tiistai 6. heinäkuuta 2010

Njet net

Sellainen nettiyhteisö oli muuten ennen vanhaan olemassa. Siis njet.net.

Meillä ei ole edelleenkään kotona nettiä, ja töistäkin se päsähti, kiitos uutiskynnyksen ylittäneen sähkökatkon. Olin jo hetken vakuuttunut siitä, että No Niin, sähköremppa tulossa hiukan suunniteltua kireämmällä aikataululla, mutta onneksi toisessa kaupunginosassa asuva Nasu ja tien toisella puolella asuva naapurin setä todistivat, että katkos ei koskenut vain meidän taloamme.

Siis bloggaaminen on haasteellista. Ja vaikka se netti olisikin, ei sille luultavasti tulisi uhrattua juurikaan aikaa - pihamaalla näyttää tällä hetkellä tältä:



Siis hus pois kaikki sieltä koneen äärestä nauttimaan kesästä, auringosta ja monien onnellisten tapauksessa myös lomasta.

Täällä vietetään päivät töissä ja illat sitkeästi näissä merkeissä:



Pesin siis ensimmäisen ikkunan, joka oli lievästi haasteellista, koska en ehkä teknisesti ottaen saisi nostella mitään hirveän painavaa ja pula-ajan talossamme ei ole ikkunoissa saranoita. Niissä on alareunoissa tällaiset kahvat:



(Kuvassa ikkuna on siis kyljellään.)

Ja yläreunoissa tällaiset tapit:



Ja sekä ikkunanpokissa että karmeissa tällaiset hilpeät merkit, jollaiset ehkä löytynevät muistakin ikkunoista:



Tänään aion siivota keittiön loppuun (vihdoin) ja paistaa raparperipiirakan (ehkä). Tai sitten ottaa tirsat ja unohtaa koko jutun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti