Olen luvattoman huono bloggari kommentoinnin suhteen.
Aikaisemmat blogini ovat olleet vain tutuille tarkoitettuja päiväkirja- ja kirjoitusharjoitelmia eikä niissä kommentteja juuri vilissyt. Tämä taloprojekti on sen sijaan saanut enemmän ja enemmän lukijoita ja enemmän ja enemmän kommentteja. Onneksi remonttiblogeissa ei juuri vieraile se ihana kansanosa, joka oksentaa netissä pahaa oloaan toisten niskaan anonymiteetin suojissa. Siksi voin rehellisesti todeta:
Olen sekä teistä, rakkaat lukijat, että varsinkin kommenteistanne hyvin iloinen ja kiitollinen.
Se ilo ja kiitollisuus välittyy vain perin heikosti, kun niin kovin harvoin ennätän kommentteja kommentoimaan. Ja kuitenkin se sellainen vuorovaikutus lukijoiden kanssa on asia, josta ainakin minä suuresti tässä hommassa tykkään. Kehnoja selityksiä kommentoimattomuudelleni ovat ainainen aikapula ja se, että lueskelen kommentit monesti kännykällä sähköpostista, enkä sitä kautta pääse kätevästi niihin vastaamaan kun gmail, joka minulle kommenteista ilmoittaa, ei tarjoa viestissään valmista linkkiä blogin kommenttilootaan.
Nyt olen joka tapauksessa päättänyt parantaa tapani. Pyrin huomioimaan paremmin kaikki jättämänne kommentit, ihan itsekkäästi jo siksikin, että niissä on monesti hyviä ideoita ja näkökulmia tähän ikuisuussuohon nimeltä remontti. Toivon, että pyrkimys realisoituu myös käytännössä.
Lisäksi olen havainnut, että minut pitäisi saada satunnaisen lukijan kiinni välillä muutakin kautta kuin pelkän kommenttiboksin välityksellä. Tämän vuoksi olen lisännyt tuohon vasemmalle infopalkkiin sähköpostiosoitteen, jota yhteydenpidossa voi käyttää: kaisalaura(ät)gmail.com. Sinne voi jättää viestiä, jos asia on sen sorttinen ettei halua sitä kaiken kansan nähtäväksi tai muuten vaan on jotain suoraa palautetta annettavana.
Ajattelin, että laitan tähän jonkun kuvan itsestäni loppuun. Että minä täällä, heipparallaa. Totesin, että minusta ei ole otettu viimeiseen pariin vuoteen yhtään sellaista kuvaa, jossa ei olisi vauvaa naaman edessä. Laitanpa nyt tämän tärähtäneen otoksen siis kuvitukseksi tähän juttuun, että tiedätte että "tältä se sitten näyttää kun se niitä kommentteja lukee". Paitsi vauva on jo aika paljon isompi.
Ps. Kuvassa myös edellisestä tarinasta tuttu Visslande Vattenpanna. Tuolla sähköhellan päällä.
Aikaisemmat blogini ovat olleet vain tutuille tarkoitettuja päiväkirja- ja kirjoitusharjoitelmia eikä niissä kommentteja juuri vilissyt. Tämä taloprojekti on sen sijaan saanut enemmän ja enemmän lukijoita ja enemmän ja enemmän kommentteja. Onneksi remonttiblogeissa ei juuri vieraile se ihana kansanosa, joka oksentaa netissä pahaa oloaan toisten niskaan anonymiteetin suojissa. Siksi voin rehellisesti todeta:
Olen sekä teistä, rakkaat lukijat, että varsinkin kommenteistanne hyvin iloinen ja kiitollinen.
Se ilo ja kiitollisuus välittyy vain perin heikosti, kun niin kovin harvoin ennätän kommentteja kommentoimaan. Ja kuitenkin se sellainen vuorovaikutus lukijoiden kanssa on asia, josta ainakin minä suuresti tässä hommassa tykkään. Kehnoja selityksiä kommentoimattomuudelleni ovat ainainen aikapula ja se, että lueskelen kommentit monesti kännykällä sähköpostista, enkä sitä kautta pääse kätevästi niihin vastaamaan kun gmail, joka minulle kommenteista ilmoittaa, ei tarjoa viestissään valmista linkkiä blogin kommenttilootaan.
Nyt olen joka tapauksessa päättänyt parantaa tapani. Pyrin huomioimaan paremmin kaikki jättämänne kommentit, ihan itsekkäästi jo siksikin, että niissä on monesti hyviä ideoita ja näkökulmia tähän ikuisuussuohon nimeltä remontti. Toivon, että pyrkimys realisoituu myös käytännössä.
Lisäksi olen havainnut, että minut pitäisi saada satunnaisen lukijan kiinni välillä muutakin kautta kuin pelkän kommenttiboksin välityksellä. Tämän vuoksi olen lisännyt tuohon vasemmalle infopalkkiin sähköpostiosoitteen, jota yhteydenpidossa voi käyttää: kaisalaura(ät)gmail.com. Sinne voi jättää viestiä, jos asia on sen sorttinen ettei halua sitä kaiken kansan nähtäväksi tai muuten vaan on jotain suoraa palautetta annettavana.
Ajattelin, että laitan tähän jonkun kuvan itsestäni loppuun. Että minä täällä, heipparallaa. Totesin, että minusta ei ole otettu viimeiseen pariin vuoteen yhtään sellaista kuvaa, jossa ei olisi vauvaa naaman edessä. Laitanpa nyt tämän tärähtäneen otoksen siis kuvitukseksi tähän juttuun, että tiedätte että "tältä se sitten näyttää kun se niitä kommentteja lukee". Paitsi vauva on jo aika paljon isompi.
Ps. Kuvassa myös edellisestä tarinasta tuttu Visslande Vattenpanna. Tuolla sähköhellan päällä.
Hei vaan, mukava tavata kuvankin kera :))
VastaaPoistaVesipannu on mun haaveeni. Keitän monesti teeveteni puuhellalla kattilassa, mutta olisihan se niin fiinimpää tehdä sama asia kunnon vesipannun kera. Käytettynä olen yrittänyt löytää sellaista joka kestäisi puulieden kuumuuden, mutta vielä ei ole vastaan tullut. Kohta kai ostettava uutena vaikka sitten myös luulen sen hinnan olevan este.
Visslande Vattenpanna on kyllä vertaansa vailla, mutta se on tosiaan ostettu 90-luvun alussa jolloin kaupoista sai vielä kunnollisia tavaroita... Venäjällä olen nähnyt sellaisia emaloituja vislaavia pannuja, jotka kestävät ainakin kaasuhellan kuumuuden, mutta en tiedä myydäänkö sellaisia tällä puolen rajaa. Hankintamatka Viipuriin :)
PoistaJa onhan siellä se nikkelin värinen Mocca Masterikin. Toimii muuten myös teenkeittimenä, mikäli joku ei mene laittamaan siihen teenkeittoon tarkoitettuun vehkeeseen kahvinporoja. Kierukka puhtaana ja suodatintiputus pienellä, ainaki termarimalli tekee ihan toimivaa mustaateetä.
VastaaPoistaMikko
Anoppi keittelee MoccaMasterilla aina teetäkin, mutta meillä teepannu ja kahvinkeitin on pidetty visusti erossa :D
Poista