sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Hitsin hitsi

Paikkakunnallamme sijaitsee ammatillinen oppilaitos, jonka kanssa minulla on pian muitakin kuin remonttiin liittyviä bisneksiä.

Mutta vielä vähän aikaa ennen muuta niitä.

Hataran pihasuunnitteluni lähtökohtana on ollut se, mitä pihalla pitää voida tehdä, ja ykkösasiana tällä listalla on pyykin kuivattaminen. Mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin ulkona kuivattu pyykki, ja mikään kotityö ei ole niin kivaa kuin pyykin ulos kuivumaan ripustaminen. Jäljempänä listalla (ei kivojen kotitöiden vaan pihatekemisten) tulivat mattojen tamppaus, keinuminen ja oman tilan rajaaminen portin avustuksella.

Lienee sanomattakin selvää, että mikään "mene kauppaan ja osta Kiinassa tehty pyykkiteline" -tyyppinen vaihtoehto ei tullut kyseeseen. Mattoteline pihalla jo oli, mutta se oli sellainen kasarimallinen, ruma ja väärää aikakautta. Vanhoja portteja ja telineitä ei etsinnöistä huolimatta tullut vastaan. Siksi päätimme, että nuo edellä mainitut toimet mahdollistavat kapineet siis teetetään tilaustyönä, makso mitä makso.

Ja lopulta ei sitten maksanut edes kauheasti. Naapuri vinkkasi, että yllä mainitun oppilaitoksen opiskelijatöinä voisi saada tarvittavat kapistukset edukkaasti, mikäli aikataulu ei ole kiireinen. Ja loppujen lopuksi se aikataulukaan ei ollut mikään kynnyskysymys, tilauksesta taisi mennä kuukauden päivät siihen kun tarvittava esineistö oli kuumasinkittynä pihalla. Materiaalina kaikissa on siis teräsputki.

Kas tässä ne ovat, design Armas Puoliso:



Tuossa siis ikivanhasta hirvensalmelaiskeinusta mallinsa saanut keinun runko, johon perheemme insinööri suunnitteli nerokkaasti paikat sekä aikuisten keinulle että kahdelle lasten kiikulle. Kätevää ja käytännöllistä.



Tässä tarkempi kuva portista, joka on mallia tanskalainen aurinko. Olen aina halunnut aurinkoportin. Tai siis en ole kovinkaan pitkään halunnut porttia, mutta kun sellaisen hankkimisen aika tuli, tiesin haluavani auringon. Lähiseuduilla on paljon muitakin kauniita ja siroja 50-luvun porttimalleja, mutta aurinko on aina aurinko. Portilla on leveyttä yhteensä 3,40 metriä ja tuo leveämpi osa tulee sellaisen kahvasysteemin avulla kiinni maahan - meillä käytetään autoa sen verran harvoin, että pääosin kävellen ja fillarilla kuljetaan pikkuportin kautta. Portin alle tulee sellainen raudotetusta betonista valettu routimisenestosysteemi, joka pitää portin tukipilarit pystyssä.



Ja tässä vielä yhdistetty matto- ja pyykinkuivausteline. Tässä tuli tilaajan ja suunnittelijan välille pieni väärinkäsitys, minä olisin halunnut kaksi irrallista pyykkitelineosaa ja yhden irrallisen mattotelineen, mutta nyt on mattoteline, johon tulee kiinni pyykkinarut. Eipä tuo sinänsä haittaa, kombinaation paikka piti vain miettiä vähän uusiksi.

Ja no, paikalleenhan noita ei itse asiassa ihan vielä olla laittamassa. Niihin pitää ensin valaa kurkkupurkkivalujalat ja ne pitää maalata - sellaiseksi huopakatonpunaiseksi, arvelisin. Mutta ennen maalausta niiden pitää ilmastoitua eli hapettua, jotta maali pysyy niissä optimaalisesti.

Ja se pyykki- ja mattotelineen paikka pitää ensin perustaa täyttömaan avulla. Ja tonttiliittymä siirtää toiseen paikkaan porttia varten. Ja rakentaa keinulle istuin.

Opiskelijat tekivät erinomaista työtä, hitsausjälki on siisti ja muutenkin kaikki nakaleet suunnitelmien mukaiset. Toimitusaika oli tosiaan hyvinkin maltillinen, ja hintakin minusta käsi- ja mittatilaustyönä tehdyksi varsin edullinen - materiaaleineen ja töineen noin 600 euroa plus alv, kaikki kapineet yhteensä. Siihen päälle vielä nelisensataa Aurajoen sinkityslasku, eli 1200 euron paketti kaikkinensa.

Laskussa on mukana myös sen hätiköidyn saunan kiukaani muutostyöt sekä kapineitten kuljetus ammattikoululta sinkittämölle ja sieltä meidän pihaan. Lisäkustannuksia tulee vielä maalista ja niistä betonijaloista.

Nojaa. Yli tuhat euroa muutamasta pihalle tulevasta systeemistä, onhan se itse asiassa aika iso sijoitus. Mutta uskallan luvata, että nuo telineet, portti ja keinun runko ovat pystyssä ainakin yhtä kauan kuin talokin.

4 kommenttia:

  1. Ovat kyllä todella hienoja ja juuri sellaisia, että olisivat voineet olla talonne pihalla vuosikymmenet. Hyvin suunniteltu, hyvin tehty!

    VastaaPoista
  2. On kyllä hienot, erityisesti tuo aurinkoportti. Meille on myös tilattu pari aurinkoporttia, tosin puisia kun koko ja korkeus täytyy olla niin suuri, että meidän hurtta ei heti niistä livistäisi. Lämpimät onnittelut myös saunasta!

    VastaaPoista
  3. jahas jahas, naapurilla on blogi :)
    tervehdys täältä mäen toiselta puolelta, arvannet varmaan keneltä :)

    VastaaPoista