Arkkitehdin vastaanotolla

Kävin tässä päivänä muutamana tapaamassa ELY-keskuksemme arkkitehti Kirsti Kovasta. Kirsti pitää ilahduttavan edelläkävijämäisesti eräänlaista maksutonta perinnerakennusklinikkaa täällä eteläisessä Savossa, lisätietoja muun muassa tästä ELYn tiedotteesta.

Niin, ja Kirsti on myös kirjoittanut mainion artikkelin aiheesta Jälleenrakennuskauden omakotitalo - liian hyvä pilattavaksi. Lienee tarpeetonta mainita, että jaan hänen ajatuksensa. Kovin moni tässäkään kaupungissa ei ainakaan keskustaa ympäröivillä rintamamiestaloalueilla kiertelyn perusteella jaa.

Jutustelimme Kirstin kanssa reilun tunnin aiheesta meidän talo, ja lähdin tapaamisesta iloisena, innostuneena ja taas kerran huojentuneena siitä, että kanssani rintamamiestaloista yhtäläisiä ajatuksia ajattelevia ammattilaisia on olemassa. Sain konkreettisia ideoita ja vinkkejä, lämpimän kehotuksen hakea projektiimme ELY-keskuksen avustusta rakennusperinnön hoitoon ja monta aika olennaista huomiota siitä, että minä en ole arkkitehtuurin ammattilainen ja että sellainen näkee asioita eri tavalla kuin maallikko.

Emme jutelleet niinkään asioista kuten "mikä on kellarisaunan seinän oikeaoppinen rakenne", vaan yleisemmistä ja jotenkin, öö, arkkitehtoonisemmista asioista. Vaikka sellaisista, että kun talon piirustuksissa lukee että talossa kuuluu olla punainen kattohuopa, niin miten siihen tulisi suhtautua. Kirsti sanoi osuvasti, että punainen huopakatto on silloin taloon kuuluva juttu - jos tilalle laittaa vaikkapa samanvärisen konesaumatun peltikaton, muuttaa se väkisin talon mittasuhteita koska kattoa on korotettava alkuperäisestä ainakin 7 sentin tuuletusraon verran. Samalla taloa ikään kuin "upgreidattaisiin", tehtäisiin siihen sellainen muutos, joka on vähän niin kuin hienompi ja fiinimpi ja tyyriimpi kuin alkuperäinen katto - joka taas muuttaisi rakennusta aika olennaisestikin, noin filosofiselta ja miksei ulkonäölliseltäkin kannalta. Minua tämä näkökulma suuresti ilahdutti, koska olen ollut piirustuksien näkemisestä asti sitä mieltä, että haluan sen rakennusmestari Eino Hahdon vuonna 1952 taloon suunnitteleman punaisen huopakaton.

Puhuimme myös ulkovuorauksen pelastamisesta. Nythän tilanne on valitettavasti se, että hyvää tarkoittavat tahot ovat maalanneet alkuperäisen keilaponttilaudoituksen keltaisella lateksilla, joka taas on harmaannuttanut liian tiiviinä maalina laudoituksen monin paikoin aika pahannäköiseksi ja irtoilee nyt irvokkaasti. Kirstin mukaan laudoitus on vielä pelastettavissa, jos laudasta on puoletkin kovaa puuta, ja laudoitusta voi maalin pois skrabaamisen jälkeen vielä varovasti hioakin. Skrabaukseen on kuulemma paras työkalu viikatteen terästä tehty raaputin - terä on juuri sopivan kaareva vanhalle keilapontille! Skrabaukselle paras aika on Kirstin mukaan huhtikuu, silloin laudoitus on vielä talven jäljiltä kostea mutta jo lämmin, ja lateksi irtoaa hyvässä lykyssä isoina liuskoina "nylkemällä". Ideaani maalata talo 50-luvun maalausmallin mukaiseksi ikkunanpokien korostusväreineen Kirsti piti hyvänä, sillä tavalla talo ei vahingossakaan uudelleen maalattuna näytä niiltä talopaketiksi naamioiduilta rintamamiestaloilta joita Suomi on pullollaan.

Raha-asiat eivät ole vähiten tärkeitä ja aiomme kyllä hakea ELYn korjausavustusta - sinällään se on aika luonnollinen rahan lähde, koska olemme joka tapauksessa kunnostamassa taloa alkuperäisin menetelmin ja mahdollisimman alkuperäisin materiaalein tai pikemminkin niitä säästäen. Nämä ovat ne kriteerit, joilla korjausavustusta on nimittäin mahdollista saada.

Meidän talolla on ihan oikea mahdollisuus olla vielä joku päivä sellainen rintamamiestalo, jollaisia ei montaa löydy maan kamaralta, ja niin kauan kuin se minusta ja kukkarostani on vähänkään kiinni, se mahdollisuus talolle kyllä suodaan. Hyvä juttu, jos valtiovalta tässä pyrkimyksessä haluaa muutamalla tonnilla meitä avustaa - ja tarjota lisäksi ilmaista sparrausapua talon ylläpidon pohdiskeluun.