Hankoon

Olemme viettäneet tänä kesänä kolme supertehokasta remonttiviikonloppua. Supertehokkaiksi ne on tehnyt se, että lapset ovat olleet ko. viikonloppujen ajan isovanhempiensa hellässä huomassa. Lämmin kiitos isovanhemmille (ja kaino toive siitä, että jos yksi viikonloppu vielä jompaan kumpaan mummolaan elokuun loppupuolella...).

Ensimmäinen viikonloppu toukokuussa meni alapihaa myllätessä. Kaksi muuta ovat sujuneet ikuisuusprojektilta tuntuvan talon ulkomaalausprojektin viimeistelyssä. Minä kitisin sen keskimmäisen viikonlopun sitä, että tämä homma sujuisi paljon letkeämmin jos olisi radio. Viime viikonloppuna puoliso osti minulle radion.

Radio on Sangeanin malli WR12 ja se on ihana. Siinä on jykevä ääni, sellainen josta olisi hyvä kuunnella iltaisin merisäätä valtakunnassa kaikki hyvin -tunnelmissa. Se painaa todella paljon, mikä on harvinaista nykyisten heppoisien muovista kasattujen pienelektroniikkarempuloiden maailmassa. Ja se on niin kaunis.

(Meillä oli Joensuusta Romuritarilta ostettu tsekkoslovakialainen vanha radio, mutta se meni rikki. Siitä ei myöskään kuulunut kuin yksi kanava kunnolla, joten en ole vaivautunut viemään sitä edes korjattavaksi. Nyt on retroradio, josta kuuluu monta kanavaa. Aion pidättäytyä tässä kohtaa modernissa teknologiassa. Kohta meillä on varmaan laminaattia ja lasikuitutapettia yltympäriinsä.)

No, jo kaksi intensiivistä aamusta puolilleöin -viikonloppua vaatinut urakka tosiaan sujui paljon letkeämmin radion tahdissa. Suomipop soittaa aika paljon Leevi and the Leavingsia, huomasimme. Lisäksi tuli päivitettyä kesän 2014 musiikkitrendit. Aika paljon soi se Arttu Wiskarin Avaimet käteen -kauhistus - ihan käypää terapiaa henkilöille, joille uusi talopaketti näyttäytyy toisinaan varsin houkuttelevana skenaariona. Ja sitten soittavat runsain mitoin myös sitä Vadelmavenepakolaiskappaletta, tätä näin:



Panun serkku se sitten kommentoi Facebookissa, että savolaisnäkökulmastahan tuo teos sopii meidän tämänhetkiseen remonttiprojektiin numero yksi suorastaan loistavasti. Ihan ihmetytti, ettei sitä itse keksitty.

Kun nimittäin toista viikonloppua hankoo ja hankoo maaleja irti ikkunanpokista ja verannan ikkunoiden sisarpaneelista tehdyistä alkuperäisistä listoista, tietää hanganneensa. Iljettävää, venyvää, käryävää muovimaalia. Yäk.

Minä en osaa olla niin tarkka kuumailmapuhaltimen kanssa, että saisin nämä mahtavat ajalliset kerrostumat säilymään - tömäkkä muovimaalikerros on saatava irti ja saman pesuveden mukana lentävät sitten nämä varhaisemmatkin, perin mielenkiintoiset sävyt. Talo ei ole seinien kuorinnan perusteella ollut koskaan muu kuin keltainen, joten kokonaisuus on ollut varmasti melko säpäkkä näky tällä sanoisinko neonturkoosilla sävyllä maalatuilla ikkunatehosteilla!

Kuten taisin jo aiemmin mainita, meillä oli joskus kaunis ajatus siitä, että ikkunoiden vuorilaudat säästettäisiin, kuorittaisiin maalista ja maalattaisiin uudelleen. No, ei se purkaminen meiltä sitten onnistunut aikataulullisesti mitenkään ja maalaripojat purkivat laudat lopulta vähän ronskein ottein, joten niistä ei juuri jäänyt jälkipolville säilyteltävää.

Jälkikäteen ajatellen uudesta tavarasta vuorilautojen tekeminen on tässä konkurssissa ihan helpottavaa, koska noissa maalinpoisto-uudelleenmaalaus-touhuissa menee ihan hirveästi aikaa. Nuo verannan listat kuitenkin halusin ehdottomasti säilyttää, koska niissä on ihan oma ulkonäöllinen juttunsa eikä pelkästään satasta höylälautaa lyöty jiiriin akkunan ympärille.

Mutta kyllä niiden verannan listojenkin kanssa sai töitä tehdä. Ja lisäksi ovat karmit, nekin paksun muovitöhkän peitossa. Karmeista olen nyt tässä vaiheessa ottanut maalin pois vain siltä sivulta, joka näkyy ulospäin eli seinän ja ikkunanpokan väliseltä alueelta:

Kas näin. Tömäkkä turkoosi täälläkin, mutta myös punaruskean sävy: 

Myös ikkunoiden rimat, jotka nostavat karmin samalle tasolle paneloinnin kanssa, vaihdettiin uusiin koska niitä ei saanut ehjinä irti. Ja kun ensin olin hangannut sen vanhan maalin irti, seuraavaksi tuli Vadelmavenekappale taas ajankohtaiseksi - hankoon ja hankoon puolukanpunaista pellavaöljymaalia ranneohennuksella karmiin:

Niin, se unohtui sanoa että meidän tapauksessamme tämä ikkunaprojekti edellyttää aina kaikkien ikkunoiden irroitusta, koska isoissa ruuduissa ei ole ollenkaan saranoita ja ulkopokat ovat kiinni ruuveilla. Avoimien ovien viikonloput, siis:

Karmien maalinpoistossa käytin pelkkää fyysistä voimaa ja terävää skrabaa. Maali lähti niin ihan hyvin. Kuumailmapuhaltimella en uskaltanut sohia tuonne pölyisiin karmin ja seinän rakoihin, Speedheaterilla on minusta kamalan hidasta tehdä töitä ja maalinpoistoaineen kanssa pusaaminen oli myös työlästä ja kuumuudessa mahdotonta, kun olisi pitänyt vetää paksut suojavarusteet ylle. Voimaa ja skrabaa -menetelmän miinuksena tosin se, että tikkailta käsin minulla loppui välillä fysiikka kesken, kun olisi pitänyt yhtä aikaa keikkua tikapuiden nokassa ja painaa koko kehon voimalla skrabaa karmia vasten siistin jäljen aikaansaamiseksi.

Silloin apuun tuli suuremmalla massalla varustettu toveri remontin tuoksinnassa:

Ai niin joo ja tuleville sukupolville tiedoksi, että puoliso korjasi samassa rytäkässä myös lahonneen olohuoneen pikkuikkunan karmin. Lopputuloksesta en muistanut ottaa kuvaa, mutta siihen on siis suoritettu pienimuotoinen puukorjaus heinäkuussa 2014. Karmin nurkkaan oli jostain syystä valunut vettä ja nurkka oli lahonnut, ihan ei nyt saatu kiinni että mistä moinen vaurio kun kaikki muut talon karmit ovat olleet ihan ehjiä. Tuokin paikka toki huomattiin kesällä 2012 silloin kun ikkunanpokat olivat vuorotellen remontissa Rantasalmella, mutta arvatkaa muistettiinko sitä enää kun kunnostetut ikkunanpokat oli laitettu paikalleen. No, nyt ei ole enää laho sekään karmi. Feinillä lahot pois ja uutta puuta tilalle.

Sinänsä tämä koko ikkunaoperaatio ei vaikuta kovinkaan suuritöiseltä ainakaan pinta-alojen puolesta - maalataan karmista näkyviin jäävä kapea osa tehostevärillä ja kiinnitetään uudesta, valmiiksi maalatusta tavarasta uudet vuorilaudat ikkunoihin.

Kun sen sitten tekee työvaihe työvaiheelta alkaen verannan ja sen ulko-oven listojen ja lautojen maalinpoistosta ja uudelleenmaalaamisesta homesuojakäsittelyineen (arvatkaa unohdinko taas vaihteeksi oksalakan...), ikkunoiden irrottamisesta, tikkaiden nokasta käsin rimojen irrottamisesta, karmien maalinpoistosta, rimojen mittaamisesta, sahaamisesta ja uudelleennaulaamisesta, karmien ja rimojen maalaamisesta, ikkunoiden pesemisestä ja takaisin paikoilleen asettamisesta, parin viikon odottelusta pellavaöljymaalin kuivumisen takia ja päätyen ikunoiden irrottamiseen taas kertaalleen uudelleen maalausta varten ja niiden kiinnittämiseen takaisin odottamaan punaisen maalin kuivumista niin, ettei vuorilautojen asetteluussa tuhriudu koko tienoo punamaaliin, on vähän sellainen olo että vaikka minä miten hankoon ja hankoon niin valmista ei tule koskaan. Että pitäisikö soutaa pakoon.

Ja vähän pienesti olen ehkä alkanut ymmärtää, miksi markkinamies keksi kiireiselle nykyihmiselle vesiohenteiset maalit ja muut alkydihässäkät, joiden kuivumisaika mitataan tunneissa. En toki niitä omiin seiniini lätkisi, mutta sanottakoon vaikka niin, että ymmärrän ehkä, mistä lähtökohdasta noita pintakäsittelytuotteita on ryhdytty kehittelemään...

Vähän masentaa sekin, että vaikka ne lapset saisi vielä torpattua yhdeksi viikonlopuksi mummolaan, niin ei me tätä projektia varmaan vielä tänä kesänä saada valmiiksi. Meillä on nimittäin kolme ikkunaa, joihin ei pääse käsiksi tikapuilla ja joita varten pitää rakentaa telineet. Yksi on vintin ison huoneen ikkuna, toinen vintin portaiden pikkuikkuna ja kolmas tässä kuvassa takimmaisena näkyvä, autotallin oven päällä oleva olohuoneen ikkuna. Noille ei ole vielä tehty yhtikäs mitään ja niiden valmiiksi saattaminen edellyttäisi ties ainakin neljättä jos ei viidettä lapsivapaata viikonloppua. Hohhoijaa. Muualta paitsi vuokralaisen oven ympäriltä puuttuu lisäksi vielä ne vuorilaudat, ja vuokralaisen oven yläpuoleltakin kapea pikkuikkuna - paikalla on tällä haavaa esteettinen filmivaneri, koska kuvittelen pystyväni kunnostamaan ikkunan ennen pakkasten tuloa. Vuorilautojen sahaus jiiriin on luku sinänsä, kun sahuri vaatii itseltään millintarkkaa jälkeä, ja kääntöpöytäsahasta hajosi vielä ohjuri pahimmoilleen, onneksi siihen saa tilaamalla varaosia. Nopeaa valmistumista ei edesauta myöskään se, että ikkunoihin on askarreltava laudasta ja kahtia sahatusta paneelista vielä tippalista alalaitaan. Ne laudat ja puolikkaat paneelit ovat sentään jo valmiina ja odottavat toista maalauskertaa. Niistäkin unohdin oksalakan. Greit.

Tämän maratonpostauksen kauniiksi lopuksi lienee paikallaan esitellä, miksi minä näin kamalasti hankoon ja hankoon. Tässä keskeneräistä verantaa:

Noiden punaisten ympärille vielä siis valkoiset vuorilaudat tai tässä tapauksessa tosiaan koristelistat, niin a vot. Näyttää minun silmääni tosi nätiltä ja raikkaalta, vaalean keltaisen seinän ja valkoisten nurkkalautojen yhdistelmä olisi vähän lätky mutta punainen raikastaa todella paljon. Väriyhdistelmä ei ole minun keksimäni, talossa on ollut tosiaan jossain vaiheessa nuo karmien näkyvät osat punaruskeita, ja tämä kokonaisuus ulko-ovien ja katon väritystä myöten esitellään myös Kotini kauniiksi maalaten -kirjasessa, tässä kuva viime kesäisestä postauksesta:

Tämän talon ulkoisia kauneusarvoja aivan uuteen sfääriin kohottavan nysväyksen lisäksi meillä olisi esiteltävänä lahon ulkoseinän korjaus betonirappusten vierestä sekä uudelleenrakennettu parveke. Jos jaksan iltaisin valvoa, niistä pitäisi seurata raporttia jollakin aikajänteellä. 

Joskus sentään lykästää

Yksi suosikkiblogeistani perinneremontointisaralla on Ekholmin savustamon blogi. Kuten tuossa linkittämäni jutun otsikossa oivallisesti kerrotaan, kovin usein tämä perinnehinkkaus ja nyhertäminen on nimenomaan sitä ooh ja plääh -osastoa. Ammattimiehet mutisevat voi herranjestasta kun kuulevat asiakkaan toiveet ja tarpeet, mistään ei löydy mitään uutta mikä olisi yhtä aikaa toimivaa ja kaunista, vanhojen osien metsästäminen vaatisi infernaalisesti aikaa ja vaivaa.

Siksi on ihan uskomattoman ihanaa ja huojentavaa, kun joskus sentään joku yksittäinen asia ratkeaa yksinkertaisella kliks kliks -systeemillä. Minä olen toistaiseksi ratkaissut useammankin ongelman kliksuttelemalla itseni Antiikkiverstas Wilman nettikauppaan, joten sitä uskallan suositella muillekin.

Tällä kertaa ratkennut ongelma liittyi kellarin pyykkituvan ikkunaan. Se varsinainen ongelma näkyy oikein hyvin tässä puolentoista vuoden takaisessa kuvassa:

Tuo keskimmäinen ikkuna lenksottaa valtoimenaan, ja syykin on selvä. Pyykkitupakellarimmehan toimi, kuten valistunut lukija muistaa, aikojen alussa puuliiterinä. Ja toki sinne oli siksi nakeltu halkoja suoraan ikkunasta hankalan rappuskanto-operaation välttämiseksi. Polttopuiden nakkelusta oli ikkunan karmi ottanut hitusen osumaa. Eli kovertunut tuosta keskimmäisen ikkunan alta puoliksi pois.

Karmi kunnostettiin viime kesän lopussa ystävällisen maksullisen aviomiehen eli tuttavallisemmin Harry-sedän suosiollisella avustuksella. Meillä oli joitakin sellaisia hommia, joita emme mitenkään ehtineet tehdä itse ja joiden jättäminen ensi vuoteen oli minulle ylitsepääsemätöntä. Ei enää yhtään talvea, jolloin kaivelisin polttopuita puukinoksesta tai rullaisin räsymattoa kellarin ikkunan väliin tiivisteeksi pakkasta vastaan, ei ei eieiei. Harry-setä tuli ja rakensi meidän Viljan kanssa puuvajan ja korjasi karmin. Kannattava sijoitus sekin.

Karmi tosin päätettiin kunnostaa niin, että pyykkituvan alkuperäinen puuvajakäyttö ei täysin hautautuisi historiaan. Niinpä siitä oikaistiin ja paikattiin vain se osa, joka oli välttämätön kunnostaa ikkunan tiivistämiseksi.

