Vastusta tarjonnut alkukesä

Olen lähinnä masentuneena lukenut kaikkien muiden blogi-ihmisten blogeja toukokuun alusta asti ja yrittänyt päästä kevään, alkukesän, pihahommien, remonttijuttujen, ulkopuuhien ja muiden vastaavien kivojen, vuodenaikaan ja valittuun teemaan liittyvien juttujen imuun.

En ole päässyt. Kun kalenteria taaksepäin katsoo, näyttävät meidän touko- ja kesäkuumme vuonna 2014 melko lohduttomilta. Joku on ollut koko ajan kipeä, yleensä minä tai lapset. Flunssia toisensa perään, välillä virkistyksenä räväkkä oksennustauti. Minulla on ollut kuluneiden kahden kuukauden aikana korvatulehdus ja poskiontelontulehdus, seuraavana varmaan iskee rotavirus ja uhmaikä. Lisäksi kesäkuu meni sillä tavalla, että jompi kumpi aikuisista oli koko ajan työmatkalla, etupäässä Hollannissa. (Sentään vuorotellen, ei samaan aikaan.) Yksin kahden mukulan kanssa kipeänä kotona ollessa ei juuri edistetä edes perushuushollitoimintoja, saati mitään remontti- tai pihahommia, puhumattakaan minkään asian blogiraportoinnista. Ja kun meillä juhannuksena alkoi lasten kanssa kesäloma, alkoi myös yhtäaikainen flunssa JA mahatauti.

Siis käsittämättömän upeaa. Koko ajanhan on myös satanut vettä ja ollut noin +9 astetta lämmintä.

(Tähän lienee pakko todeta, että kun olimme lasten kanssa koko ajan kotona,  muun muassa noin puolisentoista vuotta kuopuksen syntymän jälkeen, ja kun sanon koko ajan, tarkoitan että ihan koko ajan, minä olin hyvin harvoin ja lapset tuskin koskaan kipeinä. Jälkikasvun edustajat muun muassa sairastivat ensimmäisen mahatautinsa 2- ja 3-vuotiaina tämän vuoden maaliskuussa. Noita entisiä onnen aikoja on sentään lohdullista ajatella, kun aina välillä joku varmasti hyvää tarkoittava taho ehdottaa, että "eihän teillä ole siinä talossa vaan mitään..." No, ainakaan tällä otannalla ei ole. Päivähoidossa ja/tai työpaikalla sen sijaan on taatusti jotain, luultavasti tosin ei mitään sen kummempaa kuin toisia ihmisiä ja niiden mukanaan kuljettamia viruksia. Tätähän tämä.)

Niin että kaikki aloitetut hommat ovat kesken. Talo sentään tuli maalatuksi, mutta siitä puuttuu kyljestä vielä numerolappu.

Ja pari muuta juttua. Kuten vuorilaudat nurkista ja ikkunoista.

Vähän on siis tuollainen riisuttu malli. Mutta maalattu on, se on tärkeintä. Minä yritän kirjoittaa siitä koko projektista vielä jonkun kokoavan tarinan, koska varsinkin lateksin kuorinta on asia, joka on niin montaa muutakin rintamamiestaloasukkia askarruttanut. Maaliin olemme tyytyväisiä, mutta ärsyttää kun tuo projekti on jäänyt tasan siihen vaiheeseen missä se oli, kun maalaripojat luovuttivat urakan toukokuussa. Lapset on neuvoteltu mummolaan ensi viikolla, ja vuorilautaosaston on suotavaa liikahdella melko rivakasti paikoilleen silloin. Toki kolmessa päivässä pitäisi myös korjata laho seinä, operoida tuo leikkimökki valmiiksi, pestä ikkunat ja mielellään remontoida myös yläkerta valmiiksi. Lähdetään nyt kuitenkin niistä vuorilaudoista.

Ollaan me sentään jotain muutakin saatu puolitiehen, ja se joku näkyy parhaiten takapihalla.

Piha ei ole vino, kuva on vino, en kerkeä sitä kesken päiväunipaniikkibloggauksen nyt oikomaan.

