Kiersin lauantaipäivän ratoksi talon ja totesin, että edistytty kuitenkin on!
Maahan jätetyn murheenkryyni-öljysäiliön kanssa asiat etenivät lopulta yllättävästi. Ensin loka-autoa ja kaivuria ei meinannut saada paikalle millään. Sitten molemmat tulivat, niin yllättävillä aikatauluilla että naapurikin säikähti.
Ensin oli käynyt loka-auto imaisemassa sisuksiinsa säiliön öljynsekaisen veden. Ja jättänyt jälkeensä tämän mystisen signeerauksen (ja pari säikähtänyttä naapurin naista):
Seuraavaksi tuli, ihan yhtä yllättäen, paikalle traktorikaivuri ja kaivoi tyhjennetyn säiliön maasta. Ja varoi kiitettävällä huolellisuudella ruusujani, kun häntä siitä edeltä käsin useaan otteeseen oli muistutettu:
Kaivurikuski oli kasannut säiliön ja muut rautaromut, kuten saunan elähtäneen kiukaan, etupihalle romu-ukon pois noudettavaksi. En ehtinyt valokuvaamaan säiliötä ennen pimeän tuloa ja seuraavana päivänä töistä tultua säiliö oli kadonnut. Voitte siis kaikki nyt kuvitella, että tässä se oli:
Viikonloppuna vietettiin parisuhteen laatuaikaa muun muassa käymällä elokuvissa ja laittamalla pitkästä aikaa kunnon ruokaa Mikkelin mainion torin antimista. Pihapuuhastelulle jäi kuitenkin aikaa sen verran, että Panu kiipesi katolle tarkistamaan toistamiseen piipun strategiset mitat. Ensimmäisen mittauksen tulokset kun hävisivät jonnekin paperikaaokseen:
Piippuun on tulossa mittatilaustyönä hattu. Se muuttaa vähän talon ilmettä, mutta yrittää nyt ainakin olla sellainen eleettömän suoralinjainen ja muutenkin anteeksipyytävä ettei liikaa varasta showta. Samalta tekijältä lähipiiristä tilattiin myös suojapelti alakerran puuhellan edustalle - vaikka nykyinen maailman rumin muovimatto ei minusta suojausta tarvitsekaan, on pelti kai jonkun lain tai asetuksen mukaan silti oltava. Ja voihan sillä suojella sitten tulevaa alkuperäistä lautalattiaa.
Minä en kiivennyt katolle, minä keskityin syömään syksyn satoa.
Ja ihan pian, jo ehkä tänä iltana, aion kokeilla talon mukana tullutta mehulinkoa. Ukki ja mummo tekivät sillä tuoremehua omista omenoistaan ja mikään ei maistu paremmalle kuin tuo "ukin mehuna" tunnettu, paksu ja makeankirpeä juoma. Toivotaan, että mehulinko on samaa kaliiberia kuin isovanhemmillakin oli.
Lopuksi vielä kerrottakoon, että olen tänään ilmoittautunut Etelä-Savon Marttojen pihasuunnittelukurssille loka-marraskuussa. Tuskin maltan odottaa - ylemmästä mies kurkistaa savupiipun takaa - kuvasta kun käy ilmi, että suunniteltavaa ynnä toteutettavaa on yllin kyllin.
Tuo kauhea, ruma ja piikkejään viattomiin varpaisiin kylvävä 70-lukulainen mustanpuhuva happomarjapensas poistuu keskuudestamme ensimmäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti