torstai 20. joulukuuta 2012

Perästä kuuluu, sanoi Perinnemestari

Moni tämän blogin aihepiiriin suuntautunut tietää varmasti vanhoja taloja ja niiden kunnostusta käsittelevän Perinnemestari-televisiosarjan vuodelta 2009 sekä sarjan teemoihin uppoutuvan, WSOY:ltä vuonna 2010 ilmestyneen Perinnemestarin remonttikirjan. Molemmista sekä aihepiiristä yleensäkin löytyy lisätietoa osoitteesta www.perinnemestari.fi. Olen kursorisesti vilkuillut tv-sarjan uusintoja, kun en telkkaria juuri katso, ja puhkilukenut kirjan. Se on mukavalla tavalla kirjoitettu makasiinityyppinen lukemisto vanhojen talojen sielunelämään sekä asujien että itse rakennusten näkövinkkelistä. Suosittelen lainaamaan kirjastosta tai ostamaan omaksi, jos teema on lähellä sydäntä.

Ja kansalaiset, nyt seuraa tiedonanto jota olen pantannut jo pidemmän aikaa: Perinnemestari-sarjan ja kirjan tekijältä Hannu Rinteeltä on ilmestymässä ensi keväänä, tarkemmin sanottuna 20.3.2013 uusi kirja. Sen nimi on Perinnemestarin rintamamiestalo ja se näyttää sitten ilmestyttyään näin kutsuvalta:



Minusta on ihan yyyyyyyyyberhienoa ja mahtavaa ja upeaa, että tämä rakas asumismuotomme saa kokonaisen oman, tuoreen teoksen. Vielä hienompaa on se, että kirja käsittelee rintamamiestaloja nimenomaan perinnerakentamisen ja -remontoinnin näkökulmasta, ei kaikki uusiks -tyyppisestä rautakauppavetoisen saneeraus- ja peruskorjausvinkkelistä.

Olisin kirjasta innostunut jo ihan pelkästään kirjan itsensä vuoksi, mutta toki oman lisänsä tähän jännittävään odotukseen tuo se, että me olemme taloinemme mukana tässä kunniakkaassa hankkeessa. Hannu kävi valokuvaajansa kanssa meillä visiitillä viime kesänä keskellä katto- ja oviremonttia ja päivän aikana tuli esiteltyä omien ajatusten ja asumuksen lisäksi myös muun muassa naapurin Pauli. Meistä tulee kirjaan samantyyppinen taloesittelyjuttu kuin Perinnemestarin remonttikirjankin taloesittelyt, ja lisäksi Hannu on työstänyt meidän kellarirempasta tarinaa kirjan maanalaiseen osioon.

Täällä siis odotellaan maaliskuuta innolla muutenkin kuin Vuokon 1-vuotissyntymäpäivien vuoksi. Toivottavasti kirja löytää paljon lukijoita ja on omalta osaltaan edistämässä rintamamiestalojen niiden arvolle sopivaa kunnostusta ja ylläpitoa. 

17 kommenttia:

  1. Vaikka tässä ei rintamamiestaloa laitella, on tuo kirja luettava ehdottomasti ja ehkä hankittava omiin kokoelmiinkin. Hienoa että rintamamiestalot saa niille omistetun kirjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Katjan kanssa - ostoslistalle!

      Poista
    2. Luulen, että rintamamiestalokirjassa on kyllä luettavaa kaikille vanhojen talojen harrastajille. Olihan se eka Perinnemestari-kirjakin periaatteessa hirsitaloihin keskittyvä, samoin kuin monet muut perinneremontointioppaat, mutta kyllä niistä taas vastaavasti tällainen purutaloasukkikin saa aina paljon tietoa ja ajattelemisen aihetta.

      Poista
  2. Menee kyllä meilläkin niihin hankittaviin. Voi sitten lukea, mitä on tehnyt väärin.. :D

    Kellariosuus kyllä kiinnostaa, kun meidän pitäisi tuon yläkerran jälkeen varmaan hyökätä pohjakerrokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nähnyt kellariosiosta vaan sen meidän kellarin raakataittoaukeaman, en tiedä miten laajasti kellarihommeleita siinä siis käsitellään. Luulisi, että kellarit on ihan olennainen osa rmt-remontointia, oli meininki perinteinen eli ei.

      Heh, meillä on järjestys päinvastainen, ensin hilluttiin kellarissa ja sieltä sitten siirrytään ylöspäin.