Leikkimökki on pystyssä, mutta siitä puuttuu vielä 1/4 kattoa, ikkunat, sisäkatosta paneelit ja lattian maalaus ynnä pari pientä sisustustoimenpidettä. Leikkimökin taakse on laskeutunut paras keksintö ikinä, trampoliini. Se on erittäinn kaunis pihasisustuselementti varsinkin tuollaisena vaatimattomamman kokoisena, kun halkaisija on vain 4,5 metriä. (Puolustuksen puheenvuoro, saimme kehikon puoli-ilmaiseksi naapurista, piti ostaa vain ehjä matto ja turvaverkko.) Jos estetiikassa jonkun mielestä on toivomisen varaa, voi kääntää katseensa tuonne alapihan oikeaan laitaan ja havaita, että mitään kuvassa näkyvää ei olisi tapahtunut, jos lapsia ei olisi voinut teljetä loikkimaan ja poukkoilemaan tuonne vetoketjun taakse pihahommien edistämisen ajaksi.

Olen siis istuttanut pihalle parikymmentä koivuangervoa ja kaksi jasmiketta tuohon penkereen päälle sekä kymmenisen imukärhivilliviiniä ja kolme köynnöshortensiaa kasvamaan naapurin autotallin seinää vasten. Ensin mainituista pitäisi kasvaa kaunis, pihaa vähän eri lokeroihin jakava aidanne. Kuvasta ei näy, että myös penkereeseen on suoritettu istutustoimia nukkeruusujen, vuorenkilpien, pikkutalvion ja muutaman muun kokeilun muodossa. Siitä penkereen kasvittamisestakin pitäisi tehdä ihan oma juttunsa. Hommaa sielläkin riittää, mutta alapiha on kiistatta muuttunut ahdistavasta nokkosryteiköstä jo ihan selvästi omakotitalopihan esiasteeksi. Ei vielä ihan, mutta aimo harppaus oikeaan suuntaan.

Sateisesta kesästä on ollut se ilo, että tuon rakennetun luiskan lohduton mullikko on muuttunut apilaa kasvavaksi vehreydeksi ilman omia kasteluponnistuksia. Nurmikkorintamalta on raportoitava sekin, että olemme saaneet palkatuksi maanmainion pehtoorin, naapurin 10-vuotias käy kerran viikossa ajamassa nurmikon ja saa korvaukseksi euroja pleikkarahastoonsa. Tätä varten piti ostaa kolmellakympillä bensakäyttöinen ruohonleikkuri tori.fi:stä.

Jotakuinkin tällaisissa tunnelmissa täällä siis edetään. Ai niin, juhannuksena kävimme tutustumassa itänaapurin puolella wau-arkkitehtuuriin Ilja Repinin kotimuseon muodossa. Tämä satulinna sijaitsee Repinossa, entisessä Kuokkalassa. Sitten kun keltainen talomme on kokonaan remontoitu ja piha myllätty mieleiseksi, voisin ruveta pitämään matkailublogia.

Mutta sitä genrenvaihdosta on turha tällä menolla ihan lähivuosina odotella. 

Pihan töitä

Meillä oli hyvin eksoottinen viikonloppu.

Lapset olivat mummon ja ukin luona yökylässä. Edellisen kerran olivat toisessa mummolassa noin vuosi sitten, kun kävimme pääkaupunkiseudulla pyhiinvaelluksella. Emme kaiketi turhan usein siis vietä lapsivapaata aikaa. Nyt vietimme, koska oli niin paljon isoja asioita agendalla.

Ja nyt, sunnuntai-iltana, on todettava, että aika paljon saa kahden pienen lapsen vanhempikaksikko aikaiseksi kun ne jättää kokonaiseksi viikonlopuksi ahertamaan. On myös todettava, että puolisoni on nero - jos emme olisi saaneet päivän varoitusajalla konevuokraamosta lainaksi etukuormaajaa, ei murto-osaakaan näistä hommista olisi valmistunut.

Agendalla oli siis alapiha, ja kuten monesti aiemmin todettua, meidän tapauksessa alapiha on vielä aika kaukana siitä tilanteesta, jossa käyskennellään puutarhassa ja mietitään korkeintaan sitä, tulisiko kukkapenkkiin lisätä vaikkapa uusi pionilajike. Konevoima oli siis enemmän kuin tarpeen.

Se agendan ensimmäinen asia oli toukokuun 9. päivänä pihaan saapuvan leikkimökkipaketin perustusten laadinta. Niitä varten piti kuoria iso alue pintamaata...

... ja keksiä sille maalle joku käyttötarkoitus. No, kun ala- ja välipihan välille oli tehty jyrkkä penger, johon tulee myöhemmin kesällä ostopalveluina hankittavat ikuiset kiviportaat, täytyi kottikärry- ynnä muuta huoltoliikennettä varten rakentaa luiska. 

