2010-luku tuli taloon

No niin, täten esitellään ensimmäinen Valmis Projekti: Talon kaapelointi.

Kadullemme on vedetty paikallisen puhelinyhdistyksen toimesta kaapeli joskus takavuosina, mutta talomme silloinen valtijatar ei ollut missään olosuhteissa hyväksynyt moista hapatusta sisälle asti. Kaapeli sai jäädä tontin nurkalle, ja pihalla vinksotti ostohetkellä varsin kyseenalaisen näköinen tv-antenniviritelmä.

Kesällä ei ollut aikaa telkkarille, puoliso testasi kerran antennihökötyksen toimivuutta ja totesi sen liitokset niin hapertuneiksi, että purki saman tien pois koko laitoksen. Sitten ei tosiaan ollut sitä telkkaria. Mutta ei sitä kukaan kaivannutkaan.

Minä sain jossain vaiheessa elokuuta sen verran itsestäni irti, että soitin puhelinyhdistyksen asiakaspalveluun ja kysyin, mitä pitää tehdä että saa tontin nurkalta kaapelin tupaan. Sain puheluun vastanneelta nuorehkolta naiselta epävarmaa neuvontaa, jossa toisteltiin usein sanaa "sähkökaappi" ilman, että neuvojalla oli nähdäkseni minkäänlaista käsitystä siitä, mitä tällä mystisellä "sähkökaapilla" oikeastaan tarkoitettiin. En lannistunut, vaan soitin keskukseen ja pyysin sitä kautta jollekin, joka oikeasti ymmärtää kaapelien päälle. Sain langan päähän teknisen hepun, joka oli tolkullisempi opastuksissaan eikä puhunut sähkökaapeista mitään.

Teknisen hepun neuvoja kuunnellen puoliso kaivoi pihamaalle ojan.



Ojaan kehotettiin asettamaan muoviputki, jotta tulevaisuudessa kenties luoksemme saapuva valokuitu voidaan nykäistä sisälle torppaan kaivamatta taas puolta pihaa auki. Muuten ihan näppärää, mutta vaivainen 20 metrin ohuenohut muoviputkenpätkä maksoi 55 euroa. Rakennustarvikkeiden hinnat ovat sitä luokkaa, että "paras remontti on tekemätön remontti" -filosofiamme saa kyllä jatkua edelleen.

Eräänä syyskuun iltana vedimme sitten puolison kanssa yksissä tuumin koaksaalikaapelin putkenpätkään. Oli aika pimeä, onneksi Mikkelin kaupunki on älynnyt sijoittaa yhden katuvaloistaan juuri etupihamme kohdalle. Nyhdimme kaapelia putkeen, meillä oli mukavaa. Totesin operaation päätyttyä, että tämä on muuten todennäköisesti viimeinen syksy hyvin pitkään aikaan, kun kello 21 illalla puuhastelemme kahdestaan pimeällä pihalla. Olo oli hetken hieman haikea. Vaikka äkkiähän ne kasvavat ja teini-ikäistyvät, lapset nimittäin.

No, kaapeli oli lopulta putkessa ja putki ojassa...



... ja puhelinyhdistyksen puhelinkaapeli ihan pikkuisen vaan kärsi vaurioita. Oho.



Tässä vaiheessa tilasimme paikalle maksullisen puhelinyhdistysmiehen, joka noin 500 euron hintaan saapui ja porasi reijän kauniiseen ulkoseinäämme. No, siihen hintaan tuli myös jotain kytkentämaksuja ja muita kustannuksia, mukaan lukien edellisen puhelinkaapelin entisöinti. Mutta näkyvin hankinta oli silti tuo reikä:



Reikä maisemoitiin hienosti piiloon koteloonsa. Pyydän seuraavan kuvan osalta lukijaa kiinnittämään huomiota myös aistikkaisiin uusiin sälekaihtimiimme:



Piha kärsi aavistuksenomaisia vaurioita, mutta ensi keväänä koittaa luultavasti jonkinlainen kallistusten muotoiluoperaatio joten peli on etupihan osalta sikälikin jo pelattu.



Sisätilojen osalta vauriot olivat tuntuvammat. Seinään ilmestyi tuo kuvan alareunassa näkyvä, melko huomaamaton ja maltillisen kokoinen valkoinen rasia, mutta välittömästi sen kiinnityttyä seinään koko kesän ajan piilossa pysytelleet sähköjohtovyyhdet ryömivät esiin ja valloittivat olohuoneen. Kaikki maailman insinöörit, yhdistäkää voimanne ja keksikää johdoton sähkö!



No niin. Meillä oli kaapeli, oli huuto.netistä hankittu kaapelimodeemi ja lopulta oli myös uusi, hieno läppäri. Entinen oli ostettu sinä talvena kun tutustuimme Pietarissa ja muistaakseni ensimmäinen Vakava Keskustelu, jonka nykyisen puolisoni kanssa olen käynyt, koski kevytkenkäisyyttäni hankintojen tekijänä kun ostin läppärin sillä perusteella että "se oli kaunis". No, hänkin on vuosien varrella lieventänyt suhtautumistaan asioihin eikä enää latele kaikista kohdalle osuvista teknisistä vempaimista TM:n testituloksia viimeisen viiden vuoden varrelta. Hiomme toistemme särmiä. Vanhassa läppärissä oli manan majoille siirtynyt akku, löysä virtapiuha eikä lainkaan verkkokorttia, joten totesimme sen tulleen tiensä päähän. Perusteltu hankinta siis, tämä uusi atk-laitteisto.

Ja lopulta, eilisen myöhäisillan rymsteerauksen jälkeen, meillä on myös olohuoneen nurkassa kaapelimodeemin ja uuden läppärin liitolle omistettu pyhättö, jonka muodostavat talon pikkukamarissa alun perin sijainnut kirjahylly ja kierrätyskeskuslöytö, meidän mummon kirjoituspöydän identtinen kaksonen.



Kuvasta puuttuu vielä kokonaisuuteen varsinaisesti kuuluva, viimeisen Helsingin kodin vintiltä löytynyt tuoli, joka kärsi muutossa pieniä vaurioita ja on nyt nykyisen kodin vintillä odottamassa korjausta. Sen tilalla on samaiselta vintiltä löytynyt pinnatuoli, joka tuli vahingossa ulkomuistista maalattua hieman harhaoppisesti, ja korjausmaalattaneen sitten kun ei ole kerrassaan mitään muuta tekemistä.

Niin, ja sitten on vielä tuo viimeisessä kuvassa oikealla näkyvä He-Who-Must-Not-Be-Named.

Jos ei mikään muu todista palavaa ja syvää rakkauttani aviopuolisoani Panua kohtaan niin ainakin se, että suhtaudun jos ei nyt suoranaisella lämmöllä niin ainakin keskinäisellä kunnioituksella myös puolisoni rakkaaseen pahkapöytään.