maanantai 25. lokakuuta 2010

Juoksevan veden puute ja liian matalat kaapit

Luin eilen illalla rakkaaksi käyneeltä rintamamiestalofoorumilta keskustelua, jossa ihmiset kommentoivat erään vanhan talon remonttiprojektia. Projekti oli nimetty ehkä hieman harhaanjohtavasti sanalla "entisöinti", kun sitä varsinaista entisöinti-sanan merkitystä oli toteutettu valokuvien perusteella lähinnä Museoviraston toimesta suojellun ulkokuoren osalta.

Projektin esittelyä seurannut keskustelu sai minut jotenkin masentumaan jopa siinä määrin, ettei tullut mieleenkään edes kommentoida koko keskustelunpätkää, mikä on kohdallani varsin harvinaista. Talo oli ulkoapäin kaunis ja sen korjaamiseen oli varmasti mennyt lukemattomasti aikaa ja energiayksikköjä. Minä en ikikuunaan tuntisi oloani kotoisaksi omistajan valitsemaan tyyliin sisustetussa talossa, mutta uskon, että sama menee myös toisin päin - meidän nuhjuinen ja sieltä täältä kasaan haalittu mummolamööpelikokoelmamme olisi valtaosalle kanssaihmisistä joko kauhistus tai muuten vaan ei-yhtään-oma. Semmosta tämä ihmiselo on, ja onneksi vain meidän tarvitsee asua meillä.


Tässä kuvassa on meidän nykyinen makkari eli nurkkakamari sellaisessa asussa kuin sen keväällä 2010 kohtasimme.


Projektista siis viis, mutta sitä seurannut keskustelu sai kyllä aikaan puolikärttyisiä puuskahduksia. En vaan kertakaikkiaan pysty tajuamaan, onko vanhan entisöinti versus uudeksi rakentaminen -keskustelu vedettävä joka kerta sille vähä-älyisyyden matalalle asteelle, missä napin painalluksella nousevan liesituulettimen ja 2010-luvun kivikasakiukaan ainoana vaihtoehtona ilmeisesti ihan tosissaan nähdään se, että jengi jäisi jurnuttamaan mökkeihinsä jonnekin jurakaudelle ilman juoksevaa vettä.

Kuva: Harvia

Maailma ei totisesti ole väärällään esimerkkejä siitä, miten rakennuksen alkuperäistä henkeä voi remonttivalinnoilla kunnioittaa niin, että siinä talossa voi elää mukavaa ja laiskanpulskeaa 2000-luvun elämää hävittämättä silti kaikkea sitä, mikä tekee rakennuksesta vanhan ja jonkun tietyn aikakauden tuotoksen. Mutta luulisi että niitä esimerkkejä on kuitenkin sen verran paljon että jokaisen eteen olisi ainakin yksi joskus osunut.

Jos joku tekee vanhassa talossa jotain uusiksi ja joku toinen toteaa siihen että eipä paljon jäänyt vanhasta jäljelle tuossa kohtaa - mikä nyt faktisesti yleensä on melko todenmukainen kommentti varsinkin kun siihen lopputulokseen yleensä on jopa pyritty - niin jostain ilmestyy aina sonnikuro mylvimään iänikuista juokseva vesi ja liian matalat keittiön kaapit -mantraa. Että kun ei 20-luvulla ollut juoksevaa vettä niin perinnehippien mielestä vesihanan ja viemärin tuominen taloon on saatanasta, ja keittiökaappien mdf-pintojen ainoa vaihtoehto on se, että 2000-luvun pitkänhuiskeat ihmiset könyävät 20 senttiä liian matalien, alkuperäisten kaapistojensa äärellä välilevyn pullistuman uhatessa jatkuvasti kyökissä ahertajaa.

Tämä ajatustapa nyppii.

Kun itse yrittää pohdiskella tätä rakennusperintöasiaa ennen muuta filosofisemmasta ja monipolvisemmasta lähtökohdasta ja liittää siihen sellaisia ajatuskuvioita kuin ylipäänsä vanhan ja menneen arvostaminen, oma osuus osana populaation pitkää ketjua, elämäntapojen ja -tyylin muutokset, ekologisuus, eettisyys jne. niin sen keskustelun romahduttaminen tuolle juokseva vesi -asteelle jotenkin vaan aina jaksaa masentaa. Minä en ylipäänsä siedä sitä, että asioista yritetään vääntää mustavalkoisia silloin kun niiden todellinen olemus koostuu itse asiassa kaikista kuviteltavissa olevista harmaan sävyistä, ja tämä pätee myös vanhoihin taloihin ja niiden kunnostamiseen. Ei ole olemassa vain kahta ääripäätä, on olemassa koko joukko erilaisia toimintatapoja, ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Suurin osa niistä kai kilpistyy asenteeseen siitä, nähdäänkö vanha vain vanhana ja kulahtaneena, joka pitää korvata uudella, vai katsotaanko sitä arvostaen juuri sen vanhuuden ja kulahtamisen vuoksi.

Minusta tämä rakennusperintö.fi -sivuston etusivulla tällä hetkellä oleva kuva kunnostetusta keittiöstä on aivan erinomainen esimerkki siitä, mitä itse ajan takaa.

Kuva: Jonas Malmberg, rakennusperinto.fi

Siinä törröttää keskeisellä paikalla moderni sähköhella ja luultavasti kuvan oikeassa laidassa näkyisi vähän laajemmalla otoksella vesihanakin. Kukaan ei silti voi kiistää sitä, etteikö tuossa keittiössä olisi ajateltu nykyajan mukavuuksien lisäksi vähän sitäkin, mikä on talon ikä ja aikakausi ja miten näitä kahta voisi remontoidessa arvostaen huomioida.

4 kommenttia:

  1. talo vie ja vielä joku vikisee, mutta kaikki on kotiin päin per/se päivä, kun talo sanoo, että asutaan sitten kun aloitte.

    http://suolasuinen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä kaunis tuo punainen keittiö.

    VastaaPoista
  3. Kun kirjoitit sanat "museotalon entisöinti" niin arvelin ja näinhän se olikin että kyse oli erään tutun talosta jossa olen käynyt sisälläkin. Minunkin mielestä sanat entisöinti on aivan väärä termi.
    Mutta mitä tulee vanhan ihannointiin niin itse kun olen nuoruuteni vanhassa talossa asunut niin en kaipaa keittiöön laatikostoja jotka liukuu huonosti ja eivät tule kokonaan ulos. Jos tekisin ns. mukavanhaa niin piilottaisin takuulla kaappien sisälle modernia tekniikkaa.
    Kun aikansa on kärsinyt vanhoista ovista jotka eivät kertakaikkiaan suostu menemään kunnolla kiinni niin sitä on ikionnellinen ovista jotka eivät ole jo kieroja ja lukkomekanismista jossa ei ole väljää. Narisevat lattiatkaan eivät ole meillä huudossa.
    Vanhaa taloa voi remontoida monella tapaa ja itse vedän kultaisella keskitiellä. Modernia tekniikkaa silloin kun se helpottaa elämää. Jotkut ihannoi valokatkaisijoita joita voi kiertää mutta kun omassa lapsuudessa aikansa niitä kiersi niin nyt nauttii isoista moderneista kytkimistä jotka napsauttaa valot päälle ja pois yhden sormen kosketuksella.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista! Varmasti tuossakin on perää, itse olen vain niin epäkäytännöllinen että en osaa nähdä autuutta ja onnea (tai vaihtoehtoisesti niiden puuttumista) jossain kiinni menevissä tai menemättömissä ovissa tai valokatkaisijoissa, lattian narinasta puhumattakaan.

    Toki modernit keksinnöt tuovat helpotusta elämään - kuten esimerkiksi tiskikone, jota kaipaan nyt jo melko kiihkeästi keittiöremontin alkua odotellessa - ja kyllä meidänkin vanhojen ovien taakse rakentuvassa tulevassa makuuhuoneen komerossa tulee olemaan sisällä moderni metallilankakorisysteemi. Mutta nuo keittiön kaapit ja valokatkaisijat ovat minusta vähän eri asia - ne ovat esteettisiä ja näkyvillä olevia rakenneosia ja siten saavat meillä olla ihan alkuperäisiä. Tosin meillä on kyllä kellarin rappua lukuunottamatta joka paikassa alkuperäiset napsautettavat, ei kierrettävät kytkimet...

    Kukin toki tyylillään.

    VastaaPoista