Lukuvinkki

Suomen Turussa toimii sellainenkin maanmainio rekisteröity yhdistys kuin Rakennusperinteen Ystävät ry – Byggnadstraditionens Vänner rf. Sivut löytyvät osoitteesta www.tuuma.net.

Yhdistys julkaisee kolme kertaa vuodessa Tuuma-lehteä sekä lisäksi vuosijulkaisun, jota vuoden 2008 osalta suosittelen jokaisen rintamamiestalollisen kirjahyllyyn. Julkaisun nimi on Toiveikkuuden aika - sodanjälkeistä rakentamista. Julkaisu kannattaa lukea jo pelkästään muutaman mahtavan kuvan takia: Johanna Viitaharju on kirjoittanut siihen artikkelin joka kantaa nimeä Standardisoitu ja rationalisoitu unelma –1950-luvun keittiö, ja artikkelin kuvituksena on ainakin allekirjoittaneesta vilpittömiä ihastuksen huokauksia kirvoittavia kuvia Enson huonekalutehtaan keittiökalustemainoksista 50-luvulta.



Lienee tarpeetonta mainita, että se toinen Panu, nimittäin Kaila, kuuluu yhdistyksen julkaisujen kirjoittajiin. Meidän talon alkuperäisväritys on ihan sama kuin ulkomaalausartikkelissa esitelty mallipiirustus, ja siihen sen aiomme palauttaakin.

No, itse asiassa koko julkaisu on ihan yhtä suositeltava kuin yksittäiset artikkelitkin. Ainakin minulle siitä tuli mukavalla tavalla sellainen olo, että oikealla tiellä ollaan. Eikä sillä tiellä olla yksin. Minustakin on surullista, että rintamamiestaloja ei mielletä sillä tavalla "vanhoiksi", että niitä arvostettaisiin sellaisenaan, vaan ne nähdään pelkkinä epäkäytännöllisinä, epäterveellisinä purulaatikoina joille kuuluu tehdä megalomaaninen eikä ainakaan mitään entistä säilyttävä remontti ennen kuin niissä voi postmodernin ajan ihminen elää. Toisaalta, on täällä nykyisessä kotikaupungissa tullut vastaan myös 20-luvun hirsimökki eli ihan oikeasti vanha talo, joka oli kunnostettu "vanhaa kunnioittaen" sillä tavalla, että itku meinasi päästä tuhottua taloparkaa katsellessa.

Rintamamiestalot ovat vielä tänään vapaata riistaa kaiken maailman tee-se-itse -miehille ja sisustusta harrastaville rouville. Yhteisvoimin tämä tyhmä ja ahkera tehokaksikko sitten tuhoaa järjestelmällisesti sellaista rakennusperintöä, joka vielä tänään on liian lähellä ansaitakseen kunnioituksen an sich, mutta joka muutaman kymmenen vuoden kuluttua näyttää luultavasti samalta kuin talonpoikaisantiikki tänään. Ongelma piilee siinä, että silloin ei ole enää mitään alkuperäistä jäljellä ja sitten pientaloalueiden tuhoajia kirotaan samalla tavalla kuin 70-luvulla suomalaisten pikkukaupunkien puutalokeskustat alleen jyränneitä gryndereitä tänään.

Mutta vasta sitten.

En itse oikein tiedä, kumpi tyylisuunta minua enemmän ärsyttää - se, missä pula-ajan rintsikasta yritetään väkisin tehdä joku 1800-luvun hirsikartano koristeellisine ikkunanpielineen ja muine kuorrutuksineen, vai se, missä taloraukoista pyritään saamaan 2000-luvun pakettiratkaisujen näköisiä ja tekniikaltaan moderneja. Kummatkin puistattavat - minun silmääni on aina miellyttänyt kaikista maailman tyylisuunista niin sisustuksessa kuin arkkitehtuurissakin eniten 50-luvun keveys, vaatimattomuus ja tarkoituksenmukaisuus, enkä siten pysty tajuamaan sitä, miksi kukaan muunlaista arvostava sitten hankkii juuri rintamamiestalon - säästäisi ne suosiolla heille, jotka kyseistä rakennuskantaa arvostavat ja haluavat vaalia. Esimerkkejä kummastakin tyylisuunnasta löytyy vaikkapa kirjoittamalla Google Mapsiin Mikkeli, Kiiskinmäenkatu.

Ja ei, se ei muuten minusta ole pelkästään jokaisen oma asia mitä talolleen tekee. Suomalainen rakennusperintö on kaikkien yhteistä omaisuutta samalla tavalla kuin vaikka Suomen luonto. Ei sitäkään saa minun mielestäni kukaan pilata vain sen takia että sattuu hotsittamaan.