Kuvat ovat taas näitä ihan kamalia, pahoittelen.

No tuosta nyt ei saanut mitään käsitystä mistään. Mutta siis tuo alla olevassa kuvassa ruskealla näyvä on uutta karmin osaa, ja tuo etualalla oleva taas sitä vanhaa, jossa näkyy vuosikymmenten kuluma.

Tämä perinnehippeily oli minusta hauskaa siihen asti, kunnes koitti syksy ja viileämmät kelit. Silloin kävin epäortodoksisesti tiivistämässä pyykkituvan ikkunat tuollaisella perus-ikkunantiivistysnauhalla ja huomasin, että eihän tuo perhanan keskimmäinen ikkuna mene ollenkaan kiinni. Ei mene, koska ikkunan salvan kohdalla on tyhjää siinä, missä pitäisi olla salvan vastakappale eli se koukku, mihin salpa käännetään kiinni:

Höh.

Edit: Lisään vielä kuvan selvyyden vuoksi. Tämä on surkeistakin surkein laadultaan, mutta tästä käy tosiaan hyvin ilmi se, että tuo ikkunan kahva on ikään kuin kokonaan tyhjän päällä.

Minä yritin keksiä ties mitä epämääräisiä "lyödään joku naula karmiin" -systeemejä. Puoliso totesi, että ei todellakaan lyödä mitään nauloja yhtään mihinkään tai tehdä muitakaan puolivillaisia sätöstyksiä, hän miettii asiaa. Kylmä ilma ujelsi ikkunan raosta ties kuinka monta viikkoa, kunnes tänään mietintämyssy poistui puolison päästä ja hän ilmoitti tuttuun tyyliinsä, teknis-tieteellisesti asiaa selostaen ja kynän ja paperin avulla havainnollistaen, millainen ratkaisu karmiongelmaan tulisi.

Selitys oli tällä kertaa niin kansantajuinen, että ymmärsin oitis, mistä on kyse. Ja ymmärsin myös onneksi sen, että jos klikkaisin itseni Antiikkiverstas Wilman nettikauppaan, saattaisi ratkaisu saapua ylihuomenna Matkahuoltoon.

Ja niin kävi. Se ratkaisu ovat siis tällaiset ikkunasalvat, joita varmasti moni on nähnyt rintamamiestaloissa, minä ainakin olen:

Tällainen salpa tulee siis ison keski-ikkunan molemmille puolille. Sen saa kiinni pystykarmiin ja sen avulla ikkunan pystyy kiilaamaan kiinni, vaikka karmin alaosasta pokan alta puuttuukin puutavaraa.

Ja tällaiset puolittaiset salvat tulevat sitten pitämään reunimmaisia ikkunoita kiinni, myös karmiin kiinnitettyinä.

Nämä nippelit maksoivat muutaman euron kappale, ehkä niitä olisi jostain saanut halvemmallakin mutta en ehdi enkä jaksa lähteä nyt etsimään. Ylihuomenna ne ovat luultavasti Matkahuollossa ja viimeistään viikonloppuna asentuvat ikkunaan. On uskomattoman huojentavaa, kun asiat joskus ratkeavat yksinkertaisesti ja vieläpä suorastaan näppärästi ja ajanmukaisesti. 

Talvi saa todellakin tulla, kohta ei enää puhuri pääse pyykkitupaan. Tänään mönjäsin vielä viimeisen mönjättävistä puutarhatuoleista odottamaan kesää.

Ikkuna-ahistus

Jos minä olisin sinä, hyvä lukija, niin klikkaisin tästä tämän postauksen taustamusiikiksi Kaksi vanhaa tukkijätkää -kappaleen. Tunnelmaltaan se sopii tämän vuodatuksen soundtrackiksi kuin nyrkki silmään.



Kerrottakoon ensin taustaksi, että tunnepitoisen suhtautumisen ikkunoihin olen perinyt suoraan mummoltani, jonka kanssa vietin lapsena paljon enemmän aikaa kuin omien vanhempieni. Kuulen vieläkin korvissani mummon "liian isot ikkunat vaihettu  pieneen mökkiin, jo on ruman näköstä" -tuomion. Mummon ikkuna-arviot ovat varmasti ensimmäistä kertaa jääneet mieleeni 80-luvulla, jolloin ne uudet, vaihdetut ikkunat olivat niitä yksiruutuisia, kapealla tuuletusikkunalla ja ritilällä varustettuja malleja. Joiden sopivuus varsinkin pieniin mökkeihin on kiistatta kyseenalainen tänäkin päivänä.

Opin siis jo lapsena, että ikkunoilla on väliä. Opin tarkkailemaan ikkunoiden nyansseja ja niiden hallitsevaa asemaa koko rakennuksen ulkonäössä. Opin, että ikkunoita ei noin vain pidä mennä sorkkimaan ja opin senkin, että asioilla kuten oikea puitejako ja mittasuhteet on hyvin paljon merkitystä.

Lienee tarpeen myös mainita, että kuusi luokkaa kansakoulua käynyt mummoni oli ammatiltaan sairaala-apulainen. Siis tuberkuloosiparantolan siivooja. Siltä arkkitehtooniselta geeeniperimäpohjalta tässä ponnistetaan.

Olen viime päivät viettänyt jopa omasta mielestäni ylireagoimisen puolelle heilahtaneen ikkuna-ahistuksen kourissa. Kaikki alkoi siitä, kun naapurin Ville tuli tässä iltana muutamana lainaamaan meiltä suodatinpussia ja kertoi ohimennen jutelleensa naapurin vanhan rouvan pojan kanssa. Poika oli kertonut, että rouvan talossa ikkunat ovat niin huonossa kunnossa että ne on päätetty vaihtaa uusiin.

Maailma ei ole enää sen jälkeen ollut entisensä.

Naapuritalo on kattoa lukuunottamatta alkuperäiskuntoinen. Siinä on viehättävät, sirot ja kapeat ikkunanpuitteet ja kiistatta vähän huonossa maalissa olevat pokat. Ja ikkunat, jotka ovat Hyvin Erikoiset: Naapurin nyt jo edesmennyt herra on tehnyt ikkunat itse siinä missä talonkin. Ja ne ovat kolmilasiset, mikä on perin harvinaista kun kyse on 50-lukulaisista alkuperäisikkunoista.

Minä olen jutellut ikkunoista ja niiden tekemisestä naapurin vanhan rouvan kanssa monia kertoja. Siitä, että hänen miehensä teki ne itse, ja että niistä tuli kolmelasiset vaikka se ei ollutkaan vielä silloin tapana. Siitäkin, että ikkunat pitäisi ehkä maalata. En koskaan oppinut tuntemaan naapurin herraa, koska hän ennätti kuolla vähän ennen kuin me muutimme Mikkeliin. Ikkunoiden - ja vanhan rouvan tarinoiden - kautta olen kuitenkin piirtänyt hänestä mielessäni kuvan.

Ja nyt ne ikkunat sitten vaihdetaan. Joihinkin tiiveihin tai pihloihin, jotka ovat tehty paskasta puutavarasta sarjatuotantona, maalattu jollain tehdastököttimaaleilla, luultavasti niihin lätkäissään vielä jotkut nurkista somasti viistotut smyygilaudat päälle. 20 vuoden päästä ne ovat entiset, ja sitten ne vaihdetaan uuteen. 20 vuoden päästä ne vanhat ikkunat olisivat 80 vuotta vanhat ja jatkaisivat elämäänsä eteenpäin - siis jos ne nyt kunnostettaisiin.

Mutta niitä ei kunnosteta. Ne on päätetty uusia.

Kyseenalaisen kylähullun maineen uhallakin soitin naapurin rouvan pojalle. Koska päätös oli jo tehty, uskaltauduin kysymään, saisinko vanhat ikkunat sitten kun ne vaihdetaan. Kuulemma saisin. Epäilen, että ikkunafirma ei kuitenkaan ole suosiollinen sille, että vanhat ikkunat purettaisiin niin että karmit säästyisivät. Ja mitä tekee karmittomilla ikkunanpokilla, ei mitään. Mikä ylipäänsä on niiden ikkunoiden arvo irrotettuna omasta talostaan, eipä kai kummoisempi.

Olen ärtynyt - koska joudun vastedes katselemaan jotain hirviöikkunoita kamalilla leveillä smyygilaudoilla joka kerta kun kodistani ulos astun. Olen surullinen - koska minusta tuntuu pahalta, että niiden ikkunoiden arvoa eivät näe ihmiset, joilla kuitenkin on ollut joku side myös niiden tekijään, ei pelkästään itse ikkunoihin. Olen jotenkin lamaannuksissani - koska tuntuu niin hölmöltä ja turhalta tämä kaikki oma vaahtoaminen rakennusperinnöstä ja sen arvostamisesta, kun koko muu maailma vaihtaa surutta ikkunoita, ovia, kattoja ja ulkovuorauksia uusiin, vaikka vanhat olisivat kauniimpia, laadukkaampia ja niihin taloihin paljon, paljon paremmin sopivia kuin uudet.

Eräs toveri rintamamiestalofoorumilla, hän, jonka talon ylijäämäpurua on meidän vintin superloninpalasista tyhjennetyissä purukoteloissa, kehotti suhtautumaan asiaan kapitalistis-positiivisesti: mitä vähemmän alkuperäisiä ikkunoita paikkakunnalla on jäljellä, sen arvokkaampia ovat omat alkuperäiset ikkunani. Minä todella toivon, että asia on näin ja 20 vuoden päästä niitä paskoja tiivejä ja pihloja kärrätään kiroillen kaatopaikalle. Niin tulee käymään, koska ei niitä ole tehty kestämään kuin se 20 vuotta, jos sitäkään.

En lopulta edes tiedä, miksi tämä asia on niin kovasti minua koskettanut. Ehkä siksi, että ne uudet ikkunat vaan ovat todella rumia, tökerön ja viimeistelemättömän ja rintamamiestaloihin aina ja joka tapauksessa liian raskaan näköisiä, olivat ne sitten samalla tai eri puitejaolla tehtyjä kuin alkuperäiset. Ehkä siksi, että minua ahdistaa se, mikseivät ihmiset näe että näissä uusimishommissa tuhoutuu jotain sellaista, jota on enää hyvin vähän jäljellä. Ehkä siksi, että ylipäänsä tämä pois heittämisen ja vanhan uudella korvaamisen kulttuuri on ahdistavaa. Ehkä siksi, että minua korpeaa ihan suunnattomasti se, että ikkunafirmat myyvät kymmenillä tuhansilla euroilla tavaraa, joka ei laadullisesti vastaa edes murto-osaa hinnasta. Ehkä siksi, että kaikki kuitenkin uskovat niitä ikkunafirmoja kun ne keisarin uusien vaatteiden tavoin vannovat, että uusissa ikkunoissa piilee onni ja autuus. Uskoisivat edes Tekniikan maailman rakennusmaailmaa, joka toteaa tässä ikkunavertailulyhennelmässäkin, että markkinoilla on edelleen paljon luvattoman huonolaatuisia ikkunoita.

Siteeraanpa vielä Ikkunakirjan kirjoittaneita Juulia Mikkolaa ja Netta Böökiä:

"Ikkunoiden uusimista suositellaan edelleen yksinomaan iän perusteella, koska ajatellaan, että vanha on huonompi kuin uusi. Ikkunoiden korkeaa ikää ei kuitenkaan tulisi pitää perusteena vaihtamiselle vaan päinvastoin säilyttämiselle: mitä vanhemmasta ikkunasta on kyse, sitä suuremmalla syyllä se tulee säilyttää. Vanhojen ikkunoiden hyvästä laadusta on todisteena kolmatta sataa vuotta vanhoja puuikkunoita, jotka ovat edelleen käytössä. Monilla vain kymmenen vuotta vanhoilla ikkunoilla on elinikää jäljellä vain toiset kymmenen vuotta." 

Minulle on tullut tästä ikkuna-asiasta jotenkin sellainen maailmastavetäytymisolo. Että en halua enää kirjoittaa rintamamiestalofoorumille ja paasata perinnerakentamisen puolesta, enkä halua enää edes kirjoittaa tätä blogia ja mainostaa täällä niitä samoja asioita. Mitä väliä, kun peli on jo kuitenkin menetetty. Kaikki vanha tuhotaan surutta, mistään mitään piittaamatta. Linnoittaudun siis kotiini, tänne omaan jälleenrakennuskauden mausoleumiini, silittelemään kauniita, sopusuhtaisia, arvokkaita ja hienosti kunnostettuja ikkunanpokiani ja ajattelemaan synkeitä ajatuksia ympäröivästä maailmasta.

Plääh.

Katoavaa kansanperinnettä

Paperoin tuossa iltana muutamana tyttären kanssa ikkunoita. Tytär raahasi mukanaan jakkaraa ja hoki "Iija jaittaa ikkunat, Iija jaittaa ikkunat", eli Vilja laittaa ikkunat. Mietin, että hän lienee niitä harvoja kaksivuotiaita Suomenmaassa, joiden lapsuusmuistoihin moinen katoava kansanperinne kuuluu.

Minulle tulee ikkunaliimapaperirullista mieleen mummo. Mummon kesämökin piironginlaatikossa oli aina tuota omituista tavaraa, joka oli niin kuin teippiä mutta ei kuitenkaan, ja haisi omituiselle. Meidän ikkunaliimapaperi on ostettu Rakennusperinteen ystävien verkkopuodista ja se haisee samalla tavalla omituiselle kuin mummolan liimapaperi 80-luvun alkuhämärissä.

Minulla ei ole tietenkään kuvia itse operaatiosta, kukapa niitä olisi napsinut kun itse yritin olla sotkeutumatta märkiin paperiliuskoihin ja samalla estää esikoista kippaamasta nurin paperinliotusvesiastiaa. Tässä kuitenkin liimapaperointiin tarvittava työkaluarsenaali:

Minä teen niin, että leikkaan ensin sopivan mittaisen pätkän paperia ja vedän sen sitten vesiastiassa peukalon ja etusormen välistä koko mitaltaan. Jotenkin tuntuu, että sillä tavalla liima "aktivoituu" paremmin kuin pelkästään vedessä liottamalla, mutta operaatio on riittävän nopea ettei paperi vety liikaa. Sitten yritän liu'uttaa paperin paikoilleen, ja yleensä johonkin jää ruttu. Suurin osa papereista peittyy verhojen taakse eikä niitä muutenkaan kukaan älyä kytätä, joten rutuista viis. Painan paperin ensin kädellä paikoilleen ja pyyhin sitten pois ylimääräisen veden. Siihen(kin) hommaan ihan ylivertainen on vauvan puklurätti eli hienosti harso. Se on sopivan karkea mutta pehmeä ja imukykyinen. Taloudessamme noin joka toinen huushollihomma suoritetaan tätä nykyä puklurätin suosiollisella avustuksella, en tajua miten tulin toimeen silloin kun en vielä tiennyt puklurättien olemassaolosta. (Loput rättiasiat hoituvat Susannan Työhuoneen mainioilla bambutiskiräteillä. Meillä on koko ajan käytössä kaksi, yksi pöytiä ja tuoleja ja yksi lattiaa varten, terveisin sormiruokailijan äiti.)

