Ku on niin hikiki

Meillä aina välillä pompsahtelee esiin tämä ajatus maakylmästä. Tai maaviileästä, miten sen nyt haluaa ilmaista.

(Malva viihtyy auringossa. Puutarhuri ei.)

Minä kun en ole kovinkaan tekninen henkilö, en osaa kuvailla kyseistä toimintoa sen kummemmin kuin että maalämpökaivossahan on putkisto, jossa kiertää litku. Litku kerää itseensä maaperästä lämpöä, jonka se sitten vapauttaa. Siinä maalämpöpumpussa se vissiin tapahtuu. No, tätä samaa systeemiä voi kesällä käyttää käänteisesti myös viilentämiseen, ja siitä kerrotaan enemmän vaikkapa tässä linkissä.

Paitsi meidän tapauksessamme tuloilmaa ei jäähdytetä, koska meillä ei ole koneellista ilmanvaihtoa, vaan viilennys hoidettaisiin pömpeleillä, joita sanotaan puhallinkonvektoreiksi. Sellainen seinälle tai kattoon kiinnitettävä ruma, no, kirjaimellisesti pömpeli, josta puhkuu siis viileää ilmaa.

Meillä on  ollut viime viikot taas ihan sietämättömän kuuma. Talvisaikaan meillä on yleensä noin 21 astetta lämmintä, mikä on optimaalinen lämpötila. Sitä kuumemmassa alkaa tulla kiukku, kärtty ja hiki. Nyt sisälämpötila lähentelee kolmeakymmentä, paitsi vintissä jossa se on reilusti sen yli kun aurinko paistaa läkittää huopakattoon kaiket päivät. Minä narisen ja valitan, lapset nukkuvat huonosti, kotona on sisällä melko ankeaa. Pihalla on ihan yhtä kuuma kun varjopaikkoja ei juuri ole.

Niinpä puoliso otti luottoputkimiehellemme puhelun, joka alkoi sanoilla "tämähän on se aika vuodesta, kun kaikki soittavat sinulle kun pitäisi saada mökki viileäksi". Luottoputkimiestä uskalsimme odottaa saapuvaksi maaviileäasioissa ehkä marraskuussa, mutta hänpä yllätti sanomalla, että voisi tulla jo ensi viikolla tekemään konsultointikäynnin. Mietimme hetken, totesimme että joskus se viilennys oli tarkoitus asentaa joka tapauksessa joten miksipä ei sitten nyt.

Minä en voisi sietää ajatusta, että pieteetillä hinkatun talomme ulkokuorta laitettaisiin rumentamaan mitään ilmalämpöpumppua vastaavaa. Jotenkin nyt pitäisi kuitenkin sietää ajatus siitä, että talon sisäpuolelle ilmestyisi kaksi rumaa pömpeliä - toinen vinttiin ja toinen olohuoneeseen. En ole oikein päässyt vielä tämän asian yli. Puoliso löysi netistä kaikkein vähiten rumat pömpelit, jotka laitetaan sitten kattoon. Ne ovat tämän näköisiä.

Eli sentään littanoita, vain 13 sentin korkuisia, mutta susirumia. Ne peittävät alleen monta monituista ihanaa originaalia Halltex-laattaa. Mitä minä niille pömpeleille nyt sitten teen? Maalaan punaisiksi, niin kuin vessan viemäriputken, sillä "jos et voi peittää, korosta" -mentaliteetilla?

On sietämättömän kuuma. Esteettisestä ongelmasta on jotenkin nyt vaan yritettävä päästä yli. Onhan meillä myös mikroaaltouuni...

Jos tästä maaviileästä nyt jotain hyvääkin voi sanoa, niin se on ainakin hyvin halpaa viilennystä. Yläkerran konvektoriin voisi lisäksi tehdä erikseen sellaisenkin systeemin, että se talviaikaan toimisi lisälämmityspatterina - meidän vintissä on talvella aika viileä, kun siellä on alakertaan verrattuna varsin pienet lämpöpatterit ja keittiön puolella ovi-ikkunasysteemi sekä isossa huoneessa sivuvintin ovi taitavat falskata paljon enemmän kuin alakerran ikkunoista yksikään. Kun vintti on tarkoitus lähitulevaisuudessa ottaa asuinkäyttöön (älkää kertoko kenellekään, mutta minulla on ihan hullu ja epärealistinen haave siitä, että saisimme tämän keskikerroksen remontoitua jo kevättalven 2015 aikana...), on siellä ihan hyvä kovimmilla pakkasilla olla lisälämmönlähde. Toinen vaihtoehto olisi tietysti koko talon lämmitysjärjestelmän kiertoveden lämpötilan nosto sille tasolle, että vinttikin pysyisi lämpimänä, mutta se tuntuu jokseenkin turhalta kun tässä varsinaisessa elämiskerroksessa paljon alhaisempikin lämpötila riittää.

Tuo pömpelihän ei itsessään vielä toimi vaan sille pitää vetää putket kellarista, kondenssivedelle oma putki ja sähköäkin se mokoma tarvitsee toimiakseen. Ajatus seinillä risteilevistä putkista olisi toki niin sietämätön, että sitten vaan elettäisiin jotenkin tämän kuumuuden kanssa. Nyt kun noiden putkien piilottamiseen on olemassa varsin näppärä ratkaisu, tämä koko projekti on ylipäänsä tuntunut jotenkin toteuttamiskelpoiselta.

Se ratkaisu kätkeytyy tämän oven taakse:

Tämä on siis pihan puolen sivuvintin ovi vintin isossa huoneessa. Ollaan tässä salaa ostettu tuollaiset metalliset sairaalasängyt naapurista, ne ovat nyt vierassänkyinä mutta niillä on tulevaisuuden sisustusvisiossa paikka meidän makkarissa joka tulee olemaan vintin keittiö, lapset saavat makuuhuoneekseen tämän ison huoneen.

Oven takana on siis vintti, ja vintissä on ollut kummallinen puulaatikko seinällä. Jossain vaiheessa puoliso kuikuili sen sisään lautojen raosta ja näki punaista, joten päättelimme siellä sijainneen vanhan puukeskuslämmityksen aikaisen paisuntasäiliön. Sehän se olikin, kun lautalaatikkoa sitten ryhdyttiin purkamaan.

 Otin komistuksesta kuvan muistoksi sen jälkeen kun laatikko oli purettu ja sen eristeenä ollut puru-lastu-muhju lapioitu ja imuroitu pois. Pitää ottaa tuo paisari talteen.

Kun siirrytään vintistä alaspäin, tuon paisarin putket kulkevat keittiön nurkassa olevassa kotelossa, joka on alkuperäinen ja näyttää tältä:

Ja kun mennään vielä alemmas, kellarin entiseen pannuhuoneeseen jossa nykyisin vaikuttaa maalämpöpumppu, ne putket töröttävät katosta tällä tavoin:

Tässä meillä on siis suora, katseelta piilossa oleva linja maalämpöpumpulta vinttiin. Tuota reittiä ne kaikki viilennyspömpeleiden vaatimat putket ja sähköt saadaan tuotua ilman ylimääräisiä läpivientejä tai kotelointeja sinne, missä niitä tarvitaankin. Tämä vähän niin kuin ratkaisi asian viilennysremontin kannalta suotuisasti - tai katsotaan nyt vielä, mitä se luottoputkimies ensi viikolla vieraillessaan sanoo.

Enpä tiedä. Minulla on hyvin ristiriitainen olo tämän asian kanssa, mutta yritän nyt pitäytyä säilyttämäänn mielessäni vintissä näillä helteillä majailleen kesävieraan lausunnon. Se kun kuului osapuilleen niin että jos te meinaatte siellä vintissä asua niin ei siinä suunnitelmassa ole mitään järkeä ilman tuota viilennyshommaa. Uskokaamme siis kesävieraan kokemuksen syvällä ja hikisellä rintaäänellä paukauttamaa näkemystä. Vaikka ihan varmasti itkettää kun se valtaisa pömpeli pojottaa olohuoneen katossa, sanokaa minun sanoneen. 

Kirje viherrakentajalle

Minä tilasin tammikuussa meidän alapihan luiskaan kiviset portaat.

Ihan ammattilaiselta viherrakentajalta tilasin, helkkarin kalliit kiviset portaat. Ajattelin, että ulkoistetaan nyt se mikä pystytään, maksoi mitä maksoi. Ja ammattilaisen rakentamat kiviportaat nyt olisivat suunnilleen ikuiset, tai kestäisivät ainakin meidän ajan.

Huhtikuussa viherrakentaja kävi tiluksilla, tarkisti paikan, sovimme yksityiskohdista, sain sähköpostiin tarjouksen ja lupauksen siitä, että portaat ilmiintyvät kesäkuun aikana.

Arvaako joku? Kesäkuun lopussa lähetin varovaisen kyselyn, jossa tiedustelin, mitenhän porrasasian kanssa maailma makaa. Sain vastauksen, että kiirettä on ollut ja huonot säätkin mutta heinäkuun aikana portaat valmistuvat.

Huomenna on elokuu. Meillä ei ole portaita.

Minä purin turhautumiseni tähän koko rakennus- ja remontointiyrittäjien toimintaan kirjoittamalla kirjeen viherrakentajalle. Se kuului näin:

Hei,

kalenteri kertoo, että portaat eivät valmistuneet heinäkuunkaan aikana. Kuten sanoin, meillä ei ole niiden kanssa niin kiire mutta minua ärsyttää niin paljon tämä perään kysely, että voidaan tällä päivämäärällä todeta että unohdetaan koko porrasprojekti.

Taustaksi sen verran, että tämä on nyt varmaan noin viidestoista kerta, kun yritän hankkia jonkinlaisia rakennus- tai remontointipalveluja täältä Mikkelistä. Tämä on myös noin kolmastoista kerta, kun tämä sama kaava toistuu - luvataan joku aikataulu, sitten tekijästä ei kuulu mitään, kysyn perään, luvataan toinen aikataulu, sekään ei pidä paikkansa mutta ei ole myöskään puhettakaan siitä, että aikataulun muuttumisesta ilmoitettaisiin tänne suuntaan. Olemme jostain kumman syystä onnistuneet löytämään putkimiehen ja sähkömiehen, jotka osaavat käyttää sekä kelloa että kalenteria, joten todistettavasti se ainakin joltain yrittäjältä onnistuu, mutta kaikissa muissa tapauksissa kuvio on aina tämä sama. Savolaissyntyinen puolisoni on ehkä paremmin sisällä tässä mikkeliläisessä mielenmaisemassa, koska hän totesi jo keväällä tämän porrasprojektin tarjousta esitellessäni melko lakonisesti, että "ei se tule kuitenkaan". Kun esittelin tuota edellistä viestinvaihtoani, hän totesi entistä lakonisemmin, että "Mitäs mä sanoin. Ei se tule."

Minulla on kaksi pientä lasta, työläs remonttiprojekti ja vaativa päivätyö. Olisin enemmän kuin iloinen, jos voisin maksua vastaan ulkoistaa tästä paketista edes joitakin osia. Nyt niiden saamarin portaiden kanssa käy samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin meidän remonttiviritysten - minä ja puoliso tehdään itse, öiseen aikaan lasten mentyä nukkumaan tai kauhealla kiireellä ja stressillä muksujen pyöriessä jaloissa. Se hyvä puoli tässä toki on, että meistä on muutamassa vuodessa kehkeytynyt melko osaavia korjausrakentajia, mutta on tämä jotenkin ihan käsittämättömän surkuhupaisaa.

Ja tästä on ihan turha vetää mitään "sinähän sanoit että teillä ei ollut kiire" -johtopäätöksiä. Minä tilasin portaat sinulta, sinä lupasit ne toimittaa ensin kesäkuussa ja sitten heinäkuussa. Huomenna on elokuu, meillä ei ole edelleenkään portaita eikä myöskään sinun taholtasi minkäänlaista oma-aloitteista ilmoitusta siitä, että portaita ei muuten tulekaan, ei kesä- eikä heinäkuussa. Ehkä tulevana vuonna tuohikuussa, mutta siihen mennessä me ollaan jo tehty ne itse.

Kovin turhautunein terveisin, 
Laurakaisa

 Minä olen ihan suunnattoman turhautunut tähän kuvioon. Miten tämä voi olla aina tällaista? Miksi likipitäen kaikki yrittäjät, joiden kanssa olen asioinut, toistavat tätä samaa kaavaa? Ja ennen muuta - millä ihmeen ajalla ja energialla me nyt kyhäämme jotkut portaat tuonne alapihalle? Argh.

Valoa tähän risukasaan tuo kuitenkin se, että meillä on naapurissa yhden miehen korjaus/rakentamisyritys, jolla sattui yllättäen olemaankin neljä päivää vapaata aikaa tällä viikolla. Naapurin Antin ansiosta meillä ei ole enää lahoa seinää eikä lahoa parveketta, vaan ehjä seinä, purettu parveke, uusi verannan huopakatto ja tämän ja huomisen aikana epäilemättä myös valmistuva uusi parveke lahon tilalle.

Ja se tekee tästä ulkoistamisvaikeudesta oikeastaan vielä lohduttomampaa. Kun tietää, että muutaman päivän ostopalvelun maksamisella saa hommia kertalaakista valmiiksi, kun itse niitä samoja hommia joutuisi nyhertämään pala kerrallaan  varmaan vielä viiden vuoden päästäkin. Minä olen väsynyt keskeneräisyyteen ja tekemättöminä roikkuviin projekteihin, ja meillä on nostamatonta remonttilainaa ja molemmilla tällä hetkellä sellaiset tulot, että näitä keskeneräisyyksiä voisi palkata jonkun toisen tekemään. On turhauttavaa, ärsyttävää ja käsittämätöntä, että niiden tekijöiden kanssa sopimukseen pääseminen on näin tuskaisen hankalaa.

Viisi kysymystä -haaste

Sain ihanasti Keskeneräisestä blogista viiden kysymyksen haasteen. Koska minulla ei ole aikaa eikä energiaa valokuvata verannan kattoa tai lahonnutta parveketta valoisaan aikaan, päivitän blogia poikkeuksellisesti vastaamalla haastekysymykseen.

En ole tosiaan paljon vastaillut haastekysymyksiin, tai olen, mutta ne postaukset löytyvät tuolta Bloggerin Luonnokset-listauksesta keskeneräisinä. Nyt yritän päästä loppuun asti. Omia kuvia ei ole, koska kirjoitan tätä työläppärillä. Varastan muilta. 

1. Lempivärisi sisustuksessa?

Öö. Ei aavistustakaan. Olen melko onneton värien kanssa ylipäänsä, eikä minulla taida olla niihin mitään kovinkaan läheistä tunnesidettä. Jos nyt sisustusta ajatellaan, niin kyllä minusta meidän talon vaaleankellertävän hailakka värimaailma on ihan mukava, mutta toisaalta vaikka Susannan työhuoneen väri-iloittelu näyttää myös silmissäni hauskalta. Meidän vessa - se, jonka valmistuminen on edelleen blogiin raportoimatta - on sitten taas aika dramaattinen mustavalkoiraidallisine levyineen, intensiivisen puolukanpunaisilla listoilla sun muilla höystettynä - ja tykkään minä siitäkin, en tosin sillä tavalla että haluaisin koko kotini olevan vessan värinen. Että ehkä se viiskytluvun hailakka sitten kuitenkin. Ja jos värejä, niin iloisia ja kirkkaita sävyjä mieluummin kuin tummia ja totisia. 

2. Designesine/huonekalu, joka ei ikinä tule meille? 

Jaa. Noin periaatteessa tykkään kyllä designista. Noin käytännössä en usko, että meillä tullaan kauheasti ikinä näkemään mitään "säästimme vuoden että saimme tämän klassikon uustuotantona" -tyyppistä kalustusta. Meidän talo on sen henkinen, oloinen ja näköinen, että sinne istuvat paljon paremmin jotkut anonyymisuunnittelijoiden massatuotantomööpelit Askon ja Enson huonekalutehtailta kuusikymmentä vuotta ajassa taaksepäin tai ne nyt jo joka paikkaa kansoittavat perintöpiirongit vähän vanhempaa vuosikertaa.

Mutta jos nyt vastaisin kysymykseen. Minä en pidä Poul Henningsenin valaisimista. En vaan pidä, minusta ne näyttävät tökerön pseudofuturistisilta ja siltä, että joku Ikean suunnittelija on kopioinut ne jostain oikeasta designklassikosta. Niissä simppeleissäkin kattolampuissa tuntuu olevan aina joku tötterö liikaa. Sori vaan, Poul ja Poulin ystävät! Lisäksi en ymmärrä, miten niistä pyyhitään pölyt. (Ei silti, että kovinkaan paljon pyyhkisin pölyjä omistakaan lampuistani. Köh köh.)

(Designhärpäkkeen kuva nyysitty Finnish Design Shopista.)

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot TV:ssä?

Minä en katso televisiota. Katson televisiota taas sitten kun Silta-sarjasta tulee kolmas tuotanokausi. Katsoin televisiota ensimmäistä kertaa moneen vuoteen silloin kun Silta-sarjasta tuli ensimmäinen ja toinen tuotantokausi. Siksi valintani kohdistuu vain yhteen hurmaavaan henkilöhahmoon - Sillan Saga Noréniin.

(Kuva: www.timeout.com)

Tuo raivostuttava pökkelö-ukkeli on kuvassa vain siksi, että en löytänyt netistä muuta kokovartalokuvaa Sagasta. Lienee nyt tässä yhteydessä mainittava, että hurmaantumiseni on sitä luokkaa, että ostin viime syksynä Ameriikasta Saga Norén -kengät. Ne ovat juuri täsmälleen tuollaiset kuin kuvassa ja olen tallustellut niissä kovimpia pakkaskausia lukuunottamatta lokakuusta asti. Minulla ei ole nahkahousuja (vielä, toteaa puoliso) mutta kaikki alaosapukineet ovat kiistatta mallia pilli. Ja lisäksi minulla on harmaa välikausitakki, joka on tuon kuvassa näkyvän takin kopio. En ole jaksanut kauheasti pohtia, miksi haluan samaistua Aspergerin oireyhtymän vaivaamaan ruotsalaiseen, fiktiiviseen rikospolisiin. Mutta kun nyt kerran kysyttiin niin Saga Norén on hurmaava.

(Vaik oikeest miun pitäs tietyst kunnon imatralaisena sanoo et kaikist hurmaavin on Antsku, mutku minuu ärsyttää iha hitoksee se et joka paikassa käytetää nykyää väärin tuot hitoksee-sanaa, ni en sano. On se Antsku silti iha hurmaava hääkii, vaik en mie oo hänt ikinä telkkarissa nähnykää.)

4. Suosikki leivonnassa?

Tähän on ehkä alkuperäisenä tarkoituksena vastata joku sellainen tuotos, jota itse tykkää leipoa. Koska minä en juurikaan leivo satunnaisia sienipiirakoita ja sen sellaisia mielikuvitusettomuuksia lukuunottamatta - meillä ei kukaan oikein syö makeita leipomuksia eikä siihen leipomiseen ole ikinä sitä energiaa eikä aikaakaan - niin vastaan tähän että meidän äitin tekemä pulla.

5. Viisi blogisuosikkia? 

Viskon nyt vaikka nämä seuraavat hatusta:

Susannan työhuone - luen tätä kuin (melkein) joka päivä ilmestyvää, laadukasta aikakauslehteä
Hetsku missä milloinkin - ja toivottavasti pian Atlantin tällä puolen.
Ekholmin savustamo - määrittelemättömällä tavalla kaikki tässä blogissa osuu ja uppoaa.
Arki. Mikä ihana tekosyy. - naapuri kirjoittaa siitä, mistä meillä postilaatikolla puhutaan.
Tästä kaikesta - vuosi sitten kuolleen Senni-tytön äidin kirjoittama opas matkalle elämän mieleen ja merkitykseen.

Jee! Pääsin loppuun. Laittakaa vaan lisää haasteita tulemaan tänne päin.