Etupihan ehostus

Toivon sydämeni pohjasta, että takapihamme vaikutuspiirissä asuvat ihmiset lukisivat blogiani. Tämä kertomus ehkä antaisi heille uskoa siihen, että takapihan puolella rehottava hirveä ryteikkö muuttuu vielä joskus tulevien vuosien aikana kauniiksi puutarhaksi.

Etupihan osalta kuviot olivat melko selvät jo muuttokesänä. Pihalla ei ollut minkäänlaista liikennöintiväylää autoja silmälläpitäen vaan koko etupiha oli nurmikkoa. Tonttiliittymä oli entisten asukkaiden sekatavarakaupan sijainnin vuoksi hilautunut vuosien saatossa tontin laidasta keskelle pihaa, ja näin koko etupiha oli käytännössä autoliikenteen alustana. Lumityöt olivat hankalat ja mittavat, nurmikko kului sadekelillä velliksi autonrenkaiden alla ja piha oli muutenkin jotenkin hassu ja hankala. Vaikka kyllä se taaperokärryilyyn kelpasi.



Anoimme jo viime vuonna kaupungilta lupaa siirtää tonttiliittymä takaisin alkuperäiselle paikalleen ja lupa heltisi ongelmitta - ja jopa ilmaiseksi. Suunnitelman toteutus venyi tälle syksylle, ja oli kaikkea muuta kuin ilmaista, mutta lopputulos on kyllä suorastaan vähän liiankin hieno.

Operaatio alkoi sillä, että pihan nurkassa kasvanut kitukasvuinen syreeni ja pari orapihlajaa kaadettiin nurin. Minä kaivelin pari testikuoppaa pihamaahan ja totesin, että vaikka paikalla joskus oli ollutkin hiekkainen tienpohja, se oli vuosikymmenten saatossa vajonnut unholaan. Sitten paikalle tilattiin luottokaivurikuski, joka kuori multakerroksen pois pihalta ja kaivoi myös orapihlajan sitkaat juuret mennessään.



Mullat ajettiin takapihalle täyttömaaksi, paikalle johon tulee joskus ehkä kenties autotalli. Huomatkaa pihalla rehottavat Teenage Mutant Ninja Sunflowersit eli käsittämättömän jättimäisiin mittoihin venähtäneet, linnunsiemenistä alkunsa saaneet auringonkukat.



Vielä tätäkin ennen piti päättää se, miten laaja ja minkä mallinen tulevasta kivituhkakerroksesta haluttiin. Kivituhka oli oikeastaan ainoa materiaali, jota suostuin harkitsemaan - asfaltit ja betonikivet sun muut nykyajan keksinnöt ovat varmasti käteviä ja näppäriä mutta näyttävät vanhan talon pihassa irvokkailta. Kivituhka kuuluu aikakauteen ja on minusta jopa nätti.

Pelkän suorakaiteen sijasta meidän kivituhka-alueemme on tuollainen paikoin vähän kaarevan muotoinen. Se on kaunis, mutta en lopulta tiedä, tuoko juuri tuo kaareva linja tuohon pihaan jotain ei-viiskytlukulaista, joka vähän häiritsee silmää. Pelkkä suorakaidekin näytti ainakin merkkausvärikokeilun perusteella hölmöltä, joten päädyime kaareen tuossa vuokralaisen rapun edessä.



Maiden kuorimisen jälkeen pihalle levitettiin suodatinkangas ja sen päälle kipattiin kaksi rekkakuormallista mursketta. Taaperokärryasennuksen jälkeen kaivuri tuli taas paikalle ja tasoitteli murskeen alustalle.



Rappujen edustalla oli styrox-levyjä, ja kun meillä sattui olemaan ylimääräisiä eps-levyjä, kuten styroxia nykyään kutsutaan, ajattelimme että lätkitään ne samalla tavalla kuin alkuperäisetkin. Saapihan nuo kaiveltua ylös jos ne alkavat sieltä huudella.



Ja sitten tuli kuorma-auton kyydissä yksi lasti pinnoitemursketta, joka seisoi kaivurikuskin kiireiden takia aika pitkään kasassa pihalla. Sitten tuli deadline vastaan. Tällä kertaa se oli betoniauto, joka tuli tuomaan kellarin lattiavalubetonia pihaan. Kaivurikuski kävi lykkimässä edellisenä iltana murskeen pitkin pihoja ja puoliso haki konevuokraamosta täryyttimen ja tiivisti veden ja täryn avulla pintakerroksen kovaksi ja toivottavasti kestäväksi. Pinnasta tuli ainakin maallikon tuntumalla yllättävän kova ja kantava, ensi keväänä kai sen sitten näkee millainen lopputulos on. Nyt siitä ei ainakaan irtoa mitään kengänpohjien kautta sisälle kantautuvaksi. Korkeintaan tytär saa kaivettua pihamaasta irti isoimpia kiviä, joita salaa yrittää pureskella kolmella hampaallaan.



Ennen pintakerroksen tasoittelua puoliso kärräsi takapihalta maalämpökaivon kuonakasasta rappujen eteen asennushiekkakerroksen ja asetteli sille vähän liuskekiviä jäljittelevän rapuneduskiveyksen edellä mainittua kengänpohjakantautumista hidastamaan.



Kiviä syövä tytär osallistui myös tähän asennustyöhön innolla.



Minä intin ensin hartaasti oikeiden liuskekivien puolesta, mutta nuo hautakiviveistämön ylijäämägraniitit saatiin naapurista ilmaiseksi. Puoliso vetosi jälleenrakennuskauden henkeen ja siihen, että silloinkin käytettiin sitä materiaalia, jota sattui olemaan saatavilla. Selitys oli kelvollinen, ja kyllähän nuo graniittilaatat itse asiassa sointuvat aika kauniisti harmaaseen rappuun ja pihan pintaan.



Lopputulos on kyllä varsin kaunis. Aika näyttää, miten se kestää käytössä - nuo naapurin ylijäämäkivet ovat ehkä vähän turhan niukkoja pinta-alaltaan mutta kunnon pohjatöiden ansiosta saattavat vaikka tuossa kestääkin.



Betonia jäi kellarivalusta yli, joten samalla valettiin myös matto- ja pyykkitelineet aiemmin valitulle paikalleen. Näin tuli hyödynnettyä kapea tontinsuikale naapurin Paulin ja meidän välissä, tuolle kaistaleelle tuskin mitään muuta järkevää käyttöä olisi keksinyt. Mattotelineen talvikäyttö oli ensin sijoituspaikan suurin pulma, koska lumet katolta tippuvat nykytilanteessa tuohon kulkureitille ja blokkaavat koko telineen. Sitten keksin, että ongelma tulee poistumaan ensi kesänä kun katto palautetaan alkuperäiseen huopa-asuunsa - huopakatolta eivät lumet hallitsemattomasti alas hujahtele.



Aamuhämärissä puoliso kaivoi kukonlaulun aikaan sängystään ylös kiskotun naapuriparan kanssa myös tolpat aurinkoportille ja nekin valettiin tömäkästi tonttiliittymän molemmin puolin - ylijäämäbetonia kun sattui olemaan aika reilu määrä. Portin ja telineiden maalaus on esissä ensi keväänä, niistä tulee tiilenpunaiset. Portit nostettiin paikoilleen betonin kuivuttua iltahämärissä - ilmeisesti aurinkoportteja voi asentaa vain pimeään aikaan.



Etupihan ehostus on orapihlaja-aidan alasleikkuuta ja uudelleenkasvatusprojektia ynnä pientä hienosäätöä vaille valmis. Joku minua tuossa pihassa häiritsee - se on jotenkin liian tyylikäs. Ökypiha vanhassa mökissä. Liikaa pinta-alaa ja avaruutta, kenties?



Tarkoitus oli kivetä nuo ajoväylän reunat niin, ettei nurmikko pääse valtaamaan alaa. Luulen, että jätämme sen kuitenkin tekemättä - puoliso lohdutti ökypihaansa murehtivaa bloggaria arvelemalla, että piha alkaa pian näyttää nukkavierummalta kun se vähän reunoilta ruohottuu ja sammaloituu.

Kuorma-autolla pihaan tuodut murskekasat maksavat aivan tolkuttomasti. Mutta olen joka tapauksessa sitä mieltä, että kyllä tuo operaatio kannatti. Etupihalle tuli ryhtiä ja autoille tolkullinen paikka. Vielä kun keksisi, mihin ympäri pihamaata orpona seilaavan peräkärryn sijoittaisi.