maanantai 17. lokakuuta 2011

Kirjoissa ja kansissa

Koska koko kesä on aikalailla raportoimatta blogiin, puuttuu täältä myös ehdottoman merkittävä tapaus sekä talomme että varsinkin siinä ennen meitä asuneen perheen historiassa.

Ostimme talomme tosiaan suoraan ilman välittäjiä kauppias-Annin perikunnalta ja meillä oli talokauppoja tehdessämme ilo tutustua talon edelliseen lapsikatraaseen. Olemme kuulleet heiltä paljon tarinoita niin talosta kuin siinä asuneista ihmisistä ja elämästä, jollaista ei enää eletä.

Äitinsä kuoleman jälkeen Annin perikunta oli päättänyt kirjoittaa äidistään kirjan ja viime heinäkuussa vietettiin tuon omakustanteen julkistustilaisuutta. Kaikki talon edelliset lapset, osa puolisoineen, saapuivat tuomaan meille uunituoreen painoksen kirjasta ja tapahtumaa oli todistamassa myös muutamankin paikallislehden toimittaja. Edelliset lapset toivat nykyiselle lapselle tuliaisena ihanan, perinteisen kärpässienijakkaran, josta on sittemmin ollut suurta iloa - sen päällä ei suinkaan istuta eikä sille kiivetä, vaan se kaadetaan kumoon ja sitä vieritellään hihkuen pitkin keittiön lattiaa.

Minun henkilökohtaisena missionani on se, että tämä talo tullaan joku päivä suojelemaan museoviraston toimesta aikakautensa yhtenä harvoista alkuperäisessä asussaan säilyneistä rakennuksista. Henrikssonin lasten kirja tukee omalta osaltaan tätä missiota - kun on olemassa painettua sanaa keittiön komeroon arestiin pistetyistä lapsista tai puuhellan pellistä, jossa roikkuivat perheen sekatavarakaupan avaimet, on minulle ainakin itsestään selvää, että se komero ja hellan pelti säilytetään kyllä myös jälkipolville katseltavaksi.



Olen siteerannut aiemminkin perulaista runoilijaa César Vallejoa ja tämä on hyvä hetki siteerata vähän enemmän. Tämän vuoksi minä olen ostanut vanhan talon, ja tämän vuoksi olen iloinen siitä, että tiedän ja tunnen ne ihmiset, jotka täällä ovat ennen minua asuneet:

"Uudet talot ovat kuolleempia kuin vanhat koska niiden seinät on tehty kivestä tai teräksestä mutta ei ihmisistä. Talo astuu maailmaan, ei silloin kun se on saatu rakennetuksi vaan silloin kun siinä aletaan asua. Talo elää yksinomaan ihmisistä, niinkuin hauta.

Todellisuudessa kaikki ovat lähteneet talosta, mutta totuus on että kaikki ovat jääneet. Eikä se mikä on jäänyt ole heidän muistonsa vaan he itse. Eikä ole niinkään että he jäisivät vaan he jatkuvat talon läpi. Teot ja toiminnot lähtevät talosta junalla tai lentokoneella, ratsain tai jalan tai maassa raahautuen. Se mikä jatkuu talossa on orgaani, parhaillaan tapahtuvassa ajassa tai ympyränkehällä toimiva tekijä. Askelet ovat menneet, suudelmat, anteeksiannot, rikokset. Se mikä jatkuu talossa on jalka, huulet, silmät, sydän. Kiellot ja vahvistukset, hyvä ja paha ovat hajaantuneet. Se mikä jatkuu talossa on teon subjekti."

2 kommenttia:

  1. Varpasen aseman kautta surffalin Kalliokadulle ja tämän bloggauksen myötä näin kummitätini kuvan vasemmassa reunassa.
    Taidanpa tulla toistekin.
    Hyvää syksyä Pohjois-Savosta!

    VastaaPoista
  2. Hieno elämänprojekti upean hauskalla asenteella! Kiva lukea ja inspiroitua taas omastakin ikirempasta ja talon historiasta. Kiitos runosta, hyvää syksyä kemiön saarelta!

    VastaaPoista