Rakennuksessa on virhe

Minulla on taas mahdoton valokuvapulma - kameran muistikortti on hukassa, ja sillä muistikortilla on mittava kokoelma linoleum-vaihtoehtoja sun muita akuutteja asioita. En voi kirjoittaa niistä, koska ei ole kuvia. Palan halusta kirjoittaa jostakin, ja selasin äsken puolihuolimattomasti kuvia kesältä. Siis siltä ajalta, kun olimme vielä rintamamiestaloa remontoiva perhe. Nythän emme remontoi, vaan olemme edelleen hyytymyksen tilassa.

Sieltä arkistojen kätköistä löytyi myös otos paikasta, jota blogissa ei ole liiemmin esitelty. Nimittäin yläpohjasta. Minulle tulee aina yläpohjaa ajatellessani mieleen se, että rintamamiestalot noudattavat ihan omaa sumeaa logiikkaansa. Meidän yläpohja kun näyttää tältä:

Asiantunteva lukija havaitsee, että puutavara on hyvässä kuosissa, nuo lievät harmaudet aluslaudoituksessa johtuvat siitä, että lautatavara on uudelleenkäytettyä valumuottia. Tarkkasilmäinen katsoja voi myös nähdä, että tuolla päätykolmiossa ei ole minkäänmoista tuuletusräppänää tai muutakaan reikää tai koloa.

Se on kuulkaa rakennusvirhe semmoinen. Ei tuuletu yläpohja niin kuin pitäisi. Jostain syystä kuitenkin tuulettuu, koska ei ole ottanut ihteensä kohta 60 vuoden ajan.

Yläpohja on minulle alleviivaava esimerkki siitä, että joskus on parempi uskoa niihin 60 vuoteen kuin mihinkään rakennusmääräyskokoelmiin tai remonttiaiheisten aikakauslehtien manauksiin. Ja että on parempi olla sörkkimättä, jos ei ole mitään vikaa. Sen kun nuo Meidän Talot ja muut saisivat taottua vanhojen talojen remontoijien kalloihin niin veikkaan, että olisi paljon vähemmän murheita tulevaisuudessa.

Mehän nyt sitten mentiin sörkkimään, kuten tuosta ensimmäisestä kuvasta näkyy. Siksi olemme miettineet, että pitäisikö tuota tuuletusta nyt parantaa ja tehdä päätyihin ne reijät. Toistaiseksi olemme tarkkailleet tilannetta eli lähettäneet kaukopartiomiehen kurkistamaan luukusta yläpohjaan silloin tällöin. Ja yläpohjassa on kaikki hyvin, länsirintamalta ei mitään uutta.

Sörkimme, jos aihetta ilmenee. 

Kattoremontin kustannukset

Olemme olleet jo tovin siinä pisteessä, että kattoremontin kustannukset ovat pääpiirteissään selvillä. Laitan ne nyt muistiin tähän postaukseen jälkipolvia ja omaakin budjettiseurantaa varten. On mahdollista, että joku kuitti on tuhoutunut tai lymyilee jossain tuntemattomassa paikassa, pääosin ostoshommat kattoremontin osalta hoitaneen rakkaan puolisoni lahjakkuus kun ei varsinaisesti suuntaudu arkistointiasioihin. Aika tarkkaan pitäisi kuitenkin kaikkien aineellisten kulujen olla tässä:

• Telineet olivat käytännössä ilmaiset. Niihin piti ostaa puutavaraa vain noin 40 eurolla ja ruuveja joillakin kympeillä. Halvan hinnan selittää se, että noin puolet puutavarasta saatiin kiitokseksi edelliskesän kattotalkooavusta ja toinen puoli oli lainassa Panun enolta. 
• Vanerilevyt, joilla katto levytettiin vanhan laudoituksen päälle maksoivat noin 300 euroa. Ruuvit levytykseen noin 80 euroa. 
• Kolmiorimat maksoivat 163,40 eur. 
• Kattohuovat maksoivat kaikkinensa 1435 euroa. Huopaa jäi yli noin puolitoista rullaa, jolla saa ehkä  juuri ja juuri tehtyä ensi kesänä verannan katon. 
• Piki, bitumi eli tiivistysliima oli perin näkyisää ainetta, sitä hölvättiin katolle noin 250 eurolla. 
• Huopakattonaulat kustansivat yhteensä noin 240 euroa. Kattoon paukutettiin noin 11 400 naulaa. 
• Huopakattonaulaimen ja kompuran vuokrat olivat yhteensä aikalailla tasan 200 euroa. Vehkeet olivat vuokralla kahteen otteeseen yhteensä 11 päivän ajan. 
• Räystäslaudat, jotka uusittiin lahonneiden tilalle, ja niiden maalit (pellavaöljy, sinkkivalkoinen ja Uulan valkoinen pö-maali) maksoivat yhteensä noin 170 eur. 
• Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnan tiedoissa luki, että talossamme on punainen kolmiorimahuopakate. Koska minä olen kunniallinen kansalainen aka ääliö, menin kysymään rakennusvalvonnalta, pitääkö minun ilmoittaa heille jos ja kun joskus kenellekään kertomatta huopakaton tilalle vaihdettu harmaa aaltopeltikatto vaihdetaan takaisin alkuperäiseen. Tämä hölmöys maksoi 80 euroa. 
• Talkoolaisten tapaturmavakuutus maksoi 30 euroa. Katolla hilluvan perheenpään henki- ja tapaturmavakuutuksia ei ole erikseen jyvitetty tälle projektille.  
• Talkoolaisten matkakulujen korvaamiseen meni noin 400 eur. 
• Talkoolaisten muonituskulut ovat vielä laskematta lukuunottamatta Shellillä ja kotiinkuljetuspitsoilla tapahtuvaa ruokintaa, jonka kustannukset olivat noin 110 eur. Ruokakustannusten laskeminen on vaikeaa, koska osa ruokatavarasta on hankittu ruokapiirin kautta, osa kaupasta ja osa on ns. omaa tuotantoa. Odotamme ELY-keskukselta ohjeistusta siitä, voiko ruokakustannukset ilmoittaa jotenkin karkeasti eurosumma per talkoolainen per päivä -tyyliin. Meillä on myös epämääräinen kasa S-marketin kuitteja, joista voi ryhtyä laskemaan rivi riviltä talkoolaisten ahmimaa osuutta, mutta siihen ei hotsittaisi kyllä ryhtyä. 
• Vanhan huopakaton palasten roudaaminen kaatopaikalle ja jätesäkkirulla maksoivat noin 20 eur. Isot huovanpalaset ovat tällä hetkellä tainnuttamassa nokkospöheikköä joten ensi keväänä on luvassa vielä toinen parinkympin kaatopaikkakeikka. 
• Uusi viemärin tuuletusputken pää ja sekä katto- että tulevaan keittiöremonttiin kuuluva huippuimuri maksoivat läpivientikappaleineen noin 410 eur. 
• Edellä mainittujen kappaleiden maastoutumista yritettiin edesauttaa maalaamalla ne katon värisiksi. Maali, sävytys ja pensseli maksoivat 32,40 eur.  
• Ränni-, kattotikas-, kattosilta- ja palotikaslasku Vesivekille noin 1300 eur on vielä maksamatta. 
• Näiden lisäksi hankittiin epälukuinen joukko kaikenlaista kilkettä kuten mattoveitsiä, puukkoja, ilmastointiteippiä ja pari isoa pressua katon peittämiseen, rullamittoja (jotka sivumennen sanoen ovat todella lyhytikäistä tavaraa huopakattotalkoissa - voitte kuvitella mitä tekee piki rullamitan pinnassa kun mitta kelautuu takaisin koteloon), lakkabensiiniä pikitahrojen puhdistukseen ynnä muuta sellaista. Näihinkin upposi kaikkinensa pyöreät 150 euroa.  
• Lisättäköön tähän vielä se Rörstrandin Grön Anna -malliston lautanen, jollaisia ei enää valmisteta ja jonka paiskasin säpäleiksi puuhellan kulmaan kattoremontin lieveilmiöineen saatua yliotteen erään remonttipäivän iltana. Arvo mittaamaton. 
• Ai niin ja huopakattomiesten turvavaljaat, sponsored by naapurin Ville, eivät maksaneet mitään. Niissä oli sekä fyysinen että hengellinen suojaus. 

Yhteensä tuo pelkkä katto maksoi noin 3800 euroa ja siihen päälle nuo huippuimurit ja rännit. Minusta se on melko vähän, ja ainakin tarpeeksi vähän että pystyimme toteuttamaan kattoremontin niin kutsutusti ihan omilla rahoilla remonttilainaa sen kummemmin asialla vaivaamatta. Omaa kukkaroa rasittamaan katto jää lopulta rännien ja niiden huippuimurisysteemien lisäksi 1900 euron verran, koska tuosta 3800 eurosta saamme 50% takaisin ELY-keskukselta rakennusperinnön hoitoavustuksen muodossa. Kiitos veronmaksajat!

Kiitos kuuluu lisäksi meille kaikille tavalla tai toisella työpanoksensa urakan eteen antaneille. Pelkkään katontekoon meni noin 60 henkilötyöpäivää, suunnilleen saman verran työpäiviä tukitoimiin kuten talkoolaisten muonitukseen kaupassakäynteineen ja kotikaljantekoineen, pihan siivoukseen, tavaroiden siirtelyyn vintissä urakan alta turvaan ynnä muuhun sellaiseen. Mummo viimeisteli kattoremontin purkamalla maahan kaadetut telineet tämän viikon alussa. 

Ja tältä se nyt sitten näyttää. Joka euron väärti, sanon minä!

Kuten kuvasta näkyy, kuulumme tällä hetkellä "rakennusmuovit lepattavat ikkunoissa" -kerhoon. Murtovarkaille tiedoksi, että noiden muovien takana on kuitenkin ikkunat - ulkopokat ovat puusepällä ja muovit suojaavat karmien sisäosia syyssateilta. Toivokaamme lämmintä syyskuuta, viileämmillä keleillä yksinkertaisten, tiivistämättömien ikkunoiden kanssa elellessä on melko brittiläinen tunnelma... Kuulumme myös "syöksytorvet puuttuvat rännien päistä" -kerhoon kunnes ränniasentaja saa raivattua kalenteriinsa sen verran tilaa että saa hoidettua hommansa loppuun kun rakennustelineet häipyivät vihdoin edestä.

(Huomatkaa myös vuokralaisen ovi. Se on kunnostettu ja maalattu talvea varten. Siitä erillinen blogijuttu tuonnempana.)

Valmis, valmiimpi, valmein

Tänään illansuussa tömähti viimeinen huopakattonaula valmiiseen huopakattoon. Fanfaareja! Tykinlaukauksia! Ilotulitus!

Jäljellä on toki vielä kaikenmoista pientä, kuten huopakattonaulaimen palautus konevuokraamoon, pihan siivousta, roskien vientiä kaatopaikalle ja metalliromun roudausta romu-ukolle, polttopuuksi kelpaavien lautojen sirkkelöintiä ynnä muuta sen semmoista. Telineet saavat olla vielä paikoillaan, koska nyt ollaan niin hövelillä tuulella että tilattiin rännit Vesivekiltä valmiiksi asennettuina. Vesivekiltä siksi, että ne myyvät maalattua alumiinia, eivät muovipinnoitettua. Ei huoltovapaina markkinoituja eli korjauskelvottomia materiaaleja meidän taloon, kiitos. Kirjoitan ränneistä vielä kokonaan oman tarinansa. Ensi torstaina ne asentuvat.

Telineitä voisi hyödyntää siihenkin, että poistaisi maalit räystäiden alta ja maalaisi ne jo valmiiksi ensi kesän maalausurakkaa varten. Katsotaan, nyt se homma olisi noilta käsin vaan helppo tehdä. Tästä kattoremonttirupeamasta viisastuneena olemme vähän niin kuin ajatelleet, että talon skrabaukseen ja maalaukseen voisi käyttää maksullista työvoimaa, mikäli siihen on ensi vuonna järkeviä taloudellisia mahdollisuuksia. Toivottavasti on.

Ihailimme iltasella kattoa naapurin Paulin kanssa. Kyllä se on nätti. Minä en ole oikein missään vaiheessa ollut sitä mieltä, että talomme olisi ulkoapäin mitenkään erityisen kaunis. Komea ja ryhdikäs se on, mutta ei mikään söpö tai nätti. Nyt olen alkanut ajatella, että jahka se saa vielä kauniin sävyisen maalin ja ikkunat ja ovet kunnostetaan ja maalataan, siitä saattaa tulla vaikka miten kaunis.

Tässä vielä ennen ja jälkeen -kuvat, ei ihan samasta kohtaa kuvattuina kun en jaksa nyt etsiä samasta vinkkelistä otettuja ennen-kuvia - mutta kyllä tuosta ajatus välittynee kuitenkin:

Jatkoa seurannee 25 vuoden päästä. Toivottavasti.

Jaksaa jaksaa

Kattoremontti on loppusuoralla. Lappeelle tulee aina 17 vuotaa, pihan puoli on siis tosiaankin ihan valmis ja kadun puolelta puuttuu vielä 10 vuotaa ynnä tietysti ne kolmiorimakaistat. Se on kahden päivän työ, suunnilleen. Jos sunnuntaina ei kauheasti sada ja Matti-eno ehtii vielä talkooavuksi, meillä on tämän viikon lopussa kokonaan valmis katto.

Vaan onpa ollut urakka. Kahden pienen lapsen kanssa on joutunut pari kertaa toteamaan talkoomiehille että menkääpä Shellille syömään, en kykene venymään teidän ruokkimiseenne. Huopakattomies on tehnyt pitkää päivää mutta urheasti iltaisin kellarin suihkukopissa Clark Kentin lailla muuttanut olomuotoaan ja alkanut iskäksi.

Kävimme tänään tyttärien kanssa katsomassa kattoa tuolta vähän matkan päästä, seuraavalta kadulta, ja kyllä se aika hienolta näytti. Jotenkin siltä, että talon mittasuhteetkin olisivat paremmin kohdallaan, sen peltikaton kanssa katto näytti jotenkin isommalta? Mystistä, mutta näin se minulle näyttäytyy.

Minä tykkään tuosta tiilisestä piipusta, mutta se ei ole kovinkaan hyvässä kunnossa. Jos olisi nyt tämä järki päässä, se olisi kannattanut ilman muuta viime kesänä, vielä vanhan katon aikaan, niistää eli purkaa ja muurata tuo näkyvä osa uudelleen. Nyt siihen varmaan laitetaan pellit. Piipun edessä näkyy asia, josta Huopakattomies ei kertonut - siis uusi huippuimuri. Sekin on tarina sinänsä - nyt se nököttää tuossa kohdin siksi, että tuo on pihan puolen sivuvintin reuna. Varsinainen ajatus oli tempaista se tuonne piipun taakse, viemärin tuuletusputken viereen, mutta se suunnitelma hylättiin kun kuultiin millainen eristekerros tuota huippuimurin putkea pitää ympäröidä. Sellaisen tötterön koteloiminen näkymättömiin yläkerrassa olisi ollut mission impossible, joten päätimme tehdä tuollaisen karmean tyylirikon ja täräyttää imurin tuohon näkösälle. Se putki tulee nyt kulkemaan vintissä, mikä on liioittelematta noin miljoona kertaa helpompi operaatio toteutuksen kannalta.

Koska Vilpe, jonka tötteröt tuolla katolla nyt ovat, ei valmista juuri meidän huopakaton värisiä tötteröitä, tehtiin huippuimurin ja viemärin tuuletusputken kanssa kokeilu: Niiden muovipinta karhennettiin hiekkapaperilla ja ne maalattiin huopakaton värisiksi. Mene ja tiedä, miten kauan tuo ratkaisu toimii. Voinee vaatia uusintamaalausta piankin.

Sitten kun kattoremontti on valmis, voikin ryhtyä nauttimaan kesästä....

Eiku. Meillä on tällä hetkellä peräkärryssä paikallisesta puutavaraliikkeestä ilmaiseksi saatu A-teline, jonka suosiollisella avustuksella on tarkoitus maanantaina roudata talon tuplaikkunat Rantasalmelle, jossa puuseppä Jari alkaa niitä kunnostamaan. Meidän osuutemme on karmien kunnostus. Jarin viime syksynä kunnostamien kellarin ikkunoiden karmitkin ovat vielä fiksaamatta, sitä paitsi saunaan ja pyykkitupaan täytyy tehdä uusi karmin alaosa. Jari on luvannut kunnostaa myös vuokralaisen oven ja autotallin ovet. Jälkimmäisen karmi on niin laho, että se pitää tehdä kokonaan uusiksi. Jotta uusikin karmi ei lahoa, pitää autotallin edusta kaivaa auki, salaojittaa ja pinnoittaa uudelleen jollain, en vielä tiedä millä. Toinen sivuvintti on täynnä huopakattomuhjua ja vintissä säilytettävät aarteet levällään pitkin yläkertaa. Portit, pyykkitelineet ja keinu on maalattava. Orapihlaja-aidan alus on puoliksi kitkemättä ja kuorikatteella kattamatta. Entisen tonttiliittymän paikalle pitää tehdä nurmikko. Maalia pitäisi poistella vähän sieltä sun täältä, päällimmäisenä lasten sängyistä, kellariin tulevasta kaapista ja kellarin ja autotallin väliovista. Sun muuta sellaista.

Ja sitten pitäisi ehkä kerätä pihamaalta kaikki pulkat, Stigat, sukset, potkukelkat ja lumikolat varastoon. 
Ei ole ihan ehtinyt pysyä vuodenaikojen vauhdissa tässä hötäkässä.

Huopakattomiehen haastattelu

Kuten lupasin, seuraavaksi teille esittäytyy Huopakattomies. Olen haastatellut häntä saadakseni blogiin jonkinlaisen tallenteen myös kattoremontista, johon en itse ole ehtinyt lainkaan ottamaan osaa saati muuten perehtymään. Ja näin siirrymmekin suoraan ensimmäiseen kysymykseen:

Laurakaisa: Hyvää päivää, Huopakattomies. Sallitteko, että haastattelen teitä blogia varten?
Huopakattomies: No ei kun haastattele pois.

Kertokaapa ensimmäiseksi, miksi juuri kolmiorimahuopakate?
Talon piirustuksissa luki niin, niin kyllä semmoinen pitää olla. Vaikka toisaalta niissä luki myös, että ulkovuori on rapattu. Se vaan tuntui hyvälle idealle. 

Oliko siitä vanhasta peltikatosta jotain mielipidettä?
Paksua, hyvää peltiä. Ei siinä ollut vielä mitään vikaa. Hyviä peitteitä puupinoille saapi niistä, ja yksi aitan kattokin on vissiin tulossa. Uusiokäyttöön ne päätyy. 

Oli susiruma se peltikatto?
No sehän on ihan. Kauneus on katsojan silmässä. Ne pellit on vissiin jossain tässä lähitienoilla prässätty ja ne pikkuisen kierti. Niissä on joku leima pohjassa, pitäisi käydä katsomassa mikä se leima on kun en muista. Mutta ne siis kiersi, koska kuntotarkastuksessa kuntotarkastaja veikkasi että talon katto ei ole ristimitassa mutta se mitä ilmeisemmin sitä on, koska Pellosniemen tehtaalla sahatut vanerilevyt käyvät melkein suoraan paikalleen. Pihan puolen lape on salmiakin mallinen sillä tavalla, että se kanittaa kymmenen milliä yläpäästään. Eli melko suora sen ajan vehkeillä tehtynä, ja miksei nykyvehkeilläkin. 

Millaista suunnittelutyötä projekti edellytti?
No ei kai sitä muuten suunniteltu kuin että aluskatteeksi laitettaisiin vaneri. Sitä vähän selviteltiin, että soveltuuko se siihen käyttöön mutta sitten kun katevalmistajan käyttöohjeissakin oli yhtenä aluskatevaihtoehtona vaneri niin se sitten. Sen piti olla ponttivaneria, mutta kun sitä ei saatu niin siellä on nyt filmivaneri, ponttaamaton. Kyllä se on niin taajaan ruuvattu kiinni että ei pitäis aiheuttaa ongelmia. Toivottavasti ei. Valmistajien asennusohjeita luin ja Museoviraston korjauskortistoa. Ja rouva kyseli rintamamiestalo.fi -foorumilta jotain nippelitietoja. Ja käytiin vakoilemassa naapurin huopakattoa. Ei oikeastaan muuta, jos ei tarveainelaskelmia lasketa suunnittelutyöhön. Melkein kaikki suunnittelu telineistä lähtien on tapahtunut paikan päällä kattoa tehdessä.

Miten tuo kattohomma on siis edennyt, vaihe vaiheelta?
Telineiden rakentaminen tietysti ensin. Sitten purkuhommaa, syöksytorvet ja rännit pois ja pellit pois ja räystäslaudat pois ja sitten varsinaisista räystäistä tai niistä kattolaudoista reunimmaiset laudat kaikki pois kun niistä osa oli pehmennyt vähäsen. Sitten poistettujen lautojen tilalle uutta puutavaraa ja sitten esimaalatut - siis itse esimaalatut, ja tein itse pohjamaalinkin - räystäslaudat paikoilleen. Sitten levytys. Sitten kolmiorimojen päitten viistäminen, kolmiorimat ostettiin siis valmiina, ja rimojen kiinnitys. Piipun listoittaminen ja läpivientien teko, yläpohjan miesluukun teko uudelleen ja piipun satulan teko uudelleen ja vanhan viemärin tuuletusputken irrottaminen. Sitten vaan huopaa paikalleen. Semmonen homma tietysti että katon leveys oli jo valmiiksi mitoitettu 70-senttiselle kermille (kun se alkuperäinenkin katto oli kolmiorimahuopakatto, toim. huom.) niin se meni melkein suoraan. Paitsi tuo meidän kermi on noin 71-senttistä niin siihen lappeen keskelle tuli yksi vähän kapeampi kaista, mutta ei sitä kukaan huomaa, se on noin 650 milliä jos ne muut oli 695. (Ei meillä milleillä pelata, saunan lauteetkin tehtiin työntömitan kanssa, toim. huom.) Eka ne räystäskaistat ja sitten aloitettiin toisesta reunasta ja mentiin piippua ja niitä läpivientejä kohti ja sitten tuli ne hitaat kohdat vastaan niin osa porukasta nysväsi niitä kuntoon ja osa lähti tulemaan sieltä toiselta reunalta vastaan. Siinä se noin pääpiirteissään.

Osaatko antaa aika-arviota, paljonko on mennyt tähän mennessä aikaa?
E. Aika-arviota meinasin just kattoa, kalenteria kaivelin. (Julkaisemme aika-arvion myöhemmin, toim. huom.)

Entäs se budjetti?
Huovat noin 1400, sitten siihen on haettu pikipyttyjä pari lisää, nauloja on mennyt kaksi laatikkoa, puutavarakauppaan on mennyt ehkä satanen, paljonkohan ne makso ne maalit, pressuja piti ostaa ja nauloja tulee menemään vielä satasella ehkä, ne on kalliita ne naulaimen naulat vaikka ne kyllä helpottaa ja nopeuttaa. Naulaimen ja kompuran vuokra on jotain 150-200 euroa, riippuen siitä kauan tuota toista lapetta naulaa. Levyistä ei oo tullu vielä laskua. Ei semmosia yllättäviä kustannuksia ole tullut, ollaan jossain karvan alle kahden tonnin kustannuksissa tällä hetkellä. 


Työvoimasta ja telinepuista ei ole tullut kustannuksia?
No polttoainekustannukset ja talkoomiesten (ja au pairin, toim. huom.) ruokinta ja virvoittaminen. 

Onko menny niinku Strömsössä?
Joo ei oo. 

No?
Puolessa välissä lapetta päätettiin, että rimakaistat päätetään räystäälle räystäskermin kanssa tasaan. Eikä niinku siihen asti oltiin tehty eli pintakermin kanssa tasaan. Eli sitten niihin pintakermiin päätettyihin asennettiin jatkot. (Nauraa.) Meinasin tippuu katolta. Se pelastautuminen meni kyllä niinku Strömsössä, sain kaiteesta kiinni. En minä tiijä onko täällä mikään menny niinku Strömsössä. Paitsi se, että Strömsössäkin vissiin sataa vettä. Tai en minä tiijä, paistaako siellä aina aurinko. 

Siis onko tullut niin sanotusti yllätyksiä?
On. Yllättävän isotöinen tai siis hidas. Yllättävän vähän päivän päätteeksi on aina näkyvää jälkeä tullu. Yllättävän pehmeeksi pehmiää se bitumi auringonpaisteessa. Ja siihen tulee yllättävän helpolla musta jälki kun pikkasenkin kengän kärki hipasee siihen. Ja valkonen jälki kun öljymaalinen käsi siihen hipasee. 