Luiska sijoitettiin tuohon Paulin autotallin vierustalle, ja minä olin ajatellut sijoittaa luiskan viereen, tuohon osapuilleen etukuormaajan takaosan kohdalle ja siitä vasemmalle, tulevan hienon kasvimaani.

Se suunnitelma meni nyt kertalaakista uusiksi, sillä...

...kun rupesimme mylläämään pihaa, tajusimme maan olevan tuosta Paulin autotallin seinustalta vielä aivan jäässä. Mikä johti ensinnäkin siihen, että kun se nyt kevään lämpimimpien päivien ansiosta alkoi sulaa, muuttui pihamaa etukuormaajan alla velliksi. Ja lisäksi se johti siihen, että olen aivan hukassa kasvimaa-ajatusteni kanssa - tajusin siis vasta nyt, että autotallin seinä varjostaa pihaa niin paljon, ja aurinkokin paistaa tuohon kohtaan vain aamupäivisin, että tuo kolkka on varmasti alapihan kylmin paikka. Se ei ole optimaalinen sijainti kasvimaalle, semminkin kun pihan toisella laidalla on jo aivan sulaa.

Että nyt sitten pohtimaan pihasuunnitelmia uusiksi. Hyvä että selkisi sentään tässä vaiheessa tuokin mikroilmastollinen olosuhde. Toistaiseksi voitolla uudeksi kasvimaan paikaksi on tuo alla olevassa kuvassa näkyvä pihan vasemman laidan nurkka omenapuun takana. Mene tiedä.

Kuvassa näkyy myös pääsyy siihen, miksi tuo etukuormaaja päätettiin ottaa vuokralle. Kuvassa ei näy, että viime talvena pihaan tuoduista nurmimullista oli vielä noin puolet kuorma-auton lavallista eli seitsemisen kuutiota levitettävänä. Minulla ei ole todistusaineistoa, mutta mitään noista kolmesta kasasta ei ole enää pihalla - jee!

Ihan ensin piti kuitenkin siirtää koneen alta turvaan kolme syksyisestä pihamylläyksestä kuin ihmeen kaupalla selvinnyttä sankaria...

...jotka pääsivät turvaan etupihan kukkapenkkiin. Anopin ensimmäisenä kesänä pihalle tuomat keltapäivänliljat, jotka epäortodoksisesti vielä jaoin kuudeksi kappaleeksi - olen muistaakseni jostain lukenut, että päivänliljat nököttäisivät mieluiten paikallaan ja että alkukesästä kukkivat kukat pitäisi ylipäänsä jakaa ja siirtää syksyllä ja syyskesällä kukkivat keväällä. No, katsotaan miten käy - etukuormaajan alla olisi käynyt luultavasti kuitenkin huonommin.

Päivänliljojen pelastamisen lisäksi myös yksi ikuisuusprojekti saatiin päätökseen - alapihan keskellä on törröttänyt aikoja sitten kuivuneen ja lapsiturvallisuussyistä kellarin pyykkituvan kaivuujätteellä täytetyn kaivon rengas. Se irtosi helposti etukuormaajan avustuksella ja pääsi heti toimimaan yhdistettyna kuntoiluvälineenä ja puutarhajyränä, jolla muotoillun rinteen sai näppärästi jyrättyä riittävän tiiviiksi koneella ajeluun. Kaivonrenkaasta tulee parsapenkki sitten kun sille kasvimaalle löytyy paikka...

Meillä oli myös lainassa puutarhajyrsin. Siinä vasta metka peli. Ajattelin, että sen perässä voisi kävellä kuin ruohonleikkurin, mutta maan muokkauksen ei kai pidäkään olla liian helppoa - aikamoista taistelua oli myös jyrsimen kanssa maan kääntäminen. Käytimme jyrsintä kaivetun leikkimökkimontun pohjalla niin, että viettävästä maasta sai murumaisen ja helpommin muotoiltavan mökin perustusten saamiseksi vaateriin.

Seuraava pikkuinen arkihaaste oli nimeltään kolme kuutiota sepeliä penkereen päällä. Ne piti saada jotenkin siirrettyä monttuun, ja sitä varten olisi pienoiskaivinkone ollut omiaan. Sepeli ei oikein liikkunut etukuormaajan kauhalla, joten käytimme konetta vain sepelilastin siirtelyyn ja lapioimme kasasta käsipelillä sepelilastin koneen kauhaan. Siinä sai myös mukavasti lihaskuntotreeniä.

Söpö pikku kuormaaja ei ollut moksiskaan pihan jyrkistä luiskista.

Lopulta leikkimökin vaatimattomat pikku perustukset olivat valmiit. Tässä nyt jäi dokumentoimatta se työvaihe, että sepelien alla on vielä varmuuden vuoksi routaeristeet. Jossain vaiheessa projektia tuli kiistatta mieleen, että leikkimökki - vaikka vähän isompikin - saattaisi tulla toimeen vähän vähemmänkin jykevillä perustuksilla, mutta perustettiin nyt kunnolla kun kerran perustamaan ryhdyttiin. Jospa mökki seisoisi sitten suorana ainakin niin kauan kuin meillä sille tarvetta on.

Tuohon päälle tulee siis vielä  betonilaatat ja leca-harkot, joiden päälle mökki rakennetaan.

Tähän asti pääsimme lauantaina. Sunnuntai meni sitten pengerrysten parissa, mutta taidanpa kirjoittaa siitä asiasta ihan oman jutun.

Alapihan aikakausi

Kuka tahansa tätä blogia joskus lukenut on törmännyt varmasti aiheeseen nimeltä alapiha-ahistus. Siitä olen kertonut vaikkapa tässä vanhassa jutussa.

Olen nyt siinä onnellisessa asemassa, että pihamme paraatipuoli eli se kadulle näkyvä osa alkaa jotenkin huomaamatta olla hallinnassa. Patio valmistui tänä kesänä, kukkapenkkiä pitää laajentaa ensi vuonna, mutta muuten on tuollaista aika siistiä ja hallittua.

Puoliso haluaisi rakentaa patiolle vielä jonkinlaisen katoksen alias pergolan, mutta katsotaan nyt mihin aika ja energia riittävät.

Alapiha-ahistus vain oli ja pysyi. Ja siihen liittyi loppukesää kohden kasvava tietoisuus siitä, että lapset ovat viimeistään ensi kesänä siinä ikävaiheessa, että viettävät vielä aikaa omassa pihassa mutta eivät enää tyydy töröttämään tyyninä hiekkalaatikossa ja mutustamaan soraa. Pihalle olisi siis toivottavaa saada lapsiaktiviteetteja nyt, eikä sitten vasta muutaman vuoden päästä kun ne huutavat kadulla ohi viilettäessään vain "moi ja moi moi", kuten naapurin isoksi koululaiseksi jotenkin huomaamatta venähtänyt poikanen joka vasta oli ihan pieni.

Se leikkimökki, siis. Ja olen ehkä luopunut taistelusta jopa trampoliinia vastaan, mutta VAIN muutaman vuoden ajaksi. Kun ovat isompia, saavat hyppiä alas puista ja katkoa nilkkojaan sillä tavoin.

Kun talvi ei vielä viime viikolla ollut tullut, rupesin kartoittamaan mahdollisuuksia tehdä alapihan surkealle tilanteelle jotain jo nyt eikä vasta ensi keväänä. Otin yhteyttä paikalliseen viherpalveluun, joka mainosti tekevänsä myös pihojen muokkaushommia pikkukaivurilla. Viherpalvelu oli ylibuukattu, mutta vinkkasi yhteistyökumppanistaan, joka sitten paljastui myös puolison yhteistyökumppaniksi työrintamalla. Ja vinkin johdosta kotiin palaajaa kohtasi eräänä iltana tämä näky:

Kyllä se oli ihan oikea kaivinkone. Se oli ajanut illalla jo valmiiksi työmaalle aloittaakseen aamulla työt. Jotka kestivät noin puolitoista tuntia, en ymmärrä mitä oikein olemme ajatelleet kun emme ole tätä ostopalvelua hankkineet jo paljon aikaisemmin.

Operaatiota on vähän vaikea selittää näistä ennen-kuvista, tästä seuraavasta se näkyy ehkä parhaiten. Meillä oli siis tuossa pihan nurkassa kasa maata, joka piti saada pois tulevan leikkimökin paikalta. Toisaalta tuo pihan väliosa, jolla kaivuri seisoo, oli hyvin kapea - liian kapea jalkapallokentäksi tai muihin vastaaviin aktiviteetteihin - ja välipihan ja alapihan välinen penger aikojen saatossa sortunut ja loiventunut.

Lisäksi olin toivorikkaasti yrittänyt nitistää joka paikassa rehottavia nokkosia levittelemällä pihalle vanhaa kattohuopaa. Älkää kokeilko tätä, ei toimi.

Ylivuotinen kattohuopa oli jäänyt ärsyttävästi kaiken maailman rikkaruohojen vangiksi, nokkosten sun muiden vihulaisten kasvua se ei ollut estänyt juuri lainkaan ja sen repiminen pois maasta oli vihonviimeinen urakka, johon minulta meni melkein koko lauantaipäivän valoisa aika. Typerä idea. Nytpä tiedän senkin.

Tässä ollaan jo voiton puolella. Huovat säkkiin, säkit peräkärriin, puoliso maanantaina kaatopaikalle. Problem solved.

Tässä vielä yksi otos pihasta ennen-vaiheessa. Tämä kuvastaa suunnilleen sitä paikkaa, mihin leikkimökkiä olen ajatellut, tuohon omenapuun (eli tuon verkkotöröttimen) vasemmalle puolelle. Siinä on se maakasa, joka piti saada alta pois.

Ja jälkeen-tilanne näyttää sitten osapuilleen tältä:

Penkereeseen tuli kerralla ryhtiä. Harmittaa vain se, että nyt meiltä taisi jäädä raparperipuskat kirjaimellisesti jyrän alle. Ja ehkä kolme päivänliljapuskaa, joita en ehtinyt alkusyksystä siirtää etupihan puolelle.

Mutta eivätpä ne kai peruuttamattomia menetyksiä ole, molempia on mahdollista kasvattaa lisää. Ja tuo leveämpi välipiha on kyllä jotenkin tosi järkevän oloinen. Koko pihasta tuli jotenkin...pihampi.

Tässä vielä toiseen suuntaan samaa tilannetta.



Tässä kohtaa oli se maakasa, joka oli koko operaation alku ja juuri.

Ja tässä vielä koko komeus ihan pihan laidalta talolle päin kuvattuna. Kuvan ottamisen jälkeen viimeinenkin polttopuiksi pätkittävä jämäpuukasa on pilkottu, keinu varastoitu talvea varten ja tuo törkykerääntymä autotallin oven edestä melkein kokonaan selvitelty myös sisätiloihin. Ah, ensimmäistä kertaa ikinä piha on ihan valmis ottamaan talven vastaan.

Nyt pitäisi sitten miettiä, mitä tuohon penkereeseen laittaa. Vasempaan reunaan tulee luiska, jota pitkin pääsee ajelemaan kottikärryillä pihan takalaidan komposteille. Ihan keskelle tulevat portaat. Niiden molemmille puolille olisi kiva laittaa jotain, joka markkeeraisi sisäänkäyntiä alapihalle. Tuon penkereen ajattelin sitoa paikalleen maanpeittoperennoilla, joista nyt alkajaisiksi tulivat mieleen vuorenkilvet, pikkutalvio ja kangasajuruoho. Tuohon penkereen yläosaan ajattelin jotain pensaita ehkä, kenties. Idänvirpiangervoa? Jos portaat tulevat kivestä, tuon penkereen alaosankin voisi rakentaa matalaksi muuriksi. Ihanaa, koko talvi aikaa suunnitella.

Sen verran kyllä innostuimme, ehkä vähän liikaa, että tilasimme myös multakuorman jonka KTK:n auto kävi kippaamassa vähän väärään paikkaan. Se pitäisi levitellä tuohon tulevan nurmikentän paikalle ennen kuin maa jäätyy. Sitten pääsisi keväällä jo heti tositoimiin, mutta emmehän me ole koskaan kotona valoisaan aikaan. Pitää ehkä pyytää taas luottokaivinkonekuski paikalle.

Lisäksi tilasin sen leikkimökin. Puuidean Pihakartano 7:n. Tässä kuva Puuidean sivuilta:

Tähänastisten kokemusten perusteella sanoisin, että siinä on firma, jolla on sekä tuote että asiakaspalvelu kohdallaan. Olin jo keväällä kysynyt, onnistuuko mökin toimitus niin, että nuo ikkunat saisi vähän enemmän karuun ja yksinkertaiseen rintamamiestalohenkeen modattuina. Onnistuu, ilman lisäkuluja. Nyt syksyllä kysyin, onnistuuko mökin toimitus ilman kattoelementtejä, koska meillä on talon kattoremontista yli jäänyttä vaneria tyhjän panttina seisoskelemassa, ja sille pitäisi keksiä jotain järkevää käyttöä. Onnistuu, ja mökkipaketin hintakin alenee näin useita satasia. Lisäksi tämän vuoden puolella tilauksen tehneet saavat mökin vielä vuoden 2013 hintaan, vaikka toimitus olisikin vuoden 2014 puolella, ja ennakkotilaajan etuna sai valita vielä ilmaiseksi mökkiin joko isomman terassin tai parvisängyn, joiden listahinta on 190 euroa.

Ostin. Toukokuussa 2015 meille tulee leikkimökki. 

Kasvihuone- ja leikkimökkihaaveita

Kävin viikonloppuna frouva Naapurin kanssa pääkaupungissa Kevätpuutarha-messuilla. Päivän parasta antia oli ylivoimaisesti ajanvietto hyvässä aikuisseurassa ja huutavien lapsien ignorointi, koska ne eivät olleet omia lapsia. Messuilla ei ollut kauheasti tarjontaa hippien mummolapihoille, puoliso sai kuitenkin tuliaisiksi korianterin siemeniä Isoäidin kasvien valikoimista. Ja minä tilasin puolueettoman aikakauslehtivertailuni perusteella tällä hetkellä perinnerakentamisen näkökulmasta kiinnostavimman sisustus- ja kotihommailuaviisin, nimittäin Maalla-lehden. Pitäisi joskus naputella tänne se vertailu.

On vielä mainittava, että kivoin messuosasto oli puolueettoman aikakauslehtivertailuni puutarhalehtisarjan ylivoimaisella voittajalla, Puutarhaliiton julkaisemalla Kotipuutarha-lehdellä. Puoliso tykkäisi noista Piet Hein Eek -henkisistä pihapoluista.

Sen sijaan lasinsirpaleet pihaelementtinä aiheuttivat kulmakarvojen kohottelua. Ja niitä oli paljon. Lasinsiruja, ei kulmakarvoja.

Messukeskuksen pinta-alasta varsin suuri osa oli kaikenlaisten piharakennusten valtaama. Toinen toistaan ökympiä huvi- ja vierasmajoja, poreammekatoksia ja muita pytinkejä pilvin pimein. Hipit mummolapihoineen pyörittelivät päitään.

Tutkailin erityisen suurella mielenkiinnolla kasvihuoneita, koska tämänhetkisten pihasuunnitelmieni ydin on se, että alapihalle muotoillaan keskikäytävä, jonka päähän, juuri sopivasti keskipäivän paahteelta naapurin kerrostalon pihatuomen suojassa olevalle mutta muuten koko päivän auringonpaisteiselle paikalle, rakennetaan kasvihuone. Vanhoista, Imatran Intiaanikylän puretun yleisen saunan ikkunoista. Jostain tuntemattomasta paikasta vielä hamassa tulevaisuudessa löytyvistä purkutiilistä rakennetulle punatiiliselle kivijalalle.

Ja mielellään muutenkin sellainen kuin Karjalan kunnailla -TV-sarjan Anton ja Helinän kasvihuone. Siis tämä, jos ette ole sarjaa katsoneet:

Kuva: Yle 

(Toim. huom. Minä, joka en ikinä katso telkkaria, tykkäsin sarjan ekoista kausista niin paljon, että meidän Vuokon nimiäisten alkumusiikkina oli sarjan tunnusmusiikki, joka löytyy myös Spotifystä Pentti Hietasen esittämänä. Sen nimi on Yö väistyy. Ah, kaunista. Nasu soitti kappaleen haitarilla Vuokon juhlissa.)

No, ei siellä messuilla ollut oikein mitään kiinnostavaa kasvihuoneinspiraatiota ajatellen. Ehkä sellainen asia, mitä olin noin ajatuksen tasollakin jo mietiskellyt - kasvihuoneesta pitää tehdä tarpeeksi iso ja ennen muuta korkea, että se on käytännöllinen ja sinne voi laittaa vaikka pienen pöydän ja tuolit. Ja juoda frouva Naapurin kanssa sitten siellä kahvia keväisin. Ja ruukutuspöytä siellä pitäisi olla, jonka ääressä voisi ruukuttaa kasveja pukeutuneena aistikkaasti ruusukuvioisiin Garden Girl -housuihin. (Eikä esimerkiksi Pietarista Apraksinin torilta 2000-luvun alkupuolella hankittuihin maastokuvioituihin kammotuksiin, joissa yleensä pihahommissa heilun.)

Kuva: Secret Garden 

Ja sellainenkin yksityiskohta, että välttämättä kasvihuoneen ei kyllä tarvitsisi olla valkea. Tuo tiili yhdistettynä vaikka ihan puunväriseen eli meidän tapauksessa maalattavien ikkunanpokien takia ruskeaan voisi olla ihan hyvä. Valkoruutuinen kasvihuoine voisi toimia rintamamiestalon pihassa, jos se olisi sellainen hyvin pieni tomaatinkasvatusmökki, mutta tuollainen isompi rakennelma saattaisi olla höhlän näköinen valkoisena. Sitä paitsi sille voisi käydä kuin Ekholmin savustamon kasvihuoneelle.

No, kasvihuonesuunnitelmat jäävät hautumaan. Tämän kesän projektina on rakentaa naapurin Martan yläkerran ikkunoiden alle lavat, sijoittaa ne talon eteläseinustalle ja laittaa lavoihin kasvamaan salaattia ja muuta naposteltavaa.

Leikkimökki lienee kuitenkin se piharakennelma, joka ihan ensimmäisenä pitäisi pihaan realisoitua. (Tai oikeastaan vielä ennen sitä pitäisi realisoitua halkovajan, jonka suhteen haaveilen jo tulevasta kesästä, ehkä ylioptimistisesti jälleen kerran.)

Meillähän oli jossain vaiheessa ajatuksena rakentaa autotalli alapihalle. Nyt olemme luopuneet suunnitelmasta, koska autotallin rakentaminen alapihalle edellyttäisi mittavia maansiirtotöitä, aiheuttaisi talvella tolkuttoman laajan alueen lumityöt, olisi investointina suhteettoman kallis kun tarkoituksena olisi kuitenkin vain säilyttää siellä autoa - meillähän on kaikenlaiseen autotallipuuhasteluun sopiva, iso autotalli tuolla kellarissa - ja rakennelman sovittaminen pihalle olisi perin haasteellista. Ei autotallia, Volvo on tottunut pohjolan olosuhteisiin.

Imaginäärisen autotallin paikalle on kasattu taannoisen etupiharemontin alta pois kaivetut jättömaat. Niiden vuoksi alapihalla on omituinen koroke, joka ärsyttää minua ja tekee mahdottomaksi tuon hienon, symmetrisen keskikäytäväsuunnitelmani toteuttamisen, koska alapiha itsessään ei ole täyttömaakasan vuoksi enää symmetrinen. Minulla ei ole vissiin kunnon kuvaa siitä maakasasta, mutta jotakuinkin tällainen se on, kuvan oikeassa laidassa siis.

Paitsi että suostuin noiden ylijäämämaiden läjittämiseen pihalle ainoastaan siinä tapauksessa, että ne naamioitaisiin jotenkin kauniimmaksi kuin iso jättömaakasa, josta törrötti orapihlajan juurakoita. Puoliso ratkaisi asian kylvämällä maakasan päälle kukkaketo-siemensekoitusta. Kasa kosti ulkonäkösolvauksen ideologisin asein, ryhtymällä kasvamaan pontevasti pelkkää ruiskaunokkia.

No niin, takaisin siihen leikkimökkiasiaan. Miten niin muka rönsyilevä tämä puutarhakirjoitusteni sarja...

Puutarhamessujen debriefing-tilaisuudessa kuitenkin päätimme, että meille tarpeeton maakasa roudataan naapuriin, joka on siis tuo vaaleansininen talo kuvassa oikealla. Siitä vaan mäkeä kottikärrillä ylös ja kippis, naapurin lievästi haastavaa rinnepihaa loiventamaan. Yksi puoliso, se täällä asuva, oli yllättävän suopea tälle suunnitelmalle. Naapurissa asuva oli mutissut jotain negatiivissävytteistä, mutta ehkä hänenkin päänsä vielä käännetään. Kunhan kasa häviää, istutan sen paikalle omenapuun. Toinen omenapuu kasvaa jo kasan päädyssä, alapihan varsinaisella tasolla. Niiden väliin tulee leikkimökki.

Leikkimökkiasiassakin olen yrittänyt olla kaukaa viisas. Sellainen pikkuruinen leikkimökki olisi nykyisten lasten mittakaavaan sopiva. Mutta lapset kasvavat, ja haluavat ehkä väljemmän tilan. Luultavasti me lasten vanhemmat tulemme myös kököttämään yhteenlasketusti tuntikausia mökissä nauttimassa kaikenlaisia ravintola-, kahvila- ja kotiruokaherkkuja sekä loputtomia määriä kahvikupposellisia. Siksi mökki, jossa on tilaa ja ennen muuta korkeutta, lienee viisas hankinta. Muumitaloa en halua, joten korkeuden saavuttamiseksi täytyy olla myös pinta-alaa.

Nyt tämä postaus alkaa olla pitkä kuin nälkävuosi. Laitan väliin kevennykseksi kuvan ihanasti luonnontilaisesta pihastamme, ettei kenellekään vaan tule sellaista kuvaa että löpinäni villiintymisestä olisivat jotenkin liioittelua. Säälittävänä yksityiskohtana maalämpökaivon porausjätekasaa hiekkalaatikona paremman puutteessa pitävä lapsi. Jos tänä kesänä vaikka edes sen hiekkalaatikon...

Ja leikkimökkiin: Pinta-alaa puoltaa sekin, että tulevaisuusskenaario on tosiaan muuttaa nukkumaan yläkertaan. Empiirinen todistusaineisto kertoo, että yläkerrassa on kesähelteillä kuuma. Tässä blogijutussa jo kymmeneen kertaan mainitut ikuisuusnaapurit ovat ratkaisseet ongelman nukkumalla kesäisin pihalla teltassa. Jos nyt kerran pihalle joku rakennelma pusataan, voisi se samalla palvella myös hikisten kesäöiden nukkumapaikkana, tuumin minä.

Ihanaa tietysti olisi, jos lapsilla olisi omien vanhempien omin pikku kätösin alusta asti rakentelema leikkimökki. Tällä aikataulutuksella leikkimökki olisi valmis luultavasti silloin, kun ainakin vanhempi tytär pakkailisi kamojaan kotoa pois muuttamisen merkeissä. Noin pessimistisesti ajateltuna. Olen miettinyt, että valmis tai ainakin puolivalmis mökki voisi olla järkiratkaisu - jäisi enemmän aikaa niiden loputtomien kahvikupposten nauttimiseen siellä itse mökissä.

Olen käynyt kuikuilemassa täällä Mikkelissä olevan, vierailukohteeksi erityisen suositeltavan vankilan myymälän leikkimökkiä. Siinä on kuitenkin kenttälaudoitus, jota inhoan, eikä sitä saa tilaajan mieltymysten mukaan modattuna, joten se on täytynyt unohtaa. (Kenttälaudoitus tarkoittaa sellaista ulkoverhousta, jossa laudat on laitettu ikään kuin kolmeen kenttään, yleensä vaaka-pysty-vaaka, ja välissä on rimat. Sellainen laudoitus sopii 2000-luvun omakotitaloon, mutta ei rintamamiestaloon. Eikä rintamamiestalon leikkimökkiin.)

Messuilla näin Puuidea Oy:n Pihakartano 7 -leikkimökin, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Ehkä eniten siksi, että se oli kuitenkin aika laadukkaan oloinen kapine, mutta myös ulkoasultaan enemmän harkitun oloinen kuin monet valmisleikkimökit. En kyllä ole ihan varma siitä, sopiiko tuokaan nyt niin täydellisesti rintamamiestalon pihaan, mutta ehkä maalattuna voisi sopiakin?

Minä näppäsin messuilla vain hyvin huonon kuvan mökistä, mutta tässä se nyt kuitenkin.

Niin. Jos ikkunoista ottaisi nuo liiat koristeellisuudet pois - ei ristikoita, ei noita viisteitä pystyvuorilaudoissa ja yläreunan vuorilauta yhtä kapea kuin muut - ja katoksi laittaisi pikkuruisen kolmiorimahuopakaton, niin mikä ettei. Tuolla mökissä mahtui seisomaan hyvin ja siellä oli sisällä parvi, jonka alle mahtuisi vielä sänky.

Kyy-yllä. Hintaa tuolla pytingillä elementtitoimituksena on yli kaksi tuhatta euroa. Puoliso päätti laskea, mitä maksaisivat tuollaisen vastaavan leikkimökin tarvikkeet. Minä kuikuilin netistä, että arkkitehtonisesti tälle mökkeröiselle hyvin huomattavissa määrin kalpenevat, isomman kokoluokan leikkimökit maksavat keskimäärin tonnin.

Laskemme killinkejä, ja jatkamme haaveilua. Sekä virittelemme kottikärryjä ajokuntoon, ajoittaisesta räntäsateesta huolimatta.