Seinä kellariin

Olen tässä kevään ja kesän valokuvakansioita plärätessäni havainnut, että meillä on tapahtunut talorintamalla kuitenkin kaikenmoista, vaikka olevinaan ei mitään. Ihan viimeistä maalisipaisua vaille valmis vessa on edelleen esittelemättä, polttopuut ovat pihalla uudessa katoksessa, saunassa on vihdoin vähän mittavampaa maalisipaisua vaille valmiit listat ja kellarin pyykkituvassa erittäin jakomielisin entisöintimenetelmin kunnostettu ikkunan karmi ja uusi vessan seinä. Ja sitten meillä on pari uutta, hienoa huonekalua ja muuta kapinetta, jotka myös voisin mieluusti näyttää koko maailmalle.

Yrittäkäämme pala kerrallaan. Aloitetaan siitä kellarin seinästä.

Meillehän tuli kellarin pyykkitupaan vessa. Minusta tämä on niin ikoninen kuva, että julkaisen sen uudelleen:

(Näitä remontin keskellä -kuvia on muuten aina yhtä kummeksuvaa katsella. Että oliko meillä joskus tuommoinen kellariremonttikin. Mitenkäs se oikein tapahtui. Milläs ilveellä se valmistui. Oho.)

(Toki voidaan mennä vielä vähän ajassa taaksepäin ja muistella vaikka tätäkin.)

Mutta kun valmista siis sitten tuli, tuli entiseen puuvarastokellariin myös vessa. Ajatuksena oli ensin rakentaa vessan ympärille seinät, mutta kun ajatusta oli vain ajateltu eikä mittanauhalla mitattu, eivät seinät todellisuudessa olisi mahtuneet vessan ympärille. Niinpä vessa oli reilun vuoden ajan vapautuneen hippimeiningin mukaisesti yhtä avointa tilaa muun pyykkituvan kanssa.

Tämä on joku ikivanha kuva, nyt tuossa valurautaviemärin paikalla on uusi muoviviemäri. Kuva on kyllä aika osuva otos meidän remonttitarvikehankinnasta: Vessanpytty on guru-Pekalta, pesukomuutti Panun itse tekemä, lavuaari Sotkamosta vanhalta savottakämpältä, hana Ekotorilta eli kierrätyskeskuksesta ja tuo verho on anopin kustomoima vanhasta, kirpparilta löytyneestä pöytäliinasta. Hei me kierrätetään.

Mutta se uusi seinä sitten tuli ihan uudesta puutavarasta ja näkymä vessaan on nyt suunnilleen tämä, sanoisin että tästä kuvasta puuttuu vielä kolmas maalikerros:

Ihan kokonaista seinää ei rakennettu, ettei huussin puolesta tule ihan pimeä kopperoinen. Minusta lopputulos oli ihan onnistunut, koska silmä tottui tuohon seinäkkeeseen noin päivässä.

Tältä se näyttää toisesta suunnasta, tässä kohtaa maalaustyöt ovat jofinaalissa:

Seinä on siis maalattu samalla Uulan ovi- ja ikkunamaalin Oras-sävyllä kuin tuo takana oleva vaatekomero. Ihan istuu nätisti kokonaisuuteen. Tuo auki leuhottava kaappi taustalla on peräisin meidän mummon ja ukin rintamamiestalon kellarin rapusta, minun piti ensin maalata se ja kaappi on siksi majaillut autotallissa odottelemassa parempia aikoja. Kesällä totesin että hittojako tätä maalaamaan, hyvää kaappia, ja nyt se on siis oikealla paikallaan. Ja näyttää tältä:

Kaapin päällä esiintyvät joskus taannoin huutokaupasta ostamani tykötarpeet, jotka oli silloin ihan pakko saada. En oikein ymmärrä enää miksi, kun eivät nuo meille mihinkään sovi. Tuo kaapinpäällyskin on nykyään vanhan, puisen mankelin esittelypisteenä kun mankeli sopii paljon paremmin tuonne kellariin koristeeksi kun moiset belgialaiset porsliinit. Ihan ex tempore tuli nyt mieleen, että jos joku haluaa tuollaiset niin meiltä kyllä joutavat, 80 euroa maksoin koko komeudesta joten 80 eurolla ne saa mukaansa. Pesuvadissa on särö, kannu ja saippuakuppi taisivat olla ihan ehjiä, saa periä maksua vastaan vain paikan päältä.

Olen ottanut tuota seinää malatessani pari havainnollistavaa kuvaa Laurakaisan maalauskäsialasta joten laitetaan nekin vielä tähän jutun jatkoksi.

Ensinnäkin, minä maalaan nykyisin aina vain tuollaiset ohuet kertakäyttöhanskat käsissä. Älyttömän kätevää kun ei tarvitse hinkata maalitahroja käsistä pois ja lapsiperheolosuhteessa käytännöllistä myös siksi, että hanskat voi heittää sekunnissa hemmettiin jos jossain maalaushuoneiston läheisyydessä tapahtuu jotain äkillistä väliintuloa vaativaa katastrofintynkää.

Toiseksi, minä maalaan nykyään vain rengassiveltimellä. Olen tullut krantuksi.

Olen aiemminkin kertonut siitä, että minun on tosi vaikeaa maalata mitään vesiohenteisilla maaleilla, koska niitä pitää lotrata ihan suruttomasti ennen kuin pinnasta tulee mitenkään tolkullinen. Minä kun maalaan luontevimmin tällä tavalla:

Vasemmalla on eka kerros, tuollainen hento kuultomaalatun näköinen pinta. Oikealla on toka kerros, tuollainen edelleen peittävyyden kannalta toivomisen varaa jättävä. Maalaan aina kolme kerrosta, että jälki olisi kunnolla peittävää. Ja itse asiassa tämä nopeuttaa maalaustoimitusta sikäli, että tuollainen ihan hento kalvo kuivuu kohtalaisen nopeasti - perinnemaalien kuivumista saa paksumpaa kerrosta sutiessa odotella vuorokausitolkulla ja lopputulos saattaa olla karsea, jos ei malta odottaa riittävästi ja alemmat maalikerrokset alkavat kuivuessaan kupruilla.

Tässä nyt vielä kansiosta löytynyt kuva siitä, miltä seinä näytti kun aloin sitä toiseen kertaan maalata. Kuultomaalaus indeed.

Mutta että semmoinen seinä. Ajatuksena on vielä laittaa kattoon tanko ja siihen roikkumaan verho, jonka häveliäs vessassakävijä voi tarpeen tullen vetäistä näkösuojaksi. Verhoon tulee kyllä tamppi, jolla sen saa kiinni tuohon seinäkkeeseen pois tieltä kuleksimasta.

Piti tarkistaa Wikipediasta, että tamppi todellakin tarkoittaa "päistään kiinnitettävää kokoavaa nauhamaista osaa". Ehkä parasta mennä nukkumaan.