Mitenkäs se on noiden työturvallisuusasioiden laita tällä työmaalla?
Telineet on hyvät. Ja lapetikkaat. Tosin toisissa lapetikkaissa havaittiin semmonen vika, että se yläpää pyrkii nousemaan sieltä sen toisen lappeen takaa siten, että lapetikkaitten irtoaminen on mahdollista. Se ei tuottanu ongelmaa vielä sillon kun ne oli sen puretun raakalaudan päällä, sen verran oli kitkaa siinä lapetikkaan ja laudan välissä, mutta kun siinä oli sitä filmivaneria ja pressua siinä tikkaan alla niin siinä kävi niin että olin illalla viimosta kertaa laskeutumassa lapetikkaita alas niin tikkaat muuttuikin kelkaksi, joilla laskettelin lapetta alas. Onni onnettomuudessa - lapetikkaat sitten stoppasi kaiteen pystypuuhun. Ite en oo varma olinko siinä vaiheessa enää tikkaan kyydissä vaiko en, mutta loppujen lopuksi roikuin siinä tikkaitten vieressä kaiteesta kiinni pitäen. Konepajakuulolla varustettu isäukko oli talon toisella puolella eikä kuullut vienoja avunhuutojani, joten päätin itse kammeta itseni takaisin siihen sillalle. Tämän jälkeen tehtiin turvapäivityksiä eli pidennettiin niitä lapetikkaitten toiselle lappeelle yltäviä hakasia, vai mitä ne nyt on, alkuperäisestä noin 25 sentistä puoleen metriin. Sitten lisättiin vielä siltojen kaiteisiin välikaide ja lapetikkaat kiinnitettiin aina ruuvikiinnityksellä kattoon kiinni. 


Valjaita on käytetty aina kun ollaan keikuttu räystään reunalla sillä tavalla että lapetikkaat on ollut lappeeseen ruuvattuna ja valjaista on ollut remeli siihen tikkaan puolaan. Talkoovakuutus on otettu talkoolaisille ja mulla on asuntolainan suuruinen henki- ja tapaturmavakuutus.  


Toinenkin pieni lipeäminen tapahtui kyllä tänään levytyksen yhteydessä kun lappeella oli liikkumista varten kiinnitetty kolmekakkosta lautaa niin siinä sivuttain liikkuessa jalka lipesi. Sain kyllä kädellä otettua vastaan ja kiinni ja isukka oli ottamassa vastaan telineillä ja naapurin Ville tarrasi jalkaan kiinni. Tämäkin johti turvapäivitykseen siinä mielessä, että keskellä lapettakin pidin valjaita ja kiinnitys oli ylhäällä joko ruuveilla lappeessa kiinni tai harjalla toisella puolella olevissa lapetikkaissa. Vaikka eihän sitä koko ajan voinu pitää kiinni kun joutu liikkumaan niin paljon sivuttain. Summa summarum, vaarallista on ja pitää olla tarkkana. Hyvät tellingit ja valjaat on aina paikallaan. 

Onko kommentteja kahden vaippaikäisen ja kattoremontin yhdistämisestä?
Huoltojoukot on toimineet erinomaisesti. On voinut keskittyä remontoimiseen. (Piha on kyllä erittäin lapsiepäystävällinen, toim. huom.)

Lukijamme ovat myös lähettäneet kysymyksiä ja siirrymme niihin seuraavaksi:


Paljonko menee huopaa?
En minä sitä oo vielä laskenut. 27 rullaa otin, mutta en oo kattonut mitä niitä on jälellä. Pitää laskea. 

Onko korkeanpaikan kammoa?
Ei. Se häviää yllättävän nopsaan. 

Mitenkäs käy piipulle? Tuleeko joku verhous sille?
Se nyt ei oo missään priimakunnossa, pellityksellä saisi varmaan lisävuosia sille. Varsinkin nyt kun ei käytetä hirveesti tulisijoja muuten kun saunaa. Galvanoitua peltiä oon aatellu. 

Onko noin korkealla yhtä paljon itiköitä ja muita ötököitä kuin maanpinnalla?
Ei ole. En ole katolla tavannut ainuttakaan itikkaa. Kun taas maatasossa alhaalla on ihan kiusaksi asti. Mutta ylhäällä ei.

Minkälaista se itse huovan kiinni laittaminen on? Vaatiiko taitoa?

Ei kait siinä... Mitäs siinä nyt ois semmosta hankalaa. Sotkustahan se pien kanssa tuhraaminen on ja on se silleen hankalaa kun kuumalla kelillä joutuu tekemään, meinaa tärvellä sen kermin, kolhia sitä kun se on niin pehmiää. Pitää vaan olla varovainen.

Mikä on rasittavin vaihe?
Kaikki nuo läpiviennit. Niissä on niin paljo sitä nyhräämistä, isotöisiä ovat.


Mikä innostavin?
No jos taas vastaavasti saa jotain näkyvää aikaan niin se. Sillon tuntuu että homma etenee. Ja tietysti semmonen välietappi, kun tuo vaikeempi lape oli valmiina.

Katto on nyt siis pihan puolen lappeen osalta valmis ja kadun puoleltakin purettu, räystäslaudoitettu ja levytetty. Lopuksi siis klassinen kysymys: Miltä nyt tuntuu? 
Nyt tuntuu siltä, että kyllä tää saattaa tästä vielä valmistuakin.

Oodi kolmiorimahuopakatolle

Koska sääennusteet ja pihalla vallitseva todellisuus kohtaavat ainoastaan siinä, että välillä sataa ja välillä paistaa, saatiin ennakko-odotuksista poiketen tänäänkin kattoa vähän valmiimmaksi.

Ja täytyy kyllä sanoa, että on se vaan kaunis. Kau-nis.

Tuon katonpätkän näkeminen sai jossain sisuskaluissa aikaan onnentunteen: talosta tulee vielä upea. Kunhan katto on valmis.

Ja ulkovuoraus maalattu. Mutta se on sitten ensi kesän homma. Sitä seuraavana kesänä aion vakaasti hyökätä pihan kimppuun. Toistaiseksi yleisilme on onneksi enemmän työmaa- kuin puutarhamainen ja siksi tuo ihana luonnontilaisuus ei ahdista kuin hetkittäin.

Koska oma kontribuutioni kattoremontille on tänään tapahtunut, noin tunnin mittainen työmaasiivous eli vanhojen huovanriekaleiden ja muun ryönän survominen jätesäkkeihin pitkin pihaa kuleksimasta, olen päättänyt hoitaa tämän projektin raportoimisen journalistiseen tyyliin - haastattelemalla Huopakattomiestä.

Kommenttiboksiin voi jättää kysymyksiä, joita olet aina halunnut Huopakattomieheltä kysyä. Haastattelu, tai ainakin ensimmäinen niistä, suoritetaan sitten kun tuo pihan puoleinen lape on valmis ja kadun puolen vielä tekemättä.

Rain rain go away

Meillä on katolla kiinni naulattuna kolme rullaa huopaa ja talo täynnä talkoolaisia ja au paireja. Säätiedotus näytti vielä iltapäivällä huomiselle parempaa päivää kuin tämä. Kattomiehet tulivat täyden päivän tehneinä sisään, kävivät suihkussa ja ryhtyivät illalliselle. Joku meni katsomaan vielä kerran säätiedotusta. Ja katso, se sadealue olikin muuttanut kulkusuuntaansa ja porhaltaa ensi yön ja huomisen aikana juuri Mikkelin yli.

Kattomiehet söivät illallisensa, vetivät kamppeet niskaan ja lähtivät pressuttamaan kattoa.

Epistä. Epistä. Epistä.

Kattoremontti, vissiin

Voisi kuvitella, että bloggaustahti olisi ainoa remonttiblogiin liittyvä asia, jota kaksi edelleen alle puolitoistavuotiasta lasta vakavasti vaikeuttavat. Olen nyt todennut, että asia ei ole näin yksinkertainen: Ei ole aikaa kirjoittaa, ei ole aikaa valokuvata, ei aikaa siirtää jossain välissä hutaistuja kuvaotoksia koneelle - eikä myöskään aikaa ottaa selvää, mitä remontin tiimellyksessä oikein tapahtuu. Ja tämä viimeisenä mainittu vaikeus on kyllä sitä luokkaa, että se tekee remonttiblogin kirjoittamisen melko mahdottomaksi.

Kaikesta 2010-lukulaisuudesta huolimatta minä olen meillä edelleen ainoa, joka pystyy imettämään nuorimmaista, ja tästä johtuen on ollut jotenkin kuitenkin luontevampaa että puoliso hoitaa nyt niitä remonttihommia - siis niitä kaikkia - ja minä hoidan lapsia - niitä molempia. Tällä hetkellä tämä keskiaikainen työnjako on edennyt siihen pisteeseen, että puoliso levyttää isänsä sekä satunnaisten enojen ja naapureiden avulla pihan puoleista kattolapetta, minä olen tyttärien kanssa evakossa mummolassa. Kattoremontista ei siis ole luvassa edes kuvamateriaalia. En ole ehtinyt enkä jaksanut perehtyä kattoremonttiin juuri pätkän vertaa enempää, ja toisaalta se on kuulkaa ollut ihan helpotuskin. Vaikkapa kellariremontin osalta käytin ilta- ja yökaudet selvitellessäni erilaisia kellariremonttien yksityiskohtia ja muita maanalaisia filosofioita, nyt en ole juuri tikkua ristiin asian hyväksi pannut, en fyysisen työn enkä edes faktojen selvittelyn osalta. Onneksi satuin naimaan sen oikean miehen, joka totesi tässä yhtenä päivänä, ettei hän ole koskaan ennen kolmiorimahuopakattoa tehnyt mutta hyvä siitä tulee. Tätä ei ole syytä epäillä.

Jotain sentään tiedän. Meillä on juhannukseen mennessä uusi katto, kun kerran appiukko niin sanoi. Se on punainen kolmiorimahuopakatto eli palauttaa talon siltä osin alkuperäiseen asuunsa. Katon remontointia varten piti rakentaa telineet. Kadun puoleinen lape on helppo tehdä kun siinä ei ole muuta kuin se lape, ja pihan puoleinen taas vaikeampi kun siinä on lappeen lisäksi piippu, yläpohjan miesluukku ja viemärin huohotusputken pää sekä aivan uusi reikä huippuimurille, joka palvelee keittiön liesituulettajana sitten kun projekti etenee kyökkiin. Katto on jyrkkä. Minä kiipesin alkuviikosta kerran telineille kokeilumielessä, enkä meinannut uskaltaa tulla alas, ja lisäksi pidin kouristuksenomaisesti koko ajan kiinni telineiden kaiteesta. En tajua, miten kukaan uskaltaa kiivetä telineiltä katolle, enkä varsinkaan tajua, miten kukaan uskaltaa tehdä siellä jotain muuta kuin pitää jostain kouristuksenomaisesti kiinni. Toisaalta en ennen tiennyt, miten kahden alle puolitoistavuotiaan kanssa operoidaan, enkä tiedä sitä kaikilta osin edelleenkään, että sikäli taloudessamme ei ole tällä hetkellä tarjolla helppoja hommia.

Niin joo ja lähtökohdan tiedän. Kolmiorimahuopakatosta oli otettu rimat pois ja nykäisty päälle aaltopelti. Ei tuuletusrimoja, ja muutenkin huono valinta - komeaan taloon slummihökkelien kattomateriaali istui erinomaisen huonosti. Mietimme ensin konesaumapeltiä, tuota kattojen kuningasta, mutta päädyimme sitten palauttamaan alkuperäisen katon - kolmiorimahuopahan on köyhän miehen ja naisen konesaumapelti. Katto oli silmämääräisesti ja kuntotarkastuksen perusteella arvioiden melko tanakasti ryhdissään, tosin ilmeisesti ristimitoissa oli jotain häikkää. Aaltopellin ja vanhan huovan alla oli ponttaamaton laudoitus, jossa oli rakoja - siis uuden huovan alle olisi suotavaa lisätä levytys, ettei uusi huopa katolla liikkuessa murtuisi aluslaudan notkahtaessa.

Jotain kuvamateriaalia sentään, ettei jää raportoimatta koko kattohässäkkä. Tältä meillä näytti edestä kun kotoa poistuimme:

Ja tältä siis takaa. Tässä kuvassa ei näy noiden pihan puolen telineiden erikoisuus - autotallin ovihan sijaitsee penkereiden välissä ja penkereen yli menee parru, johon telineet tukeutuvat. Tämä telinemalli syntyi käytännön sanelemana - puutavara oli ilmaista, koska se on meillä joko lainassa tai peruja yhdestä toisesta kattoremontista. Telineet vaativat yhden seinäpaneelin uhraamista sikäli, että tuo vaakatasossa seinällä oleva kakkosnelonen on kiinnitetty seinään. No, paikkaillaan sitten kun talo maalataan.





Telineiden lisäksi räystäslaudat oli kotoa poistuessani maalattu - tuo räystäällä roikkuminen ei kuulemma ole niin kivaa että sitä viitsisi ihan huvikseen tehdä joten päätimme suosiolla vaihtaa räystäslaudat kokonaan uusiin, ne oli huomattavasti helpompi maalata maan tasalla ja katon valmistuessa nostella maalattuina paikoilleen.

Tänään viimeisin raportti kertoi, että eilisen ja tämän päivän uurastuksen jälkeen pihan puolelta oli purettu pellit niin katosta kuin piipustakin, samoin kuorittu vanha huopa pois ja levytetty kolme viidesosaa katosta valmiiksi. Sekä peitetty katto pressulla - kaikkien ammattiin valmistuneiden, ylioppilaiden ja kattoremontoijien iloksi huomenna tulee vissiin joku vuosisadan myrsky. Tämän kaiken jäljiltä pihamme on kuulemma siinä kunnossa, että kotiin ei ole tulemista ennen kuin se on siivottu. Huovanpätkiä, naulaisia lautoja, nauloja, ruuveja, pellin suikaleita... jep, ei paras mahdollinen leikkipaikka puolitoistavuotiaalle tohelolle.

Ehkä meillä on tosiaan uusi katto juhannukseen mennessä. Ehkä jo sitä ennen pääsemme tyttärien kanssa kotiin.

Näkökulma kattoremonttiin

Se on alkanut. 

Ei päivää ilman vahinkoa

Jotenkin nämä keväät ovat aina täynnä kaikenlaisia koettelemuksia, vrt. edellinen postaus. Tässä kerrottu tapahtui jo 23. helmikuuta, jolloin kelit yks kaks lauhtuivat ja kaikkihan sen tietävät, mitä sitten tapahtuu.

Katolta tulivat alas lumet, ja niiden mukana puoleen väliin saakka myös räystäskourut ja -laudat. Talomme on siitä asti ollut perin kaunis näky. Tervetuloa Ryysyrantaan:



Pääosin tähän katastrofiin on syynä se, että yläpohjassa on omituinen vuotopaikka. Emme ole onnistuneet ihan paikallistamaan sitä, mutta se vaikuttaisi osuvan jonnekin yläkerran eteisen kohdille. Yläkerran eteisessä on hyvin lähellä kattoa iso lämpöpatteri, joka saattaisi hehkua eristeen läpi katolle...tai sitten ei. Luulen, että asiaan tulee perehtyä näitä hataria arvailuja perusteellisemmin ensi kesän ja kattoremontin myötä. Joka tapauksessa tuo pistemäinen vuoto aiheuttaa tietysti katolle jääpatjan, joka alas tullessaan nyhti irti sekä kourun että räystäslaudan. Alapuolelta tuho näyttää tältä:



Rumat modernit kattokourut ja syöksyputket oli joka tapauksessa tarkoitus vaihtaa kattoremontin yhteydessä, joten sikäli tuo tuho ei harmita. Työturvallisuusmielessä räystäällä roikkuminen ei ole vielä tullut oikein ajankohtaiseksi, eikä tässä ole kaiken muun keskeneräisen homman keskellä ollut aikaakaan uhrattavaksi moiselle mitättömyydelle, joten talo saanee luvan pärjätä repsottavine räystäineen jonnekin kevväämmälle asti. Esteettisestä vaikutelmasta joutuu vähentämään aika monta pistettä, mutta joskus on vaan priorisoitava.

Ja piipun päällä oli hattu

Hattu piippuun ja kipinäpelti keittiön hellan eteen olivat suunnilleen ensimmäiset hankinnat, joita taloon teimme. Tai siis tässä tapauksessa tilasimme. Toimitusaika oli reilu vuosi mutta ei ollut hintakaan päätä huimaava. Kipinäpelti möllöttää paikoillaan ja odottaa muun keittiön remontointia, piipun hattu oli huomaamattani heilahtanut katolle jo viime viikolla. Mitä tässä marraskuisessa pimeydessä muka erottaa.

Tässä talo ennen:



Ja tässä jälkeen. Ei tuo nyt niin maata mullistava uudistus taida olla.



Semminkin kun koko piippu, tai edes hattu, eivät näy kadun ja kulkuväylien puolelle.

Tuntuu kyllä jotenkin uskomattomalta katsella tuota tänään otettua alempaa kuvaa, ja verrata sitä vuoden takaiseen. Tämä alla oleva julkaistiin Länsi-Savossa 21.11.2010 ja kuva otettiin muistaakseni juurikin marraskuun 19. päivä. Viime vuonna oli selvästi enemmän talvi, vaikka tänäänkin kellarin vessan tulevan kaapin maalinpoistourakka keskeytyi pieneen räntäsateeseen.



Noilla matoilla muuten eristettiin kellarin autotallin ovi. Ja koska ovi on edelleen alkuperäisessä kuosissaan, on eristys käytössä myös tulevana talvena.

Rahantuloa ei voi estää

Postiluukussa oli tänään saantitodistus, lähettäjänä Etelä-Savon ELY-keskus. Päivä oli täynnä hilpeää seuraelämää ja laadukasta keskustelua, kesärenkaiden vaihtoa, Shellin urpojen asiakkaiden (persuja, epäilemme) pihallemme talven aikana viskomien roskien keräilyä ja kiroilua, pottumuussia ja paistettua haukea. (Hauki oli toistaiseksi viimeinen lajissaan, talvikalastuskombinaatti nosti tänään verkot kuivalle maalle.) Illansuussa oli kumminkin pakko pakata vauva kärryihin ja kipaista postiin noutamaan ELYn kirjelähetystä.

Avasimme kuoren heti kun saimme sen tiskin takaa hyppysiimme ja sitten laukkasimmekin jo ostamaan maailmankaikkeuden parasta jäätelöä juhlistaaksemme kirjeessä saapunutta ilouutista.

ELY-keskus nimittäin oli päättänyt myöntää meille ja talollemme rakennusperinnön hoitoavustuksen. Avustus on tarkoitettu ulkovaipan korjauksiin ja suuruudeltaan se oli peräti 4500 euroa, joka oli paljon enemmän kuin osasimme toivoa. Se on iso raha remonttibudjettiin, ja muuttaa luultavasti vähän suunnitelmiamme kun avustus pitäisi käyttää ensi vuoden loppuun mennessä. Jatkoaikaa on toki mahdollista hakea, mutta luulen, että pyrimme ensi kesänä törsäämään nuo saamamme rahat mahdollisimman tarkkaan.

Seuraavaksi täytyy olla vielä yhdessä ELY-keskuksemme arkkitehtiin ja varmistaa, mihin kaikkeen tuo avustus venyy. Ymmärryksemme mukaan ensisijainen kohde tulee olemaan katto, ja kun kerran rakennusperinnön vaalimiseen meille veronmaksajien rahaakin myönnettiin, on rakennusperintöä sitten tarkoitus myös vaalia. Minä olen haaveillut siitä, että taloomme palautettaisiin sen alkuperäinen huopakatto, ja jos nyt ei jotain ihan ihmeellistä tapahdu, niin sen me myös teemme.

Raportoin tänne lisää tuosta ELYn avustuksesta ja sen käytöstä, jahka olen viisaampi. Seuraavaksi odotellaan sitten päätöstä energia-avustuksesta...

Arkkitehdin vastaanotolla

Kävin tässä päivänä muutamana tapaamassa ELY-keskuksemme arkkitehti Kirsti Kovasta. Kirsti pitää ilahduttavan edelläkävijämäisesti eräänlaista maksutonta perinnerakennusklinikkaa täällä eteläisessä Savossa, lisätietoja muun muassa tästä ELYn tiedotteesta.

Niin, ja Kirsti on myös kirjoittanut mainion artikkelin aiheesta Jälleenrakennuskauden omakotitalo - liian hyvä pilattavaksi. Lienee tarpeetonta mainita, että jaan hänen ajatuksensa. Kovin moni tässäkään kaupungissa ei ainakaan keskustaa ympäröivillä rintamamiestaloalueilla kiertelyn perusteella jaa.

Jutustelimme Kirstin kanssa reilun tunnin aiheesta meidän talo, ja lähdin tapaamisesta iloisena, innostuneena ja taas kerran huojentuneena siitä, että kanssani rintamamiestaloista yhtäläisiä ajatuksia ajattelevia ammattilaisia on olemassa. Sain konkreettisia ideoita ja vinkkejä, lämpimän kehotuksen hakea projektiimme ELY-keskuksen avustusta rakennusperinnön hoitoon ja monta aika olennaista huomiota siitä, että minä en ole arkkitehtuurin ammattilainen ja että sellainen näkee asioita eri tavalla kuin maallikko.

Emme jutelleet niinkään asioista kuten "mikä on kellarisaunan seinän oikeaoppinen rakenne", vaan yleisemmistä ja jotenkin, öö, arkkitehtoonisemmista asioista. Vaikka sellaisista, että kun talon piirustuksissa lukee että talossa kuuluu olla punainen kattohuopa, niin miten siihen tulisi suhtautua. Kirsti sanoi osuvasti, että punainen huopakatto on silloin taloon kuuluva juttu - jos tilalle laittaa vaikkapa samanvärisen konesaumatun peltikaton, muuttaa se väkisin talon mittasuhteita koska kattoa on korotettava alkuperäisestä ainakin 7 sentin tuuletusraon verran. Samalla taloa ikään kuin "upgreidattaisiin", tehtäisiin siihen sellainen muutos, joka on vähän niin kuin hienompi ja fiinimpi ja tyyriimpi kuin alkuperäinen katto - joka taas muuttaisi rakennusta aika olennaisestikin, noin filosofiselta ja miksei ulkonäölliseltäkin kannalta. Minua tämä näkökulma suuresti ilahdutti, koska olen ollut piirustuksien näkemisestä asti sitä mieltä, että haluan sen rakennusmestari Eino Hahdon vuonna 1952 taloon suunnitteleman punaisen huopakaton.

Puhuimme myös ulkovuorauksen pelastamisesta. Nythän tilanne on valitettavasti se, että hyvää tarkoittavat tahot ovat maalanneet alkuperäisen keilaponttilaudoituksen keltaisella lateksilla, joka taas on harmaannuttanut liian tiiviinä maalina laudoituksen monin paikoin aika pahannäköiseksi ja irtoilee nyt irvokkaasti. Kirstin mukaan laudoitus on vielä pelastettavissa, jos laudasta on puoletkin kovaa puuta, ja laudoitusta voi maalin pois skrabaamisen jälkeen vielä varovasti hioakin. Skrabaukseen on kuulemma paras työkalu viikatteen terästä tehty raaputin - terä on juuri sopivan kaareva vanhalle keilapontille! Skrabaukselle paras aika on Kirstin mukaan huhtikuu, silloin laudoitus on vielä talven jäljiltä kostea mutta jo lämmin, ja lateksi irtoaa hyvässä lykyssä isoina liuskoina "nylkemällä". Ideaani maalata talo 50-luvun maalausmallin mukaiseksi ikkunanpokien korostusväreineen Kirsti piti hyvänä, sillä tavalla talo ei vahingossakaan uudelleen maalattuna näytä niiltä talopaketiksi naamioiduilta rintamamiestaloilta joita Suomi on pullollaan.

Raha-asiat eivät ole vähiten tärkeitä ja aiomme kyllä hakea ELYn korjausavustusta - sinällään se on aika luonnollinen rahan lähde, koska olemme joka tapauksessa kunnostamassa taloa alkuperäisin menetelmin ja mahdollisimman alkuperäisin materiaalein tai pikemminkin niitä säästäen. Nämä ovat ne kriteerit, joilla korjausavustusta on nimittäin mahdollista saada.

Meidän talolla on ihan oikea mahdollisuus olla vielä joku päivä sellainen rintamamiestalo, jollaisia ei montaa löydy maan kamaralta, ja niin kauan kuin se minusta ja kukkarostani on vähänkään kiinni, se mahdollisuus talolle kyllä suodaan. Hyvä juttu, jos valtiovalta tässä pyrkimyksessä haluaa muutamalla tonnilla meitä avustaa - ja tarjota lisäksi ilmaista sparrausapua talon ylläpidon pohdiskeluun.