Taas sataa. Sataa jopa riittävän kovin, että sen kuulee - meiltähän ei edelleenkään näe ulos. Muistin virkistämiseksi:
Sitten joskus, kun lastenvaunut ja -rattaat ovat osaltamme taaksejäänyttä elämää, palautuu veranta takaisin varsinaiseen käyttöönsä, kesäiseksi oleskelutilaksi. Sitä varten sain viime vuonna äitienpäivälahjaksi puusohvan, jolla aion makoilla ja lueskella lehtiä. Uskon vakaasti siihen, että sellainenkin aika vielä joskus koittaa. Puusohva on kaunis ja sopii verannalle kuin nakutettu, se on hankittu Imatralta Kierrätyskumppanit -nimisestä osto- ja myyntiliikkeestä.
Ja sitten se kulttuuriteko ja tulevaisuuden sadepäivät. Meidän äiti muutti alkukesästä pois omakotitalostaan ja veljeni perhe remontoi taloa parhaillaan. Siitäkin voisi tehdä postauksen blogiin - 80-luvun omakotitaloremontin vertailua rintamamiestaloremonttiin. Meille tuli lapsena Aku Ankka, ja jostain syystä nämä 80-luvun sarjikset oli säästetty näihin päiviin asti äidin nurkkiin. Äiti meinasi muuttovimman vallassa paiskata lehdet roskiin, mutta minä kirmasin paikalle ja roudasin ne meille. Sijoitin ne tuohon verannan puusohvaan ja ajattelin, että joskus saattaa olla aika, jolloin joku perheenjäsen kaivaa muun tekemisen puutteessa 40 vuotta vanhan sarjakuvalehden esiin ja ryhtyy lukemaan sitä sateen ropistessa verannan kattoon. (Joka pitäisi ensi kesänä kunnostaa...)
Sateen ropinasta tuli mieleen yksi juttu, joka on pitänyt kirjoitella blogiin. Kesällä suoritin nimittäin yhden kulttuuriteoksi luokiteltavan pelastusoperaation joka liittyy verantaan ja tuleviin sadepäiviin.
Meillähän on siis ihana veranta. Nykyisestä elämäntilanteesta johtuen se toimii valitettavasti tällä hetkellä lähinnä vaunuvarikkona. Meillä on käytössä auton takakontissa yleensä säilytettävien matkarattaiden lisäksi kahdet muutkin kärryt - vauva nukkuu kotioloissa päiväunia (jos nukkuu, yleensä ei) noissa etualan vaunuissa ja pidemmän matkan liikennöintiä varten on sitten tuplarattaat. Nämä menopelit täyttävät verannan melko tehokkaasti. Hyvä sinänsä, että on tuo veranta, missäpä muuallakaan kärryjä säilyttelisi. Kuten kuvasta näkyy, verannalla majailee myös aina satunnainen otos kaikenlaista sälää kuten esikoisen mahtava potkupyörä (suosittelen lämpimästi taaperotalouksiin), naapurin Villen ja meidän Panun yhteinen isänpäivälahja eli sähkösavustin (naapurissa on laajennusremontti ja rajallisesti säilytystilaa), grillin kaasupullo ja näköjään kuvaushetkellä myös Speedheater.
Sitten joskus, kun lastenvaunut ja -rattaat ovat osaltamme taaksejäänyttä elämää, palautuu veranta takaisin varsinaiseen käyttöönsä, kesäiseksi oleskelutilaksi. Sitä varten sain viime vuonna äitienpäivälahjaksi puusohvan, jolla aion makoilla ja lueskella lehtiä. Uskon vakaasti siihen, että sellainenkin aika vielä joskus koittaa. Puusohva on kaunis ja sopii verannalle kuin nakutettu, se on hankittu Imatralta Kierrätyskumppanit -nimisestä osto- ja myyntiliikkeestä.
Ja sitten se kulttuuriteko ja tulevaisuuden sadepäivät. Meidän äiti muutti alkukesästä pois omakotitalostaan ja veljeni perhe remontoi taloa parhaillaan. Siitäkin voisi tehdä postauksen blogiin - 80-luvun omakotitaloremontin vertailua rintamamiestaloremonttiin. Meille tuli lapsena Aku Ankka, ja jostain syystä nämä 80-luvun sarjikset oli säästetty näihin päiviin asti äidin nurkkiin. Äiti meinasi muuttovimman vallassa paiskata lehdet roskiin, mutta minä kirmasin paikalle ja roudasin ne meille. Sijoitin ne tuohon verannan puusohvaan ja ajattelin, että joskus saattaa olla aika, jolloin joku perheenjäsen kaivaa muun tekemisen puutteessa 40 vuotta vanhan sarjakuvalehden esiin ja ryhtyy lukemaan sitä sateen ropistessa verannan kattoon. (Joka pitäisi ensi kesänä kunnostaa...)
Se on mukava ajatus. Idea ei ole kyllä ihan omani. Minulla oli lapsuudenystävä Aino jonka kodin verannalla oli laatikollinen vanhoja Akkareita. Menin yleensä Ainon kanssa samaa matkaa kouluun ja tähtäsin Ainolle aina sen verran etuajassa, että ehdin istumaan Ainon kodin verannalla ja lukemaan ainakin yhden Aku Ankan ennen kouluun lähtöä.
Ihanaa kun olet taas jaksanut kirjoitella!
VastaaPoistaVanhoista Akkareista tuli mieleeni toissakeväinen projektini, jossa kävin läpi hirmuisen määrän vintillä lahonneita pahvilaatikoita täynnä Akkareita. Luetteloin ja järjestin kaikki. Heitin risat pois ja listasin divariin tarjottavat. Päiväkausien ankara duuni. Tulos: divari otti pitkin hampain osan ja maksoi parikymppiä. Sen tietysti tiesinkin että ei niissä ollut 50-luvun hyväkuntoisia aarteita, mutta ne olivat siis käyt kats ihan arvottomia.
Ihana ajatus ja kieltämättä kopionnin arvoinen. :) Jos joskus hamassa tulevaisuudessa meidänkin kuisti vapautuu vaunuista/rattaista (varmaa) sekä kaikesta remonttisälästä (epävarmaa) pidän tätä kuistisuunnitelmaa johtotähtenä.
VastaaPoistaMeillä on minun lapsuudenkotini vanhat akkarit koko ajan luettavana. Laatikossa yhden lastenhuoneen sängyn alla. Sieltä niitä haetaan pino (6- ja 8-vuotiaat) joka aamu, joka ilta ja päivisinkin usein... Eikä tartte edes sataa :)
VastaaPoistaAnna-Liisa, kiitos :) Olen kaivannut bloggaamista mutta siihen on niin perin vähän aikaa. Nyt olen kirjoitellut enemmän, ja siltä täällä näyttääkin - koko huusholli on kaaoksessa. Kaikkea ei voi saada...
VastaaPoistaSanna, meillä on onneksi autotalli sitä remonttisälää varten. Puoliso-parka surffailee iltaisin kaiken maailman antiikkivolvosivustoilla ja haaveilee siitä, että joskus autotallista tulee antiikkisen Volvon hinkkaus- ja puunauspyhättö. Kun autotallia katsoo nykytilassaan, on vain todettava, että tuon haaveen toteutumiseen on vielä kovin pitkä aika...
Sara, hyvä tietää että vanhat Akkarit ovat käyttökelpoista kamaa :D
Meilläkin on puusohvallinen vanhoja akkareita, mutta kellarissa :) Ehkä ne joskus tulevaisuudessa pääsee asuinkerrokseenkin asti..
VastaaPoistaSohva on melkein kaksoiskappale, siitä mikä majailee meidän keittiössä ja vintillä on vanhan tv-laatikon verran autolehtiä odottamassa lukijaa. We are all people.
VastaaPoista