Loikkauksia ja harppauksia

Sekä remontti että kaikki muut asiat taloudessamme etenevät niin kiivasta vauhtia kaikilla mahdollisilla rintamilla, etten meinaa perässä pysyä. Vauva ei sentään vielä ole syntynyt...

Kellarissa alkaa olla putkimiehen viimeistä vierailua ja perinpohjaista siivousta vaille valmista. Tai no, valmista ja valmista mutta siis ainakin toimintakuntoista. Entinen pyykinpesukoneemme hyppäsi tänään pakettiautoon matkustaakseen Helsinkiin, Indonesiasta kotiin palaavien tovereiden likapyykkejä pesemään (nyt kun niiden parkojen pitää tulla taas toimeen ilman kotiapulaista, toim. huom.). Vaihto sujui näppärästi, kellarissa jyl... eikun surisevat vaimeasti jo uudet koneet.



Pyykkituvan taso isoine rosterialtaineen on jo paikoillaan, hyllyjen eteen tulee vielä verho.



Tason ikkunan puoleisen päädyn alle irtosi tänään rautakaupasta hämmentävän halvalla kaksi Elfan korihyllykköä, niidenkin eteen tulee verho. Lisäksi ostimme ison Oskarin oksan. Rättipatterioptio on sähköistyksen puolesta olemassa, mutta täytyy nyt tutkailla, onko sen toteuttaminen tarpeen. Oskarille on vielä paikka hakusessa.

Vanhan pesukoneen lisäksi suihkupömpelistä häipyi tänään suihkuallas verhoineen, ne löysivät uuden kodin puolison papan kylpyhuoneesta. Suihkupömpeli näytti tänään jo hetken verran tältä:



Tänään tapahtui myös sellainen ikävä asia, että minulta hajosi selkä. Varsinaisesti se hajosi oikeastaan jo viime syksynä, mutta on käyttäytynyt suurin piirtein asiallisesti tähän päivään asti. Tiskaamisesta se ei kuitenkaan ole erityisemmin pitänyt - meillä ei tosiaan ole tiskikonetta ja tiskipöytäkin edustaa alkuperäismallia, joka tarkoittaa honkkeliperheessämme aivan liian matalaa ja kaikenlaisia kramppeja ja nyrjähdyksiä aiheuttavaa allaskorkeutta. Kun selkäni sitten tänään sanoi lopullisesti naks ja poks, ryhtyi kellarin valmistumisesta hurmioitunut puoliso välittömään toimeen. Ensinnäkin meille ostettiin tänään se kauan kaivattu astianpesukone, joka välivarastoitiin tyhjään suihkupömpeliin:



Lisäksi paikallisesta levyliikkeestä (ei, Mikkelissä ei ole musiikkikauppaa) käytiin hakemassa pikaisesti suunnitellun ja palotarkastajan puhelinkonsultaatiossa asianmukaiseksi todetun uuden tiskipöydän tarpeet. Tiskipöytä nousee työtehoseuran suosittelemaan 90 senttimetrin korkeuteen, siihen tulee halkolaatikon näköiseksi integroitava astianpesukone ja koneen vierelle mahdutetaan roskiskaappi. Joka oli puoli tuntia sitten jo viittä vaille valmis:



Meidän oli tarkoitus tehdä koko keittiö kerralla ja kärvistellä siihen asti nykyisellä käsitiski-seläntappomenetelmällä. Oma invaliditeettini sekä veljen joulukuussa kolmilapsiseksi laajentuneen perheen aikaansaama realiteettiherätys kuitenkin saivat aikaan tämän: Tiskauskuviot pistetään jo nyt uusiksi, ja irrotellaan ja siirrellään noita nakaleita sitten soveltuvin osin sen varsinaisen joskus koittavan keittiöremontin alta. Selkävammaisena en voi muuta kuin kiittää tätä puolison pikaratkaisua, eikä tuleva yhden ison ja yhden pienen vauvan perhearki luultavasti lainkaan huonone siitä, että vanhempien sijasta kone hoitaa tiskit. Alkuperäiset keittiön kaapistot fiksataan ja maalataan ja siirretään sitten yläkerran keittiöön, eli niiden kanssa on vielä pärjättävä sen varsinaisen keittiöremontin ajan. Mutta jospa vauva-arki rullaa jo siinä vaiheessa sujuvasti ja selkävammatkin ovat enää muisto vain.

Puhtaus on puoli ruokaa

Olen maailman ensteks surkein kirjoittamaan retrospektiivisiä blogijuttuja. Siksi "Saunaremontti, osa kaksi" on edelleen julkaisematta, vaikka sen pitäisi käsitellä saunan purkamista, ja sen jälkeenkin on tapahtunut vaikka mitä.

Sauna tosin ei ole vielä valmis. Ylimmäinen saunanrakennusmestari aka appiukko tempaisi oman saunaprojektinsa tulille ja on siten varattu toisaalla, siellä missä tähtitaivaat kimmeltävät ja vuolukivi luo tunnelmaa. Ja me emme uskalla aloittaa rappaustyötä ilman appiukon auttavaa kättä. Projekti seisoo, mutta hätäkö tässä.

Sillä välin voinkin esitellä arvon lukijakunnalle syyn siihen, miksi aloitimme remontoinnin juuri saunasta ja kellarista yleensäkin.

Kellarissa siis oli sauna, mutta se oli aika surullisessa kunnossa eikä houkutellut peseytymään. Olohuoneen nurkkaan on Annille aikoinaan rakennettu korvaava suihkutila, jota olemme ryhtyneet suihkupömpeliksi kutsumaan. Kun muutimme, meillä oli kaksi vaihtoehtoa: Joko saimme pesukoneen huusholliin, tai oven suihkupömpeliin. Pesukoneeton elämä ei houkutellut (ja nykyisessä vauva rintamamiestalossa -tilanteessa voi vain todeta että ONNEKSI ei) ja päädyimme hippityyliin ovettomaan suihkuun. Naapurit voinevat silloin tällöin ihastella viuhahteluamme, vaikka pyrimme säädyllisyyteen sälekaihtimien suosiollisella avustuksella...

Verhot suihkun ympärillä sentään on, ja kiitos vaan pikkuveljelle joka joskus noin 10 vuotta sitten lahjoitti minulle tuon kalasuihkuverhon.



Meidän olohuoneessa on siis kolme ovea: yksi keittiöstä, yksi nurkkakamarista ja yksi käytävästä. Käytävän ovi on uhrattu suihkupömpelin oveksi ja samalla lohkaistu osa olohuoneesta pömpelin alle. Pömpelissä on muovitapetti ja -matto, suihkuallas ja sen ympärillä tuplavarmistuksena kauttaaltaan kaksi suihkuverhoa, pesukoneliitäntä ja siten myös pesukone, pyykkikori ja kaksi naulakkoa. Lisäksi siellä on fasiliteetti, joka vessasta puuttuu - siis pistorasia, ja siten hiustenkuivaaja. Kuka sitä peiliä föönatessa tarvitsee... Uusimpana tulokkaana pömpelin sisustuksessa on kuvan alareunassa näkyvä sininen vaippaämpäri, joka vie loputkin pömpelin minimalistisesta lattiapinta-alasta.

Lievä shokki oli se, kun tajusimme että omituinen jälkikäteen vedetty putki, joka kulkee kellarissa puuliiterin kautta pannuhuoneeseen ja päätyy pannuhuoneen lattiakaivon äärelle, onkin itse asiassa suihkupömpelin viemäri. Tähän ei-ehkä-ihan-kaikkien-taiteen-sääntöjen-ja-rakennusmääräysten-mukaiseen laitokseen on sittemmin turtunut, mutta joka kerta putkenpätkän nähdessään tulee mieleen, että ehkä se saunaremppa olisi hyvä saada pikimmiten valmiiksi, ja kellarin pyykkitupakin, sinne kun siirtyvät sitten sekä suihku että pesukone.

Päivittän silmille hyppivä syy suihkupömpelin poistamiseksi keskuudestamme on sitten tässä:



Tuo on siis pömpeli olohuoneesta käsin nähtynä. Kuten huomaamme, se varastaa leijonanosan valoisasta ja lähtökohtaisesti kehityskelpoisesta olohuoneesta, jonka soisi olevan alkuperäisessä olohuonekäytössään. Lisäksi tuo sanoinkuvaamattoman ihanasti mäntykuvioitu kovalevy seinämateriaalina on sitä luokkaa, että se särkisi silmiä jo yksinään, saati sitten yhdistettynä olohuoneen 70-lukulaiseen karvatapettiin ja styrox-kattoon. Olen vakuuttunut siitä, että 70-luvulla vesijohtoveteen lisättiin jotain, mikä hämärsi kollektiivisesti ihmisten tyylitajun.

Mutta näillä mennään, toivottavasti ei enää ihan hirveän kauan. Pömpeli tosin ei varmaankaan purkaudu ennen olohuoneremonttia, ja sitä ennen on hoidettava noin viisitoista kiireellisempää kohdetta. Ehkä tuosta mäntykuviosta oppii joskus jopa pitämään...