Kuva: Jaakko Avikainen
Olemme asuneet Mikkelissä kohta yhdeksän kuukautta. Joka toinen kuukausi olemme ilman omaa ansiotamme koristaneet paikallisen sanomalehti Länsi-Savon sivuja. Ensin yritimme matkustaa häämatkalle Tbilisiin, puoliso ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen lentokoneeseen vikiteltynä, ja jäimme jumiin välilaskupaikkaamme Riikaan kun Islannin tulivuori päätti paukahtaa. Hankimme Riikassa jumittaessamme täydennystä ohueen matkakassaan lähettämällä kaksi valokuvaa Helsingin Sanomiin (ne maksavat niistä yllättävän hyvin), ja kotiin bussilla ja laivalla palattuamme paikallislehti oli suunnilleen ovella odottamassa ja halusi tehdä meistä jutun.
Seuraavan kerran istuimme kesäkuumalla Mikkelin Kirkkopuistossa, söimme jäätelöä ja keskustelimme siitä, kuinka stereotypista on ajatella, että löylynheiton MM-kilpailuissa henkihieveriin ja autuaammille metsästysmaille päätyneet kilpailijat olivat varmasti venäläisiä. (No, eivät olleet, vain toinen oli.) Samalla hetkellä pusikosta hyppäsi Länsi-Savon toimittaja ja kuvaaja, jotka tekivät katugallupia siitä, mitä mieltä kansalaiset ovat löylynheiton MM-kisoista. Ja taas oltiin lehdessä.
Pari viikkoa sitten menin idioottimaisesta homokeskustelusta suivaantuneena ensimmäistä kertaa elämässäni äänestämään seurakuntavaaleissa, koska en halunnut jättää luterilaista kirkkopoloista taantumuksen voimien valtaan. Marssin paikalliseen kauppakeskukseen ja täyttelin juuri äänestyslappuja kun selän takaa kuului: "Anteeksi, olemme Länsi-Savosta, voiko teistä ottaa kuvan?" Meinasi ruveta naurattamaan. Kuva otettiin, ja se päätyi lehden seurakuntavaaliuutista koristamaan.
Viime viikon perjantaina olimme hamstraamassa kirpputorilta isoja ja halpoja räsymattoja autotallin oven talvieristystä varten. Kesken hamstrauksen puhelin soi, ja linjalla oli Länsi-Savon toimittaja. Hän oli tekemässä juttua Mikkelin väestökäppyröiden kääntymisestä valoisaan suuntaan, ja tarvitsi juttuunsa tänä vuonna kaupunkiin muuttaneen henkilön haastateltavaksi. Työpaikalta olivat antaneet minun numeroni, luultavasti todettuaan että lehteen se päätyy kohta taas kuitenkin, joten parempi että tällä kertaa hallitusti.
Niin kävi, että papan satavuotias kehto pääsi tämän päivän lehden etusivulle, kuva meidän pihalta tokalle sivulle (nätisti näkyvät kuvassa muuten verannan räystäiden alla irvokkaasti repsottavat lateksimaalin jämät) ja keittiö nettiversioon. Juttu on kokonaisuudessaan vain paperilehdessä, mutta pieni pätkä, jossa tulemme epähuomiossa parjanneiksi kaikkia itäsuomalaisia kaupunkeja paitsi Mikkeliä, löytyy täältä.
(Eikä se Lappeenranta muuten mikään "huono" ole. Puoliso vaan on opiskellut siellä 10 vuotta ja totesi, että se on vähän niin kuin nähty.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti