Olen miettinyt koko illan, mitä tekisin. Jättäisinkö tämän päivän raportoimatta blogiin, säästelisinkö myöhemmäksi. Pitäisi kirjoittaa tarinaan ne välistä puuttuvat luvutkin. Taikauskoinen kauhu valtaa mielen - jos nyt menen liikaa toitottamaan hyvää tuuriamme, kaikki voikin mennä kertalaakista pieleen.
Mutta no. Uskallan nyt kuitenkin ottaa riskin, ja julkaista kuvan siitä, mikä meitä odotti kun tänään palasimme töistä kotiin.
Kyllä, se on meidän talo. Ja kyllä, kuten kuvasta näkyy, siitä on poistettu aika paljon maalia - aamulla töihin lähtiessä kaikki maali oli vielä talon seinässä kiinni. Ja kyllä, luitte oikein - me olimme töissä, ja tämä kaikki tapahtui poissaollessamme.
Tässähän kävi siis niin, että epäonnisen sooda- ja lasinpuhalluskokeen jälkeen kaivoimme samana iltana autotallista viiden litran tonkan blogin kautta useitakin suosituksia saanutta ja Antiikkiverstas Wilmasta koekäyttöön tilattua Fluxaf Pro -nimistä maalinpoistoainetta. Puoliso suti ainetta masennuksen vallassa testiseinään ja puolen tunnin kuluttua kokeili pintaa skraballa.
Ja katso, maali irtosi. Kaikki lateksi lähti irti kevyesti supertylsällä kaapimella työntämällä. Minulle ei sattunut käteen muuta työvälinettä siihen hätään kuin kittilasta, mutta silläkin maali lähti kuin leikiten. "Kato, kato!", "Kato, tästäkin irtoaa!" -hihkunta kaikui alkukevään illassa.
Ja sitten soitimme uudelleen pintakäsittelijöiden opettajalle, joka sanoi, että testituloksemme olivat riittävän luotettavia siihen, että hän uskaltaisi ohjelmoida talon kuorinnan muutaman opiskelijan porukalle vielä tänä keväänä. Myöhemmin jengiin sovittiin liittyvän vielä yksi vastavalmistunut maalari ihan palkkatyöläisenä, joka maksua vastaan toimisi opiskelijoiden piällysmiehenä ja myös maalaisi lopulta kuoritun talon.
Maalinpoistourakka alkoi tänään siis kaiken kaikkiaan kolmen nuoren miehen voimin. Ja kuten kuvista näkyy, jälkeä tosiaan rupesi syntymään saman tien. Maaliroska onneksi näyttäisi putoavan aika tarkasti talon seinän viereen, täytyy huomisiltana suorittaa työmaasiivousta varmuuden vuoksi ettei tuo mömmö lähde tuosta enempiä leviämään.
Läheltä katsottuna työn jälki on aivan priimaa - tuo näkyvissä oleva maali on alkuperäistä öljymaalia, jonka voi tuollaisena hentoisena kerroksena aivan mainiosti jättää uuden maalikerroksen alle.
Paikoin maali oli kyllä irronnut kokonaan. Mitä pidempi vaikutusaika ja paksumpi maalinpoistoainekerros, sen helpompaa ja joutuisampaa on työskentely.
Kaksi aihetta onneen - maalinpoistoaine ja Pikä eli pintakäsittelijät. Hommasimme tuon maalinpoistoaineen lisäksi työmiehille skraboja, teloja ja suteja, telineet tulivat koulun puolesta ja niiltä yltää neljään metriin. Päätykolmiot otetaan sitten vuokrattavalla henkilönostimella.
Eikä tässä vielä kaikki. Meinasin pillahtaa ilosta itkemään kun kurkistin talon nurkan taakse - käytännössä tuossa on yhden kokonaisen seinän verran valmista jälkeä yhden vielä vähän vajaan työpäivän aikana, kun aamulla meni aikaa opastukseen, telineiden kasaamiseen ynnä muihin alkulämmittelyihin! Neljännes pystysuorasta seinäpinta-alasta siis osapuilleen valmiina.

Toki nuo nyt poistetut alueet ovat varmasti olleet ne kaikkein nopeimmat työstää, suoraa seinää suoraan maasta käsin, mutta yhtä kaikki tästä "monen kesän ikuisuusprojektista" taitaa nyt tällä menolla tulla "muutaman viikon keväthomma". En saata ihan vielä käsittää, että tämä on edes mahdollista. Toki työ tuosta hidastuun kun päästään talon toiselle puolelle, jossa pitää kikkailla autotallin luiskan montun kanssa, tai aletaan työstää räystäiden alusia. Mutta kuitenkin - kutsuisin tätä kunnioitettavaksi päivätyöksi.
Olen kokenut näissä remonttiostopalveluissa niin monta pettymystä, että en oikein vielä uskalla edes unelmoida valmiiksi maalatusta talosta. Toki noiden seinien ja räystään alusten maalaamisen jälkeenkin jää vielä ihan kiitettävästi puuhaa - ikkunoista on kunnostettu vasta pokat, karmit odottavat vielä maalausta ja osin, ainakin tippalistojen osalta, myös puukorjauksiakin. Sokkeli pitäisi myös maalata, ja sitä ennen tuo melko hurjan näköiseksi mennyt vuokralaisen porras kunnostaa tai luultavasti rakentaa kokonaan uusiksi, sen verran isoja palasia siitä tipahtelee. Ja ennen sokkelin maalaamista pitäisi miettiä, mitä tuolle yllä olevassa kuvassa näkyvän kadun puolen julkisivun vasemanpuoleisen ikkunan edustalle tehdään - siinä on kuoppa, joka kerää sulamisvesiä, ja sokkelissa on sillä kohtaa reikä, jonka paikkaaminen ei ole kokonaan poistanut pyykkituvan seinän kostumisongelmaa keväisin ja syksyisin.
Mutta että maalattu talo, voi pojat. Nuo kaikki muut hommat ovat sellaisia, että ne jollakin ulkoistusprosentilla saattaisivat valmistua jo tänä kesänä tai sitten tulevien parin kesän aikana omin voimin. Talon maalaus taas - no, lienee tarpeetonta enää edes toistella, miten ylivoimaiselta se on tuntunut. Ja nyt se näyttäisi olevan ihan realistinen, suorastaan kovaa vauhtia toteutumassa oleva saavutus, ilman mitään muuta omaa eforttia kuin kukkaron kaiveleminen. Käsittämätöntä.
Tämä kertoo ehkä eniten siitä, miten suunnattoman vaikeaa tällaiseen perinnehinkkausprojektiin on löytää tekijöitä. Meidänkin tekijämme ovat siis opiskelijoita, joille tämä maalinpoistourakka on opintoihin kuuluvaa työssäoppimista. Kun on jo ainakin kolmen vuoden ajan asennoitunut siihen, että kaikki pitää kuitenkin tehdä aina itse, ja kun itsellä on perin vähän ajallisia tai muitakaan resursseja siihen tekemiseen, on tällainen yllättävä ostopalvelu kuin taivaan lahja. Okei, talon ulkovuorauksen maalinpoisto ja uudelleenmaalaus tulevat reilusti kalliimmaksi kuin vaikkapa meidän kattoremontti - budjetti on tällä hetkellä kymppitonnin luokkaa kaikkine kuluineen, ja voin siitä kyllä esittää projektin valmistuttua blogissakin tarkan laskelman - mutta on meillä nyt ihan eri elämäntilannekin, kun molemmat olemme hienosti sanottuna koulutusta vastaavassa työssä ja nostamattomaan remonttilainaan voi suhtautua "tämähän se alkuperäinen ajatus olikin" -tyylillä. En usko, että tämän ulkoistetun projektin vuoksi tulemme menemään konkurssiin, enkä usko, että tätä helpotuksen määrää voi edes euroissa mitata.
Kunpa nyt kaikki sujuisi tämän ensimmäisen päivän lailla loppuun asti.
Mutta no. Uskallan nyt kuitenkin ottaa riskin, ja julkaista kuvan siitä, mikä meitä odotti kun tänään palasimme töistä kotiin.
Kyllä, se on meidän talo. Ja kyllä, kuten kuvasta näkyy, siitä on poistettu aika paljon maalia - aamulla töihin lähtiessä kaikki maali oli vielä talon seinässä kiinni. Ja kyllä, luitte oikein - me olimme töissä, ja tämä kaikki tapahtui poissaollessamme.
Tässähän kävi siis niin, että epäonnisen sooda- ja lasinpuhalluskokeen jälkeen kaivoimme samana iltana autotallista viiden litran tonkan blogin kautta useitakin suosituksia saanutta ja Antiikkiverstas Wilmasta koekäyttöön tilattua Fluxaf Pro -nimistä maalinpoistoainetta. Puoliso suti ainetta masennuksen vallassa testiseinään ja puolen tunnin kuluttua kokeili pintaa skraballa.
Ja katso, maali irtosi. Kaikki lateksi lähti irti kevyesti supertylsällä kaapimella työntämällä. Minulle ei sattunut käteen muuta työvälinettä siihen hätään kuin kittilasta, mutta silläkin maali lähti kuin leikiten. "Kato, kato!", "Kato, tästäkin irtoaa!" -hihkunta kaikui alkukevään illassa.
Ja sitten soitimme uudelleen pintakäsittelijöiden opettajalle, joka sanoi, että testituloksemme olivat riittävän luotettavia siihen, että hän uskaltaisi ohjelmoida talon kuorinnan muutaman opiskelijan porukalle vielä tänä keväänä. Myöhemmin jengiin sovittiin liittyvän vielä yksi vastavalmistunut maalari ihan palkkatyöläisenä, joka maksua vastaan toimisi opiskelijoiden piällysmiehenä ja myös maalaisi lopulta kuoritun talon.
Maalinpoistourakka alkoi tänään siis kaiken kaikkiaan kolmen nuoren miehen voimin. Ja kuten kuvista näkyy, jälkeä tosiaan rupesi syntymään saman tien. Maaliroska onneksi näyttäisi putoavan aika tarkasti talon seinän viereen, täytyy huomisiltana suorittaa työmaasiivousta varmuuden vuoksi ettei tuo mömmö lähde tuosta enempiä leviämään.
Läheltä katsottuna työn jälki on aivan priimaa - tuo näkyvissä oleva maali on alkuperäistä öljymaalia, jonka voi tuollaisena hentoisena kerroksena aivan mainiosti jättää uuden maalikerroksen alle.
Paikoin maali oli kyllä irronnut kokonaan. Mitä pidempi vaikutusaika ja paksumpi maalinpoistoainekerros, sen helpompaa ja joutuisampaa on työskentely.
Kaksi aihetta onneen - maalinpoistoaine ja Pikä eli pintakäsittelijät. Hommasimme tuon maalinpoistoaineen lisäksi työmiehille skraboja, teloja ja suteja, telineet tulivat koulun puolesta ja niiltä yltää neljään metriin. Päätykolmiot otetaan sitten vuokrattavalla henkilönostimella.
Eikä tässä vielä kaikki. Meinasin pillahtaa ilosta itkemään kun kurkistin talon nurkan taakse - käytännössä tuossa on yhden kokonaisen seinän verran valmista jälkeä yhden vielä vähän vajaan työpäivän aikana, kun aamulla meni aikaa opastukseen, telineiden kasaamiseen ynnä muihin alkulämmittelyihin! Neljännes pystysuorasta seinäpinta-alasta siis osapuilleen valmiina.

Toki nuo nyt poistetut alueet ovat varmasti olleet ne kaikkein nopeimmat työstää, suoraa seinää suoraan maasta käsin, mutta yhtä kaikki tästä "monen kesän ikuisuusprojektista" taitaa nyt tällä menolla tulla "muutaman viikon keväthomma". En saata ihan vielä käsittää, että tämä on edes mahdollista. Toki työ tuosta hidastuun kun päästään talon toiselle puolelle, jossa pitää kikkailla autotallin luiskan montun kanssa, tai aletaan työstää räystäiden alusia. Mutta kuitenkin - kutsuisin tätä kunnioitettavaksi päivätyöksi.
Olen kokenut näissä remonttiostopalveluissa niin monta pettymystä, että en oikein vielä uskalla edes unelmoida valmiiksi maalatusta talosta. Toki noiden seinien ja räystään alusten maalaamisen jälkeenkin jää vielä ihan kiitettävästi puuhaa - ikkunoista on kunnostettu vasta pokat, karmit odottavat vielä maalausta ja osin, ainakin tippalistojen osalta, myös puukorjauksiakin. Sokkeli pitäisi myös maalata, ja sitä ennen tuo melko hurjan näköiseksi mennyt vuokralaisen porras kunnostaa tai luultavasti rakentaa kokonaan uusiksi, sen verran isoja palasia siitä tipahtelee. Ja ennen sokkelin maalaamista pitäisi miettiä, mitä tuolle yllä olevassa kuvassa näkyvän kadun puolen julkisivun vasemanpuoleisen ikkunan edustalle tehdään - siinä on kuoppa, joka kerää sulamisvesiä, ja sokkelissa on sillä kohtaa reikä, jonka paikkaaminen ei ole kokonaan poistanut pyykkituvan seinän kostumisongelmaa keväisin ja syksyisin.
Mutta että maalattu talo, voi pojat. Nuo kaikki muut hommat ovat sellaisia, että ne jollakin ulkoistusprosentilla saattaisivat valmistua jo tänä kesänä tai sitten tulevien parin kesän aikana omin voimin. Talon maalaus taas - no, lienee tarpeetonta enää edes toistella, miten ylivoimaiselta se on tuntunut. Ja nyt se näyttäisi olevan ihan realistinen, suorastaan kovaa vauhtia toteutumassa oleva saavutus, ilman mitään muuta omaa eforttia kuin kukkaron kaiveleminen. Käsittämätöntä.
Tämä kertoo ehkä eniten siitä, miten suunnattoman vaikeaa tällaiseen perinnehinkkausprojektiin on löytää tekijöitä. Meidänkin tekijämme ovat siis opiskelijoita, joille tämä maalinpoistourakka on opintoihin kuuluvaa työssäoppimista. Kun on jo ainakin kolmen vuoden ajan asennoitunut siihen, että kaikki pitää kuitenkin tehdä aina itse, ja kun itsellä on perin vähän ajallisia tai muitakaan resursseja siihen tekemiseen, on tällainen yllättävä ostopalvelu kuin taivaan lahja. Okei, talon ulkovuorauksen maalinpoisto ja uudelleenmaalaus tulevat reilusti kalliimmaksi kuin vaikkapa meidän kattoremontti - budjetti on tällä hetkellä kymppitonnin luokkaa kaikkine kuluineen, ja voin siitä kyllä esittää projektin valmistuttua blogissakin tarkan laskelman - mutta on meillä nyt ihan eri elämäntilannekin, kun molemmat olemme hienosti sanottuna koulutusta vastaavassa työssä ja nostamattomaan remonttilainaan voi suhtautua "tämähän se alkuperäinen ajatus olikin" -tyylillä. En usko, että tämän ulkoistetun projektin vuoksi tulemme menemään konkurssiin, enkä usko, että tätä helpotuksen määrää voi edes euroissa mitata.
Kunpa nyt kaikki sujuisi tämän ensimmäisen päivän lailla loppuun asti.