Huopakattomiehen haastattelu

Kuten lupasin, seuraavaksi teille esittäytyy Huopakattomies. Olen haastatellut häntä saadakseni blogiin jonkinlaisen tallenteen myös kattoremontista, johon en itse ole ehtinyt lainkaan ottamaan osaa saati muuten perehtymään. Ja näin siirrymmekin suoraan ensimmäiseen kysymykseen:

Laurakaisa: Hyvää päivää, Huopakattomies. Sallitteko, että haastattelen teitä blogia varten?
Huopakattomies: No ei kun haastattele pois.

Kertokaapa ensimmäiseksi, miksi juuri kolmiorimahuopakate?
Talon piirustuksissa luki niin, niin kyllä semmoinen pitää olla. Vaikka toisaalta niissä luki myös, että ulkovuori on rapattu. Se vaan tuntui hyvälle idealle. 

Oliko siitä vanhasta peltikatosta jotain mielipidettä?
Paksua, hyvää peltiä. Ei siinä ollut vielä mitään vikaa. Hyviä peitteitä puupinoille saapi niistä, ja yksi aitan kattokin on vissiin tulossa. Uusiokäyttöön ne päätyy. 

Oli susiruma se peltikatto?
No sehän on ihan. Kauneus on katsojan silmässä. Ne pellit on vissiin jossain tässä lähitienoilla prässätty ja ne pikkuisen kierti. Niissä on joku leima pohjassa, pitäisi käydä katsomassa mikä se leima on kun en muista. Mutta ne siis kiersi, koska kuntotarkastuksessa kuntotarkastaja veikkasi että talon katto ei ole ristimitassa mutta se mitä ilmeisemmin sitä on, koska Pellosniemen tehtaalla sahatut vanerilevyt käyvät melkein suoraan paikalleen. Pihan puolen lape on salmiakin mallinen sillä tavalla, että se kanittaa kymmenen milliä yläpäästään. Eli melko suora sen ajan vehkeillä tehtynä, ja miksei nykyvehkeilläkin. 

Millaista suunnittelutyötä projekti edellytti?
No ei kai sitä muuten suunniteltu kuin että aluskatteeksi laitettaisiin vaneri. Sitä vähän selviteltiin, että soveltuuko se siihen käyttöön mutta sitten kun katevalmistajan käyttöohjeissakin oli yhtenä aluskatevaihtoehtona vaneri niin se sitten. Sen piti olla ponttivaneria, mutta kun sitä ei saatu niin siellä on nyt filmivaneri, ponttaamaton. Kyllä se on niin taajaan ruuvattu kiinni että ei pitäis aiheuttaa ongelmia. Toivottavasti ei. Valmistajien asennusohjeita luin ja Museoviraston korjauskortistoa. Ja rouva kyseli rintamamiestalo.fi -foorumilta jotain nippelitietoja. Ja käytiin vakoilemassa naapurin huopakattoa. Ei oikeastaan muuta, jos ei tarveainelaskelmia lasketa suunnittelutyöhön. Melkein kaikki suunnittelu telineistä lähtien on tapahtunut paikan päällä kattoa tehdessä.

Miten tuo kattohomma on siis edennyt, vaihe vaiheelta?
Telineiden rakentaminen tietysti ensin. Sitten purkuhommaa, syöksytorvet ja rännit pois ja pellit pois ja räystäslaudat pois ja sitten varsinaisista räystäistä tai niistä kattolaudoista reunimmaiset laudat kaikki pois kun niistä osa oli pehmennyt vähäsen. Sitten poistettujen lautojen tilalle uutta puutavaraa ja sitten esimaalatut - siis itse esimaalatut, ja tein itse pohjamaalinkin - räystäslaudat paikoilleen. Sitten levytys. Sitten kolmiorimojen päitten viistäminen, kolmiorimat ostettiin siis valmiina, ja rimojen kiinnitys. Piipun listoittaminen ja läpivientien teko, yläpohjan miesluukun teko uudelleen ja piipun satulan teko uudelleen ja vanhan viemärin tuuletusputken irrottaminen. Sitten vaan huopaa paikalleen. Semmonen homma tietysti että katon leveys oli jo valmiiksi mitoitettu 70-senttiselle kermille (kun se alkuperäinenkin katto oli kolmiorimahuopakatto, toim. huom.) niin se meni melkein suoraan. Paitsi tuo meidän kermi on noin 71-senttistä niin siihen lappeen keskelle tuli yksi vähän kapeampi kaista, mutta ei sitä kukaan huomaa, se on noin 650 milliä jos ne muut oli 695. (Ei meillä milleillä pelata, saunan lauteetkin tehtiin työntömitan kanssa, toim. huom.) Eka ne räystäskaistat ja sitten aloitettiin toisesta reunasta ja mentiin piippua ja niitä läpivientejä kohti ja sitten tuli ne hitaat kohdat vastaan niin osa porukasta nysväsi niitä kuntoon ja osa lähti tulemaan sieltä toiselta reunalta vastaan. Siinä se noin pääpiirteissään.

Osaatko antaa aika-arviota, paljonko on mennyt tähän mennessä aikaa?
E. Aika-arviota meinasin just kattoa, kalenteria kaivelin. (Julkaisemme aika-arvion myöhemmin, toim. huom.)

Entäs se budjetti?
Huovat noin 1400, sitten siihen on haettu pikipyttyjä pari lisää, nauloja on mennyt kaksi laatikkoa, puutavarakauppaan on mennyt ehkä satanen, paljonkohan ne makso ne maalit, pressuja piti ostaa ja nauloja tulee menemään vielä satasella ehkä, ne on kalliita ne naulaimen naulat vaikka ne kyllä helpottaa ja nopeuttaa. Naulaimen ja kompuran vuokra on jotain 150-200 euroa, riippuen siitä kauan tuota toista lapetta naulaa. Levyistä ei oo tullu vielä laskua. Ei semmosia yllättäviä kustannuksia ole tullut, ollaan jossain karvan alle kahden tonnin kustannuksissa tällä hetkellä. 


Työvoimasta ja telinepuista ei ole tullut kustannuksia?
No polttoainekustannukset ja talkoomiesten (ja au pairin, toim. huom.) ruokinta ja virvoittaminen. 

Onko menny niinku Strömsössä?
Joo ei oo. 

No?
Puolessa välissä lapetta päätettiin, että rimakaistat päätetään räystäälle räystäskermin kanssa tasaan. Eikä niinku siihen asti oltiin tehty eli pintakermin kanssa tasaan. Eli sitten niihin pintakermiin päätettyihin asennettiin jatkot. (Nauraa.) Meinasin tippuu katolta. Se pelastautuminen meni kyllä niinku Strömsössä, sain kaiteesta kiinni. En minä tiijä onko täällä mikään menny niinku Strömsössä. Paitsi se, että Strömsössäkin vissiin sataa vettä. Tai en minä tiijä, paistaako siellä aina aurinko. 

Siis onko tullut niin sanotusti yllätyksiä?
On. Yllättävän isotöinen tai siis hidas. Yllättävän vähän päivän päätteeksi on aina näkyvää jälkeä tullu. Yllättävän pehmeeksi pehmiää se bitumi auringonpaisteessa. Ja siihen tulee yllättävän helpolla musta jälki kun pikkasenkin kengän kärki hipasee siihen. Ja valkonen jälki kun öljymaalinen käsi siihen hipasee. 


Mitenkäs se on noiden työturvallisuusasioiden laita tällä työmaalla?
Telineet on hyvät. Ja lapetikkaat. Tosin toisissa lapetikkaissa havaittiin semmonen vika, että se yläpää pyrkii nousemaan sieltä sen toisen lappeen takaa siten, että lapetikkaitten irtoaminen on mahdollista. Se ei tuottanu ongelmaa vielä sillon kun ne oli sen puretun raakalaudan päällä, sen verran oli kitkaa siinä lapetikkaan ja laudan välissä, mutta kun siinä oli sitä filmivaneria ja pressua siinä tikkaan alla niin siinä kävi niin että olin illalla viimosta kertaa laskeutumassa lapetikkaita alas niin tikkaat muuttuikin kelkaksi, joilla laskettelin lapetta alas. Onni onnettomuudessa - lapetikkaat sitten stoppasi kaiteen pystypuuhun. Ite en oo varma olinko siinä vaiheessa enää tikkaan kyydissä vaiko en, mutta loppujen lopuksi roikuin siinä tikkaitten vieressä kaiteesta kiinni pitäen. Konepajakuulolla varustettu isäukko oli talon toisella puolella eikä kuullut vienoja avunhuutojani, joten päätin itse kammeta itseni takaisin siihen sillalle. Tämän jälkeen tehtiin turvapäivityksiä eli pidennettiin niitä lapetikkaitten toiselle lappeelle yltäviä hakasia, vai mitä ne nyt on, alkuperäisestä noin 25 sentistä puoleen metriin. Sitten lisättiin vielä siltojen kaiteisiin välikaide ja lapetikkaat kiinnitettiin aina ruuvikiinnityksellä kattoon kiinni. 


Valjaita on käytetty aina kun ollaan keikuttu räystään reunalla sillä tavalla että lapetikkaat on ollut lappeeseen ruuvattuna ja valjaista on ollut remeli siihen tikkaan puolaan. Talkoovakuutus on otettu talkoolaisille ja mulla on asuntolainan suuruinen henki- ja tapaturmavakuutus.  


Toinenkin pieni lipeäminen tapahtui kyllä tänään levytyksen yhteydessä kun lappeella oli liikkumista varten kiinnitetty kolmekakkosta lautaa niin siinä sivuttain liikkuessa jalka lipesi. Sain kyllä kädellä otettua vastaan ja kiinni ja isukka oli ottamassa vastaan telineillä ja naapurin Ville tarrasi jalkaan kiinni. Tämäkin johti turvapäivitykseen siinä mielessä, että keskellä lapettakin pidin valjaita ja kiinnitys oli ylhäällä joko ruuveilla lappeessa kiinni tai harjalla toisella puolella olevissa lapetikkaissa. Vaikka eihän sitä koko ajan voinu pitää kiinni kun joutu liikkumaan niin paljon sivuttain. Summa summarum, vaarallista on ja pitää olla tarkkana. Hyvät tellingit ja valjaat on aina paikallaan. 

Onko kommentteja kahden vaippaikäisen ja kattoremontin yhdistämisestä?
Huoltojoukot on toimineet erinomaisesti. On voinut keskittyä remontoimiseen. (Piha on kyllä erittäin lapsiepäystävällinen, toim. huom.)

Lukijamme ovat myös lähettäneet kysymyksiä ja siirrymme niihin seuraavaksi:


Paljonko menee huopaa?
En minä sitä oo vielä laskenut. 27 rullaa otin, mutta en oo kattonut mitä niitä on jälellä. Pitää laskea. 

Onko korkeanpaikan kammoa?
Ei. Se häviää yllättävän nopsaan. 

Mitenkäs käy piipulle? Tuleeko joku verhous sille?
Se nyt ei oo missään priimakunnossa, pellityksellä saisi varmaan lisävuosia sille. Varsinkin nyt kun ei käytetä hirveesti tulisijoja muuten kun saunaa. Galvanoitua peltiä oon aatellu. 

Onko noin korkealla yhtä paljon itiköitä ja muita ötököitä kuin maanpinnalla?
Ei ole. En ole katolla tavannut ainuttakaan itikkaa. Kun taas maatasossa alhaalla on ihan kiusaksi asti. Mutta ylhäällä ei.

Minkälaista se itse huovan kiinni laittaminen on? Vaatiiko taitoa?

Ei kait siinä... Mitäs siinä nyt ois semmosta hankalaa. Sotkustahan se pien kanssa tuhraaminen on ja on se silleen hankalaa kun kuumalla kelillä joutuu tekemään, meinaa tärvellä sen kermin, kolhia sitä kun se on niin pehmiää. Pitää vaan olla varovainen.

Mikä on rasittavin vaihe?
Kaikki nuo läpiviennit. Niissä on niin paljo sitä nyhräämistä, isotöisiä ovat.


Mikä innostavin?
No jos taas vastaavasti saa jotain näkyvää aikaan niin se. Sillon tuntuu että homma etenee. Ja tietysti semmonen välietappi, kun tuo vaikeempi lape oli valmiina.

Katto on nyt siis pihan puolen lappeen osalta valmis ja kadun puoleltakin purettu, räystäslaudoitettu ja levytetty. Lopuksi siis klassinen kysymys: Miltä nyt tuntuu? 
Nyt tuntuu siltä, että kyllä tää saattaa tästä vielä valmistuakin.