torstai 3. tammikuuta 2013

Kirjoille hylly

Siirretäänpä hedelmälliseksi osoittautunut Facebook-teema tänne blogin puolelle niin ehkä keitos mehevöityy lisää.

Aihe on lyhykäisyydessään se, että meille pitäisi olohuoneeseen saada kirjahylly. Ja nyt tarkoitan siis hyllyä kirjoille, ei mitään televisiotaso-baarikaappi-kummilastenkuvat-aaltovaasi -huonekalua. Kirjoja on arviolta parikymmentä pahvilaatikkoa ja ne majailevat tällä hetkellä osin pahvilaatikossa, osin vinttiin siirretyssä kirjahyllyssä joka esitellään tarkemmin tässä postauksessa.

Kirjahylly on tulossa tuohon nurkkaan, jossa nyt on tuollainen huuto.netistä hankittu väliaikaishylly. Siihen mahtuu parisen metriä hyllyä kaiken kaikkiaan ennen kuin ovi tulee vastaan. Toisaalta ovenkin voisi ylittää kirjahyllyllä ja jatkaa vielä yhden hyllykokonaisuuden verran nurkkakamarin ja käytävän ovien väliin. Mene tiedä.


No, millainen kirjahylly. Tarpeetonta sanoa, että kaikki modernit lastulevyviritelmät, Ikean Billyt sun muut nykyajan vempeleet ovat poissuljettu vaihtoehto. Uustuotantovaihtoehtoina ajattelin vaikka nyt Boknäsin valmistamia lasiovellisia hyllyjä - niitähän valmistaa useampi muukin puulaaki Suomessa - tai sitten ihan perus-Lundiaa myös lasiovilla. Boknäsiä toki ilman sitä massiivista sokkelia ja ylälistaa, se on meidän taloon liian pompöösi tyyli.

Toinen vaihtoehto olisi löytää jostain vanha, sopiva kirjahylly tai vanhat sopivat kirjahyllyt. Toistaiseksi etsintä on ollut tuloksetonta, vaikka useampikin kirjahyllyn nimikettä kantava kapine on tullut huusholliin haalittua.

Kolmas vaihtoehto on Handmade by Panu.

Pitänee ehkä valottaa vähän sitä, millaisia ominaisuuksia kirjahyllyllä pitäisi olla. Sen pitäisi

- ulottua kattoon asti, koska olohuone on aika pieni ja siellä on hyvin vähän yhtenäistä seinäpintaa kolmen oven ja kolmen ison ikkunan takia. Piano vielä varastaa ison osan seinänvieruspaikoista. Matalampia hyllyjä pitäisi olla enemmän kuin tilaan mahtuu, jotta kaikki kirjat saisi soviteltua esille. (Kirjoistahan ei voi luopua. Paitsi ehkä yhteensä kolmesta, ja koska se ei ratkaisisi tilannetta suuntaan eikä toiseen, on paras olla luopumatta niistäkään.)

- olla kaunis katsella. Ja sopia muuhun mummolan perintösisustukseen.

- koostua varsinaisten hyllyosien lisäksi myös ovellisesta alaosasta. Ovien taakse piiloon voisi laittaa tavaroita kuten Afrikan tähti, Rumat Mutta Tarpeelliset Mapit ja mappien ulkopuolella vellovan paperisäläkaaoksen. Minä tulen aina ja ikuisesti olemaan ihmispolo, jonka ympärillä ajelehtii selluloosasta valmistettua kaaosta. Olen perinyt ominaisuuden äidiltäni ja hyväksynyt sen osana minua, parempi hankkia mööpelit sen mukaan.

- olla mielellään varustettu lasiovilla. Tämä useamman vuoden jatkunut sisustustyyli nimeltä "remonttia odotellessa" on saanut ainakin minut kaipaamaan lopputulokselta jonkinmoista siisteys ynnä helppohoitoisuus -kombinaatiota. Toki estetiikka edellä mennään, mutta jos kirjat olisi mahdollista säilöä pölyltä piiloon niin mielelläni sen tekisin.

- olla tosiaan kirjahylly. Eli topakka, jämäkkä ja tukeva. Kaikki 50-60-lukujen sisustuslehdet ovat täynnä niitä kauniita kuvia, joissa olohuonetta koristaa ilmava ja kevyt hyllyrakennelma, jolle on aistikkaasti koottu muutamia kirjoja, muutamia koriste-esineitä eikä sitten muuta. Siis tyyliin tämä, kuva on anastettu Jyväskylän taidemuseon Oravien aarteita -sivustolta.


Jos googlaa "60-luvun kirjahylly" niin ensimmäisinä tuloksina tulee vastaan niitä mukavan näköisiä, tiikkiä ja metallia yhdistäviä kirjahyllyjä, jollaisia meilläkin on vintissä muistaakseni parisen kappaletta. Ne ovat kivoja ja kauniita, mutta täysin hyödyttömiä kirjahyllykäytössä. Jos ne änkee täyteen kirjoja, ne menettävät ulkonäkönsä ja alkavat huojua ja tutista. Eivät siis sovi ratkaisuksi ongelmaan.

Kävin tuossa eilispäivänä nykimässä sekä Boknäsejä että Lundioita paikallisissa huonekalukaupoissa. En oikein vakuuttunut. Boknäs vaikutti hyperkalliiseen hintaansa nähden jotenkin kuitenkin kompromissiratkaisulta - jos kirjahyllyyn sijoittaa tonnikaupalla euroja, pitäisi sen kyllä sitten olla just eikä melkein. En tiedä, mikä se häiritsevä juttu niissä on, ehkä kuolleen teolliselta vaikuttava pintakäsittely tai mikä liekään. Lundiat puolestaan eivät herättäneet tunteita oikein mihinkään suuntaan, ja nekin maksavat sen verran paljon että saisivat kuitenkin ihan mielellään niin tehdä. Siis lähettää jotain fiboja sinne asteikon positiiviseen päähän.

Facebook-keskustelussa suositeltiin kolmen edellä esitetyn vaihtoehdon lisäksi myös vaihtoehtoa "paikallinen puuseppä". Vaan minä kun en niiden kanssa asioi. Soitin valehtelematta jokaisen seutukunnan puusepänretaleen läpi kun meillä oli joskus sellainen ajatus, että vuokralaisen ovi ja autotallin ovi pitäisi tehdä uusiksi. Kipitin kerta toisensa jälkeen töistä avaamaan ovia puusepille, jotka vuorotellen jättivät saapumatta sovittuun aikaan, eivätkä toki koskaan ilmoittaneet syytä saapumatta jättämisilleen. Tästä aiheutunut kimmastus pääsi jopa lehteen.

(Vuokralaisen ovi on muuten kunnostettu. Ulkopuolen lahot paneelit vaihdettiin uusiin, paneelin taakse lisättiin eristeeksi 12 millin Tuulileijona-levy, ovi maalattiin Uulan pellavaöljymaalilla. Operaation suorittivat viime kesänä puoliso ja appiukko, minä maalasin. Autotallin ovi on kunnostuslistalla ensi kesänä. Sen tekevät puoliso ja appiukko, minä maalaan. Meni usko rakennusalan yrittäjiin taas kerran, eikä ole palautunut. Onneksi on näitä kotitarvepuuseppiä.)

Takaisin kirjahyllyhin.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen vaihtoehto Handmade by Panu on alkanut houkuttaa entistä enemmän.  Pitäisi vain tietää, millainen hylly, ja luultavasti luopua niistä lasiovista, koska puoliso ei ehkä jaksa kaiken muun remonttitoimen ohessa ryhtyä moiseen nyhertelemiseen.

Siinä alussa mainitussa Facebook-keskustelussa sitten vinkkasi minulle yksi entinen työkaveri, että on olemassa sellainen kuin Huonekaluliike Laakkonen, joka tekee tilaustyöstä kirjahyllyjä. Minä sinne oitis katsomaan.

Se unelmien kirjahyllyhän olisi siis tällä hetkellä osapuilleen tämä. Pikkuisen pois tuosta noita krumeluureja niin a vot. Mutta idean tästä varmasti saa:



Ja kas, tuolla Laakkosen sivuilla oli yksi jos toinenkin hylly, jossa on jotain samaa, jotka ovat silti ihan helposti Panun kotiverstaan taidoilla ja työkaluilla toteutettavissa ja jotka sopisivat ainakin minusta ihan hyvin meidän olohuoneeseen. Tässä kuvakavalkadia, kaikki kuvat ovat Laakkosen sivuilta


Simppeli, mutta tuo ylöspäin kapeneva muoto on kiva.


Tämä ilman tuota kulmapalasta olisi sellainen, jonka ottaisin vaikka saman tien. Nuo pyöristetyt yläosat ovat kivat ja niissä on sitä henkeä, mitä haen.


Tämä on enemmän kuuskytlukua, mutta ideana hauska. Ehkä ilman noita vitriiniovia kuitenkin, mutta alhaalla voisi olla tuollaiset liukuovet. 

Semmoista pohdintaa. Mutta nyt ottaisin mielelläni vastaan kommentteja - tuleeko kenellekään mieleen, missä 50-luvun kulttuurikodeissa säilytettiin kirja-arsenaalia? Myös kaikenlaisia muita kirjahyllyideoita olisi kiva lukea, ja nähdä linkkejä toteutuksiin. 

31 kommenttia:

  1. Tekstisi oli taas niin viihdyttävää, että unohdin ihan, että mitä kysyitkään. :-)

    Kirjahyllyongelmaan ei ole muuta ratkaisua kuin luopua kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä! Kirjastot on kirjoja varten!

      Poista
    2. Kiitos Susanna :)

      Luin taannoin jotain Marttojen kaaoksenselvitysopasta jossa sanottiin, että kirjasto hoitaa kirjojen säilyttämisen puolestasi, mutta minä olen eri mieltä. Minusta kotona pitää olla kirjoja. Sain joskus äidiltäni (jolta tämä kirjahulluus on peräisin) kortin, jossa luki että "Talo ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa" ja se oli pitkään minulla seinällä.

      Ja vaikka luopuisinkin omistani niin on meillä silti ainakin yksi kaksosrattaiden tavarakorillinen kirjaston kirjojakin koko ajan lainassa...kjäh kjäh, olen parantumaton.

      Poista
    3. Mulla on kans tää kirjavillitys. Siksi olen kouluttautunutkin puolittain kirjastotädiksi. Pitäisi jaksaa viimeinen vuosi suorittaa jossain vaiheessa pois :D Kirjastot on tärkeitä, mutta kyllä ne parhaat opukset on omistettava.

      Poista
    4. Meillä on myös hamstrattu kirjoja. Ihan vaan sen takia, että on kivaa omistaa kirjoja ja hyvässä kodissa pitää olla kirjoja.

      Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että niiden omistaminen on aivan älytöntä.

      Poista
  2. Viisikymmenluvun kulttuurikodissakaan ei todennäköisesti ollut kovin suurta kirja-arsenaalia? Villi veikkaukseni on tämä. Jotenkin kaikki kuvat (pysäytetyt ja liikkuvat) viisikymmenlukulaisista interiööreistä ovat niin kovin tyhjiä ja avaria. Materia maailmassa lisääntyy huolestuttavaa tahtia. Niinpä, Susannan kommentti on varmaankin totta. Olen/olemme itse ajatelleet hylätä kaikki 30 laatikollista kirjoja, jotka ovat tällä hetkellä pakattuna pahvilaatikoihin autotallissa. Järkyttävää. Olen kovana nyt, kun en ole niitä vähään aikaan nähnyt (ovat edelleen pakattuna edellisestä omistusasunnosta muuton jäljiltä, siitä on jo melkein kaksi vuotta....), mutta ne pitäisi siirtää kierrätykseen avaamatta laatikoita, koska laatikon avaaminen johtaa tunnesiteen uudelleenmuodostumiseen...Meillä on menty lundialla tähän saakka, tylsää mutta käytännöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt tuota viiskytluvun avaruutta paljon. Varmasti tavaraa oli vähemmän, mutta toisaalta aika monet niistä kuvista joita ainakin itse olen katsellut, ovat selkeästi sisustuskuvia eivätkä kuvia oikeista kodeista. Niissä on varmasti ollut vähemmän krääsää, mutta enemmän ajallisia kerrostumia - meidänkin huonekaluissa on paljon 40-lukua vaikka ne ovatkin melkein kaikki peräisin isovanhempien rintamamiestalosta.

      Minä olen elänyt erossa omista kirjoistani varmaan suurimman osan aikuiselämääni, ja niiden varastointiin liittyy kyllä anekdootti jos toinenkin. Nytkin niistä osa on tosiaan laatikoissa, mutta minä kyllä haluan ne kaikki esille kunhan remontti valmistuu...

      Poista
  3. Hei, olen seurannut pitkään kivaa blogiasi! Meillä on myös melko alkuperäiskuntoinen rintamamiestalo ja paljon kirjoja, joista emme missään nimessä halua luopua! Meillä oli aikaisemmin sama ongelma; kirjat olivat billy-tyyppisessä lasiovellisessa kirjahyllyssä, joka ei sopinut talon tyyliin ollenkaan. Viime vuonna maalasimme koko systeemin harmaaksi ja laitoimme vanhojen vetimien tilalle 50-luvun keittiökaappien puiset vetimet. Nyt se sopii taloon oikein hyvin! Meillä on lisäksi toisissa huoneissa ruotsalaista String-hyllyä, jota myy mm. Artek korkeaan hintaan. Me olemme hankkineet alkuperäisiä 50-luvun hyllyjä Tukholmanreissuilla osto- ja myyntiliikkeistä paljon halvemmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva että tykkäät! Ruotsi on kyllä 50-luvun sisustajan aarreaitta, lisäsin juuri yhden kivan aiheeseen liittyvän blogin tuohon kyttäyslistalle kun sen sattumalta löysin.

      Poista
  4. lundagprdissa on hieno tek kirjahylly kaapilla mutta taitaa olla lian pieni.

    mun kirjat on jemmassa, puolet keittiön sohvan sisällä, osa muuttolaatikoissa ja osa amerikanarkussa.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Aa, tuopa olikin uusi blogituttavuus, kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Ei kirjoista voi luopua! Ei sitten millään!!

    Sama ongelma on täällä, mihin kirjat sitten kun isännänhuoneen remontti valmistuu. Kun haaveilen itsekin kirjahyllyistä lattiasta kattoon asti. Kaikki valmiit tuntuu rimpuloilta tai että lottovoittaja pitäisi olla sellaisen hankkiakseen. Nyt osa kirjoista on kaapin päällä, osa kirjakaapissa ja iso osa pahvilaatikoissa komeroissa. Ja sepäs se vasta ärsyttää.

    Puusepistä sama kokemus, vein sorvattavan tapin malliksi pieneen firmaan jotta tekevät muutaman samanlaisen. Siinä viedessä se oli ihan ok, nyt vuosi jo odoteltu, ei vastaa puheluihin, kun käyn, luvataan tehdä mutta mitään ei synny. Pelkään että ovat hukanneet sen mallinkin. No, kunhan kerään voimia niin menen ja teen välit siihen firmaan selviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi, ei mitenkään! Minusta kirjat ovat kivoja myös esineinä. Eikä minua niinkään häiritse selkeät tuoteryhmät tavaroita, vaikka niitä olisikin paljon. Enemmänkin raivostuttaa kaikki sellainen otsikoimaton sälä, jota täällä tällä hetkellä seilaa vailla omaa paikkaa ihan liikaa.

      Jep. Kivoja nämä tämmöiset puuseppäkokemukset. Onneksi meidän ikkunapuuseppä Jari on ollut ihan toista maata.

      Poista
  7. Minä ottaisin tuon alimman hyllyn. Tai sitten tekisin ihan puhtaasti seinähyllykön, joka kattaa koko seinän ja kiipeää myös oven päälle.

    Koitan tässä muistella, missä meillä on säilötty kirjoja silloin, kun olin lapsi. Kun ne kirjathan ovat varmasti olleet siinä samassa kohdassa siihen mennessä jo 50 vuotta. Mutta ne oli yläkerran "hallissa", vanhassa huojuvassa hyllyssä, joka oli kyhätty vanerista. Ei hyvä :D Meille ne ovat kans tulossa yläkerran käytävään, kun olohuoneessa on kahdella seinällä ovi ja toisella kahdella ikkunat, niin seinätila on aika kortilla ja meilläkään ei niitä kirjoja ole ihan vähää.. Ja saa sen vinolle katolle jäävän matalan tilan jotenkin hyödynnettyä.

