Pihamme on siitä kiitollinen, että se puskee ihan itsestään ja sen kummemmin käskemättä joitakin hyötykasveja, kuten nokkosia, joita kerättiin naapurin silloisen eskarilaisen ja nykyisen ekaluokkalaisen kanssa alkukesällä ahkerasti ja tehtiin niistä nokkoslettuja. Myös raparperi kukoistaa vahvassa maassa. Kuka lie tuo avohoitopotilaan näköinen sadonkorjaaja kevätsateessa.
Jotta jotain tulisi tehdyksi itsekin, rakensimme naapurin kattoremontin ylijäämäpätkistä takapihan ryteikköön kaksi metri kertaa metri -kokoista puukehikkoa, puoliso haki kuormallisen multaa multa-asemalta ja pienellä viiveellä, sillä kertaa alkukesän vesisateessa, kylvin laatikoihin vähän sitä sun tätä. Kokeilumielessä porkkanoita ja punajuuria, aika paljon kaikenlaisia yrttejä, mangoldia ja pinattia, pari riviä hernettäkin. Mieli oli iloinen, kun kaksi neliötä villiintynyttä alapihaa oli saatu järjestykseen.
Testimielessä toisen lootan alle asennettiin sanomalehtikerros ja toisen ei. Lopputulos oli se, että ainakaan tänä kesänä rikkaruohoja ei puskenut kummastakaan laatikosta.
Osasyynä tähän saattoi olla se, että kylvin laatikot noin kuusinkertaisesti liian täyteen. Niissä oli niin paljon kasvustoa, että jo puolessa välissä kesää ne olivat muuttuneet läpitunkemattomiksi viidakoiksi. Note to self: joko lisää laatikoita tai radikaalisti maltillisempi kylvökoura. Ja sille mangoldille ei kukaan oikein keksinyt lopulta mitään käyttötarkoitusta.
Koska alapiha nyt ylipäänsä on melko voimaperäinen kasvualusta, ja puskee siten kaikenmoista miehen korkuista rikka- ynnä muuta kasvia, erityisesti sitä nokkosta, täytyy ensi vuonna olla kaukaa viisaampi ja hankkia jostain purkutiiliä tai muita näppäriä pinnoituspalikoita, joilla saa nuo laatikoiden ympärystät katettua. Nyt ne nimittäin alkoivat loppukesästä työntää niin tuhottomasti kaikkea mahdollista vihreää, että laatikoiden viidakot sotkeutuivat lopulta laatikoiden ulkopuoliseen viidakkoon ja alkukesän järjestelmällisyydestä ei ollut enää kesän lopussa tietoakaan. Säästän teidät kuvamateriaalilta.
Puolisolla oli oma projektinsa vähän ylempänä pihalla:
Tomaatit kasvoivat penkerettä vasten varsin hyvin ilman mitään suojaa, avoimen taivaan alla. Ne maistuivat auringolta ja olivat niin makeita ja hyviä, että tytärkin oppi kunnioitettavassa kahdeksan kuukauden iässä kiipeämään jakkaralle ja varastamaan niitä ikkunalaudalta.
Sadonkorjuu osoitti, että porkkananviljelijänä minulla on vielä runsaasti kehittymisen varaa. Punajuurisato yllätti suuruudellaan ja huolimattomasti maahan nakatut, äitiltä saadut kesäkurpitsan taimetkin tuottivat yllättäen satoa, vaikka joutuivatkin kasvamaan nokkospöheikössä. Vihreistä tomaateista puoliso keitti pikkelsiä, jota on kellari nyt puolillaan.
Suurin sato saatiin kuitenkin ympäri pihaa rehottavista, lintujen ruokinnan sivutuotteena tulleista auringonkukista. En ole ikinä nähnyt noin jättimäisiä. Huomautettakoon, että kuvassa olevan pikku kätösen pikkurillin ja peukalon väliin mahtuu pianon oktaavi.
Suurimman auringonkukan takaa pilkottaa myös hieman kasvimaakaaosta. Hyvähän se, että piha on elinvoimainen - kun sitä elinvoimaa vaan saisi jotenkin suitsittua hieman organisoidumpaan suuntaan.
No, pala kerrallaan. Ehkä ensi vuonna muutama organisoitu neliö lisää, kenties jo pari omena- ja kirsikkapuutakin. Vähän nokkosten kitkemistä, lauta-aidan rakennus tontin takareunalle, viikatteen tai trimmerin kanssa heiluntaa ainakin pari kertaa kesässä niin, ettei piha ihan miehen korkuista rikkaruohoa pääsisi työntämään.
Olen ajatellut, että valmista voisi olla vaikka sitten kun tytär viettää mahdollisia ylioppilas- tai ammattiinvalmistumisjuhliaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti