maanantai 25. lokakuuta 2010

Aarresaarella

Yhdistelmä Laura, Panu ja peräkärry vauhdissa jälleen.

Meillä oli taannoisella Amelia Anastasian ristiäismatkalla mahdollisuus käydä tutustumassa lähipiirin projektiin, jonka lopputuloksena oli tarkoitus saada tyhjäksi vanhan, edesmenneen rouvashenkilön kerrostalokaksio. Tutustuminen suoritettiin, projektin haltija oli valmistautunut siihen huolellisesti huutokauppameklarityyliin ja vastustamattomien myyntiargumenttien lopputulos oli se, että nyökytimme osapuilleen kaikkiin meille tehtyihin ehdotuksiin vastaukseksi "joo, otetaan vaan".

Olimme siis lupautuneet antamaan uuden kodin noin kahdelle peräkärrylliselle tavaraa, joka muuten olisi päätynyt ties minne mieron tielle. Hamsterointi verissä, pelastuspartio siis matkaan.

Sunnuntaina matkustimme Jyväskylään, jossa tämä aarresaareksi muuttunut kerrostalokaksio sijaitsi. Tässä kuvakavalkadi osasta siitä maallisesta mammonasta, joka vastedes koristaa kotiamme:

Kirjahylly jostain 60-70-luvun taitteesta. Ei nyt varsinaisesti viiskytlukulainen, mutta ainakin huomattavan paljon paremmin tilaansa sopiva kuin alun perin pikkukamarin seinustalle ajatellut Moskovan-tuliaiset, Ikean Markör-hyllyt. Hylly peittää pikkukamarin seinän kokonaan. Käytännöllisyys voitti - 50-luvun kirjahyllyjä ei sitkeästä etsinnästä huolimatta ole tullut vastaan mistään tolkullisen hakumatkan päästä ja johonkin kesästä asti ympäri huushollia velloneet kirjalaatikot on vihdoin majoitettava. Ehdoton plussa ovat sitäpaitsi nuo alakaapit, joihin voi kätkeä aarteita. Tai Pikku Tilliäisen tulevat leikkikalut.





Ihana pieni klaffipöytä, jonka pinta kaipaa pientä puunausta mutta joka heilahti kertalaakista yhdeksi suosikkihuonekaluistani kaikkien omistamieni mööpelien joukossa. Tarkkasilmäinen lukija voi kuvan taustaa tarkastellessaan havaita, että tehopakkaus-anoppi on taas käynyt kylässä ja yläkerran iso huone on saanut seiniinsä tutun kakkutaikinasävyn ja muuttunut sittemmin keittiön kaappien maalausverstaaksi.



Tämä yksilö kisaa suosikkiasemasta myös tosissaan. Aikakausi on 50-luvun loppu tai 60-luku ja tätä tuolia on vähän vähemmän kurvikkaana valmistanut Marilyn-nimisenä ainakin TJKumpulaisen huonekalutehdas. Tuolin väri, kuosi ja muoto näyttävät minusta suorastaan huutavan että istu heti alas ja ala lukea lapselle iltasatua. Tuoli on verhoiltava uudestaan, koska sen varhaiskauden vaahtomuovia olevat sisukset murenevat kankaan sisään kuin kukkasidonnassa käytettävä sieni, mutta en malttaisi odottaa kunnostusta vaan haluaisin sen käyttöön heti.



Tämä ei ole ehkä edes niin vanha kuin alkuperäinen, valkoinen keinutuolimme jossa minua on pienenä kiikuteltu. Tuoli on sekä väriltään että muodoltaan niin kaunis, että halusimme sen olohuoneeseen, ikähän on vain numeroita. Tuolin pohjassa on sympaattinen paperilappu, jossa kerrotaan sen olevan "aito nakkilalainen", Matti Kankerin valmistama, ja sillä on siten tarina.



Ai niin, ja tuo keinutuolin vieressä oleva pallikin on peräisin samasta osoitteesta. Nakkilan kiikun lisäksi tuli kaupan päälle vielä iso, lämmin ja ihana isoäidin neliöistä tehty villainen torkkupeitto. Kyllä nyt kelpaa talven tulla.



Kalustuksen lisäksi saimme mukaamme aimo kasan kaikkea pientä. Vanhoja räsymattoja tarvitsee aina johonkin, joten pelastimme kaikki jotka pelastusta kaipasivat. Makuuhuoneeseen on nyt kesää varten pitsiverhot ja pitsistä virkattu päiväpeitto, jouluksi keittiöön Tampellan puna-valkokuvioiset verhot ja pöytäliina. Ihastuin eniten näihin kahteen, sympaattiseen 50-luvun päiväpeittoon - jostain pitäisi eittämättä saada lisää parisänkyjä kaikille näille peitoille.



Minä pidän vanhoista koreista, ja nyt niitä osui kohdalle kaksin kappalein. Etualalla oleva on se ihanampi, takimmainenkin menee kategoriaan "varsin kiva".



Jos lukijan kärsivällisyys vain kestää, näitä olisi pari vielä esiteltävänä... Tässä joku saattaa nähdä kaksi kuhmuista ja lommoilla olevaa emalivatia - minä näen tässä tulevan perunamaan ja astiat, joilla pottuja käydään loppukesästä hakemassa pihalta perheen ruokapöytään.



Tästä en osaa yhtään sanoa, mikä tämä on. Vanerista tehty, 50-luvun vihreäksi maalattu laatikko joka tapauksessa. Siihen täytyy asentaa pienet saranat ja sitten siitä tulee jonkun säilytysboksi, arvaisin. Kuvan taustalla näkyy muuten äitin puolestamme tekemä kirpparilöytö, ihana rottinkinen lehtiteline-kukkapöytä. Hintaan kymmenen euroa. Käsittämätöntä.



Esineet pienenevät loppua kohti, ja tästä ei enää saippuakuppi parane! Tuo ylempi, reijitetty osa siis irtoaa, ja alempi on kuppi joka kerää saippuasta valuvat vedet. Nerokasta emalimuotoilua.



Ihan lopuksi menemme vielä kurkistamaan vintille, jonne ahkera hamsterimme jo ehti kiikuttaa tämän kolmikon. Nuo näyttävät hauskoilta päällekäin pinottuina, ja niihin voi säilöä...no, vaikka aarteita. Harkitsen vakavasti, että vaihtaisin makuuhuoneen kaapin päälle ostamani pahvilaatikot tähän säilytysjärjestelmään, mutta makuuhuone on niin vanhaa vuosikertaa sisustukseltaan että nuo saattavat kirkua liikaa omaa lähihistoriallisuuttaan. Jää nähtäväksi.



Lienee enemmän kuin paikallaan tässä kohtaa kiittää avokätistä lahjoittajaa siitä, että saimme kaikki nämä ihanuudet itsellemme maksamatta niistä euroakaan. Erityiskiitos kuitenkin siitä, että saimme keinutuolin, nojatuolin ja klaffipöydän kotiin kuljetettuna sen jälkeen kun olimme todenneet, että optimistinen yhden kärryllisen taktiikkamme oli tuomittu surkeasti epäonnistumaan.

Vielä itselle muistiin painettavaksi ja muille muuten vaan mukavaksi linkkivinkiksi aiheeseen liittyen: Helsingin kaupunginkirjaston sivuilla on kattava listaus vanhojen huonekalujen kunnostusta ja verhoilua käsittelevistä kirjoista ynnä muuta aihepiiriin liittyvää tietoa.

Oma suosikkini on Sari Sirkkiä-Jarvan, Ilpo Kuparisen, Anneli Hiltusen ja Ville Laineen Näin kunnostat mummolan mööpelit. Teoksessa esitellään paitsi niiden tutuimpien ja tyypillisimpien 1900-luvun puolivälin suomalaisten huonekalujen kunnostusohjeet, myös varsin kattavasti huonekaluteollisuueden historiaa ja rintsikka-aikakauden kalustusta. Kuvituksesta iso plussa: valokuvaaja Ilpo Kuparisen hienojen kuvien lomaan on solutettu vanhoja huonekalutehtaiden mainoksia.

5 kommenttia:

  1. Upeita aarteita! Kuinka moni olisikaan kiikuttanut nuo surutta kaatopaikalle.

    VastaaPoista
  2. Tuosta sinisestä nojatuolista on PAKKO kommentoida - minä nimittäin roudasin muuttokuormassa Mikkelistä mukanani juuri samalla kankaalla (uudelleen) päällystetyt K-tuolit 1950-luvulta, jolloin ne alkuperäisine vihreine päällysineen oli ostettu silloiseen uudennihkeään rintamamiestaloon parin-kolmen kilsan päähän teidän Talosta. Olisin säästänyt ton sinisen kankaan, koska siinä on jotain... kutsuvaa? Ihanaa kuitenkin. Valitettavasti tätieni kotiverhoomon jälki ei kuitenkaan ihan riittänyt, kun tuolit piti tehdä käytännössä uusiksi, ja niinpä ne komeilee nyt ehkä talon rakkaimpina tuoleina uudella sinisellä päällisellä - ja edelleen 1950 valmistuneessa talossa, reilu 500 km pohjoiseen päin...

    Titta

    VastaaPoista
  3. Aika hyvä yhteensattuma :)

    Tuo sininen kangas on tosiaan kutsuva. Jahka tässä nyt ehdin siihen perehtymään, pitää yrittää jotenkin säästää se - meidän tuolissa kangas on itse asiassa varsin hyvässä kunnossa mutta se alkukauden superlonviritys sisällä niin murusina että voi olla ettei sitä saa kankaasta irti tms.

    VastaaPoista
  4. Ihania aarteita! piti kommentoida siniseen tuoliin että kyllä kankaan saa säästetyksi kun irrottaa sen kärsivällisesti nupi/niitti kerrallaan,oikeassa järjestyksessä ja kiinnittää hyvin varovasti takaisin. Vanhat kankaat tuppaa olemaan yleensä niin haperoita että niitä on vaikea kiinnittää hajoittamatta. Vanha sisus kyllä lähtee kankaasta irti viimeistään pölistämällä se irrotetuista kankaista. Kun laitatte uudet sisustat niin muistakaa laittaa kankaan ja vaahtomuovin väliin vanu, jotta kitka kankaan ja vaahtomuovin välissä minimoidaan ja kangas säilyy kauemmin ehjänä.

    jkr

    P.S jos tuolissa on kauttaaltaan alkuperäisenä pehmusteena "vaahtomuovia" niin se on 60-70 luvulta (vaatomuovi on keksitty 60-luvulla)

    VastaaPoista
  5. Pitipäs korjata vielä että vaahtomuovi siis keksittiin aikaisemmin mutta sen käyttö yleistyi vasta 60-luvulla josta voi yleensä päätellä huonekalun kuuluvan 60-luvulle ja siitä eteenpäin ;)

    jkr

    VastaaPoista