      Poista
  3. Samoilla linjoilla eli on tosi hienoa että rintsikkatalot saavat oman kirjansa. Niitä kun valitettavan usein laitetaan aivan surutta uuteen kuosiin niin ettei kohta ole enää varsinaisesta rintamiestalosta mitään jäljellä. Jos joku vaikka tuon kirjan luettuaan hiukan malttaisi ajatella mitä korjauksia taloonsa tekee ja mitä vois jättää tekemättä. Kait niitä kunnostamattomia, alkuperäisiä rintamamiestaloja vielä jokunen kymmenkunta löytyy. toivottavasti. Mutta te teette hienoa työtä, kiitos siitä ja onnea kirjaan pääsystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Minun oraakkelisivupersoonani, joka on ennustanut muun muassa lattialaminaatin ja valkoisen maalaisromantiikkasisustusmuodin nousun ja tuhon, on sitä mieltä, että ei mene kovinkaan montaa vuosikymmentä kun joka puolella ulvotaan ja valitetaan rintamamiestalojen hävitystä. Minusta jos nykypäivänä saa alkuperäiskuntoisen rintsikan haltuunsa vieläpä jostain sellaisesta paikasta, että sen näkee joku muukin kuin satunnainen hirvi ja supikoira, on suoranainen velvollisuus säilyttää se mökki mahdollisimman autenttisena ainakin ulkoasultaan. Mutta taidan olla aatoksineni kuitenkin jotain ihan muuta kuin valtavirtaa...

      Poista
  4. Niinpä. Me, jotka emme ole ihan valtavirtaa, itkemme jo nyt menetettyjen rintamiestalojen perään, mutta että milloin siitä tulisi valtavirran ajatus... uuh... Tänä päivänä kun vanhoja hirsirunkoisia vieläkin riisutaan alasti ja maalataan hirret valkoisiksi, en ihan heti usko että rintsikat tulee saamaan oikeanlaista arvostusta piiitkään aikaan.

    Ja tästä perinteitä kunnioittavasta korjaamisesta ei kait koskaan tule valtavirtaa, koska on olemassa sellainen kuin rakennusteollisuus, joka aika pitkälle määrää mitä ihmisille myydään. Mutta onneksi on meitäkin, jotka kuljemme vastavirtaan ja ollaan Suomessakin nyt vähitellen ymmäretty että myös vanhan voi kunnostaa ilman että saa kylähullun maineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Näinhän se on. Säilyttävä korjaaminen ei ole koskaan taloudellisesti oikein kenenkään intresseissä, koska kulttuurillisia ja historiallisia arvoja on paljon vaikeampi mitata rahassa kuin rautakaupan tulosta ja tasetta...

      Minä kyllä henkkoht uskon tässä meidän perinnemeiningissä jopa taloudelliseen järkevyyteen: Meidän talo on niin huonolla paikalla, huoltoaseman ja ison tien vieressä, että siinä on pakko olla "sitä jotain" että sen saa muutettua takaisin likvidiksi omaisuudeksi jos joskus tulee sellainen tarve. Jotain erilaista, joka ei välttämättä vetoa kaikkiin mutta yksikin riittää. Ja alkuperäiskuntoiset tai säästäen korjatut rintamamiestalot ovat Mikkelin keskustan liepeillä niin harvinaisia että ehkä tämä mökki erottuu edukseen sen takia, jos joskus tästä luopuminen tulee ajankohtaiseksi.

      Toivottavasti ei.

      Poista
  5. No hitsit. Jotenkin tää postaus oli livennyt ohitse, mutta ihan huippua tuollainen kirja. Pakkohan se on sit maaliskuussa hankkia. Ei meilläkään rintsikka ole, mutta saman aikakauden talo kuitenkin ja tottahan kiinnostaa, olisiko jotain mielenkiintoisia vinkkejä tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, ei näitä vanhojen talojen perinnekunnostusoppaita liikoja ole ja uskon, että rintamamiestalokirjassa on mielenkiintoista tutkittavaa myös ei-rintamamiestalollisille!

      Poista
  6. Olipa onni, että löysimme tämän blogin ja tuo kirjakin täytyy ilman muuta saada itselle! :) Meilläkin on tarkoituksena remontoida rintamamiestalo vanhaa kunnioittaen, kyllä talosta saa näkyä että se on elämää nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja kannattaa kyllä ilman muuta hankkia, se on tosi kiva lukupaketti ja kyllä siitä olisi varsinkin silloin alkuvaiheessa ollut tosi suuri apu kun kaikki oleellinen tieto on siinä yksissä kansissa. Tervetuloa mukaan, yritän tätä blogiparkaakin päivitellä aina kun jaksan ja ehdin vaikka rempparintamalla meillä tällä hetkellä onkin vähän luova tauko kun kaikki energia menee lasten ja yleisen elämisen merkeissä!

      Poista
    2. Blogisi lukeminen on ollut katkolla tositositosi pitkän ajan työ- ja opiskelukiireiden takia, mutta nyt innostuin uudelleen, kun tänään törmäsin tuohon mainostamaasi kirjaan. Miten hauskaa olikaan nähdä teidät kirjassa! Ja pitihän se kirja tietysti itsellekin hankkia. Kivaa kesälomalukemista odotettavissa sekä netissä että kirjassa. Hyvää kesää! t. Matu Hyvinkäältä

      Poista