    Mä olen nyt alkanut pohtimaan, että olisiko meidän vanha ulko-ovi ollut vielä pelastettavissa. Se kun oli joku vanha sisäovi, josta oli revitty peilit pois, asennettu toiseen peiliin tilalle lehmän mentävä ikkuna ja toisen päälle oli reteesti vedetty metallilevyt. Ja ovi oli karmeihinsa ihan liian pieni. Lukon olisi saanut auki lusikalla.. Ja sit kun olen hysteerinen naisihminen, joka pelkää murtovarkaita, otettiin äkkiseltään sellainen uusi alumiinihökötys joka tuotti pettymyksen sieluttomuudellaan. Noh, oppia ikä kaikki. Melkein näen itseni jo repimässä niitä metallilevyjä irti siitä vanhasta autotallissa. En silloin osannut edes ajatella, että puusepät oikeesti saattaisi tehdäkin uuden vanhan oven. Hinnasta en sitten tiedä..

    Vielä kun saisi miehen vakuutettua siitä, että kyllä meidän kannattaa myydä pois se 700 euron uusi ulko-ovi ja kunnostaa se vanha roiskeläppä :D

    Niin ja kun nyt jumituin jaarittelemaan, niin itsellä on hakusessa sellainen vanha matala kirjahylly lasisilla liukuovilla, mutta ei muuten löydy mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tulee sellainen vanhanajan lasiovinen kirjahylly myyntiin kunhan joskus isännänhuoneen remppa alkaa. Jää meille turhaksi :))

      Poista
    2. No sattuipa hyvin. Tule huutelemaan vaikka mun blogin puolelle, kun ette enää tartte :)

      Poista
    3. Oo, olenpa nyt ihan ilman omaa ansiota vaan tosi iloinen että blogini toimii tällaisen mahtavan kierrätystoiminnan alustana! Jee!

      Tuo ulko-oviasia kuulostaa tutulta. Minähän olin aluksi sitä mieltä, että vuokralaisen ovi ja autotallin ovi ja parvekkeen ovikin ovat niin huonossa kunnossa, ettei niistä tule enää kalua. Onneksi Huhdan Pekka tuli väliin ja käski tutkia asiaa vähän perusteellisemmin. Parvekkeen ovi oli niin kauhean kiero, että se teetettiin uusiksi kokonaan sillä samalla puusepällä joka fiksasi myös ikkunanpokat, mutta alkuperäinen ovi pantiin vinttiin talteen. Nuo muut ovet ovat meilläkin peiliovia, jotka on ulkopuolelta vaan paneloitu. Ehkä meilläkin ihan oikeaoppinen konservoija olisi vaihtanut vuokralaisen oveen vain paneelien alaosat, jotka olivat lahot, mutta me vaihdettiin koko paneeli siitä syystä että oven sai samalla vähän paremmin eristäväksi. Ja pääsi vähän halvemmalla, kun uusi paneeli oli pari milliä leveämpi profiililtaan kuin se vanha. Tämä taso riitti nyt meille tässä kohtaa, se vanha ovi siellä on kuitenkin tallessa uuden ulkopaneelin alla. Autotallin ovelle on tarkoitus tehdä sama juttu ensi kesänä, siihen tosin pitää lisätä myös vähän järeämpää maanmuokkausta ja karminrakennusta kun koko karmin alaosa on laho.

      Mutta siis summa summarum, aika heikon näköisistä ovistakin saa vielä ihan hyviä!

      Poista
    4. Eli se on ihan yleistä, että ulko-ovia on askarreltu vanhoista sisäovista. Mä kattelin sitä silloin, että siinä kuitenkin olisi ihan hyvä runko. Ja meillä on autotallissa vielä runkoleijonaakin pari levyä pyörimässä turhana. Meillä on verannasta tulossa jonkinlainen lämmin tila, kun kulku yläkertaan tapahtuu sen kautta. Niin oven pitäisi pitää se kylmä ulkopuolella ihan oikeasti. Ja jos laittaisi sormipaneelin pintaan, siitä tulisi ihan hyvä uudella lukolla. Pitää tuumata.

      Tuo uusi ovi on kyllä silleen ihan sievä, että varmasti sille joku ostaja löytyisi. Mietin sitäkin, jos siihen uuteen vetäisi sormipaneelit pintaan. Jos maalaa öljymaalilla, niin miksi se siellä alla oikein menee, kun meillä on kunnon katos vielä ja sade ei pääse ikinä kastelemaan ovea. Silloin se olisi kaikkien sääntöjen mukaan eristävä ja vielä näyttäisi hyvältä. Vai onko se huijaamista? :D

      Poista
  8. Meillä on kans sama ongelma, tai siis hyllyn pitäisi sopia 150 vuotta vanhaan taloon. Kaikki uudet ns. vanhan tyyliset lasiovilla tai ilman ei vain natsaa mun pirtaan eli me ollaan päädytty tekemään hylly itse. (Siihen asti kun joskus päästäis remontissa.) Meillä on kans kirjoja tooosi paljon enkä oo ajatellu niistä luopua että todennäköisesti tulee sellainen koko seinän peittävä hylly mihin tulee itse tehdyt lasiovet ja laatikostoja. Koska ovet pitää olla kun selluloosasälää on paljon ja kirjoja on ihan mahdoton pölyttää tai imuroida. Mutta ne ovet tuottaakin eniten pohtimista, niitä kun ei ihan nopeasti sitt vaihdeta jos ei miellytä.

    Mutta siis kysymykseesi, oon samoilla linjoilla edellisten kanssa eli rimpuloilla on 50-luvulla menty, kun kirjoja ei oo niin hirveästi ollu. Kaverilla oli kirjat sellaisessa 50-luvun vanhassa kaapissa, jollaisia saa ruottista halvalla. Sinne vain mööpelinhaku reissulle, sieltä löytyy halvalla hyvää, kun niillä on tuon ajan huonekaluista ylituotantoo ja arvostuksen puutetta. Ei ehkä koko huoneeseen, mutta yksi tai kaksi sellaista matalaa kaappia vois olla kivan näköinen, kaapin päälle saa kerättyä kaikkea kivaa pientä ja suurempaa sälääkin nätisti ;D

    Pohdittavaa riittää ja olkaamme onnellisia osaavista aviopuolisoista, joilla vasara pysyy kädessä, kunhan vain aikaa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Ruotsi olisi kiva. Toisaalta vaikka tuon Bukowskin nettihuutokaupan kautta saa loppujen lopuksi melko halvalla tuotettua tavaraa Helsinkiin asti ja käy sitten hakemassa sieltä, meillä on ystävät menestyksekkäästi käyttäneet tätä hankintakanavaa jos ei ole ollut reissua Ruotsiin tiedossa.

      Minä luulen, että meillä ei nyt tässä vaiheessa lähdetä lasiovivaihtoehtoa toteuttamaan - on niin sikana kaikkea muutakin hommaa. Ehkä tulevina vuosina on sitten aikaa tehdä jotain Unelmien Kirjahyllyä, nyt tuollainen avonainen liimapuulevymalli voisi olla ihan hyvä, ja luulen että jopa niin hyvä että saattaisi olla vaikka ihan lopullinen ratkaisu. No, katellaan.

      Mutta niistä aviopuolisoista ollaan kyllä onnellisia, lasiovilla tai ilman!

      Poista
  9. Toista mummolaani olisi kai voinut sanoa kulttuurikodiksi. Siellä oli mustarunkoiset, ylöspäin kapenevat kirjahyllyt, joiden hyllyt olivat teakin väriset. Kirjoja oli jo 70-luvun alkuun mennessä ainakin kertynyt tolkuttomasti. Toisessa mummolassani, joka sijaitsi 50-luvun paritalossa, oli Aallon seinäänruuvattavia hyllyjä seinällinen, täynnä kirjoja myöskin (eikä kyseessä ollut huushollin ainoa hylly). Molemmat hyllyt olisivat nykyään kovasti makuuni, mutta toinen on teillä tietymättömillä ja toinen vanhemmillani hyvässä käytössä viiden muun hyllyn kanssa :) Meillä on tyydytty Boknäsiin, vaikkei se napakymppi olekaan. Haaveissa on olohuoneen päätyseinän peittävä mittatilaushylly. T. Undine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain Boknäs-kyselyyni tarjouksen paikallisesta huonekaluliikkeestä. 4600 euron hinta - suunnilleen enemmän kuin meidän kattoremontti - oli sen verran tyrmäävä, että "Panu tekee" -vaihtoehto on aika kovassa kurssissa tällä hetkellä :) Mutta kiva kuulla noista eri vaihtoehdoista!

      Poista
  10. Sama ongelma. Lähipiirissä havainnointua, että Lundiaa on liki kaikilla. Myös satunnaisia Iskun/Askon tms. täyspuisia kaappeja lasiovilla. Havaitsin, että tällainen olisi myös myynnissä
    http://www.tori.fi/paijat-hame/1960_luvun_kirjastokalusto_5207840.htm?ca=13&w=3
    Eli kiskot, joissa hyllyt. Ehkä päädyn tähän itse. Terv. Mikkelissä vieraileva karjalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, meillä on nyt tuo kiskot ja hyllyt -tyyppinen väliaikaisratkaisu olohuoneessa ja ainakin tuo meidän malli ei kanna vaikkapa pariakymmentä Toivelaulukirjaa samalla hyllyllä. Pitää siis hankkia joku tömäkämpi malli.

      Poista
  11. tiiän että oot rekkautunu myös rintamamiestalo.fi:hin mutta ajattelin vinkata siltä varalta että menee ohi http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?t=19267&f=8&sid=cbb1945e2ce473978b7b4da456ca003e

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Oltiin moikkaamassa ystäviä Helsingissä ja kerkesi mennä ihan ohi tämä, mutta hyvä kun kaapit pääsivät heti uuteen kotiin.

      Poista
  12. Samojen pohdintojen parissa pähkitään meilläkin, pulmat ovat samoja ja lasiovia lukuunottamatta vaatimuksetkin ovat melkolailla samanlaisia. On käynyt ilmeiseksi, ettei täydellistä kirjahyllyä ole valmiina saatavilla vaan se on tehtävä osittain tai kokonaan itse.

    Tunnistan tuon umpiseinäisen ylöspäin kapenevan hyllymallin, mutta haluaisin mielummin sitä esteettistä keveyttä ja ilmavuutta. Vanhemmillani on tuollainen 60-luvun alun hyvin kevyen näköinen kirjahylly varsin raskaassa kuormassa ja se on saatu tukevaksi kiinnittämällä se takana olevaan ja viereiseen seinään. Samaa keinoa ajattelin käyttää meilläkin, ja samalla tulee estettyä hyllyn kaatuminen, jos "älyttömän kakaran" jokin "loistava idea" johtaa kiipeily-yrityksiin. :-)

    t. A13

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, "älyttömät kakarat" -aspektikin on otettava tässä huomioon. Meillä on lastenhuoneen kirjahylly ruuvattu melko topakasti seinään koska esikoinen on selkeästi wannabe-Tarzan tai joku muu kiipeilijä. Onneksi on rintamamiestalon jämäkkä lautaseinä eikä mikään moderni gyprokki...

      Poista
  13. Etsiskelin netistä itselleni pienempää vanhaa kirjahyllyä ja bongasin tori.fi:stä tällaisen http://www.tori.fi/etela-pohjanmaa/Kirjahylly__50_luku_6655013.htm?ca=18&w=1&last=1 . Ajattelin vinkata, jos yhä kirjahyllyasia on yhä ajankohtainen. Toki tuo sijaitsee aika kaukana teiltä ja on mäntyä.

    VastaaPoista
  14. Hei, millainen hylly teillä nyt on? Kuvahaun perusteella päädyin tänne, juuri saman asian kanssa painiessa! Korkeutta kattoon asti, tukevat hyllyt, mielellään lasiovet ja kaunis pitäisi olla! Tuo ylöspäin kapeneva näyttäisi just meidän perheen kyllä isä osaa- hommalta, toteutuiko teillä?

    VastaaPoista