Eteisen uusi elämä

Meillä on hankala eteinen, johon ei pysty edes nohevinkaan sisustuslehden eteisenuudistusartikkeli. Eteinen ei ole oikeastaan edes eteinen vaan pitkä ja kapea käytävä, josta lähtee ovia kaikkiin pääilmansuuntiin ja jossa ei ole edes tilaa millekään peiliovikaapeille tai muille nykyajan kotkotuksille.

Ei silti, että kukaan sellaisia haluaisikaan. Meillä on kaksi taloon kuuluvaa alkuperäistä ja yksi kuopiolaisesta antiikkiliikkeestä ostettu Alvar Aallon Paimion parantolaan suunnittelema naulakkotyyppi ja ne ovat toistaiseksi riittäneet päällysvaatesäilytykseen. Ainakin rintamamiestalofoorumilla joskus ääneen pohtimani kenkäteline on edelleen tekemättä ja kengät vaeltavat siksi valtoimenaan eteisen lattialla. Palaamme asiaan, kunhan siihen tulee parannus.

Kävimme viime perjantaina paikallisessa kierrätyskeskuksessa hakemassa peräkärryllä kotiin joululahjani, hienon vanhan ison kippurakärkisen potkukelkan. Veimme samalla kierrätykseen entisen olohuoneen maton mallia Ikea ja Nasun käytöstä poistaman kasettidekin ja vetokahvan yläasentoon jumittavan matkalaukun. Näitä jälkimmäisiä esineitä autosta purkaessa katse osui hienoon pieneen lipastoon, joten kirmasimme saman tien sisään kysymään kyseisen lipaston hintaa. Joku muukin oli jo ehtinyt iskeä siihen silmänsä, mutta tämä joku oli sen verran kohtelias ja hölmö, että alkoi kilpakosijasta kuultuaan höpisemään jotain "no en minä nyt niin välttämättä sitä tarvitse" -tyyppistä. Puolisoni totesi tähän reippaasti että minä kyllä haluan sen, ja niin lipasto ja potkukelkka matkasivat kotiin.

Meillä oli ennen eteisessä tätini ensimmäinen omilla rahoilla ostama huonekalu, sinivihreä 60-luvun lipasto, joka on kulkenut mukanani ensimmäisestä omasta huushollistani asti. Siellä oli myös talossa ollut, keltaiseksi maalattu pieni pinnatuoli. Eteisnäkymä oli jokseenkin levoton, ei nyt ehkä vähiten siksi, että Paimion parantola -naulakot ovat pääsääntöisesti ylikuormitettuja.

Uusi lipasto pääsi tänään paikalleen eteiseen ja sen kaveriksi hain vintistä joskus jostain osto- ja myyntiliikkeestä vailla sen kummempaa käyttötarkoitusta mukaan tarttuneen pinnatuolin. Ja katso, eteisestä tuli jotenkin rauhallisempi. Se johtuu varmasti siitä, että nyt eteisessä on pelkästään lakatun puun eri sävyjä.

Ja ehkä myös siitä, että lipaston kansi ei ole vielä kuorruttunut kaiken maailman töryllä, jota siihen luultavasti huomisesta alkaen rupeaa pesiytymään.



Sisustuslehtityyliin lopuksi tavaraluettelo: Matto on ihanan paksu, lämmin ja pehmeä kirppislöytö vitosella ja siitä harvinainen tapaus, että ulottuu päästä päähän koko viisi- ja puolimetrisen eteisen. Peili on huuto.netistä, anoppi on askarrellut siihen nuo puiset karminpätkät ylä- ja alareunaan. Kissa-avainnaulakko roikkui koko lapsuuteni meidän mummon keittiön seinällä ja valokuvakehyksessä olevasta vuoden 1953 almanakasta olen kirjoittanut jo aiemmin. Täti ostaa aina joululahjaksi Martta Wendelinin kalenterin. Tuoli ja lipasto tulikin jo läpikäytyä, kaikki muu on aitoa ja alkuperäistä.