Niin joo, ja kuvassa on myös ikkunoiden tiivistyskapineet. Ajattelin olla ihan kunnolla hippi ja tilasin Antiikkiverstas Wilman nettikaupasta wanhan hywän ajan ruotsalaista villanyöriä ikkunoiden tiivistykseen. No, ajatuksena oli lähinnä löytää tiiviste, joka mukautuisi moderneja tiivisteitä paremmin epäsäännöllisiin vanhojen ikkunoiden rakoihin, raoista kun jotkut ovat todella mittavia ja jotkut minimaallisen pieniä. Kokeilu oli jokseenkin epäonnistunut siksi, että ihan samalla tavalla ne ahtaat ikkunat jäivät kinnaamaan kuin moderneilla tiivisteilläkin eikä edes taloutemme teräsnäppi saanut salpoja väännetyksi kiinni.

Villanyörin kiinnitin karmeihin suruttomasti nitojan niiteillä, se on kyllä parempi konsti kuin tiivisteiden teipit joista jää liima aina kiinni karmeihin. Puukko on tuossa yllä kuvassa siksi, että sillä sai vinoon iskeytyneet niitit kaivettua irti karmeista...

Tämä ei nyt varsinaisesti kuulu tähän, mutta kirjaanpa muistiin kuitenkin: Tähänastisten ikkunoiden tiivistyskokemusten perusteella sanoisin, että sitten kun joskus tulevana vuonna tuohikuussa noita ikkunoiden karmeja kunnostellaan, eli suurimman osan osalta vain maalataan, lienee parasta jyrsiä karmeihin kolot silikonitiivisteille ja sillä selvä.  

No niin, paluu paperointiin. Minä en ole vielä keksinyt sitäkään, miten nuo salpojen kohdat saisi kätevästi paperoitua. Meidän ikkunoissa noita salpoja on vain kaksi per poka, ne ovat ikkunan alaosissa ja yläosissa on pienet tapit, jotka menevät karmien koloihin. Kun salvan kohdan jätti paperoimatta alakuvan mukaisesti, tuli kuitenkin valtaosa karmin raosta paperin peittoon. Tuo ei ole kovin esteettisen näköinen viritelmä, myönnettäköön se, mutta nopea toteuttaa. Kuvassa on lastenkamarin ikkuna, vasemmanpuoleinen salpa on kapean tuuletusikkunan ja oikeanpuoleinen siis ison ruudun toinen salpa.

Ne salvattomat ja muutenkin suoraviivaiset kohdat ikkunoista näyttävät sitten tältä.

Kun sain lastenkamarin ikkunan tiivistettyä ja paperoitua, vaihdoin sinne myös verhot. Entiset olivat pitsiverhonretaleet, jotka ehkä vielä jotenkin kesäaikaan menettelivät mutta talvella näyttivät siltä kuin ikkunassa roikkuisi idealside. En ole ihan varma näistä uusistakaan, mutta kelvatkoot. Verhot ovat Marimekon Puketti-kangasta vuodelta 1972 ja palvelleet niin pitkään kuin muistan pikkuveljeni huoneessa lapsuudenkodissani. Konfiskoin ne äidiltä, jolla on varastossaan vielä punaiset samanlaiset. Ennustan, että nämä ja ne punaiset tulevat vielä olemaan kysyttyä kamaa viiden serkuksen kalustaessa opiskelijaboksejaan.

Tässä vielä se pienin serkus, huoneenhaltija paperoiduista ikkunoistaan ilahtuneena. (Hän on kyllä pääosin ihan kaikesta koko ajan näin ilahtunut, mikä on toki ihana asia.)

Mietin tuota paperihommaa tehdessäni, että ikkunoiden uusijat välttyvät tältä savotalta kun eihän uusia ikkunoita tarvitse paperoida eikä kevään tullen liotella papereita irti. Mutta toisaalta ikkunoiden paperointi on minusta ihan mukavaa puuhaa, siinä tulee konkreettisesti sellainen talvipesänrakennusolo ja tuntee olevansa vähän enemmän osa vuoden kiertoa vaikka tasalämpöisessä +21 celsiusasteessa eleleekin.

Ja toisaalta esteetikko minussa on valmis näkemään vaikka isommankin vaivan siitä hyvästä että talossa säilyvät alkuperäiset, kauniit ja sopusuhtaiset ikkunat. 

Kattoremontin kustannukset

Olemme olleet jo tovin siinä pisteessä, että kattoremontin kustannukset ovat pääpiirteissään selvillä. Laitan ne nyt muistiin tähän postaukseen jälkipolvia ja omaakin budjettiseurantaa varten. On mahdollista, että joku kuitti on tuhoutunut tai lymyilee jossain tuntemattomassa paikassa, pääosin ostoshommat kattoremontin osalta hoitaneen rakkaan puolisoni lahjakkuus kun ei varsinaisesti suuntaudu arkistointiasioihin. Aika tarkkaan pitäisi kuitenkin kaikkien aineellisten kulujen olla tässä:

• Telineet olivat käytännössä ilmaiset. Niihin piti ostaa puutavaraa vain noin 40 eurolla ja ruuveja joillakin kympeillä. Halvan hinnan selittää se, että noin puolet puutavarasta saatiin kiitokseksi edelliskesän kattotalkooavusta ja toinen puoli oli lainassa Panun enolta. 
• Vanerilevyt, joilla katto levytettiin vanhan laudoituksen päälle maksoivat noin 300 euroa. Ruuvit levytykseen noin 80 euroa. 
• Kolmiorimat maksoivat 163,40 eur. 
• Kattohuovat maksoivat kaikkinensa 1435 euroa. Huopaa jäi yli noin puolitoista rullaa, jolla saa ehkä  juuri ja juuri tehtyä ensi kesänä verannan katon. 
• Piki, bitumi eli tiivistysliima oli perin näkyisää ainetta, sitä hölvättiin katolle noin 250 eurolla. 
• Huopakattonaulat kustansivat yhteensä noin 240 euroa. Kattoon paukutettiin noin 11 400 naulaa. 
• Huopakattonaulaimen ja kompuran vuokrat olivat yhteensä aikalailla tasan 200 euroa. Vehkeet olivat vuokralla kahteen otteeseen yhteensä 11 päivän ajan. 
• Räystäslaudat, jotka uusittiin lahonneiden tilalle, ja niiden maalit (pellavaöljy, sinkkivalkoinen ja Uulan valkoinen pö-maali) maksoivat yhteensä noin 170 eur. 
• Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnan tiedoissa luki, että talossamme on punainen kolmiorimahuopakate. Koska minä olen kunniallinen kansalainen aka ääliö, menin kysymään rakennusvalvonnalta, pitääkö minun ilmoittaa heille jos ja kun joskus kenellekään kertomatta huopakaton tilalle vaihdettu harmaa aaltopeltikatto vaihdetaan takaisin alkuperäiseen. Tämä hölmöys maksoi 80 euroa. 
• Talkoolaisten tapaturmavakuutus maksoi 30 euroa. Katolla hilluvan perheenpään henki- ja tapaturmavakuutuksia ei ole erikseen jyvitetty tälle projektille.  
• Talkoolaisten matkakulujen korvaamiseen meni noin 400 eur. 
• Talkoolaisten muonituskulut ovat vielä laskematta lukuunottamatta Shellillä ja kotiinkuljetuspitsoilla tapahtuvaa ruokintaa, jonka kustannukset olivat noin 110 eur. Ruokakustannusten laskeminen on vaikeaa, koska osa ruokatavarasta on hankittu ruokapiirin kautta, osa kaupasta ja osa on ns. omaa tuotantoa. Odotamme ELY-keskukselta ohjeistusta siitä, voiko ruokakustannukset ilmoittaa jotenkin karkeasti eurosumma per talkoolainen per päivä -tyyliin. Meillä on myös epämääräinen kasa S-marketin kuitteja, joista voi ryhtyä laskemaan rivi riviltä talkoolaisten ahmimaa osuutta, mutta siihen ei hotsittaisi kyllä ryhtyä. 
• Vanhan huopakaton palasten roudaaminen kaatopaikalle ja jätesäkkirulla maksoivat noin 20 eur. Isot huovanpalaset ovat tällä hetkellä tainnuttamassa nokkospöheikköä joten ensi keväänä on luvassa vielä toinen parinkympin kaatopaikkakeikka. 
• Uusi viemärin tuuletusputken pää ja sekä katto- että tulevaan keittiöremonttiin kuuluva huippuimuri maksoivat läpivientikappaleineen noin 410 eur. 
• Edellä mainittujen kappaleiden maastoutumista yritettiin edesauttaa maalaamalla ne katon värisiksi. Maali, sävytys ja pensseli maksoivat 32,40 eur.  
• Ränni-, kattotikas-, kattosilta- ja palotikaslasku Vesivekille noin 1300 eur on vielä maksamatta. 
• Näiden lisäksi hankittiin epälukuinen joukko kaikenlaista kilkettä kuten mattoveitsiä, puukkoja, ilmastointiteippiä ja pari isoa pressua katon peittämiseen, rullamittoja (jotka sivumennen sanoen ovat todella lyhytikäistä tavaraa huopakattotalkoissa - voitte kuvitella mitä tekee piki rullamitan pinnassa kun mitta kelautuu takaisin koteloon), lakkabensiiniä pikitahrojen puhdistukseen ynnä muuta sellaista. Näihinkin upposi kaikkinensa pyöreät 150 euroa.  
• Lisättäköön tähän vielä se Rörstrandin Grön Anna -malliston lautanen, jollaisia ei enää valmisteta ja jonka paiskasin säpäleiksi puuhellan kulmaan kattoremontin lieveilmiöineen saatua yliotteen erään remonttipäivän iltana. Arvo mittaamaton. 
• Ai niin ja huopakattomiesten turvavaljaat, sponsored by naapurin Ville, eivät maksaneet mitään. Niissä oli sekä fyysinen että hengellinen suojaus. 

Yhteensä tuo pelkkä katto maksoi noin 3800 euroa ja siihen päälle nuo huippuimurit ja rännit. Minusta se on melko vähän, ja ainakin tarpeeksi vähän että pystyimme toteuttamaan kattoremontin niin kutsutusti ihan omilla rahoilla remonttilainaa sen kummemmin asialla vaivaamatta. Omaa kukkaroa rasittamaan katto jää lopulta rännien ja niiden huippuimurisysteemien lisäksi 1900 euron verran, koska tuosta 3800 eurosta saamme 50% takaisin ELY-keskukselta rakennusperinnön hoitoavustuksen muodossa. Kiitos veronmaksajat!

Kiitos kuuluu lisäksi meille kaikille tavalla tai toisella työpanoksensa urakan eteen antaneille. Pelkkään katontekoon meni noin 60 henkilötyöpäivää, suunnilleen saman verran työpäiviä tukitoimiin kuten talkoolaisten muonitukseen kaupassakäynteineen ja kotikaljantekoineen, pihan siivoukseen, tavaroiden siirtelyyn vintissä urakan alta turvaan ynnä muuhun sellaiseen. Mummo viimeisteli kattoremontin purkamalla maahan kaadetut telineet tämän viikon alussa. 

Ja tältä se nyt sitten näyttää. Joka euron väärti, sanon minä!

Kuten kuvasta näkyy, kuulumme tällä hetkellä "rakennusmuovit lepattavat ikkunoissa" -kerhoon. Murtovarkaille tiedoksi, että noiden muovien takana on kuitenkin ikkunat - ulkopokat ovat puusepällä ja muovit suojaavat karmien sisäosia syyssateilta. Toivokaamme lämmintä syyskuuta, viileämmillä keleillä yksinkertaisten, tiivistämättömien ikkunoiden kanssa elellessä on melko brittiläinen tunnelma... Kuulumme myös "syöksytorvet puuttuvat rännien päistä" -kerhoon kunnes ränniasentaja saa raivattua kalenteriinsa sen verran tilaa että saa hoidettua hommansa loppuun kun rakennustelineet häipyivät vihdoin edestä.

(Huomatkaa myös vuokralaisen ovi. Se on kunnostettu ja maalattu talvea varten. Siitä erillinen blogijuttu tuonnempana.)

Ikkunoiden kunnostuksesta

Meillä oli jo viime syksynä ikkunaremontissa ykkösvaihe, kun kunnostutimme ELY-keskuksen rakennusperinnön hoitoavustuksen turvin kellarin ikkunat. Tällöin homma hoidettiin Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen kautta. Koska työn jälki oli hyvää ja muutkin torpan ikkunat kaipasivat kunnostusta, ulkoistimme myös loput pokat samaisen, rakennusperintöyhdistyksen kautta löytyneen puusepän huomaan. Tällä kertaa vain sillä tavalla, että meistä tuli puuseppä-Jarin työnantajia.

Omakohtaista kokemusta työnantajana toimimisesta meillä ei ollut, kaikki maksulliset miehet ovat toistaiseksi laskuttaneet meitä omien firmojensa nimissä. Minun isovanhempieni kesäpaikan katto kunnostutettiin kuitenkin viime vuonna firmattomalla kirvesmiehellä ja tilan pehtoorin eli tätini miehen mukaan kuvio ei ollut mitenkään tolkuttoman hankala saati mahdoton, joten uskaltauduimme siis työnantajaksi heittäytyä. 

Tai uskaltauduimme ja uskaltauduimme. Ajalliset resurssit olivat olemattomat, rahalliset resurssit sentään budjetoidut ikkunoiden kunnostukseen, joten pakkoraossahan tässä oltiin. 

Susannan työhuoneella ollaan myös kärsitty ikkunastressistä, tosin Susanna ja Sulo osallistuvat urakkaan paljon meitä mittavammin poistamalla pokista myös maalit. Meidän puuseppämme tekee sen puolestamme, eli periaatteessa homma oli osaltamme ihan helppo. Ikkunat irti, peräkärrin kyytiin, kuskaus Rantasalmelle puuseppä-Jarin luokse, valmiit ikkunat paikoilleen. 

No, ei se ihan niin yksinkertaista ollut. Ensinnäkin meidän ikkunoiden ulkopokissa ei ole saranoita. Osa ikkunoista oli kiinni ruuveilla, osaa pitelivät paikoillaan pelkät ulkopuolelle lyödyt naulat. Ikkunat oli joskus maalattu niin, että ulkopokia ei oltu irrotettu - maali oli siis liimannut pokan tiukasti kiinni karmiin. Maalisaumat piti ensin avata puukolla, samoin kaivella ruuvit esiin maalikerrosten alta, ennen kuin ikkunat suostuivat inahtamaankaan paikoiltaan. 

Lisähaastetta operaatioon toi se, että tuo olohuoneen ikkuna, jonka parissa puoliso tässä alla olevassa kuvassa ahkeroi, sijaitsee melko monta metriä maanpinnan yläpuolella. Samoin yläkerran ison huoneen ikkuna. Piti hetki miettiä, miten ikkunat saadaan työnnettyä paikoiltaan irti eli ulospäin ilman pokan räsähtämistä tantereeseen, kun kukaan meistä tai tuttavapiiristämme ei osaa levitoida. 

Lopulta tämä olohuoneen ongelma ratkaistiin niin, että ukki roikkui olohuoneen ikkunan alla tikapuilla henkisenä tukena ja puoliso kurkotti irrotetusta tuuletusikkunan raosta ottamaan irrottamaansa ikkunaa vastaan ja pujotteli sen sitten sisäpuolelle ikkuna-aukosta. Kaksimetrisen miehen syliväli oli tarpeen.

Yläkerran iso huone on talossamme ainoa, jossa on tuuletusikkunat molemmin puolin isoa ruutua - tämä osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi, koska yläkerran ikkunan saimme irti niin että minä otin ikkunaa vastaan toisesta tuuletusikkunan aukosta ja ukki toisesta samalla kun puoliso irrotti isoa ruutua keskeltä. Ja kaikki ikkunat pääsivät ehjänä perille Rantasalmelle, sisäpokat ovat jo tulleet sieltä takaisinkin maalattuina ja ne on asennettu paikalleenkin.

Meillä näyttää nyt kuitenkin edelleen osapuilleen tältä, sillä vaikka ne sisäpokat ovatkin paikallaan, jätettiin ulkopuolelle muovit suojaamaan karmeja kunnes ulkopokatkin tulevat takaisin.

Sisäpokien kunnostus vei 25 tuntia aikaa. Se oli vähemmän kuin budjetoimme. Niissä ei tosin ollut juuri muuta kuin maalaushommaa, ulkopokissa on tehtävä jonkin verran puukorjauksiakin. Huonoimmassa kunnossa oli omenapuun puoleinen olohuoneen ikkuna, jonka karmikin on alanurkistaan laho. Etelän puolen ikkunoita pitää myös fiksata, pohjoisen puolella ulkopokatkin olivat oikeastaan vain maalia vailla. Joka tapauksessa teimme sen ratkaisun, että kaikkien lasituslistoilla listoitettujen ulkopokien alaosan lista korvataan kitillä, joka kestää paremmin myrskyjä ja myllerryksiä.

 Mutta parin viikon päästä meillä on kokonaan kunnostetut, kauniit ja kestävät ikkunanpokat niin kellarissa kuin ylä- ja alakerrassakin. Meillä on myös kokonaan kunnostamattomat ikkunoiden karmit niin kellarissa kuin ylä- ja alakerrassakin, eikä mitään käsitystä siitä, milloin niitä kukaan ehtii tai jaksaa ruveta laittelemaan.

Mutta onhan meillä remonttibudjetti, ja ainakin tähänastisen perusteella maksullisten miesten ja naisten palkkaaminen on melko kivuton operaatio vaikka ilman sitä y-tunnustakin. Verottajalla on nimittäin ilmainen, netissä toimiva palkanmaksupalvelu nimeltä palkka.fi, ja ainakin minusta se on erittäin helppo ja suorastaan miellyttävä käyttää. Työnantajavelvollisuuksia on lukuisia, mutta lopulta työntekijän palkkaaminen edellytti vain paria puhelua vakuutusyhtiöön ja melko lyhyttä perehtymistä tuohon palkka.fi -palveluun. Ensimmäinen palkka kaikkine sotu-maksuineen ja eläkkeineenkin on jo laitettu maksuun.

Yritän saada tänne vielä vähän kattavampaa valokuvapostausta noista ikkunoista muistoksi sekä itselle että jälkipolville. Varsinkin paikallisesta puutavaraliikkeestä ilmaiseksi (!) saatu A-teline ikkunankuljetuksia varten on ehdottomasti esiteltävä. 

Jaksaa jaksaa

Kattoremontti on loppusuoralla. Lappeelle tulee aina 17 vuotaa, pihan puoli on siis tosiaankin ihan valmis ja kadun puolelta puuttuu vielä 10 vuotaa ynnä tietysti ne kolmiorimakaistat. Se on kahden päivän työ, suunnilleen. Jos sunnuntaina ei kauheasti sada ja Matti-eno ehtii vielä talkooavuksi, meillä on tämän viikon lopussa kokonaan valmis katto.

Vaan onpa ollut urakka. Kahden pienen lapsen kanssa on joutunut pari kertaa toteamaan talkoomiehille että menkääpä Shellille syömään, en kykene venymään teidän ruokkimiseenne. Huopakattomies on tehnyt pitkää päivää mutta urheasti iltaisin kellarin suihkukopissa Clark Kentin lailla muuttanut olomuotoaan ja alkanut iskäksi.

Kävimme tänään tyttärien kanssa katsomassa kattoa tuolta vähän matkan päästä, seuraavalta kadulta, ja kyllä se aika hienolta näytti. Jotenkin siltä, että talon mittasuhteetkin olisivat paremmin kohdallaan, sen peltikaton kanssa katto näytti jotenkin isommalta? Mystistä, mutta näin se minulle näyttäytyy.

Minä tykkään tuosta tiilisestä piipusta, mutta se ei ole kovinkaan hyvässä kunnossa. Jos olisi nyt tämä järki päässä, se olisi kannattanut ilman muuta viime kesänä, vielä vanhan katon aikaan, niistää eli purkaa ja muurata tuo näkyvä osa uudelleen. Nyt siihen varmaan laitetaan pellit. Piipun edessä näkyy asia, josta Huopakattomies ei kertonut - siis uusi huippuimuri. Sekin on tarina sinänsä - nyt se nököttää tuossa kohdin siksi, että tuo on pihan puolen sivuvintin reuna. Varsinainen ajatus oli tempaista se tuonne piipun taakse, viemärin tuuletusputken viereen, mutta se suunnitelma hylättiin kun kuultiin millainen eristekerros tuota huippuimurin putkea pitää ympäröidä. Sellaisen tötterön koteloiminen näkymättömiin yläkerrassa olisi ollut mission impossible, joten päätimme tehdä tuollaisen karmean tyylirikon ja täräyttää imurin tuohon näkösälle. Se putki tulee nyt kulkemaan vintissä, mikä on liioittelematta noin miljoona kertaa helpompi operaatio toteutuksen kannalta.

Koska Vilpe, jonka tötteröt tuolla katolla nyt ovat, ei valmista juuri meidän huopakaton värisiä tötteröitä, tehtiin huippuimurin ja viemärin tuuletusputken kanssa kokeilu: Niiden muovipinta karhennettiin hiekkapaperilla ja ne maalattiin huopakaton värisiksi. Mene ja tiedä, miten kauan tuo ratkaisu toimii. Voinee vaatia uusintamaalausta piankin.

Sitten kun kattoremontti on valmis, voikin ryhtyä nauttimaan kesästä....

Eiku. Meillä on tällä hetkellä peräkärryssä paikallisesta puutavaraliikkeestä ilmaiseksi saatu A-teline, jonka suosiollisella avustuksella on tarkoitus maanantaina roudata talon tuplaikkunat Rantasalmelle, jossa puuseppä Jari alkaa niitä kunnostamaan. Meidän osuutemme on karmien kunnostus. Jarin viime syksynä kunnostamien kellarin ikkunoiden karmitkin ovat vielä fiksaamatta, sitä paitsi saunaan ja pyykkitupaan täytyy tehdä uusi karmin alaosa. Jari on luvannut kunnostaa myös vuokralaisen oven ja autotallin ovet. Jälkimmäisen karmi on niin laho, että se pitää tehdä kokonaan uusiksi. Jotta uusikin karmi ei lahoa, pitää autotallin edusta kaivaa auki, salaojittaa ja pinnoittaa uudelleen jollain, en vielä tiedä millä. Toinen sivuvintti on täynnä huopakattomuhjua ja vintissä säilytettävät aarteet levällään pitkin yläkertaa. Portit, pyykkitelineet ja keinu on maalattava. Orapihlaja-aidan alus on puoliksi kitkemättä ja kuorikatteella kattamatta. Entisen tonttiliittymän paikalle pitää tehdä nurmikko. Maalia pitäisi poistella vähän sieltä sun täältä, päällimmäisenä lasten sängyistä, kellariin tulevasta kaapista ja kellarin ja autotallin väliovista. Sun muuta sellaista.

Ja sitten pitäisi ehkä kerätä pihamaalta kaikki pulkat, Stigat, sukset, potkukelkat ja lumikolat varastoon. 
Ei ole ihan ehtinyt pysyä vuodenaikojen vauhdissa tässä hötäkässä.

Kellarin ikkunoiden uusi tuleminen

Remontissa vallitsee suvantovaihe. Tai ehkä jopa akanvirta - kellarin seinässä on edelleen puolen neliön reikä, rakennusvalvonta esittää kaiken maailman pöljiä vaatimuksia pyykkituvan vesieristyksestä, yläkerran ikkunat pitäisi tiivistää ja osapuilleen kaikki muukin on kesken ja vaipunut unholaan. Keskitymme työntekoon, opiskeluun, lapsen kanssa puuhasteluun ja nukkumiseen. Kaamos vallalla.

Siispä on hyvä esitellä valmiita aikaansaannoksia. Talomme vietti syys-lokakuuta vähemmän aistikkaasti appiukon vanhat saunan kattopaneelit kellarin ikkunoiden edessä. Kellarin ikkunat viettivät syys-lokakuuta Rantasalmella puusepän hellässä huomassa.



Meillä on toki pyrkimys tehdä talossa niin paljon itse kuin mahdollista. Kellarin pikkuikkunoiden kunnostus oli projekti, joka noin periaatteessa innosti minua - mutta kolmenkymmenenkahden pikkupokan fiksaaminen olisi vaatinut niin paljon aikaa, ettei sitä tässä nykyisessä todellisuudessa yksinkertaisesti ollut tarjolla. Sen lisäksi osa pokista kaipasi kipeästi muutakin kuin pelkkää maalausta ja lasituslistojen vaihtoa. Homma oli siis suotavaa toteuttaa kohtuullisen ripeästi, ei sitten-joskus-kun-on-enemmän-aikaa. Tässä kohtaa totesimme, että meillä on ELY-keskuksen myöntämä rakennusperinnön kunnostusavustus, käyttäkäämme sitä.

Pohjoisen puolen ikkunat olivat periaatteessa ihan ok kunnossa. Lievästi kärsineitä vain:



Etelän puolella kuluma oli jo vähän roisimman näköistä:



Autotallin lännen puoleinen ikkuna oli lisäksi rikki:



Muutamaa tippalistaa ja aika montaa lasituslistaa lukuunottamatta ulkopokat olivat kuitenkin aivan napakassa kunnossa, sisäpokat puolestaan kaipasivat vain uutta maalia. Loppujen lopuksi ikkunankunnostusprojekti oli sekä paljon halvempi, nopeampi että simppelimpi kuin osasimme kuvitellakaan - luulen, että ulkoistamme ensi keväänä myös asuinkerrosten ikkunoiden kunnostuksen samalle puusepälle.

Koska jälkikin oli hyvää. Tässä sama ikkuna kuin ensimmäisessä akkunakuvassa, ryhtiliikettä on tapahtunut myös pihamaan heinikon suhteen. Pokat on maalattu Uulan Oliivi-sävyn pellavaöljymaalilla, joka on ihan yksi yhteen alkuperäisen värin kanssa. Sokkeli tulee suunnitelmien mukaan kesällä 2013 saamaan saman vihreän värisävyn.



Tässä tuo autotallin kärsinyt ikkuna puukorjauksen ja uuden lasin vaihtamisen jälkeen. Korvaava lasi on poimittu Etelä-Savon rakennusperintöyhdistyksen Vanahoo Ossoo -myymälän valikoimista, ja se on luonnollisesti samanlaista vedettyä lasia kuin muutkin talon ikkunat.



Takapihaosastokin näyttää nyt edustuskelpoiselta kunnostettujen ikkunoiden sekä ryhtiliikkeen kokeneen penkereen ansiosta. Kallistus on ainakin kohdallaan, ensi kesänä tuohon vielä nurmikko ja keinu auringossa kellotteluun. (Ja kansi maalämpökaivon tarkistuskaivolle. Tytär yrittää könytä kaivoon aina kun silmä välttää.)



Ensi kesän projekti on myös kellarin ikkunoiden karmien skrabaus ja maalaus. Olen salaa elätellyt kuvitelmaa siitä, että ehtisin sen itse tehdä - noita ikkuna-aukkoja on kellarissa kaiken kaikkiaan seitsemän, joten suunnitelma ei ole aivan yltiöpäinen. Pyykkituvan ikkunaan on tosin rakennettava ainakin puolikas uusi karmi - tila on nimensä veroisesti ilmeisesti todellakin palvellut puuliiterinä niin, että karmista on viskottu halkoja sisään. Tai ainakin jotain siitä on viskottu - karmi on melko hurjassa kunnossa ja kuopalla.

Minä edustan, kuten jokainen varmaan arvaa, sitä katsantokantaa, jonka mukaan uudet ikkunat vanhoissa taloissa näyttävät yleensä masentavilta. Jos saa valita kaikkein masentavimmat uudet ikkunat vanhassa talossa, niin ne ovat ehdottomasti niitä valkoisia alumiini- tai puu-alumiini-ikkunoita tummassa sokkelissa - ne kirkuvat väärää vuosikymmentä ja esteettistä itsemurhaa satojen metrien päähän. Tässä pettämätöntä tyylitajua Suomela-lehden malliin - näin muutat 50-luvun talosi irvokkaaksi wannabe-asuntomessupytingiksi:



Kuva: www.suomela.fi

Onneksi aika moni rintamamiestalollinen on joko köyhä tai nuuka, ja monissa taloissa muuten hävitetyt vanhat ikkunat on jätetty kellarikerroksen osalta paikoilleen. Meillä kellarin ikkunoiden vaihtaminen ei tullut missään vaiheessa edes mieleen - vartin verran kestänyt kierros sokkelin ympäri puukon ja ruuvimeisselin kanssa paljastivat alkuperäiset ikkunat tosiaan niitä muutamaa tippalistaa lukuunottamatta täysin lujiksi ja lahosta vapaiksi. Ikkunat istuvat sokkeliin nätisti ja niiden energiataloutta voi parantaa sillä millä asuinkerroksen ikkunoitakin - tiivistämällä talven ajaksi.

Ja nyt ne on maalattu pellavaöljymaalilla, joten seuraava kunnostustyö sujuu vielä helpommin kuin tällä kertaa. Huoltohommia voi jatkossa tehdä tarpeen mukaan, veikkaisin nimittäin, että pohjoisen puolen ikkunat säilyvät kuosissaan paljon eteläikkunoita pidempään.