustaa pyykkituvan.

No, tämä tuli varmaankin selväksi. Mutta nyt alkaakin vaikeampi osuus, korvaavan lämmönlähteen valinta. Olemme toistaiseksi päätyneet seuraavanlaiseen lopputulokseen:

- Talossa on alun perin ollut puukeskuslämmitys, joten moraalinen velvollisuus olisi tietenkin sen palauttamiseen. Talon lämmittämiseen puulla liittyy monia mukavia mielikuvia sekä vihertävän anarkistin sielua hiveleviä tosiasioita - puulla lämmittäessä ei ole ainakaan piirun vertaa riippuvainen keski-ikäisten ääliömiesten tekemistä ydinvoimalapäätöksistä. Jos kellariin rakentaisi hervottoman ison varaajan, ei puitakaan tarvitsisi olla lappamassa joka kolmas tunti, kuten siihen aikaan kun talon meille myyneen perikunnan edustajat olivat lapsia. Ongelma muodostuu lähinnä siitä, että olemme laiskoja ja varsinkin minä myös hyvin valikoiva ajankäyttöni suhteen. Lämmityksen kanssa pusaaminen ja erityisesti kaikenkarvaiset halkosavotat saavat pohtimaan vakavasti sitä, haluaako juuri tämänkaltaiseen toimintaan uhrata osan X rajallisesta ajastaan.

- Itsestään selvää kuitenkin on, että lisälämmönlähteenä ja saunanlämmityksessä puu näyttelee roolia elämässämme. Talossa on jo nyt toimiva, iso puuhella ja suunnitelmissa on rakentaa vielä pönttöuuni olohuoneeseen sitten joskus.

- Pellettien ihanuutta en ylipäänsä ihan ymmärrä. Miksi tehdä ensin energiaintensiivisesti puusta pellettejä jotta myöhemmin saataisiin niistä energiaa? Okei, siksi ettei sitä purua pysty sellaisenaan muuten polttamaan. Niin lämmitysvehkeet kuin polttoaineen saanti ynnä hintakin tuntuvat melko monimutkaisilta ja suhdanneherkiltä asioilta. Torppamme ei ole mikään maaseutukartano, jonne järjestäisi hakesäiliöt sun muut käden käänteessä, eli sekin on pois suljettu juttu.

- Nyt niin muodissa olevat ja kiistatta teknisen kehityksensä aallonharjalla laukkaavat ilpit ja vilpit eli erilaiset ilma- ja ilma-vesilämpöpumput ovat varmasti ihan fiksuja ratkaisuja ja fiksummaksi koko ajan muuttuvatkin. Semminkin kun niillä saa helteellä talon myös viileäksi. Ongelma tässä on natsipuoliso, jonka kuolleen ruumiin yli pitäisi kävellä voidakseen kuluttaa rajallista energiaa niin turhaan ja elämästä vieraantuneeseen asiaan kuin asunnon viilennykseen kesäkuumalla. Sitä varten on ilmainen fasiliteetti nimeltä Saimaa, jossa käydään uimassa. Että näin. Omalta osin voin rehellisesti tunnustaa, että esteetikko minussa astuu edellä mainitulle kuolleen ruumiin yli -polulle näiden vehkeiden kohdalla - en mistään hinnasta suostu ottamaan taloni alkuperäisille sisä- tai ulkoseinille moisia pömpeleitä ja härveleitä. Ne ovat ihan hirveän näköisiä ja raastavat silmää varsinkin vanhojen talojen seinissä. Olen siis valmis maksamaan sanotaan nyt vaikka keskimäärin noin 1578 euroa vuodessa ylimääräistä siitä, että pömpelit ja härvelit pysyvät poissa.

- Kaikenlaiset pelkkään tolppasähköön liittyvät ratkaisut eivät tule kyseeseen edellä mainituista anarkistisista ja vihertävistä syistä.

- Sen sijaan on jäljellä maalämpö, jossa kyllä kiistatta joutuu olemaan riippuvainen niistä äijien typeristä päätöksistä, mutta toisaalta - mehän ratkaisimme jo asian kääntymällä länsinaapurin puoleen. Ja maalämmöstä varovaisesti arvioiden puolet, optimistisesti arvioiden kaksi kolmannesta tulee niin sanotusti ihan ite eestään maan sisältä, energiapolitiikkaa täytyy miettiä vain 35-50 prosentin kohdalla ja se on jo 35-50 prosenttia vähemmän murhetta sekin.

Maalämpö on vaivaton ja huoleton ainakin niin kauan kun mikään ei mene rikki. Se ei edellytä pömpeleitä eikä härveleitä muualle kuin nykyisen öljykattilan paikalle tekniseen tilaan, ja öljysäiliöiden paikka vapautuu kellarista parempaan käyttöön. Samalla poistuu myös öljyn ajoittain vaivaava hajuongelma sisätiloista. Maalämpökaivon poraus on kallista, mutta jos asuu Kalliokadulla, voisi olettaa että kalliota löytyy melko pian maan alta ja se taas halventaa porauskustannuksia puolella per metri. Jos kaivo antaa vielä vettä, voi sillä kastella tulevaa kukoistavaa puutarhaa. (Sitten joskus.) Ja kalliille porakaivolle on jätetty rempparahastossa vähän niin kuin oma kustannuspaikka jo valmiiksi, koska maalämpö kiehtoi mieltä jo varhain.

Kokonaisvaltaisen hyvää, halpaa ja toimivaa energiaratkaisua ei kai ole. Joku totesi rintamamiestalofoorumilla hyvin osuvasti, että ennen oli kaikki niin paljon helpompaa: oli valittavana joko öljy tai sähkö. Nyt on monta muutakin, ja lisäksi vaihtelevia kombinaatioita.

Katolle voisi laittaa aurinkokeräimet.