Olen lähinnä masentuneena lukenut kaikkien muiden blogi-ihmisten blogeja toukokuun alusta asti ja yrittänyt päästä kevään, alkukesän, pihahommien, remonttijuttujen, ulkopuuhien ja muiden vastaavien kivojen, vuodenaikaan ja valittuun teemaan liittyvien juttujen imuun.
En ole päässyt. Kun kalenteria taaksepäin katsoo, näyttävät meidän touko- ja kesäkuumme vuonna 2014 melko lohduttomilta. Joku on ollut koko ajan kipeä, yleensä minä tai lapset. Flunssia toisensa perään, välillä virkistyksenä räväkkä oksennustauti. Minulla on ollut kuluneiden kahden kuukauden aikana korvatulehdus ja poskiontelontulehdus, seuraavana varmaan iskee rotavirus ja uhmaikä. Lisäksi kesäkuu meni sillä tavalla, että jompi kumpi aikuisista oli koko ajan työmatkalla, etupäässä Hollannissa. (Sentään vuorotellen, ei samaan aikaan.) Yksin kahden mukulan kanssa kipeänä kotona ollessa ei juuri edistetä edes perushuushollitoimintoja, saati mitään remontti- tai pihahommia, puhumattakaan minkään asian blogiraportoinnista. Ja kun meillä juhannuksena alkoi lasten kanssa kesäloma, alkoi myös yhtäaikainen flunssa JA mahatauti.
Siis käsittämättömän upeaa. Koko ajanhan on myös satanut vettä ja ollut noin +9 astetta lämmintä.
(Tähän lienee pakko todeta, että kun olimme lasten kanssa koko ajan kotona, muun muassa noin puolisentoista vuotta kuopuksen syntymän jälkeen, ja kun sanon koko ajan, tarkoitan että ihan koko ajan, minä olin hyvin harvoin ja lapset tuskin koskaan kipeinä. Jälkikasvun edustajat muun muassa sairastivat ensimmäisen mahatautinsa 2- ja 3-vuotiaina tämän vuoden maaliskuussa. Noita entisiä onnen aikoja on sentään lohdullista ajatella, kun aina välillä joku varmasti hyvää tarkoittava taho ehdottaa, että "eihän teillä ole siinä talossa vaan mitään..." No, ainakaan tällä otannalla ei ole. Päivähoidossa ja/tai työpaikalla sen sijaan on taatusti jotain, luultavasti tosin ei mitään sen kummempaa kuin toisia ihmisiä ja niiden mukanaan kuljettamia viruksia. Tätähän tämä.)
Niin että kaikki aloitetut hommat ovat kesken. Talo sentään tuli maalatuksi, mutta siitä puuttuu kyljestä vielä numerolappu.
Ja pari muuta juttua. Kuten vuorilaudat nurkista ja ikkunoista.
Vähän on siis tuollainen riisuttu malli. Mutta maalattu on, se on tärkeintä. Minä yritän kirjoittaa siitä koko projektista vielä jonkun kokoavan tarinan, koska varsinkin lateksin kuorinta on asia, joka on niin montaa muutakin rintamamiestaloasukkia askarruttanut. Maaliin olemme tyytyväisiä, mutta ärsyttää kun tuo projekti on jäänyt tasan siihen vaiheeseen missä se oli, kun maalaripojat luovuttivat urakan toukokuussa. Lapset on neuvoteltu mummolaan ensi viikolla, ja vuorilautaosaston on suotavaa liikahdella melko rivakasti paikoilleen silloin. Toki kolmessa päivässä pitäisi myös korjata laho seinä, operoida tuo leikkimökki valmiiksi, pestä ikkunat ja mielellään remontoida myös yläkerta valmiiksi. Lähdetään nyt kuitenkin niistä vuorilaudoista.
Ollaan me sentään jotain muutakin saatu puolitiehen, ja se joku näkyy parhaiten takapihalla.
Piha ei ole vino, kuva on vino, en kerkeä sitä kesken päiväunipaniikkibloggauksen nyt oikomaan.
Leikkimökki on pystyssä, mutta siitä puuttuu vielä 1/4 kattoa, ikkunat, sisäkatosta paneelit ja lattian maalaus ynnä pari pientä sisustustoimenpidettä. Leikkimökin taakse on laskeutunut paras keksintö ikinä, trampoliini. Se on erittäinn kaunis pihasisustuselementti varsinkin tuollaisena vaatimattomamman kokoisena, kun halkaisija on vain 4,5 metriä. (Puolustuksen puheenvuoro, saimme kehikon puoli-ilmaiseksi naapurista, piti ostaa vain ehjä matto ja turvaverkko.) Jos estetiikassa jonkun mielestä on toivomisen varaa, voi kääntää katseensa tuonne alapihan oikeaan laitaan ja havaita, että mitään kuvassa näkyvää ei olisi tapahtunut, jos lapsia ei olisi voinut teljetä loikkimaan ja poukkoilemaan tuonne vetoketjun taakse pihahommien edistämisen ajaksi.
Olen siis istuttanut pihalle parikymmentä koivuangervoa ja kaksi jasmiketta tuohon penkereen päälle sekä kymmenisen imukärhivilliviiniä ja kolme köynnöshortensiaa kasvamaan naapurin autotallin seinää vasten. Ensin mainituista pitäisi kasvaa kaunis, pihaa vähän eri lokeroihin jakava aidanne. Kuvasta ei näy, että myös penkereeseen on suoritettu istutustoimia nukkeruusujen, vuorenkilpien, pikkutalvion ja muutaman muun kokeilun muodossa. Siitä penkereen kasvittamisestakin pitäisi tehdä ihan oma juttunsa. Hommaa sielläkin riittää, mutta alapiha on kiistatta muuttunut ahdistavasta nokkosryteiköstä jo ihan selvästi omakotitalopihan esiasteeksi. Ei vielä ihan, mutta aimo harppaus oikeaan suuntaan.
Sateisesta kesästä on ollut se ilo, että tuon rakennetun luiskan lohduton mullikko on muuttunut apilaa kasvavaksi vehreydeksi ilman omia kasteluponnistuksia. Nurmikkorintamalta on raportoitava sekin, että olemme saaneet palkatuksi maanmainion pehtoorin, naapurin 10-vuotias käy kerran viikossa ajamassa nurmikon ja saa korvaukseksi euroja pleikkarahastoonsa. Tätä varten piti ostaa kolmellakympillä bensakäyttöinen ruohonleikkuri tori.fi:stä.
Jotakuinkin tällaisissa tunnelmissa täällä siis edetään. Ai niin, juhannuksena kävimme tutustumassa itänaapurin puolella wau-arkkitehtuuriin Ilja Repinin kotimuseon muodossa. Tämä satulinna sijaitsee Repinossa, entisessä Kuokkalassa. Sitten kun keltainen talomme on kokonaan remontoitu ja piha myllätty mieleiseksi, voisin ruveta pitämään matkailublogia.
Mutta sitä genrenvaihdosta on turha tällä menolla ihan lähivuosina odotella.
En ole päässyt. Kun kalenteria taaksepäin katsoo, näyttävät meidän touko- ja kesäkuumme vuonna 2014 melko lohduttomilta. Joku on ollut koko ajan kipeä, yleensä minä tai lapset. Flunssia toisensa perään, välillä virkistyksenä räväkkä oksennustauti. Minulla on ollut kuluneiden kahden kuukauden aikana korvatulehdus ja poskiontelontulehdus, seuraavana varmaan iskee rotavirus ja uhmaikä. Lisäksi kesäkuu meni sillä tavalla, että jompi kumpi aikuisista oli koko ajan työmatkalla, etupäässä Hollannissa. (Sentään vuorotellen, ei samaan aikaan.) Yksin kahden mukulan kanssa kipeänä kotona ollessa ei juuri edistetä edes perushuushollitoimintoja, saati mitään remontti- tai pihahommia, puhumattakaan minkään asian blogiraportoinnista. Ja kun meillä juhannuksena alkoi lasten kanssa kesäloma, alkoi myös yhtäaikainen flunssa JA mahatauti.
Siis käsittämättömän upeaa. Koko ajanhan on myös satanut vettä ja ollut noin +9 astetta lämmintä.
(Tähän lienee pakko todeta, että kun olimme lasten kanssa koko ajan kotona, muun muassa noin puolisentoista vuotta kuopuksen syntymän jälkeen, ja kun sanon koko ajan, tarkoitan että ihan koko ajan, minä olin hyvin harvoin ja lapset tuskin koskaan kipeinä. Jälkikasvun edustajat muun muassa sairastivat ensimmäisen mahatautinsa 2- ja 3-vuotiaina tämän vuoden maaliskuussa. Noita entisiä onnen aikoja on sentään lohdullista ajatella, kun aina välillä joku varmasti hyvää tarkoittava taho ehdottaa, että "eihän teillä ole siinä talossa vaan mitään..." No, ainakaan tällä otannalla ei ole. Päivähoidossa ja/tai työpaikalla sen sijaan on taatusti jotain, luultavasti tosin ei mitään sen kummempaa kuin toisia ihmisiä ja niiden mukanaan kuljettamia viruksia. Tätähän tämä.)
Niin että kaikki aloitetut hommat ovat kesken. Talo sentään tuli maalatuksi, mutta siitä puuttuu kyljestä vielä numerolappu.
Ja pari muuta juttua. Kuten vuorilaudat nurkista ja ikkunoista.
Vähän on siis tuollainen riisuttu malli. Mutta maalattu on, se on tärkeintä. Minä yritän kirjoittaa siitä koko projektista vielä jonkun kokoavan tarinan, koska varsinkin lateksin kuorinta on asia, joka on niin montaa muutakin rintamamiestaloasukkia askarruttanut. Maaliin olemme tyytyväisiä, mutta ärsyttää kun tuo projekti on jäänyt tasan siihen vaiheeseen missä se oli, kun maalaripojat luovuttivat urakan toukokuussa. Lapset on neuvoteltu mummolaan ensi viikolla, ja vuorilautaosaston on suotavaa liikahdella melko rivakasti paikoilleen silloin. Toki kolmessa päivässä pitäisi myös korjata laho seinä, operoida tuo leikkimökki valmiiksi, pestä ikkunat ja mielellään remontoida myös yläkerta valmiiksi. Lähdetään nyt kuitenkin niistä vuorilaudoista.
Ollaan me sentään jotain muutakin saatu puolitiehen, ja se joku näkyy parhaiten takapihalla.
Piha ei ole vino, kuva on vino, en kerkeä sitä kesken päiväunipaniikkibloggauksen nyt oikomaan.
Leikkimökki on pystyssä, mutta siitä puuttuu vielä 1/4 kattoa, ikkunat, sisäkatosta paneelit ja lattian maalaus ynnä pari pientä sisustustoimenpidettä. Leikkimökin taakse on laskeutunut paras keksintö ikinä, trampoliini. Se on erittäinn kaunis pihasisustuselementti varsinkin tuollaisena vaatimattomamman kokoisena, kun halkaisija on vain 4,5 metriä. (Puolustuksen puheenvuoro, saimme kehikon puoli-ilmaiseksi naapurista, piti ostaa vain ehjä matto ja turvaverkko.) Jos estetiikassa jonkun mielestä on toivomisen varaa, voi kääntää katseensa tuonne alapihan oikeaan laitaan ja havaita, että mitään kuvassa näkyvää ei olisi tapahtunut, jos lapsia ei olisi voinut teljetä loikkimaan ja poukkoilemaan tuonne vetoketjun taakse pihahommien edistämisen ajaksi.
Olen siis istuttanut pihalle parikymmentä koivuangervoa ja kaksi jasmiketta tuohon penkereen päälle sekä kymmenisen imukärhivilliviiniä ja kolme köynnöshortensiaa kasvamaan naapurin autotallin seinää vasten. Ensin mainituista pitäisi kasvaa kaunis, pihaa vähän eri lokeroihin jakava aidanne. Kuvasta ei näy, että myös penkereeseen on suoritettu istutustoimia nukkeruusujen, vuorenkilpien, pikkutalvion ja muutaman muun kokeilun muodossa. Siitä penkereen kasvittamisestakin pitäisi tehdä ihan oma juttunsa. Hommaa sielläkin riittää, mutta alapiha on kiistatta muuttunut ahdistavasta nokkosryteiköstä jo ihan selvästi omakotitalopihan esiasteeksi. Ei vielä ihan, mutta aimo harppaus oikeaan suuntaan.
Sateisesta kesästä on ollut se ilo, että tuon rakennetun luiskan lohduton mullikko on muuttunut apilaa kasvavaksi vehreydeksi ilman omia kasteluponnistuksia. Nurmikkorintamalta on raportoitava sekin, että olemme saaneet palkatuksi maanmainion pehtoorin, naapurin 10-vuotias käy kerran viikossa ajamassa nurmikon ja saa korvaukseksi euroja pleikkarahastoonsa. Tätä varten piti ostaa kolmellakympillä bensakäyttöinen ruohonleikkuri tori.fi:stä.
Jotakuinkin tällaisissa tunnelmissa täällä siis edetään. Ai niin, juhannuksena kävimme tutustumassa itänaapurin puolella wau-arkkitehtuuriin Ilja Repinin kotimuseon muodossa. Tämä satulinna sijaitsee Repinossa, entisessä Kuokkalassa. Sitten kun keltainen talomme on kokonaan remontoitu ja piha myllätty mieleiseksi, voisin ruveta pitämään matkailublogia.
Mutta sitä genrenvaihdosta on turha tällä menolla ihan lähivuosina odotella.
Pitäähän sitä lapsillakin pihalla olla jotakin "omaa"...ja mikä mieluisin on, kuin tuo trampoliini..:) JA ajatteles, kun meillä vasta aloitellaan talon maalamista....räystäitä mies on tänään maalaillut. Talon maalaus on lykkääntynyt näiden kesästein ilmojen takia..sataa, sataa ja sataa.
VastaaPoistaTrampoliini on kyllä kaikessa hirveydessään todella nerokas keksintö. Meidän 2-vuotiaskin on puolessatoista kuukaudessa ketteröitynyt kummasti siellä pompotellessaan. Meillä nyt ei lapsia ole muutenkaan tarvinnut ikinä ulos kauheasti houkutella, mutta nyt ne viihtyvät siellä vielä paljon entistä paremmin... tosin ei siellä trampalla kurahousuissa kaatosateella voi olla.
PoistaPitää kyllä oikeasti olla todella kiitollinen ja iloinen siitä, että se varsinainen maalausurakka tuli kuntoon kuivien kelien aikaan alkukesästä! Mutta jospa sieltä tulisi vielä maalauskelit loppukesäksi takaisin...
Loppuviikosta on luvattu että aurinko palaa, toivottavasti. Voimia kaikkiin remontti- ja kunnostushommiin.
VastaaPoistaToivottavasti näin! Voimia tässä kyllä tarvitaan, kiitos niistä - lisäksi tarpeen olisi vaikka pari lisävuorokautta viikkoon...
PoistaTehän olette saanut paljon aikaiseksi! Ei ne kasvit itsekseen tule kotiin taimimyymälästä, hyppää kuoppaan ja saa kuorikatetta ympärilleen :)
VastaaPoistaTottahan se on. Minulla on paha tapa olla laskematta mitään keskeneräisiä projekteja tehtyjen asioiden listalle, ja kun kaikki projektit tuppaavat jäämään kesken, on koko ajan sellainen olo että mitään ei saa aikaiseksi.
PoistaOlen nyt ryhtynyt vannomaan tuon kuorikatteen nimiin ihan tosissaan, tilasin sitä meidän pihalle kuorma-autolastillisen kun totesin että se oli todella suureksi avuksi kun orapihlaja-aitaa vasta kasvateltiin eikä aidan alusta tarvinnut olla koko ajan kitkemässä. Olen lykännyt noihin kaikkiin istutuksiin alle vähän kompostia ja päälle kuoriketta, pahimpiin nokkos- ja juolavehnäkeskittymiin vielä sanomalehteä katteen alle. Tällä kaikella siis tavoittelen sitä, että seuraavia kesiä ei ihan tarvitsisi omistaa kitkemiselle...
Olenkin funtsinut hiljaisuuden syytä, ihan ymmärrettävää noissa olosuhteissa.
VastaaPoistaMielenkiinnolla odotan raporttia lateksin poistosta.
Tässä kesässä on sentään ollut se hyvä puoli, että kasvit ovat saaneet rauhassa juurtua kosteaan maahan.
Repino näyttää jännältä, lisää siitäkin odotan (sitten joskus).
Minä tykkään blogin kirjoittamisesta, ja juttujen kirjoittaminen ei olekaan se ongelma - kyllä minulla siihen olisi aikaa ja energiaa. Kuvien ottaminen ja niiden säätäminen tänne näkyville on se osio, jonka kanssa tökkii. Monesti on mielessä joku asia, josta voisi kirjoittaa, mutta kun se edellyttäisi sitä että saisi kaiveltua kameran esille ja roiskittua edes muutaman havainnollistavan valokuvan asioista, joista tekee mieli raportoida, jää sitten koko raportti kirjoittamatta. Harmin paikka. Mutta jospa tämä elämä jossain vaiheessa vähän tasaantuisi.
PoistaMeillä on joskus ollut näitä aikoja tuo koko alapihan nurmikko palanut jo ihan karrelle, sikäli kyllä kiitollinen kesä istutella uusia kasveja tosiaan!
Yritän taas löytää aikaa ja energiaa kaikkien lupaamieni juttujen naputteluun JA ennen muuta niiden kuvien ottamiseen/latailuun.
Me vielä harkitaan, aloitetaanko meidän rintsikan maalaus tälle kesää vai siirretäänkö suosiolla ens kesälle. Mua ei erityisemmin vanha pinta ahista, miestä enemmänkin. Melummin ottaisin tän kesän ihan iisisti :)
VastaaPoistaTällä kokemuksella sanoisin, että ehdottomasti kannattaa siirtää ensi kesään. Jos ei satu olemaan todella poikkeuksellinen vuosi, on huhti-toukokuu paljon, paljon parempi ajankohta tehdä ulkomaalausta tai kattoa tai mitä vaan isoa ulkoremppaa - toukokuu on sadepäivien määrässä mitattuna kuitenkin se kuivin kuukausi. Jos vertaa sitä meidän to-del-la veemäistä kattoremonttikesäämme tähän huhti-toukokuun maalausprojektikesään, on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä - nyt tänä vuonna hommat piti keskeyttää sateen takia muistaakseni kolmena päivänä, kattoa tehdessä osapuilleen joka päivä oli ukkoskuuroja varsinkin loppukesää kohti mennessä. Tosin vuodet eivät ole veljeksiä, mutta tilastoihin jos on uskominen niin keväällä se homma on paljon kivuttomampi!
PoistaEmpatiaa kovasti. Meillä tuo vietävän sairastelukierre ajoittui pahimmin kevääseen... Toivotaan, että helpottaa vähitellen sillä suunnalla.
VastaaPoistaMutta näyttääpä pihanne todella hienolta ja nimenomaan edistyneen valtavasti. Talonkin ulkopuoli on jo noin pitkällä!!!! :)
Pahoittelen älytöntä postausta, poden vuoden pahinta vaiheta puutarhahuumassa ja aivotoiminta keskittyy lähinnä uusien penkkien sijoittelun ja kasvien valitsemiseen...
Ai niin, piti sanomani, että mä en ole luvannut huolia tramppaa pikkupihaani rumentamaan, mutta tuo apinahäkkiominaisuus kieltämättä alkoi houkuttaa...
PoistaTämä sairastaminen on todella surkuhupaisaa, meillä nuo yrjötaudit vielä menevät niin että aina sairastumisten välissä on yksi tai kaksi pahaa-aavistamatonta päivää, jolloin kukaan ei oksenna...:D
PoistaOikeasti se piha on kyllä NIIN paljon enemmän pihan näköinen tuolta alimmalta osalta, että puolisokin myönsi yhtenä päivänä että olisi vaan pitänyt uskoa minun vahvaan visiooni. Hänellä kun oli se ajatus, että tilataan vaan jostain täytemaata sata kuormaa ja haudataan koko komeus sen alle. Minusta tuo kerroksellisuus on paljon mielenkiintoisempaa, ja toisaalta taas kun tuo ihan alapiha on montussa, se on myös erittäin tehokkaasti näkösuojassa huoltoaseman pihalta katsottuna.
Vitsi kun olisikin sellainen tilanne, että voisi keskittyä johonkin kukkapenkin tekoon. Minulta jäi kasvimaakin tänä keväänä perustamatta kokonaan, murhe sentään.
Mutta apinahäkkiä voi kyllä suositella. Helkkarin rumahan se on, mutta käyttöominaisuudet voittavat estetiikan.
Mä ehdin AINA viihtyä kukkapenkkieni seurassa, oli aikaa eli ei. :D Kaunista turhuutta niin kestää niitä rytöläjiä paremmin. ;) Ja juu, toi että on erilaisia tasoja,näyttää kyllä erinomaisen hyvältä munkin silmääni.:)
PoistaTe olette saaneet enemmän aikaan sekä remontin että puutarhan suhteen kuin me, ja meillä ei edes ole lapsia eikä flunssaa.
VastaaPoistaTrampoliinin voisin hankkia ihan itseäni varten, johan tässä kohta alkaa ns. toinen lapsuus. Ajattelin piilottaa sen tuonne takapihan Slummiksi ristittyyn osaan. Alkukesästä en voinut, kun fasaani hautoi juuri siellä, ja nyttemmin on ollut niin sateista, että on mennyt mielestä. Mutta ehkä vielä. Pomppiminen voisi olla kivaa, eikun siis viimeistään tässä iässä naisen pitää panostaa keskikehon lihaskuntoon.
Heh, kiitos kannustuksesta :) Kun ne to do -listat ovat vaan aina niin pitkiä niin tuntuu ettei mikään etene...
PoistaTrampoliinikoikkelehtiminen on erittäin hyvää treeniä siihen keskikehon lihaskuntoon, näin olen itsekin havainnut!
Mutta kun ne lihakset in jo menetetty, on viisainta pysyä poissa trampoliineilta. Tai pitää varahousut matkassa! :P
PoistaMoi! Päädyin tänne sen-ja-sen-ja-sen sivuilta, kun yritettiin armaan kanssa miettiä millä saada irti seinästä lateksimömmö. Fluxaf (kuulostaa muuten ihan joltain ulostuslääkkeeltä...hmmm...mömmön keksijän ironiaa, sen verran ulostettahan tuo lateksi on) on toiminut meillä myös, mutta kolmen pienen ja yhden työssäkäyvän kanssa työ on ollut sangen hidasta. Me päädyttiin laittamaan tavoite siihen, että "pahimmat" seinät ekaksi ja sitten jos jaksetaan, jatketaan tai jätetään loput ensi kesälle. Kostea sateisuus ei ole poistoa pahemmin haitannut, mutta maalaaminen on siinä ja siinä. Siinä raapiessani seinää mietin miten hienoa on, että maailmassa on ihmisiä, jotka a. jaksaa uskoa siihen, että parempi korjata oikeasti kunnolla ja b. jaksavat kaikessa elämän kiemuroinnissa siitä myös kirjoitella julkiseen seinään ja c. silloin tällaisen aika somettoman ihmisen on mahdollista löytää arvokasta apua omiin remonttitöihin. Tuolla mä varmaan edelleen raapisin ensimmäistä lautaa kynsiviilalla, jos tuo mömmön toimivuus ei olisi tullut täältä esille. Me yritetään saavuttaa pala rintamamiestalon alkuilmaa poistamalla kaiken vuosien saatossa tulleen botoksin ja ulkomaalaus (myöskin herra Virtasen maaleilla) on yksi viimeisistä isoista "vanhennuksista". Tsemppiä hommiin! t. Katriina p.s.minun mummi ja vaari asuivat Mikkelissä kuolemaansa saakka, joten olen jostain syystä myös elänyt jotain nostalgiahaavetrippiä blogiasi lueskellessa - hyvä Mikkeli! :)
VastaaPoistaLoppuviikosta on luvattu että aurinko palaa, toivottavasti. Voimia kaikkiin remontti- ja kunnostushommiin.
VastaaPoistaLaurakaisa, olette saaneet aikaan PALJON! Ihastuneena katselen kuviasi. Piha näyttää houkuttelevalta.
VastaaPoistaTautikierre on ollut kamala, toivon har-taas-ti että se on ohi nyt.
Piha näyttää kivalta ja tuo uusi maali on kyllä bueno. Tehän olette suorastaan riehuneet, meillä ei tapahdu oikein mitään.
VastaaPoistaOlisi ollut kiva maalata talo tänä kesänä, mutta taitaa siirtyä seuraavalle tai sitä seuraavalle kesälle. Pitäisi nyppiä räystäslaudat taas pois ja maalata ne uusiksi, paikkailla vanhaa ulkovuorausta jne. Kuulostaa pieneltä hommalta, mutta telineitä pitäisi viritellä ja ääh. Ja löytää sopivaa ulkoverhouspaneelia. Meilläkin on keilaponttia, mutta se ei ole tuota kapeaa, eikä sitä leveämpää, mitä saa melkein jokaisesta paikasta. Se on jotain siltä väliltä ja tietenkään sitä ei saa mistään. Missään ei ole samalla leveydellä olevaa. En tiedä näyttäisikö hirveältä, jos pari riviä korjaisi sillä leveämmällä. Kyse on reilusta sentistä. Vähän kyllä pelkään, että joudutaan paikkailemaan enemmänkin. Pitäisi irroittaa vanhoja vähän, että saa korjattua ja senhän tietää, mitä noille vanhoille rapsakoille paneeleille tapahtuu, kun niitä alkaa kiskomaan irti :( Puhumattakaan, jos niiden takana on hirveästi mätää. Ei vielä tiedetä, mitä katto on tehnyt vinolaudoitukselle. Jos menee siihen, että pitää uusia enemmänkin, niin sitten varmaan pitää uusia kaikki ja laittaa suosiolla tuota kapeampaa.