tiistai 18. joulukuuta 2012

Kone älä hyydy

Nyt seuraa urputusta asiasta nimeltä sähköpääkeskuksen kytkin. Kas tässä hän on, omassa persoonassaan. Ihan sympaattisen näköinen kapine, mutta aiheuttaa runsaahkosti päänvaivaa tämänhetkiseen elämääni:


Kytkin on alkuperäinen alkuperäisen sähköpääkeskuksen elimellinen osa. Sähköpääkeskus on ollut tarkoitus vaihtaa uuteen, koska keskuksen läpi kulkee tätä nykyä melko paljon enemmän kilowattiliikennettä kuin silloin ennen viiskytluvulla. Kellarissa on maalämpöpumppu, pesukone ja kuivausrumpu sekä satunnaisia sirkkeleitä ynnä muita työkaluja, ja keskikerroksen sähköt on joka tapauksessa aikomus laittaa uusiksi pintaremontin yhteydessä ainakin keittiön ja olohuoneen osalta.

Maalämpöpumppua ja kellarin pyykkitupaa askarrellessa sähkömies toki tarkisti keskuksen ja totesi, että kyllä sillä vielä pötkitään hetken matkaa.

Ilmeisesti taannoinen kunnallisvaali-illan jännitys oli liikaa kytkimelle. Kun olin vaalivalvojaisten jälkeen käymässä nukkumaan, tunsin eteisessä kirjaimellisesti palaneen käryä. Aikani nuuskuteltuani jonkinmoinen intuitio sai kopeloimaan sähköpääkeskusta, joka oli kytkimen kohdalta tulikuuma. Sen sisältä kuului ritinää ja rätinää, siis sellaista kipinöinnin ääntä. Ei kun nyhtämään puolisoa ylös ja miettimään, mitä tehdä.

Varmuuden vuoksi nykäisimme maalämpöpumpun irti seinästä ja sammutimme kellarissa käynnissä olleet pyykkikoneen ja kuivurin. Pakkasin esikoisen reissukassin ja tämä lähti isänsä kanssa kimppakyydillä aamulla mummolaan evakkoon. Minä jäin tuhdisti puetun vauvan kanssa lämmittämään keittiön puuhellaa ja odottelemaan sähkömiestä.

Sähkömies kävi, tutki tilannetta ja totesi, että välitöntä vaaraa ei ole. Kytkimessä on jonkinlaiset "kärjet", joissa on jonkinlaista iän mukanaan tuomaa välystä, joka aiheuttaa lämpenemisen ja pienoisen valokaari-ilmiön josta siis kipinöinnin ääni. Neuvoksi annettiin olla käyttämättä samaan aikaan pesukonetta ja kuivausrumpua sekä vaihtamaan sähköpääkeskus helmikuussa, kun joka tapauksessa tehdään putkiremonttia. Kiitos ja näkemiin.

Tämän jälkeen on tapahtunut seuraavaa: Kytkin kuumenee ja rätisee toisinaan satunnaisesti edelleen. Arkielämä on vaikeutunut merkittävästi. Kahta älytöntä kakaraa ei voi jättää keskenään kellarireissujen ajaksi vaan heidät on hinattava mukaan pyykinpesuoperaatiohin. Lapsilla varustettujen kellarikeikkojen määrä on tuplaantunut, koska entisenlaista pyykit koneesta - pyykit kuivuriin - toiset pyykit koneeseen -tehorumbaa ei toistaiseksi uskalla harrastaa. Arkielämän haasteellisuutta lisää sekin, että maalämpö on meillä mitoitettu siten, että kovimmilla pakkasilla pumppu tekee kuumempaa vettä sähkövastuksella, mutta vastusoptio on tällä hetkellä kytketty pois päältä sähköjen kuormituksen minimoimiseksi. Tämän vuoksi on pitänyt suorittaa erinäisiä kikkailuja riittävän lämpimän kiertoveden turvaamiseksi asuintiloisssa. Kellarin pyykkituvan lattialämmitystä on muun muassa pienennetty niin, että kellarissa on inhottavan kylmä - mikä hankaloittaa edellä mainittuja pyykkiretkiä edelleen, koska kahden älyttömän kakaran hinaaminen kellariin edellyttää molempien pukemista lämpimämpiin tamineisiin. Suihkussakin on ikävä käydä. Greit.

Oman pikkuruisen haasteensa tämä lämmityssäännöstely tuo myös siksi, että pakkasilla käytössämme on hyväksi havaittu varajärjestelmä eli keittiön hellan lämmittäminen. Puilla. Tämä taas edellyttää sitä, että käyn kahden älyttömän kakaran seurassa kaivelemassa polttopuita ensin kuivahtamaan ja lämpiämään pihalta pressun alta (eli lumikinoksesta), kannan puita kellarista, sytytän tulia pyrkien samalla estämään kahden älyttömän kakaran liian innokkaan osallistumisen toimenpiteeseen ja lopun aikaa vahdin pariairokaksikkoa kuin haukka, etteivät ne polta itseään tulikuumaan hellankylkeen. Greit.

Jokusen viikkoa tätä jaksettuani totesin puolisolle, että Nyt En Kestä Enää. Puoliso totesi arjen hankaloituneen kiistatta kohtuuttomalle tasolle ja soitti sähkömiehelle. Tämä totesi, että ensiapuna voitaisiin vaihtaa kytkin. Tällä viikolla. Tästä viikosta on nyt aikaa semmoinen kuukausi. Avauduin viikonloppuna taas aiheesta puolisolle, joka soitti sähkömiehelle, joka sanoi tulevansa vaihtamaan kytkimen - tällä viikolla.

Sitä odotellessa lämmitän hellaa puilla, käytän varoen pyykinpesu- ja -kuivausfasiliteetteja ja löydän itseni joka päivä pohdiskelemasta "entä jos talo vaikka syttyykin palamaan" -ajatuksia. Jos tilanteesta jotain positiivista haetaan niin suihkussa en kerkeä normaalisti käymään kuitenkaan, niiltä osin kellarin pyykkituvan viileys ei siis haittaa ollenkaan.

Sitä putki- ja nyt myös sähköremonttia odotellessa totean, että lapsiperheet pysykööt kerros- tai rivitaloissa. Tai ainakin yhteen kerrokseen rakennetuissa asumuksissa. 

10 kommenttia:

  1. I feel your pain. Kun tyttömme olivat vauvoja/taaperoita, asuimme ihanassa, isossa vanhassa talossa, jossa kylppäri löytyi 2.krs:sta ja sauna&pyykinpesufasiliteetit kellarista. Tämä aiheutti aikamoiset haasteet arkielämälle, samoin kuin talon tähtitieteelliset lämmityskulut.

    Kun kuopus oli puolivuotias, muutettiinkin yksikerroksiseen taloon, jossa on kaksi vessaa ja sittemmin myös maalämpö. Helpotti kyllä tuntuvasti arkielämän sujumista.

    Nyt kun lapset ovat 6- ja 7-vuotiaita, kaksikerroksinen talo tuntuisi taas kivalta... Että koita kestää, muutaman vuoden päästä monikerroksinen asuminen tuntuu taas kivalta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kannustavista sanoista :) Epäilen, että suurin osa tästä angstista johtuu siitä, että tuo kytkin on rikki ja aiheuttaa huolta - mutta olen kyllä monesti todennut, että yksikerroksinen talo on noin lähtökohtaisesti pikkulapsiperheessä se optimaalisin vaihtoehto. Luulen, että tulevaisuudessa tätä kolmikerroksisuuttia kiitellään kun teinit saavat mellastaa keskenään yläkerrassa... ;)

    VastaaPoista
  3. No voi jehna! Toivottavasti saatte pikimmiten vaihdettua tuon pääkytkimen. Kun ei ole tuon kalliimmasta/teknisestä laitteesta kyse niin siinä suhteessa sen suhde lapsellisen arjen pöyrittämiseen on merkittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa tuliko se sähkäri tällä viikollakaan... Taidan vaihtaa firmaa.

      Poista
  4. Tässä alkaa vähän pohtimaan meidän omaa keskusta tuolla kellarissa, kun sekin taitaa olla samoilta luvuilta.. :D Jaiks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on käynyt monta sähköammattilaista toteamassa, että noilla kammareiden ja käytävien lamppujen ja pistorasioiden sähköillä ei ole mitään hätää, jos niiden piuhojen päässä se yksi hehkulamppu on killunut kaikki nämä 60 vuotta niin ei ne siitä miksikään ole muuttuneet. Mutta nuo keskukset on sitten eri asia, meilläkin on tullut keittiöön isoa jääkaappia ja tiskikonetta ja kellari on sitten ihan oma lukunsa, kun siellä on se maalämpöpumppu ja pesukone ja kuivuri nyt. Siellä on oma vikavirtasuojattu uusi taulu, mutta sen sähöt kulkee tuon vanhan kautta. Paljon kauniimpihan tuo vanha olisi mutta tässä kohtaa ei ehkä parane mennä estetiikka edellä...

      Poista
  5. Kauhistus! Miksi enää epäröit sähköfirman vaihtoa? Miten joulu meni sähkönkäyttönäkökulmasta?

    Kiitos hauskasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista! :)

      Jos tuossa olisi akuutti tulipalon tai muun vastaavan vaara, olisimme toki toimineet jo aikoja sitten - nyt tuo on lähinnä arkea hankaloittava fiba. Sähkömiehen vaihtoa epäröin siksi, että tämän paikkakunnan sähkömiestarjontaa melko tarkkaan tutkailleena pelkään meidän joutuvan vielä ojasta allikkoon jos nyt sähkäriä vaihdamme...siis että tilalle löytyy vielä enemmän huonoja vaihtoehtoja kuin tämä "tällä viikolla" tuleva tapaus.

      Kiitos kysymästä, joulua vietimme mummolassa ja mökki mökötti täällä itsekseen ja pärjäili ihan hyvin. Aika kovista pakkasista huolimatta lämmintä oli kuitenkin 17 astetta kun tultiin takaisin, ja yhdellä puuhellan pesällisellä päästiin taas normaaleihin asumislämpötiloihin.

      Poista
  6. Onko teilla sahkojohdot vaidettu uusiin vai onko alkuperaiset kaytossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköt ovat muuten alkuperäiset paitsi sähköpääkeskukset on vaihdettu tosiaan uusiin nyt keskikerroksessa ja kellarissa. Kellarissa on lisäksi aika paljon uusia sähkövetoja, kun sinne menee kolmivaihevirta maalämpöpumpulle ja lisäksi sinne tehtiin pyykkitupaan paljon uusia pistorasioita, valaisinjohtoja ym. Saunassa on alkuperäiset sähköt. Niin ja keskikerroksen keittiöön on joskus ennen meitä vedetty myös kolmivaihevirta sähköhellalle. Muuten tosiaan alkuperäiset.

      Poista