tiistai 10. tammikuuta 2012

Suuri sähkö halkaisi taivaan

Sanotaan YUP:n kappaleessa Julmasti juhlallista.

Hower taisi jossain uretaaninkäyttöpostauksessa kommentoida aiheesta ajalliset kerrostumat ja niiden kiistaton arvo rakennusperinnössämme. Meidän kellarimme sähkötyöt olkoot esimerkki siitä, että ajalliset kerrostumat tunkevat väkisin sormensa peliin kun tekniikkaa ryhdytään lisäämään paikkoihin, joissa sitä ei ole aikaisemmin ollut.

Olemme löytäneet sähkömiehen, joka on ainakin melkein yhtä hyvä kuin putkimies-Marko. Tulee sovittuna aikana, tekee hyvää jälkeä, pitää sanansa. EAL-palvelut, hyvät ihmiset. Voimme suositella.

Tänään sähkömiesvalinta osoittautui oikeaksi myös mentaliteettiosaston kannalta: sähkäri-Esa oli todennut puolisolle kellarissa pakertaessaan, että jos hän ei aivan viime keväänä maalämpörempan yhteydessä ymmärtänyt tätä teidän remontti-ideaa niin nyt kun näkee nuo kaapit tuossa kellarin seinällä on todettava, että hyvän näköistä tulee kun tällä vanhalla mallilla tehdään. Oli vielä kehunut, että hyvä on maku isäntäväellä. Ja asentanut mukisematta aidon ja alkuperäisen 50-luvun väännettävän valokatkaisijan, samaa aikakautta edustavan pallolampun ja 60-luvun tasonalusvalaisimen pyykkitupaan. Ei ole kuulkaa itsestään selvää tämmöinen. Ja kaikki, siis todellakin aivan kaikki, muuttuu tuhat kertaa helpommaksi ja kivemmaksi kun ei tarvitse omassa talossa hengaaville maksullisille miehille jatkuvasti vääntää rautalangasta sitä, että miksi tässä nyt tehdään tällä tavalla eikä sillä toisella ja EI, sillä toisella tavalla ei todellakaan ruveta jatkossakaan tekemään vaikka se olisi miten helpompaa, halvempaa, modernimpaa tai muuten vaan yleisen mielipiteen mukaista.

Sitä paitsi sähkömies oli ihan tolkun miehiä huomauttaessaan myös siitä, että talomme mahdollista joskus eteen tulevaa myyntiä silmälläpitäen tämä valitsemamme tapa on varmasti myös taloudelliselta kannalta ajatellen järkevä. Olen samaa mieltä - talossa, joka sijaitsee ison tien vieressä ja huoltoaseman rajanaapurissa, on oltava jotain spesiaalia jotta kukaan sitä viitsii tosissaan edes ajatella ostavansa. Meidän talossamme se on "rikkumaton 50-luvun henki", arkkitehti-Pekkaa lainatakseni. Se henki kulkekoon.

Mutta ajallisin kerrostumin. Kellariin tulee nimittäin uusi, vikavirtasuojattu sähkötaulu. Alkuperäinen oli suojaamaton ja siten arveluttava. Ja tuon taulun takana on kuitenkin aika merkittävä osa taloutemme olennaisista, sähköllä toimivista fasiliteeteista kuten maalämpöpumppu, ruokataloutemme tukipylväinä seisovat pakastimet, pyykkikone ja kuivuri. Tässä niitä ajallisia kerrostumia rinta rinnan:



Rinta rinnan on aika paljon muutakin uutta ja vanhaa. Olisihan noiden pistorasioiden kanssa voinut ruveta hifistelemään, kun kerran vaihtoehtojakin on. Mutta jotenkin nuo minusta istuvat ihan hyvin sen 60-luvun lampun viereen, kun niissä on nuo lätkät päällä. Eivät särje silmään. Ikään kuin maastoutuvat seinään. Lienen sekoamassa:



Neliön mallinen, moderni jakorasia on kiistatta ruma, siitä ei pääse mihinkään, varsinkin kun sen vieressä on 60-luvun bakeliittikytkin. Toisaalta kellari on kuitenkin vain aputila. Tällä hetkellä tuntuu oleelliselta se, että pyykkäys siirtyisi kellariin ennen kuin talossa on kaksi kestovaippoja käyttävää henkilöä. Ja jos nuo jossain vaiheessa alkavat ahdistaa, niin voihan niitä sitten vaihtaa. En tosin ole mistään löytänyt sellaisia ihan oikeasti vanhan näköisiä jakorasioita, Renova niitä tekee mutta eivät ne näytä samoilta kuin meillä. Vinkatkoon hän, joka noista jotain tietää.

Sellainen ruma jakorasia on muuten tulossa toiseenkin paikkaan, vessanurkkaukseen lampun yläpuolelle. Melko näkymättömiin, mutta silti. Ääh.



Ja itse asiassa kolmanteenkin, mutta tuo jää piiloon pyykkikoneen ja kuivurin taakse.



No, asiat tärkeysjärjestykseen. Minut pysähdytti tässä taannoin 30-vuotias pariskunta, joka oli neljä vuotta remontoinut täydellisesti aikakauden tyyliin vanhaa taloa. Arjet ja pyhät, illat ja viikonloput. Tunnustivat olleensa välillä henkisesti ja fyysisesti aivan poikki, ja lopulta puoli vuotta remontoidussa talossaan asuneina päätyivät koko roskan myymiseen velkavankeudesta vapautuakseen. Tämä tarina asettaa ainakin omalla kohdallani jotkut rumat kellarin pyykkituvan jakorasiat aika hyvin sille paikalle, jolle ne ihan oikeasti kuuluvatkin - mitättömiä nippeleitä joiden merkitys asujaimiston hyvinvoinnille on täysin merkityksetön. En tiedä, kuuluisiko oikean perinnehipin tällä tavalla mennä siitä, mistä aita on matalin, mutta tässä nyt ollaan eikä muuta voida. Neliön mallisine jakorasioinemme.

Keittiön ja muiden asuintilojen osalta täytyy kyllä pyrkiä esteettisesti ehjempään lopputulokseen. Kyllä perinteet sen verran velvoittavat.

5 kommenttia:

  1. Meillä on myös oiva sähkömies, tehnyt tälle mäelle sähkötoitä jo kolmannessa polvessa, luulen ma :) Hänkin on mukisematta laittanut sitä, mitä on pyydetty, vaikka välillä kuulee lievää murinaa. Kuistien alkuperäisistä (tai siis vanhoina ostetuista) bakeliittikytkimistä hän tosin sanoi isälleni, että minkä tähden tällaisia talvisodan aikaisia kytkimiä pitää pistää, kun kerran uudempiakin on tarjolla. No, se on pientä näihin posliinikannattimiin verrattuna, jotka sähkömies ruuvasi pää kenossa kattoon...

    Mutta kunnon sähkömies on kyllä mahtava apu.

    VastaaPoista
  2. Meillä on myös hyvä sähkömies. Asuu nimittäin samassa taloudessa ja etsii itse niitä vanhoja kytkimiä ja jakorasioita vallan innoissaan. :D

    Niin ja sitten manailee niiden kanssa, kun ovat melko lailla ahtaampia ja hankalampia kuin nykyaikaiset, mutta tykkää enemmän vanhojen ulkonäöstä. ;) On meillä sitten noita uudempaa mallia edustavia kuutioitakin. Joissain tilanteissa on parempi antaa vain järjen ratkaista ja antaa itselleenkin vähän armoa. Eikös se, että on asioita vähän eri aikakausilta, ole sitä kuuluisaa kerroksellisutta... ;D

    VastaaPoista
  3. Sama ahdistus kanttisesta jakorasiasta täällä, toisessa paikassa onneksi maalaamalla sai häivytettyä ja muutamia vanhoja löytyi varastosta. Nyt on onneksi myös posliinkantaisten pyöreiden ns. kellarivalojen, samanlaisia kuin ed. postauksessa, etsintä päättynyt, kolmen talossa olleen lisäksi löysin kaksi lisää porraskäytävään.

    Posliinisia pyöreitä ja kanttisia jakorasioita on muistaakseni ainakin Rakennusapteekissa ja Domus Classicassa, niin ja tietty vanhoja löytyy jos jaksaa etsiä. Me laitettiin renovan katkaisijat, on ne muuten muoviset ja aika heppoiset, jos vertaa bakeliittisiin tms., mutta tässä budjetti päätti (samoin kuin siinä, että pistorasiat on normaalit kanttiset). Siinä se vaikeus piileekin, että missä kohtaa vaalii sitä vanhaa ja missä kohtaa tekee myönnytyksiä.

    VastaaPoista
  4. "Lienen sekoamassa"
    Noo...:)
    Nämä on pieniä juttuja mutta ymmärrän hyvin mitenkä kivalta? ja tärkeältä tuntuu joskus pohtia asioita vaikapa esine kerrallaan. Sitä samaa tulee harrastettua täälläkin (eikä mikään ikinä valmistu)
    Ja se sekoaminen siis konsentroituu omiin tekemisiin ja valintoihin... Ikinä en haluaisi suunnitella itselleni taloa vaikka siihen koulutus onkin. Sais lopun ikäänsä olla vastuussa tyhmistä ratkaisuista tai katsella jotain mukamas eitäydellisyyttä. Helpompaa asua edellisten asukkaiden puolimauttomuudessa :)

    - Hower

    VastaaPoista
  5. Tuo kokonaan uuden rakentamisen ahdistus on kyllä totta. Tässä omassa talovanhuksessakin on ihan tarpeeksi tekemistä tuon päätöksenteon vaikeuden suhteen - kyllä vuokralaisena vaan oli helpompaa. Taulut vaan edellisen asukkaan jättämiin nauloihin ja sillä siisti...

    VastaaPoista