Hitaasti ja hiljaa

Olen huomannut viime aikoina vielä entistäkin selvemmin yhden asian: Meidän projektit ei oikein etene.

Luen kauhulla rintamamiestalofoorumilta tarinoita ihmisistä, jotka yhtenä kesänä ovat rempanneet yläpohjan, välipohjan, alapohjan, tehneet salaojaremontin, keittiöremontin, putkiremontin ja vielä vähän pientä pintaremppaa ja nyt on sitten uusi katto viittä vaille valmis,juuri sopivasti syksyn saapuessa. Hopsista heijaa.

Hämmentävää.

Okei, minä en ikinä remontoisikaan tuota kaikkea, mutta jos nyt edes näissä omissa ympyröissä, edes joskus, edes jotain. Vaikka sen muuton jos viimeistelisi, ja jatkaisi yläkerran puoliväliin jäänytta maalausta. Tai tiivistäisi ikkunat ja ovet, kun alkaa olla aika viileää öisin.

Me nukumme aamuisin pitkään silloin kun on viikonloppu. Unohdumme hengaamaan kaupungille, käymme syömässä kolmen ruokalajin lounaita Vileessä, nojaamme kättä poskeen, luuhaamme kirppareilla, otamme tirsat, lajittelemme Pikku Tilliäisen potkuhousuja kolmattatoista kertaa pinoon, aloitamme jotain, jätämme kesken, noin vain, luomme entisen kaaoksen keskelle uutta kaaosta. Kun kello on vähän vaille pimeän tuloa, havahdumme ja yritämme tehdä jotain, joka ei enää onnistu, koska se olisi pitänyt tehdä valoisan aikaan. Sama mennä peiton alle ja yrittää ehkä huomenna tai ensi viikonloppuna uudestaan.

Kylässä säännöllisin väliajoin käyvä täti lohduttaa aina, että olettehan te jo saaneet täällä aikaiseksi vaikka mitä kun vertaa edelliseen kertaan. Ja fakta on se, että olemme virallisesti asuneet talossamme kolme (3) kuukautta. Se ei ole kauhean paljon. Silti sotkun ja keskeneräisyyden ympäröimänä alkaa välillä ärsyttää. Valmistahan ei oikein voikaan vielä tulla, siis sillä tavalla valmista että kaikki olisi mietittynä ja paikallaan, kun niin moni paikka odottaa jonkun toisen paikan valmistumista, ensi vuotta ja keittiöremonttia, kesää ja putkiremonttia, saunan valmistumista, tai muuten vaan yleistä inspiraatiota. Mutta ei talo nyt sentään mikään joka nurkasta auki oleva remonttitannerkaan ole, ja näissä olosuhteissa kodista saisi ihan kivan, siistin ja toimivan. Kun vain joskus viitsisi, ehtisi ja jaksaisi.

Luin sitten paikallislehdestä alla olevan Fingerpori-stripin, ja jotenkin rauhoituin. Tällä samalla filosofialla tätä kotia on rakennettu ja tullaan rakentamaan jatkossakin. Ei haittaa, jos kaikki ei ole heti valmista ja täydellistä, ei ole tarpeen haalia jostain äkkiä jotain vähän sinne päin vain siksi että saisi vedettyä to do -listalta jotain yli.



Ei ole aikatauluja, ei deadlineja. On muutakin elämää kuin talo, on varsinkin yksi pieni elämä jonka kasvattaminen on kuitenkin tällä hetkellä se kaikkein tärkein asia, vaikka se vaatisikin sitä että illat vain makaisi sorkat seinällä ja huokailisi. Prioriteettia kohdalleen, ja kyllä se taas siitä.

Jos vaikka ensi viikolla saisi ne olohuoneen pahvilaatikot tyhjiksi.

Njet net

Sellainen nettiyhteisö oli muuten ennen vanhaan olemassa. Siis njet.net.

Meillä ei ole edelleenkään kotona nettiä, ja töistäkin se päsähti, kiitos uutiskynnyksen ylittäneen sähkökatkon. Olin jo hetken vakuuttunut siitä, että No Niin, sähköremppa tulossa hiukan suunniteltua kireämmällä aikataululla, mutta onneksi toisessa kaupunginosassa asuva Nasu ja tien toisella puolella asuva naapurin setä todistivat, että katkos ei koskenut vain meidän taloamme.

Siis bloggaaminen on haasteellista. Ja vaikka se netti olisikin, ei sille luultavasti tulisi uhrattua juurikaan aikaa - pihamaalla näyttää tällä hetkellä tältä:



Siis hus pois kaikki sieltä koneen äärestä nauttimaan kesästä, auringosta ja monien onnellisten tapauksessa myös lomasta.

Täällä vietetään päivät töissä ja illat sitkeästi näissä merkeissä:



Pesin siis ensimmäisen ikkunan, joka oli lievästi haasteellista, koska en ehkä teknisesti ottaen saisi nostella mitään hirveän painavaa ja pula-ajan talossamme ei ole ikkunoissa saranoita. Niissä on alareunoissa tällaiset kahvat:



(Kuvassa ikkuna on siis kyljellään.)

Ja yläreunoissa tällaiset tapit:



Ja sekä ikkunanpokissa että karmeissa tällaiset hilpeät merkit, jollaiset ehkä löytynevät muistakin ikkunoista:



Tänään aion siivota keittiön loppuun (vihdoin) ja paistaa raparperipiirakan (ehkä). Tai sitten ottaa tirsat ja unohtaa koko jutun.

Logiikan kaunein kukkanen

Mitä tekee ihminen, kun hänen pitäisi siivota vessaa, että saisi vessansisälmyslaatikot tyhjennettyä, pyyhkiä etikalla ummehtuneita kaappeja, että saisi vaatelaatikot ja -säkit tyhjennettyä, hyllypaperoida keittiön hyllyjä, että saisi astialaatikot tyhjennettyä, ja ylipäänsä raataa kuin mielenköyhä saadakseen infernaalisen kaaoksen keskeltä kaiveltua edes lievästi inhimillisen asumuksen?

Ihminen istuu iltakaudet ihanien uusien naapureiden luona syömässä mokkapaloja ja keskustelemassa siitä, että ikkunaremontti on ehkä maailman turhin asia ja siitä miltä näyttää ja tuntuu putkirikon kastelema paikallisvaurio purueristeessä. Ja siitä, että loppujen lopuksi ei niin haittaa jos keskellä taloa on entinen ja tuleva vessa, nykyinen tyhjänä ammottava musta aukko. Vaikka se olisi siinä vähän pidempään. Koska nyt on kesä, ja muutakin tekemistä.

Uusilla omakotitaloalueilla varmaankin keskustellaan jostain ihan muista asioista. Varmaan niilläkin leivotaan mokkapaloja ja saadaan verratonta vertaistukea.

Ja illalla ihminen silittää vanhoihin nurkkakamarin tapetteihin täydellisesti sopivia alkuperäisverhoja, vaikka ikkuna on pesemättä, spiraalinauha asentamatta verholaudan taakse ja ikkunan eteen kasattu kaikki talouden kattovalaisimet. Yöksi hän virittää ikkunaan psykedeelisin sini-turkoosein kuvioin varustetun pussilakanan, kiipeää pahvilaatikkovuoren yli sänkyynsä ja nukahtaa väsyneen raskaaseen uneen.

Ja juuri ennen uneen vaipumistaan ajattelee, että huomenna ihan varmasti teen kaiken sen, mikä piti tehdä jo tänään.

"After all... tomorrow is another day."

Juhannus keltaisessa talossa

Alkuun pahoittelut radiohiljaisuudesta - kameran muistikortti unohtui viime viikon keskiviikkona työpaikalle ja sitä ei muka missään välissä ennättänyt hakea, vaikka kummankin kodin ja työpaikan väli on enimmillään parisen kilometriä. Talon nettiyhteyskin on vielä niin sanotusti vaiheessa - tarkoituksena on hankkia pitkäaikaisen ja palavan rakkauteni kohde, kaiken maailman huijarimokkuloihin ja pätkiviin ADSL-vempaimiin verrattuna varmatoiminen ja luotettava kaapelimodeemi, jonka humanistikin osaa "johto seinästä-johto takaisin" -menetelmällä palauttaa takaisin toimintakuntoon. Suunnitelmassa on vain yksi iso mutta: modeemin vaatima kaapeli on tällä hetkellä kelalla tontin luoteisnurkalla. Väliaikaista tai lopullista ratkaisua odotellessa bloggaan henki kurkussa työmaalla.

Ja ilman niitä valokuvia, hitto soikoon.

Olemme nyt tässä: kiitos maailman vahvimman muutto-Nasun, rakkaan puolison ja oman vähäisen panostukseni sekä eilen apuun kiirehtineen äidin, sijaitsee kaikki maallinen omaisuutemme perheen toista fillaria lukuunottamatta tällä hetkellä pysyvässä osoitteessa. Se on saavutus, jota sietää juhlia. Se väliaikainen osoite on siivottu ja tänä iltana on tarkoitus luovuttaa kerrostaloelämä lopullisesti pois. Hyvästi sisään tulevat postit, kätevästi parin askelen päässä ulko-ovelta sijaitseva kierrätysjärjestelmä ja huoltomiehies, joille voi aina soittaa kun tulee pulma.

Tilalle olemme saaneet uuden äärettömän tyylikkään postilaatikon (ja puoliso piti taluttaa ulos vain yhdestä rautakaupasta koska heti siitä toisesta löytyi 14,90 euron hintainen muovinen postiloota 149 euron hintaisten high tech -mallien sijasta) joka sijaitsee parin askelen päässä portilta, ensi viikonlopuksi itsellemme annetun "rakentakaa komposti" -ukaasin ja ensi viikon keskiviikoksi sovitut korjausuunnitelmanlaatimistreffit huoltomiestä ainakin henkisen tuen osalta jatkossa korvaavan rakennusarkkitehdin kanssa.

Ei niin kovin huono tilanne. Jos ei ota huomioon sitä, että koko talo on infernaalisen kaaoksen vallassa, joka nurkkaa peittävät pahvilaatikot ja keittiö, vessa, suihkupömpeli ja käytävä kellarista ja vintistä puhumattakaan jäivät siivoamatta ennen kuin tavaroita alettiin kantaa sisään.

Vaan nyt on kesä. Eilen kaksi pahvilaatikollista pyyhkeitä ja lakanoita majoittui uuden vanhan liinavaatekaapin uumeniin. Jo kahtena iltana peräkkäin on istuttu pihalla, juotu punaviiniä ja syöty grillattua halloumia ja vähän muuta sen kyytipojaksi. Kameran muistikortti on taas kamerassa. Juhannusaattona ehdittiin Hiihtomäen lavalle tanssimaan, ja Hiihtomäen lava sijaitsee yhtä aikaa meidän naapurissa JA Saimaan rannalla. Elämämme on järjellä käsittämättömän luksusta.

Eikä kumpikaan osapuoli loukkaantunut vakavasti sunnuntai-illan "kyllä pienikin Nasu saa ison miehen liikkumaan nokkakärreillä" -älynväläyksessä, vaikka toista ehkä ihan vähän vaan huitaistiin vahingossa kädellä leukapieleen ja toiselta ihan vähän vaan revähti jotain hartianseudulla. Älkää yrittäkö työntää kaksimetristä miestä nokkakärreissä nurmikolla, pyydän. Älkää ainakaan meidän pihalla.

Kalliokadulla kaikki hyvin. Vähän vaiheessa, mutta ainakin saman katon alla.