Suomenajokoira Juulia 1998-2010

Savon, tai oikeastaan itäisen Suomen, ja tarkemmin ajateltuna itse asiassa koko pohjoisen pallonpuoliskon paras ja taitavin ajokoira Juulia karisti tänään tassuistaan tämän matoisen maailman murheet ja lähti ajamaan jäniksiä autuaammille metsästysmaille.

Vanha rouva jaksoi elää 12-vuotiaan pitkän ja kunniakkaan elämän, mutta sydänvika ja yleinen raihnaisuus sekä viimeiseksi jääneen metsäreissun ojaanputoamisonnettomuus veivät mummo-paran muutamassa viikossa niin huteraan kuntoon, että lopulta armeliainta oli tunnustaa tosiasiat ja päästää vanhus ansaittuun lepoon.

Juulia kuului kalustoon, perheenjäsenhän pitkän elämän eläneestä lemmikistä tulee. Mahtavien metsästyssaagojen lisäksi Juulia jätti jälkeensä lukuisia ikimuistoisia tarinoita, joista valtaosa tuntuu tavalla tai toisella liittyvän ruokaan ja sen omaehtoiseen anastamiseen tilanteissa, joissa valmistetuilla eväillä ei ollut tarkoitus kestitä ainakaan pohjattoman nälkäistä ajokoiraa. Juulialla oli myös tapana luoda varsinkin ajokoiran paikalle sänkyyn pyrkivään lauman jäsenen puolisoon taannoisesta Iltalypsy-ohjelmasta tuttuja karjakkokatseita, jotka eivät jättänet epäselväksi ainakaan sitä, kuka oli täällä ensin.

Minulla ei ole koskaan ollut omaa koiraa. Tämän murheen keskellä tuntuu siltä, etten ikinä sellaista haluakaan - Juulia oli teknisesti ottaen "vain" appiukon metsästyskoira, mutta senkin poismeno aiheutti pitkän parkunan ja pahan mielen. Aivan kuin lähipiiristä olisi lähtenyt joku omalaatuinen, hitusen hankala, ahne ja arrogantti mutta jotenkin silti hyvin rakastettava persoonallisuus, jota ilman tuntuu kovin tyhjältä.

Toivotamme siis tänä iltana Juulialle hyvää matkaa koirien taivaaseen, ehtymättömien ruokakuppien ja hitaiden ja tyhmien jänisten pariin.