Maapohjakellari huoneentuu epäortodoksisesti

Seisoimme tänään kolmen sukupolven voimin entisessä maapohjakellarissa. "Tämä tuntuu nyt jo huoneelta", totesi puoliso. Totta maar, niin tekeekin. Tilassa on tasainen betonilattia ja tänään epämääräinen ja rosoinen, autotalliin avautuva aukko sai karmit ja sen shabby chic -ovenkin ainakin valokuvaustuokion ajaksi.

Pekka Huhdan, jota tuttavallisemmin myös guruksi kutsutaan (kjäh kjäh), mainioilla Sihistin-nimisillä nettisivuilla on oiva ohje siitä, kuinka vanhalle peiliovelle rakennetaan arvoisensa karmi. Kas tässä.

Meidän kellarissa on nyt ovi, jossa ei ole noudatettu gurun ohjetta ja tehty noita sormiliitoksia. Älkää kysykö miksi, minä sanoin että ne pitäisi olla. Timpurit elivät kellarin karmityömaalla omaa elämäänsä sillä aikaa kun olin töissä. Karmi on toisaalta ruuvattu kasaan ja sitten kiinnitetty lujasti kellarin betoniseinään, eli kaipa se koossa pysyy, vaikka painavia peiliovia joutuukin kannattelemaan. Jos ei pysy, niin kurittomat timpurit ovat luvanneet ottaa lusikan kauniiseen käteen ja korjata tekeleensä oikeaoppiseksi.

Ja jotta kaikki loputkin perinnerakentamisuskottavuudet karisisivat, karmin ja betoniseinän välistä railoa ei ruvettu tukkimaan tervatuilla tappuroilla, vaikka rakennusmestari Eino Hahdon rakennustapaohjeessa niin käsketään. Tervattuja tappuroita ei ollut saatavilla, joten karmin ja betoniseinän välinen railo on tukittu uretaanilla.



Onhan tämä nyt jotenkin vähän sietämätöntä. Ja toisaalta, alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä rintamamiestalojaan remontoivia, työssäkäyviä lapsiperheitä jotka suorittavat remonttejaan "mennään rautakauppaan, ostetaan mitä tarvitaan, lyödään kiinni" -metodia. Sormiliitokseton, uretaanilla kuorrutettu karmi on ilonaihe, koska se on kaiken tämän arkikaaoksen keskellä kuitenkin valmis karmi.

Joskus pitää mennä siitä mistä aita on matalin. Varsinkin päivänä, jolloin maksulliset miehet saapuivat ja leikkasivat rehottavan orapihlaja-aidan kokonaan alas.