Yläkerran keittiö eli angstinen esimerkki etanaremontoinnista

Tämän tarinan edellisen luvun voi lukea kohdasta Laurakaisa korjaa kosteusvaurion.

Korjasin tosiaan yläkerran keittiön seinän näemmä marraskuun puolivälissä 2013. Jollain aivosolulla kuvittelin, että se olisi melkein sit niinku siinä, pientä kalustemaalausta ja homma olisi valmis. Voi kökön kökkö sentään miten väärässä olen ollut.

No, seinä sentään saatiin joululomalla nyherrettyä valmiiksi. Minähän olin hankkinut onnenkantamoisena meille palan äreää oranssiraidallista Enso-levyä, mutta ei se sitten lopulta riittänyt yläkerran keittiön tiskipöydän taakse. Apuun tuli guru-Pekka, jolta saimme viime keväänä ylijäämäpaloja pliisua mutta autenttista, valkoista ruudullista levyä, josta sitten askarreltiin pahvitapetin päälle roiskeenkestävä pinta.

Ihan on sama meininki kuin meidän alakerran alkuperäiskeittiössäkin. Levyä oli liian vähän, joten man tar vad man har -meiningillä jätettiin siihen tiskipöydän kohdalle tuollainen luova aukko. Eihän se sieltä kaapin takaa mihinkään näy.

Paitsi että kun tiskikaapin laittoi paikalleen, kajasti Ensopahvi rumasti hellan ja tiskipöydän välisestä raosta. Rako taas on pakko jättää, koska hellan nuohousluukut ovat tuossa noin Panun käden kohdalla. Joten jäljellä oleva levynsuikale käytettiin hyödyksi naamioimaan se loppukin näkyviin jäävä seinänpätkä. Näin ne olisi tehneet viiskytluvullakin, uskokaa pois. 

Yksi laudanpätkä on edelleen kateissa, koska se oli minulla värimallina mukana maalikaupassa. Ei pidä perinneremontoijan jättää rakenneosia kuljeksimaan, nyt piti purut peitellä Ensopahvin palasella.

Minun piti maalata uusiksi muuri, koska se oli niin likainen ja täynnä mustia sormenjälkiä. Samalla maalasin myös tuon paljaaksi jäävän pahvinpalasen. Muurin ja seinän väliin kiinnitettiin uusi lista, joka on samaa mallia kuin talossa muuten käytetyt ovilistat mutta vähän leveämpi.

Tässäkin oltiin viiskytlukulaisia. Kun listaa kerran sattui olemaan niin sama kai se oli lykätä tuohon. Alkuperäinen lista oli kapea, simppeli, kulmista pyöristetty rimanpätkä. Se oli liian kapea peittääkseen ruman muurin ja seinän yhtymäkohdan ja lohkeilleen muurin reunan, kun taas uusi lista asettui nätisti moisen irvotuksen päälle. Epäilen, että kukaan vähemmän asiaa tunteva ei edes tajua, että tuossa on joku moderni puukeskuslista. Vaikka yläkerrassa tuota listamallia on käytetty alakertaa vähemmän. Yläkerran listat ovat etupäässä tätä edellisessä kuvassa näkyvää myrkynvihreän lattialistan sorttia.

Joo. Ihan hyvä siitä tuli. Nätti suorastaan. Maalasin suoraan tehdasmaalatun listan päälle Uulan Into-sisustusmaalilla millä nuo yläkerran seinät on kauttaaltaan maalattu, kai se siinä kiinni pysyy. Maali siis.

Mutta sitten alkoi se etanaosuus. Nimittäin keittiön kaappien maalaus. Minä olin jo ennen tätä käyttänyt yhteenlaskettuna varmaan pari viikkoa aikaa kaappien maalinpoistoon ja hiomiseen - enkä edes yrittänyt sipistellä niitä mitenkään kovinkaan siisteiksi, kun ne kerran vanhat ovat niin kolhut saavat minun puolestani näkyä. Nämähän ovat tosiaan meidän alakerran keittiön alkuperäiset kaapit, jotka siirrettiin yläkerran keittiöön, kun alakertaan piti rakentaa tiskikoneen takia uusi kaapisto. Kaapit alkuperäisasussaan näkyvät vaikka tässä vanhassa blogijutussa.

Ja voi vee-pee-äs tuota maalaushommaa. Toistaiseksi hirvein ja ärsyttävin remonttiurakka ikinä. Täti vihreä -postausten (tässä ja tässä) innoittamana hankin joskus talvella 2012-2013 kaksi purkkia Tikkurilan Empireä sävytettynä vastaväripariin syvän vihreä - räväkän oranssi. Kas näin:

Minä olen perinnemaalien vankkumaton kannattaja enkä osannut ajatellakaan, että maali voisi avaamattomassa purkissa kuivua osapuilleen käyttökelvottomaksi. Tähän maalivalintaan päädyin nettisuositusten perustella ja siksi, että normaalisti huonekalumaalina käyttämääni Uulan ovi- ja ikkunamaalia ei saa kuin Uulan omissa sävyissä, joista ei löydy kaveria yläkerran vihreälle lattialle.

Joko tuo Empire on aivan uskomattoman, tolkuttoman ja suunnattoman kauheaa maalia, tönkköä jankkia jonka sutiminen mihin tahansa pintaan on yhtä tuskaa, tai sitten maali tosiaan on kuivunut ja menettänyt kaikki mahdolliset hyvät ominaisuutensa. Perinnemaalit eivät muutu säilytettäessä miksikään, niistä pitää korkeintaan kuoria kalvo pois päältä (lakkamaalit) ja sekoittaa huolella niin ne ovat taas ihan käyttökelpoisia. Tuosta Empirestä en voi sanoa samaa. Oranssia maalia oli vain pikkupurkillinen, koska sitä ajattelin käyttää tuollaisena tehostevärinä. Olen ohentanut maalia varmasti 50-prosenttiseksi, ja se on edelleen ihan toivotonta, kankeaa tököttiä. En kuitenkaan raaski mennä kauppaan ostamaan enää uusia kalliita maaleja kun ne kerran on yhteen otteeseen jo hankittu, joten näillä mennään.

Kuvassahan nuo tekeleet vielä näyttävät ihan siedettäviltä.

Käytännössä kaikki tasaiset pinnat ovat täynnä valumia ja ihmeellistä paksun ja ohuen maalipinnan vaihtelua. Maali ei siis siliä ollenkaan samalla tavalla mihin olen tottunut, enkä vielä noin sadannella maalauskerralla ole ymmärtänyt, pitääkö tuota maalia sutia ohut kerros vai paksu kerros kerrallaan. Ohuet kerrokset eivät peitä mitään ja jättävät pinnan omituisen kuultavaksi ja mataksi, paksut kerrokset taas jäävät epätasaisiksi. Niitä sitten hioskelen ja maalailen uudelleen kerta toisensa jälkeen ja lopputulos muuttuu osapuilleen vain kauheammaksi. Minulla on mennyt maalaamiseen valehtelematta ainakin 15 iltaa - eli olen myös pessyt pensselit 15 kertaa kaksi on 30 kertaa.

Ihan uskomattoman rasittava operaatio siis, eikä se ole vieläkään päättynyt koska noita oransseja kohtia pitää vielä maalata ainakin yhteen kertaan. Olisi pitänyt siis myös ennen varsinaista maalia älytä käyttää jotain pohjamaalia ainakin oransseihin kohtiin. No, en älynnyt. Turkanen sentään.

Lopulta olin niin ärtynyt että maalasin suutuspäissäni vihreäksi myös hellan ympärystän, joka oli tähän asti likaisen kellertävänvihreä. Olokuun tuommoinen nyt sitten. En jaksanut välittää mistään teippauksista joten jälki on sen mukaista. Argh.

Olemme tässä yläkerran nyhertämisen ohella ottanet kellariin toisen maalaustyön, nimittäin Niemen tehtaiden (kaikki hullut Niemen tehdas -fanaatikot, hyökätkää kimppuun!) kerrossängyn toisen puolikkaan. Sitä sudin Teknoksen Futuralla, joka on sellainen vanhan kunnon Miranolin tyyppinen superkiiltävä huonekalumaali. Kiva maali maalata, ranneohennukseen tottunut perinnehippikin tykkää ja saa helpolla siistiä jälkeä aikaan.

Kun tuolla yläkerran keittiössä on nyt sattuneesta syystä tullut vietettyä iltapuhde jos toinenkin, olen tuijotellut raivoissani myös keittiön hammastahnanvärisiä (aka omituinen, hailakka, mintunvihreään taipuva harmahtava sävy) ovi- ja ikkunalistoja. Ja kun kerran sattui olemaan se sopivan värinen, myös korkeakiiltoinen maalipurkki auki ja sutikin sotkettuna, päätin kokeilla, miltä listat näyttäisivät osapuilleen seinän sävyisinä.

Joo-o. Ei ehkä ihan täydellinen, mutta kuitenkin kivempi kuin entinen.

Näin ne remontit laajenee -tyyppisesti minulla on siis never-ending-horror-kaappiprojektin lisäksi vielä maalattavana noin kilometrin verran yläkerran listoja - jotka siis todellakin aion sutia suoraan seinään kenties maalarinteippiä hitusen apuna käyttäen - ennen kuin yläkerran kyökki on valmis. Tällä menolla se ei tapahdu vielä puoleen ikuisuuteen. Vaikka kerkesinkin maalata jo kertaalleen keittiön oven listat ja karmit.

Ja sitten on tietysti se yläkerran vessa. Se alkaa olla nyt siinä kunnossa, että sitä voisi ruveta lyömään ihan oikeasti kasaan, kun puoliso sai nyhdettyä seinistä noin tuhat kappaletta huopakattonauloja. Toivottavasti palaamme siihen projektiin pian. Ja sitä ennen saan tämän keittiön etanaremontin vihdoin valmiiksi.