Tai itse asiassa kyse ei ole velvollisuudentunnosta, koska tunne ei ole mitenkään pakottava tai vastenmielinen. Velvollisuudentunnosta tehdyt asiat kun harvemmin ilahduttavat kenenkään mieltä, varsinkaan sen, joka kyseisen motivaation varassa tekemisiään hampaat irvessä suorittaa.
Vastuu on ehkä parempi sana. Vastuu itse talosta, sen ylläpitämisestä, kunnostamisesta ja vaalimisesta. Talon ja sen rakennusajan ja - tavan arvostaminen. Hellä ymmärrys sen pieniä puutteitakin kohtaan.
Samalla vastuu heijastuu jollakin merkillisellä tavalla koko elämään. Voi toki olla, että se on uuden elämäntilanteen, lähitulevaisuudessa toivottavasti keskuuteemme saapuvan Pikku Tilliäisen ja hyvin selvästi alkanen keski-ikäistymisen aikaansaamaa, ei niinkään itse talon, mutta on talollakin aivan varmasti osansa prosessissa.
Jotenkin tuntuu, että talossa on aiheellista ja asiallista palata 2010-luvulta vähän matkaa takaisin, ainakin osittain sellaiseen elämään jota mummo ja ukki omassa rintamamiestalossaan elivät.
Meilläkin on pakastin täynnä marjoja nyt, kun syksy on tullut. Puolukoille on vielä tilaa, kohta saapuville lampaille ja hirville täytyy viilentää kakkospakastin. On luonnollista ja asiaankuuluvaa valmistaa viimeisistä viime vuoden hirvenlihoista palapaistia äitin Saksassa piikomassa ollessaan ostamassa punaisessa, emaloidussa valurautapadassa, tehdä sen kylkiäisiksi perunamuussia ja tarjoilla lisäksi etikkapunajuuria. Jotenkin näin:
On luonnollista potea huonoa omaatuntoa siitä, että omenat ehtivät pudota puusta alas ja viettää yksi viikonloppu niitä maasta keräten ja sortteeraten. Tässä vain alle puolet sadosta.
Ja on luonnollista lohkoa seitsemän ämpärillistä omenoita, kaivaa kaapista talon mukana tullut Anni-vainaan AEG ja lingota omenat juuri sellaiseksi tuoremehuksi, jollaista ukkikin teki.
Se ei ole helpoin eikä ainakaan vähiten aikaa vievin tapa saada omenatuoremehua. Mutta jostain syystä talossamme tuntuu asiankuuluvalta tehdä asioita joillain muilla kuin helppous- tai ajansäästökriteereillä.
Vaikka ihan vaan sen perusteella, että jos pihalla on omenapuu, ovat sen tuottamat hedelmät ihan yhtä paljon meidän vastuulla kuin vaikka talon katto. Tai ulkoverhous, tai kellarin verhomuuraus.
Ei niitä silloin voi jättää maahan mätänemään.
Niinpä... Meillä ei ole omenoita, mutta viinimarjamehut on tehty, mustikat, mansikat ja lakat pakastimessa. Edellisvuotiset hirvenlihat laitettu ruoaksi ja uutta lihaa tulee.
VastaaPoistaTämä kaikki jo ennen rintamamiestaloa. Sen jälkeen tyyli vain vahvistunee kun saa peruna- ja kasvimaan yms. Ehkä kuitenkin kyse on enemmän ihmisen perusluonteesta ja arvoista? Ehkä myöskin siitä, että vastapainoksi nykyajan pinnallisuudelle, kertakäyttökulttuurille ja "kiireelle" haluaa elää toisin sekä haluaa kunnioittaa sitä miten ennen tehtiin.
-Rosanna67-
Niin, muna vai kana -dilemma kai tämä on sikäli että mehän se talo valittiin, ja valittiin sitten tietysti sellainen, mikä sopi omaan elämään ja niihin omiin arvoihin. Mutta kyllä toi torppakin ihan omalla olemassaolollaan tuntuu vahvistavan tietynlaista elämäntyyliä ja kai sitten arvomaailmaakin.
VastaaPoistaMinä tein pari vuotta sitten just samanlaisella keltaisella AEG:lla omppumehua. Kone oli lapsuudenkodistani peräisin. Valitettavasti se ei sitten kestänyt rasitusta, vaan moottori kärähti....
VastaaPoistat. Jaana
Olen koko päivän yrittänyt löytää keinoa tuollaisen samanlaisen mehulingon avaamiseen. Osaatko neuvoa, miten saan sen auki puhdistamista varten ilman sitä avauskantta?
VastaaPoistaHei, en osaa kyllä neuvoa, meillä on se avauskansi lingossa ja olen aina avannut sen sillä. Vaikea sanoa, mikä siihen auttaisi.
VastaaPoista