Tästä todistuksena meillä on muun muassa kahdeksanosainen, jotenkin selittämättömästi kuvioinniltaan natsi-Saksaa muistuttava serviisi liemikulhoineen ja tarjoiluvateineen, kahvikuppeineen ja lautasarsenaaleineen. Se on vielä anopin kaapissa mutta pitäisi ennen pitkää siirtää oman katon alle.
Lähdimme eilen päivälyllerrykselle (kävelystä ei voi enää kohdallani puhua) aikomuksena ihan vaan ohi mennessämme vilkaista vanhalla Sotkulla (joka on Mikkelin historiallisen kasarmialueen kyljessä oleva, nimensä mukaisesti entinen sotilaskoti) paikallislehden lupausten mukaisesti järjestettävää huutokauppaa.
Ja miten kävi. Puoliso hölkkäsi kahta tuntia myöhemmin kotiin hakemaan autoa ja peräkärryä ja sunnutai-illassa nähtiin kaikki lähiympäristömme anonyymit Glen Medeiros -fanit kantamassa taloomme lisää tavaraa. Kiitos vaan sinne kadun toiselle puolelle, nothing's gonna change my love for you.
Huokaamme alistuneesti. Hamsterointi on verissämme, emmekä pääse siitä eroon.
Sinänsä lohdullista, että taloutta kuormittaa nyt vain yksi kaappi, yksi vitriini ja yksi vaasi enemmän kuin tänä aamuna. Jos en olisi tökkinyt rakasta puolisoa kipakasti kylkiluiden väliin, meillä olisi myös mm. merkillinen arkku-viinipullotelineyhdistelmä, yli metrin levyinen susiruma maapallobaari (jos joku ei tiedä, mikä on maapallobaari, sen voi kätevästi googlata), noin 170 cm korkean, puolialastoman naisfiguurin kannattelema tiffany-lamppu, infernaalisiin sfääreihin hintansa puolesta kohonnut pieni talonpoikaistuoli, toinen serviisi (jestas sentään, ja siihen kuului muut osat 12 hengelle ja lautaset 24:lle!), saksalainen arkkuun pakattu aterinsetti tuon jo aiemmin mainitun kolmannen valtakunnan astiaston kumppaniksi, kolme metriä leveä rokokoovaatekaappi ynnä muuta pientä.
Huusimme ensin tämän, vähän sillä mentaliteetilla että jotain nyt piti kuitenkin huutaa, ja kun ei tämä edes maksanut juuri mitään:
Se on tuollainen englantilainen vitriinikaappi, jonne ajattelin säilöä kirjoja, jotka eivät mahdu kirjahyllyyn. Takaosa on kauniin kankaan peitossa ja koko komeus haisee tunkkaiselle. Etikkakäsittelyä ja tuuletusta siis tiedossa, vitriini odottaa pikkukamarin metamorfoosia joksikin muuksi kuin asuintilaksi, jota kutsutaan yleisesti nimellä "romuhuone". Ei nyt mitenkään 50-lukua, mutta miellytti silmää. Kuvassa siitä puuttuvat lasiset hyllyt.
Meiltä puuttui - ja kyseessä oli toki merkittävä puute - iso kukkavaasi pitkävartisille ruusuille, joten kun tämä yksilö tuli myyntiin, kiljaisin sen kahdella kympillä jonkun happaman sedän nenän edestä. Kaupan päälle saatiin muumioitunut hämähäkki. Kuvassa näkyy myös kappale olohuoneen pöytää, nojatuoli sekä meidän mummon vanha sohvatyyny.
Huutokaupan jo päätyttyä venailin autonhakuretkellä viipyvää siippaa ja kuljeksin hajamielisesti huutamatta jääneiden huonekalujen seassa. Kävi ilmi, että merkillinen, valmistusajaltaan 50-lukulainen mutta tyyliltään jotain vinksahtanutta art decoa edustava kaappi oli jäänyt kokonaan meklarin listalta - suurten huonekalujen menekki kun oli perin heikkoa tänään. Paikalle tässä vaiheessa singahtaneen perheemme virallisen tinkijän ja meklarin kädenväännön seurauksena myös kaappi tuli meille, vähän vahingossa ja sillä ajatuksella, että jos sille ei löydy sijaa majatalossamme niin myymme sen jollekin eteenpäin.
Kuva on hämärä, koska valo makuuhuoneessamme ei ihan riittänyt antiikkisen digikameravanhuksen tarpeisiin. Tuosta saanee kuitenkin jotain käsitystä myös makuuhuoneen yleistilanteesta - onhan siinä sentään sängyn pääty ja päiväpeitto, tuolin käsinoja, pala mattoa ja Singer.
Kotiin päästyämme ja naapurin kantoapua vaivattuamme puoliso sai neronleimauksen: tyylilsuunnaltaan hakusessa oleva lyijylasiovikaappi olisi helposti muutettavissa viihdekeskukseksi, jonka sisälle saisi säilöttyä meidän molempien esteettistä silmää syvästi kaihertavat televisiot, digiboksit, dvd-soittimet ynnä muut viihde-elektroniset rumilukset, jotka koristavat kyseenalaisesti olohuonettamme. Kaappi ei ole niin arvokas, ettei sitä raaskisi sisäpuolelta sahailla uuteen uskoon, ja se näyttää kuitenkin huomattavan paljon kauniimmalta kuin tuo mummon senkin päällä nyt majaileva moderni vehjepaljous. Kuten Hetsku on viisaasti todennut, kaikki maailman insinöörit voisivat aivan hyvin yhdistää voimansa ja keksiä johdottoman sähkön.
Jos tällekin tarinalle haetaan jotain opetusta, se olkoon seuraava: Huutokaupoissa ei ole myynnissä mitään rintamamiestalon tyyliin täysin istuvaa tavaraa. Sitä varten ovat kirpputorit, kierrätyskeskukset ja huuto.net. Mutta jos ei ole niin turhan tarkka tyyliseikkojen suhteen (tai etsii jotain muuta kuin 50-lukua) ja haluaa hankkia oikeita ja kestämään tehtyjä huonekaluja halvalla, kannattaa ilman muuta suunnistaa lähimpään huutokauppaan, vaikka ihan vaan uteliaisuudesta.
Ja jos sattuu olemaan puolisoni hengenheimolainen, kannattaa mukaan otta topakka ja tomera ystävä, joka tarpeeen vaatiessa kolauttaa luun kurkkuun siinä vaiheessa kun ostoslistalle uhkaa päätyä 170-senttinen, puolialaston nainen tiffany-lamppuineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti