Saunafinaali

Meillä on tapahtunut vaikka mitä blogijutun arvoista, mutta puolison opinnot ovat siinä vaiheessa, että taloutemme ainoa bloggausväline on ainoaan mahdolliseen bloggausaikaan eli iltaöisin varattu päivä ja viikko toisensa perään. Ei ole siis blogattu, ei.

Mutta sen sijaan on tehty vaikka mitä muuta! En rupea työntämään kaikkea yhteen kertomukseen, joten nostan esiin nyt tärkeimmän: Meidän sauna on ihan lopullisesti valmis. Val-mis.

No, aika iso osahan siitä on ollut valmista jo 60 vuotta. Niin kuin vaikka koko pukuhuone ja pukuhuoneen ja saunan välinen ovi. Eihän tuolle olisi raaskinut mitään ehostusta tehdä.

Minusta on jotenkin hienoa, että 60 vuotta vanha, peilioven peiliksi ihmiskäden muotoilema puu elää edelleen vuodenaikojen mukaan - kuten tuosta maalaamattoman suikaleen paljastumisesta talviaikaan huomaa. Hassua.

Ja sekin, mikä on meidän remontoimaamme, on ollut pääosin valmiina jo kesäkuusta 2011 asti. Niin kauan, että sauna ei ole enää vitivalkoinen ja uutuuttaan hohtava, vaan paneelit ovat jo kellastuneet muualta paitsi ikkunan alta, jossa auringonvalo ei pääse tekemään temppujaan.

Saunassa oli siis valmista ihan kaikki muu, paitsi ne aina ja joka paikassa laittamatta jääneet listat. Kattolistoista puuttui osa - ne ovat uusiotuotantoa mutta menevät kyllä täydestä jos vertaa alkuperäisiin. Ja lisäksi puuttuivat ikkunoiden listat ja oven listat. Ensin niitä ei ollut, sitten kun ne vihdoin ilmestyivät, niistä puuttui aika kauan maali. Nyt on molemmat.



Pukuhuoneen ja saunan välisen ikkunan listat ovat alkuperäisiä, saunasta kesällä 2010 purettuja. Emme silloin vielä ymmärtäneet ottaa ihan jokaista listanpätkää talteen, joten listoja ei ollut tallella tarpeeksi ja tuo ovenkarmin vasemman puolen lista on joku mikälie autotallista löytynyt uusi rimanpätkä. Ihan hyvin ajaa asiansa kyllä.

Ja ulkoikkunaankin tuli listat, jotka maalasin samalla kuin muutkin ikkunaa ympäröivät systeemit. Pystylista on ohennettu niin, että se ikään kuin sulautuu kaarevaan kattolistaan ja näytti pöljältä, jos maalasi tuon pelkän ikkunalistan. Siksi sutaisin maalin ylös kattoon asti. En tiedä, onko sekin pöljää.

Kun ensin oli aika pitkään katsellut listatonta saunaa ja sitten useamman kuukauden saunaa maalaamattomien listojen kera, ja sitten näki ensimmäistä kertaa tämän kätöstensä jälkeen, tuli kyllä jonkinlainen ymmärrys sitä kohtaan, miksi ihmiset ovat joskus ammoisina aikoina ylipäänsä ruvenneet maalaamaan noita listoja. Ja edelleen jatkavat sitä tapaa.

Saunasta tuli nimittäin maalattujen listojen myötä jotenkin viimeistelty. Sellainen, että se ei näytä enää yhtään remontoidulta saunalta, vaan saunalta, joka on ollut aina tuollainen. Ero entiseen on ihan selvä, ja se kummastuttaa minua. Ja sauna näyttää nimenomaan alkuperäiseltä, kun se ennen oli minusta ihan itsestäänselvästi remontoidun näköinen. Ehkä, öhöm, keskeneräinen remontti sitten pistää silmään vaikka miten olisi tottunut parin vuoden aikana oman saunansa ulkoiseen olemukseen.

Yksi syy siihen, miksi sauna näyttää niin autenttiselta, on varmasti ihan nappiin mennyt maalivalinta. Tässä pukuhuoneen ja saunan väli-ikkunassa on nimittäin sekä uutta että alkuperäistä maalia. Ero on melko marginaalinen ja johtuu luultavasti ennen muuta siitä, että 60 vuotta vanha öljymaali on jo liituuntunut ja nokeentunut. Uusi maali on Uulan ovi- ja ikkunamaalia. Purkki on jo ainakin vuoden vanha, ja sävyn nimi on Oliivi. Jostain syystä en löytänyt sitä tämän hetken värikartoista. Kääk. Meillä on vielä kellarin ikkunan karmit sekä sokkeli maalaamatta, ja niihin pitäisi saada tuo sävy. Ehkä se jotenkin tilaamalla onnistuu, pitää kysyä Uulalta kunhan edellä mainitut joskus päätyvät to do -listan kärkeen.

 Tässä vielä toinen esimerkki aika hyvin yksi yhteen olevasta sävyvalinnasta. Maalasin listat ja karmin toisen puolen vain kahteen kertaan, ettei pinnasta tullut liian uusi ja kiiltävä. Kauhean paksua maalikerrosta kun ei silloin alunperinkään ole saunaan sudittu...
 

Niin että nyt se on ihan valmis. Meidän sauna. Paras sauna maailmassa. Siellä on hyvät löylyt ja riittävästi ilmatilaa hengittää. Se lämpenee nopeasti ja sopii täydellisesti pikkulapsiperheeseen, kun mukulat voivat puljata ammeissaan lattialla ja aikuiset lämmitellä lauteilla samalla kuitenkin lyhyen vasteajan pelastusetäisyyden päässä. Se miellyttää myös esteettistä silmää ja sopii meidän talon kellariin kaikkine remontteineen ihan täydellisesti. Ja pukuhuone on edelleen lempipaikkojani talossa. Siellä on joku semmoinen... rauha. Aika on pysähtynyt. Ja muutenkin on meininki kuin Viri Teppo-Pärnän Tuuman uusimman vuosijulkaisun artikkelissa "Mennyttä pukuhuonetta etsimässä".

Koko Löylyn sylissä -julkaisu on muuten ihana. Yhtä ihana kuin meidän sauna. Julkaisua voi tilata Tuuman sivuilta tästä.

Ps. Saunan valmistumisen venähtäminen parilla vuodella on toki aiheuttanut sen, että lattian puurallit ovat raapineet vähän maalia irti betonista ja täten sauna pitäisi ottaa remonttilistalle jo toistamiseen. Vaan antaapa olla vähän aikaa, ainakin siihen asti että saadaan vähän useampi kohta talosta tälle Ihan Kokonaan Jo Valmista -kategoriaan.

Romuhuoneen metamorfoosi, osa kaksi

Romuhuoneen metamorfoosi pikkukamariksi on esitelty tässä blogijutussa. Lapsettomien ihmisten ei kannattaisi esitelmöidä aiheesta lapset, eikä vauvojen vanhempien kannattaisi lausua mitään kovinkaan kiveen hakattua aiheesta muut lapset kuin vauvat. Olen nimittäin tuossa postauksessa sanonut näin:

"Minä en usko lastenhuoneisiin, ne kun tuntuvat valtaosin olevan paikkoja, joiden funktiona on toimia säilytyspaikkana noin kolmelle kuutiolle leikkikaluja."

No, en minä usko lastenhuoneisiin edelleenkään. Sen sijaan totesin joku aika sitten, että haluan sille kolmelle kuutiolle leikkikaluja jonkun muun säilytystilan kuin olohuoneen nurkka. 

Emme ole ostaneet kummallekaan lapselle lainkaan leluja. Eipäs kun olemme. Ennen esikoisen syntymää hankimme Imatran kierrätyskeskuksen myymälästä Tarmo-nimisen, kierrätysmateriaaleista valmistetun liskopehmolelun kahdeksalla eurolla. Kaikki muut lasten lelut on saatu lahjaksi, naapurikierrätyksen tuloksena tai sitten ne ovat omasta lapsuudestani säilyneitä. Ja niitä on paljon. Esikoinen tykkää erityisesti kirjoista, ja varsinkin kirjasäilytyksen hankaluus oli lopulta se kynnyskysymys, joka sai pohdiskelemaan romuhuone-kirjaston muuttamista lastenhuoneeksi.

Tässä välillä pikkukamari toimi minun ja vauvan nukkumapaikkana. Meillä oli vauvan neljän ensimmäisen kuukauden ajan lainassa Vaavi-vauvansänky, jota voin suositella lämpimästi. Perintökehdossa vauvaa ei uskaltanut nukuttaa, koska vauvan sisar osoitti melko pontevaa kiinnostusta kehdossa kiipeilyyn, oli vauva sisällä eli ei. Vauva-parka sai kyllä pari kertaa melko kylmää kyytiä myös tuossa pyörillä varustetussa sängyssä, mutta ratkaisu oli silti ehdottomasti turvallisempi kuin se kehtovaihtoehto. Tässä vielä nostalgiakuva Vaavi-sängystä pikkukamarissa. Ihana villapeitto on naapurin Kirsin Vuokolle syntymälahjaksi tekemä.

Sitten siirryimme kaikki samaan makuuhuoneeseen, ylimääräiset sängyt palautettiin lainaajilleen ja pikkukamari oli vapaa muuttumaan lastenhuoneeksi.

Oma urakkansa oli kirjahyllyn ja sen sisällön roudaamisessa yläkertaan. Olimme joskus aikaa sitten hankkineet huuto.netistä pienen sievän kirjahyllyn, joka sopi lastenhuoneeseen kuin nakutettu. Tuo yllä olevassa kuvassa näkyvä söpö matto on Imatran kierrätyskumppaneilta, nojatuoli äidin miesystävän äidin perintöä, pulpetin Panu pelasti kerran kaatopaikkareissulla kun joku mies oli työntämässä sitä jätelavalle, pieni pöytä ja tuoli ovat myös huuto.netistä ja taisivat vielä toisen tuollaisen tuolin kera maksaa yhteensä kolme ja puoli euroa. Pöytä odottaa saavansa kaverikseen nyt vintissä majailevan nukkekodin, joka on Viljan syntymäpäivälahja. Älkää kertoko siitä hänelle koska se on yllätys. Ja no, mitäpä minä tässä luettelemaan, katsokaa itse millainen siitä tuli. Ja antakaa anteeksi kuvien keltainen himmeys, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia valokuvata silloin kun olisi päivänvaloa eikä varsinkaan tätä huonetta näin siistinä...

Tuossa patterin edessä on kaksi vanhaa päärynälaatikkoa, jotka löysimme talosta. Toinen oli kellarissa, toisesta oli tehty olohuoneen komeroon kenkähylly ja siitä puuttui yksi kylki. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, en heittänyt pois pikkukamarin komeron hyllylautoja ja niistä kaksi sai mainiosti hyötykäytettyä kun naulasin ne puuttuvaa laatikon sivua markkeeraamaan. Honkkarista vielä huonekalupyörät alle. Kerrassaan mainiot kirjalaatikot, joista lapsi saa itse otettua haluamansa opuksen ja toisinaan jopa laitettua lukemansa kirjan takaisin paikoilleen.

Tässä on se kirjahylly koko komeudessaan. Minusta se sopii tuohon paikalleen mainiosti. Oven vierustalla on kammarissa alun perin ollutkin pieni neljän hyllyn seinähylly, joka oli hetken aikaa meillä olohuoneessa mutta palasi sitten takaisin alkuperäiselle paikalleen. Sienijakkaran on Vilja saanut tämän talon edellisiltä lapsilta toissa kesänä ja vauvaduplo-kilpikonna on huuto.netistä ja tätä nykyä Vuokon suosikkilelu.

Pehmolelulaatikko on kellarista löytynyt Mallasjuoman laudoista tehty vanha puulaatikko, jonka maalasin Miranolilla ja tälläsin siihenkin pyörät alle. Siinä majailee lasten leluista ehdoton suosikkiviisikkoni, puolison siskon itse tekemät ihanat eläinhahmot. Jotka näyttävät tässä valossa kamalan haaleilta. Nalle-Kalle on ehdottomasti rakkain leluni, jonka olen saanut pienenä isältäni joululahjaksi.

Tässä vielä näkymä kirjahyllyseinälle ovelta. Hyllyssä on se hyvä puoli, että alle kaksivuotiaskin pääsee kätevästi käsiksi noille alahyllyille sekä kaappeihin ja laatikoihin.

Jostain kumman syystä meillä on aika paljon venäläisiä leluja... Maatuskan olen ostanut Moskovassa asuessani pienestä maatuskatehtaasta, ja tuo sikamagee Kremlin torni on ameriikantädin varastostaan löytämä 80-luvun opiskeluaikojensa matkamuisto, jonka hän ystävällisesti lahjoitti lapsille viimeisen Jenkkilän vierailunsa tuliaisena.

Olen sitä mieltä, että mikä tahansa huone olisi ihana jos siellä olisi tämä tuoli. Tuoliin on vaihdettu verhoomo SuVillassa täytteet mutta kangas on alkuperäinen. Punahilkka-ristipistotaulun sain synttärilahjaksi joku vuosi sitten, se on täältä Mikkelistä Fidan kirpputorilta. Pikkutaulun maalaajaa en muista mutta kuvan nimi on Anna suukko, ja olen saanut sen ylioppilaslahjaksi.

Sitten on vielä tämä yksi kuvakulma pulpetteineen ja pikkupöytineen. Seinällä on lapsuuskuvat minusta ja veljestäni sekä Panusta ja Panun siskosta. Minä en tykkää noista verhoista, olen ostanut ne joskus muistaakseni Fidan kirppikseltä eurolla, mutta en ole keksinyt mitään muutakaan verhosysteemiä tuonne joten saavat kelvata toistaiseksi.

Lopuksi vielä kurkistus käytävältä. Aku Ankan auto on kaikenikäisten lasten ehdoton hittilelu, se on peritty naapurista. Siinä oli ratti rikki ja kaikenlaisten epäonnistuneiden muovihitsaus- ja jeesusteippikorjausten jälkeen perheemme perinnerakentaja korjasi auton lopulta vaihtamalla siihen puisen ohjausakselin. Toimii.


Kas tällainen lastenkamari. Seinät on maalattu keltaiseksi, paitsi tuolla kirjahyllyn takana olevalla seinällä on makuuhuoneen tapettia. Jos en usko lastenhuoneisiin niin en usko ainakaan siihen, että huoneita kannattaisi tapetoida lapsellisilla tapeteilla koska ne pitää sitten taas parin vuoden päästä tapetoida uudelleen kun lapset kasvavat eivätkä halua enää lapsellisia tapetteja. Seinien pahveissa on patterin sivustalla pari repeämää, mitkä pitäisi ehtiä liisteröidä kiinni, ikkunan karmi on maalattava ja linoleum-lattia vahattava. Ehkä sähköt vaihdettava jossain vaiheessa. Muuta remonttia tässä huoneessa ei ole tarkoitus tehdä. Ovi on otettu pois, koska se kolisee yhteen makuuhuoneen oven kanssa.

Tämä saa nyt palvella lastenhuoneena siihen asti kunnes lapset ovat kyllin isoja muuttamaan majansa yläkertaan. Kerrossännky mahtuu tuohon viimeisessä kuvassa näkyvälle seinustalle, jos on tarvista ennen sitä tehdä uusia nukkumajärjestelyjä. Luulen, että me muutamme ensin myös nukkumaan yläkerran keittiöön ja tytöt saavat ison huoneen yhteiseksi huoneekseen. Teini-ikäisinä he ehkä haluavat koko yläkerran kokonaan itselleen jolloin me muutamme takaisin alas. Pikkuhuone voisi olla vaikka työhuone tai sen sellainen, kunhan tämä lastenhuonevaihe menee ohi.

Joku on joskus kehunut rintamamiestaloja niiden muunneltavuuden ansiosta ja sen kehun ne tottavie ovat ansainneet. Tämäkin huone on jo ehtinyt kahdessa vuodessa olla vaikka mitä, ja kuka tietää mitä siitä seuraavaksi tulee. 

Kattoremontin kustannukset

Olemme olleet jo tovin siinä pisteessä, että kattoremontin kustannukset ovat pääpiirteissään selvillä. Laitan ne nyt muistiin tähän postaukseen jälkipolvia ja omaakin budjettiseurantaa varten. On mahdollista, että joku kuitti on tuhoutunut tai lymyilee jossain tuntemattomassa paikassa, pääosin ostoshommat kattoremontin osalta hoitaneen rakkaan puolisoni lahjakkuus kun ei varsinaisesti suuntaudu arkistointiasioihin. Aika tarkkaan pitäisi kuitenkin kaikkien aineellisten kulujen olla tässä:

• Telineet olivat käytännössä ilmaiset. Niihin piti ostaa puutavaraa vain noin 40 eurolla ja ruuveja joillakin kympeillä. Halvan hinnan selittää se, että noin puolet puutavarasta saatiin kiitokseksi edelliskesän kattotalkooavusta ja toinen puoli oli lainassa Panun enolta. 
• Vanerilevyt, joilla katto levytettiin vanhan laudoituksen päälle maksoivat noin 300 euroa. Ruuvit levytykseen noin 80 euroa. 
• Kolmiorimat maksoivat 163,40 eur. 
• Kattohuovat maksoivat kaikkinensa 1435 euroa. Huopaa jäi yli noin puolitoista rullaa, jolla saa ehkä  juuri ja juuri tehtyä ensi kesänä verannan katon. 
• Piki, bitumi eli tiivistysliima oli perin näkyisää ainetta, sitä hölvättiin katolle noin 250 eurolla. 
• Huopakattonaulat kustansivat yhteensä noin 240 euroa. Kattoon paukutettiin noin 11 400 naulaa. 
• Huopakattonaulaimen ja kompuran vuokrat olivat yhteensä aikalailla tasan 200 euroa. Vehkeet olivat vuokralla kahteen otteeseen yhteensä 11 päivän ajan. 
• Räystäslaudat, jotka uusittiin lahonneiden tilalle, ja niiden maalit (pellavaöljy, sinkkivalkoinen ja Uulan valkoinen pö-maali) maksoivat yhteensä noin 170 eur. 
• Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnan tiedoissa luki, että talossamme on punainen kolmiorimahuopakate. Koska minä olen kunniallinen kansalainen aka ääliö, menin kysymään rakennusvalvonnalta, pitääkö minun ilmoittaa heille jos ja kun joskus kenellekään kertomatta huopakaton tilalle vaihdettu harmaa aaltopeltikatto vaihdetaan takaisin alkuperäiseen. Tämä hölmöys maksoi 80 euroa. 
• Talkoolaisten tapaturmavakuutus maksoi 30 euroa. Katolla hilluvan perheenpään henki- ja tapaturmavakuutuksia ei ole erikseen jyvitetty tälle projektille.  
• Talkoolaisten matkakulujen korvaamiseen meni noin 400 eur. 
• Talkoolaisten muonituskulut ovat vielä laskematta lukuunottamatta Shellillä ja kotiinkuljetuspitsoilla tapahtuvaa ruokintaa, jonka kustannukset olivat noin 110 eur. Ruokakustannusten laskeminen on vaikeaa, koska osa ruokatavarasta on hankittu ruokapiirin kautta, osa kaupasta ja osa on ns. omaa tuotantoa. Odotamme ELY-keskukselta ohjeistusta siitä, voiko ruokakustannukset ilmoittaa jotenkin karkeasti eurosumma per talkoolainen per päivä -tyyliin. Meillä on myös epämääräinen kasa S-marketin kuitteja, joista voi ryhtyä laskemaan rivi riviltä talkoolaisten ahmimaa osuutta, mutta siihen ei hotsittaisi kyllä ryhtyä. 
• Vanhan huopakaton palasten roudaaminen kaatopaikalle ja jätesäkkirulla maksoivat noin 20 eur. Isot huovanpalaset ovat tällä hetkellä tainnuttamassa nokkospöheikköä joten ensi keväänä on luvassa vielä toinen parinkympin kaatopaikkakeikka. 
• Uusi viemärin tuuletusputken pää ja sekä katto- että tulevaan keittiöremonttiin kuuluva huippuimuri maksoivat läpivientikappaleineen noin 410 eur. 
• Edellä mainittujen kappaleiden maastoutumista yritettiin edesauttaa maalaamalla ne katon värisiksi. Maali, sävytys ja pensseli maksoivat 32,40 eur.  
• Ränni-, kattotikas-, kattosilta- ja palotikaslasku Vesivekille noin 1300 eur on vielä maksamatta. 
• Näiden lisäksi hankittiin epälukuinen joukko kaikenlaista kilkettä kuten mattoveitsiä, puukkoja, ilmastointiteippiä ja pari isoa pressua katon peittämiseen, rullamittoja (jotka sivumennen sanoen ovat todella lyhytikäistä tavaraa huopakattotalkoissa - voitte kuvitella mitä tekee piki rullamitan pinnassa kun mitta kelautuu takaisin koteloon), lakkabensiiniä pikitahrojen puhdistukseen ynnä muuta sellaista. Näihinkin upposi kaikkinensa pyöreät 150 euroa.  
• Lisättäköön tähän vielä se Rörstrandin Grön Anna -malliston lautanen, jollaisia ei enää valmisteta ja jonka paiskasin säpäleiksi puuhellan kulmaan kattoremontin lieveilmiöineen saatua yliotteen erään remonttipäivän iltana. Arvo mittaamaton. 
• Ai niin ja huopakattomiesten turvavaljaat, sponsored by naapurin Ville, eivät maksaneet mitään. Niissä oli sekä fyysinen että hengellinen suojaus. 

Yhteensä tuo pelkkä katto maksoi noin 3800 euroa ja siihen päälle nuo huippuimurit ja rännit. Minusta se on melko vähän, ja ainakin tarpeeksi vähän että pystyimme toteuttamaan kattoremontin niin kutsutusti ihan omilla rahoilla remonttilainaa sen kummemmin asialla vaivaamatta. Omaa kukkaroa rasittamaan katto jää lopulta rännien ja niiden huippuimurisysteemien lisäksi 1900 euron verran, koska tuosta 3800 eurosta saamme 50% takaisin ELY-keskukselta rakennusperinnön hoitoavustuksen muodossa. Kiitos veronmaksajat!

Kiitos kuuluu lisäksi meille kaikille tavalla tai toisella työpanoksensa urakan eteen antaneille. Pelkkään katontekoon meni noin 60 henkilötyöpäivää, suunnilleen saman verran työpäiviä tukitoimiin kuten talkoolaisten muonitukseen kaupassakäynteineen ja kotikaljantekoineen, pihan siivoukseen, tavaroiden siirtelyyn vintissä urakan alta turvaan ynnä muuhun sellaiseen. Mummo viimeisteli kattoremontin purkamalla maahan kaadetut telineet tämän viikon alussa. 

Ja tältä se nyt sitten näyttää. Joka euron väärti, sanon minä!

Kuten kuvasta näkyy, kuulumme tällä hetkellä "rakennusmuovit lepattavat ikkunoissa" -kerhoon. Murtovarkaille tiedoksi, että noiden muovien takana on kuitenkin ikkunat - ulkopokat ovat puusepällä ja muovit suojaavat karmien sisäosia syyssateilta. Toivokaamme lämmintä syyskuuta, viileämmillä keleillä yksinkertaisten, tiivistämättömien ikkunoiden kanssa elellessä on melko brittiläinen tunnelma... Kuulumme myös "syöksytorvet puuttuvat rännien päistä" -kerhoon kunnes ränniasentaja saa raivattua kalenteriinsa sen verran tilaa että saa hoidettua hommansa loppuun kun rakennustelineet häipyivät vihdoin edestä.

(Huomatkaa myös vuokralaisen ovi. Se on kunnostettu ja maalattu talvea varten. Siitä erillinen blogijuttu tuonnempana.)

Valmis, valmiimpi, valmein

Tänään illansuussa tömähti viimeinen huopakattonaula valmiiseen huopakattoon. Fanfaareja! Tykinlaukauksia! Ilotulitus!

Jäljellä on toki vielä kaikenmoista pientä, kuten huopakattonaulaimen palautus konevuokraamoon, pihan siivousta, roskien vientiä kaatopaikalle ja metalliromun roudausta romu-ukolle, polttopuuksi kelpaavien lautojen sirkkelöintiä ynnä muuta sen semmoista. Telineet saavat olla vielä paikoillaan, koska nyt ollaan niin hövelillä tuulella että tilattiin rännit Vesivekiltä valmiiksi asennettuina. Vesivekiltä siksi, että ne myyvät maalattua alumiinia, eivät muovipinnoitettua. Ei huoltovapaina markkinoituja eli korjauskelvottomia materiaaleja meidän taloon, kiitos. Kirjoitan ränneistä vielä kokonaan oman tarinansa. Ensi torstaina ne asentuvat.

Telineitä voisi hyödyntää siihenkin, että poistaisi maalit räystäiden alta ja maalaisi ne jo valmiiksi ensi kesän maalausurakkaa varten. Katsotaan, nyt se homma olisi noilta käsin vaan helppo tehdä. Tästä kattoremonttirupeamasta viisastuneena olemme vähän niin kuin ajatelleet, että talon skrabaukseen ja maalaukseen voisi käyttää maksullista työvoimaa, mikäli siihen on ensi vuonna järkeviä taloudellisia mahdollisuuksia. Toivottavasti on.

Ihailimme iltasella kattoa naapurin Paulin kanssa. Kyllä se on nätti. Minä en ole oikein missään vaiheessa ollut sitä mieltä, että talomme olisi ulkoapäin mitenkään erityisen kaunis. Komea ja ryhdikäs se on, mutta ei mikään söpö tai nätti. Nyt olen alkanut ajatella, että jahka se saa vielä kauniin sävyisen maalin ja ikkunat ja ovet kunnostetaan ja maalataan, siitä saattaa tulla vaikka miten kaunis.

Tässä vielä ennen ja jälkeen -kuvat, ei ihan samasta kohtaa kuvattuina kun en jaksa nyt etsiä samasta vinkkelistä otettuja ennen-kuvia - mutta kyllä tuosta ajatus välittynee kuitenkin:

Jatkoa seurannee 25 vuoden päästä. Toivottavasti.

Ja piipun päällä oli hattu

Hattu piippuun ja kipinäpelti keittiön hellan eteen olivat suunnilleen ensimmäiset hankinnat, joita taloon teimme. Tai siis tässä tapauksessa tilasimme. Toimitusaika oli reilu vuosi mutta ei ollut hintakaan päätä huimaava. Kipinäpelti möllöttää paikoillaan ja odottaa muun keittiön remontointia, piipun hattu oli huomaamattani heilahtanut katolle jo viime viikolla. Mitä tässä marraskuisessa pimeydessä muka erottaa.

Tässä talo ennen:



Ja tässä jälkeen. Ei tuo nyt niin maata mullistava uudistus taida olla.



Semminkin kun koko piippu, tai edes hattu, eivät näy kadun ja kulkuväylien puolelle.

Tuntuu kyllä jotenkin uskomattomalta katsella tuota tänään otettua alempaa kuvaa, ja verrata sitä vuoden takaiseen. Tämä alla oleva julkaistiin Länsi-Savossa 21.11.2010 ja kuva otettiin muistaakseni juurikin marraskuun 19. päivä. Viime vuonna oli selvästi enemmän talvi, vaikka tänäänkin kellarin vessan tulevan kaapin maalinpoistourakka keskeytyi pieneen räntäsateeseen.



Noilla matoilla muuten eristettiin kellarin autotallin ovi. Ja koska ovi on edelleen alkuperäisessä kuosissaan, on eristys käytössä myös tulevana talvena.

Huonekaluprojekti: Saunakamarin piironki

Kun ostimme talon, oli saunakamarissa tämän näköinen, blogissa jo aiemmin esiintynyt piirongintekele:



Tekele on tässä harkittu sanavalinta, piironkipolo oli aika huonossa kunnossa. Siitä puuttui takalevy ja hyllyt ja sen pinta oli päällystetty kiinni liimatulla linoleuminpalasella.

Minä kuitenkin tykästyin tuohon piirongin muotoon, varsinkin keskimmäiseen, kuperaan oveen. Kun se oli paikalleen täysin sopivan kokoinen ja joka tapauksessa saunakamariin tarvittiin kaappi, päätettiin tuo löydös kunnostaa.

Sattuneesta syystä usein käy niin, että noiden päätösten jälkeen kuvaan astuu toimelias anoppi, joka lopulta suorittaa kyseisen kunnostustoimenpiteen ja me saamme nauttia valmiista lopputuloksesta. Tällä kertaa tosin osallistuin itsekin sentään jonkin verran projektiin.

Tässä on lähtötilanne. Piironki raijattuna anoppilaan, lämmin huhtikuun päivä ja mahdollisuus poistaa maalia pihamaalla. Tässä kohtaa huomasimme, että myös piirongin kansilevyssä oli ollut samanlainen kovera muoto kuin ovessakin, mutta tuo koveruus oli melko krouvisti sahattu joskus aikojen saatossa suoraksi.



Maalinpoisto paljasti, että piironki oli ennen nykyiseen turkoosiin asuunsa päätymistä ollut myös kellanruskea. Näiden muovimaalikerrosten (Miranolia, epäilen) alla oli vihreä öljymaalikerros, ja sen alla vielä ilmeisesti petsaus.



Muovimaalikerrostumien alle oli jäänyt piirongin öljymaaliaikakaudelta peräisin oleva koristekukkasen ääriviiva. Piirsimme tussilla vahvistetut viivat ja jäljensimme kuvan muovikalvon palaselle myöhempää rekonstruoimista varten.



Maalinpoistoa suoritettiin sen verran hellävaraisesti, että myös kukkasen väritys saatiin esiin kahden päällimmäisen maalikerroksen alta.



Tässä vielä hieno yksityiskohta, jonka Blogger luultavasti sumentaa sössöksi.



Koska kyseessä oli kuitenkin vain kellarisaunan eteiseen tuleva, puolet alkuperäisistä osistaan menettänyt kaapinrohjake, emme sen kummemmin säästelleet noita alkuperäisiä pintoja vaan poistimme maalin kokonaan. Tämä epäortodoksinen entisöintitoimenpide paljasti yllätyksen: Tuo öljymaalikerros kukkineen ei ollutkaan se alkuperäinen piirongin ulkoasu. Maalinpoiston jälkeen paljastui, että ovissa oli ollut vielä kukkasiakin aiemmin hienot puuleikkaukset, jotka oli kuitenkin jossain vaiheessa irrotettu.



Tulkitsen, että piironki onkin itse asiassa kaikkine kaarevuuksineen ja puuleikkauksineen ollut joskus joko peilipiirongin alaosa tai sitten muuten vaan hieno mahapiironki. Olisi kiva tietää, mistä ja milloin se on alun perin meidän saunakamariimme päättyneen matkansa aloittanut.

Tässä vaiheessa minä ja kamera poistuimme paikalta ja anoppi astui remmiin. Maalinpoiston ja hionnan jälkeen piironki pohjamaalattiin Uulan ovi- ja ikkunamaalilla, sävyllä Oras. Sitten kaappi körötteli takaisin Mikkeliin ja minä poloinen sain ryhtyä suttaamaan kukkasia oviin. Paremman puutteessa kukat maalattiin Tiimarin askarteluväreillä, tässä kuva vaiheesta jossa lehti oli valmis mutta kukka vielä keskeneräinen.



Kukat tulivat kaikkiin oviin. Sen jälkeen piirongin taakse naulattiin taustalevy ja askarreltiin hyllyt vanhasta vanerista, joka kulkeutui taannoin mukanamme Jyväskylän aarresaarelta. Ja sitten se vietiin vastavalmistuneeseen saunaan, takaisin omalle paikalleen.



Piirongissa säilytetään saunapyyhkeitä ja käytännössä täydellisiksi osoittautuneita Nationale Volksarmeen ylijäämäpyyhkeitä. Sekä pullonkorkinavaajia ja juuriharjoja ja pesuvamppuja ja lapsen kylpyleluja ynnä muuta tuikitarpeellista, joka kuuluu saunomiseen. Ja piironkivanhus palvelee tässä tehtävässä oivallisesti.

Vaikka tämä projekti ei millään muotoa vastaa oikeaoppista huonekaluentisöintiä, jotain kerrostumaa kuitenkin jätettiin näkyviin. Jotenkin arvelisin, että piironki on saattanut jossain vaiheessa palvella myös lastenhuoneen kalustuksena.

Etupihan ehostus

Toivon sydämeni pohjasta, että takapihamme vaikutuspiirissä asuvat ihmiset lukisivat blogiani. Tämä kertomus ehkä antaisi heille uskoa siihen, että takapihan puolella rehottava hirveä ryteikkö muuttuu vielä joskus tulevien vuosien aikana kauniiksi puutarhaksi.

Etupihan osalta kuviot olivat melko selvät jo muuttokesänä. Pihalla ei ollut minkäänlaista liikennöintiväylää autoja silmälläpitäen vaan koko etupiha oli nurmikkoa. Tonttiliittymä oli entisten asukkaiden sekatavarakaupan sijainnin vuoksi hilautunut vuosien saatossa tontin laidasta keskelle pihaa, ja näin koko etupiha oli käytännössä autoliikenteen alustana. Lumityöt olivat hankalat ja mittavat, nurmikko kului sadekelillä velliksi autonrenkaiden alla ja piha oli muutenkin jotenkin hassu ja hankala. Vaikka kyllä se taaperokärryilyyn kelpasi.



Anoimme jo viime vuonna kaupungilta lupaa siirtää tonttiliittymä takaisin alkuperäiselle paikalleen ja lupa heltisi ongelmitta - ja jopa ilmaiseksi. Suunnitelman toteutus venyi tälle syksylle, ja oli kaikkea muuta kuin ilmaista, mutta lopputulos on kyllä suorastaan vähän liiankin hieno.

Operaatio alkoi sillä, että pihan nurkassa kasvanut kitukasvuinen syreeni ja pari orapihlajaa kaadettiin nurin. Minä kaivelin pari testikuoppaa pihamaahan ja totesin, että vaikka paikalla joskus oli ollutkin hiekkainen tienpohja, se oli vuosikymmenten saatossa vajonnut unholaan. Sitten paikalle tilattiin luottokaivurikuski, joka kuori multakerroksen pois pihalta ja kaivoi myös orapihlajan sitkaat juuret mennessään.



Mullat ajettiin takapihalle täyttömaaksi, paikalle johon tulee joskus ehkä kenties autotalli. Huomatkaa pihalla rehottavat Teenage Mutant Ninja Sunflowersit eli käsittämättömän jättimäisiin mittoihin venähtäneet, linnunsiemenistä alkunsa saaneet auringonkukat.



Vielä tätäkin ennen piti päättää se, miten laaja ja minkä mallinen tulevasta kivituhkakerroksesta haluttiin. Kivituhka oli oikeastaan ainoa materiaali, jota suostuin harkitsemaan - asfaltit ja betonikivet sun muut nykyajan keksinnöt ovat varmasti käteviä ja näppäriä mutta näyttävät vanhan talon pihassa irvokkailta. Kivituhka kuuluu aikakauteen ja on minusta jopa nätti.

Pelkän suorakaiteen sijasta meidän kivituhka-alueemme on tuollainen paikoin vähän kaarevan muotoinen. Se on kaunis, mutta en lopulta tiedä, tuoko juuri tuo kaareva linja tuohon pihaan jotain ei-viiskytlukulaista, joka vähän häiritsee silmää. Pelkkä suorakaidekin näytti ainakin merkkausvärikokeilun perusteella hölmöltä, joten päädyime kaareen tuossa vuokralaisen rapun edessä.



Maiden kuorimisen jälkeen pihalle levitettiin suodatinkangas ja sen päälle kipattiin kaksi rekkakuormallista mursketta. Taaperokärryasennuksen jälkeen kaivuri tuli taas paikalle ja tasoitteli murskeen alustalle.



Rappujen edustalla oli styrox-levyjä, ja kun meillä sattui olemaan ylimääräisiä eps-levyjä, kuten styroxia nykyään kutsutaan, ajattelimme että lätkitään ne samalla tavalla kuin alkuperäisetkin. Saapihan nuo kaiveltua ylös jos ne alkavat sieltä huudella.



Ja sitten tuli kuorma-auton kyydissä yksi lasti pinnoitemursketta, joka seisoi kaivurikuskin kiireiden takia aika pitkään kasassa pihalla. Sitten tuli deadline vastaan. Tällä kertaa se oli betoniauto, joka tuli tuomaan kellarin lattiavalubetonia pihaan. Kaivurikuski kävi lykkimässä edellisenä iltana murskeen pitkin pihoja ja puoliso haki konevuokraamosta täryyttimen ja tiivisti veden ja täryn avulla pintakerroksen kovaksi ja toivottavasti kestäväksi. Pinnasta tuli ainakin maallikon tuntumalla yllättävän kova ja kantava, ensi keväänä kai sen sitten näkee millainen lopputulos on. Nyt siitä ei ainakaan irtoa mitään kengänpohjien kautta sisälle kantautuvaksi. Korkeintaan tytär saa kaivettua pihamaasta irti isoimpia kiviä, joita salaa yrittää pureskella kolmella hampaallaan.



Ennen pintakerroksen tasoittelua puoliso kärräsi takapihalta maalämpökaivon kuonakasasta rappujen eteen asennushiekkakerroksen ja asetteli sille vähän liuskekiviä jäljittelevän rapuneduskiveyksen edellä mainittua kengänpohjakantautumista hidastamaan.



Kiviä syövä tytär osallistui myös tähän asennustyöhön innolla.



Minä intin ensin hartaasti oikeiden liuskekivien puolesta, mutta nuo hautakiviveistämön ylijäämägraniitit saatiin naapurista ilmaiseksi. Puoliso vetosi jälleenrakennuskauden henkeen ja siihen, että silloinkin käytettiin sitä materiaalia, jota sattui olemaan saatavilla. Selitys oli kelvollinen, ja kyllähän nuo graniittilaatat itse asiassa sointuvat aika kauniisti harmaaseen rappuun ja pihan pintaan.



Lopputulos on kyllä varsin kaunis. Aika näyttää, miten se kestää käytössä - nuo naapurin ylijäämäkivet ovat ehkä vähän turhan niukkoja pinta-alaltaan mutta kunnon pohjatöiden ansiosta saattavat vaikka tuossa kestääkin.



Betonia jäi kellarivalusta yli, joten samalla valettiin myös matto- ja pyykkitelineet aiemmin valitulle paikalleen. Näin tuli hyödynnettyä kapea tontinsuikale naapurin Paulin ja meidän välissä, tuolle kaistaleelle tuskin mitään muuta järkevää käyttöä olisi keksinyt. Mattotelineen talvikäyttö oli ensin sijoituspaikan suurin pulma, koska lumet katolta tippuvat nykytilanteessa tuohon kulkureitille ja blokkaavat koko telineen. Sitten keksin, että ongelma tulee poistumaan ensi kesänä kun katto palautetaan alkuperäiseen huopa-asuunsa - huopakatolta eivät lumet hallitsemattomasti alas hujahtele.



Aamuhämärissä puoliso kaivoi kukonlaulun aikaan sängystään ylös kiskotun naapuriparan kanssa myös tolpat aurinkoportille ja nekin valettiin tömäkästi tonttiliittymän molemmin puolin - ylijäämäbetonia kun sattui olemaan aika reilu määrä. Portin ja telineiden maalaus on esissä ensi keväänä, niistä tulee tiilenpunaiset. Portit nostettiin paikoilleen betonin kuivuttua iltahämärissä - ilmeisesti aurinkoportteja voi asentaa vain pimeään aikaan.



Etupihan ehostus on orapihlaja-aidan alasleikkuuta ja uudelleenkasvatusprojektia ynnä pientä hienosäätöä vaille valmis. Joku minua tuossa pihassa häiritsee - se on jotenkin liian tyylikäs. Ökypiha vanhassa mökissä. Liikaa pinta-alaa ja avaruutta, kenties?



Tarkoitus oli kivetä nuo ajoväylän reunat niin, ettei nurmikko pääse valtaamaan alaa. Luulen, että jätämme sen kuitenkin tekemättä - puoliso lohdutti ökypihaansa murehtivaa bloggaria arvelemalla, että piha alkaa pian näyttää nukkavierummalta kun se vähän reunoilta ruohottuu ja sammaloituu.

Kuorma-autolla pihaan tuodut murskekasat maksavat aivan tolkuttomasti. Mutta olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kyllä tuo operaatio kannatti. Etupihalle tuli ryhtiä ja autoille tolkullinen paikka. Vielä kun keksisi, mihin ympäri pihamaata orpona seilaavan peräkärryn sijoittaisi.