Olen joskus napannut nämä kysymykset jostain blogeissa kiertävistä haasteista ja ajatellut, että laitan tämän jutun joksikin välitäytteeksi kun en ole ehtinyt muutakaan kirjoittaa. Olkoon se aika nyt. Kymmenen asiaa Laurakaisasta, olkaa hyvät.
1. Kuka olet?
Olen Laura Kaisa. Yritän aina välillä uskotella vessassa peilikuvalleni, että olen akateemisesti koulutettu, oppilaitoshallinnossa työskentelevä ylempi toimihenkilö, mutta vaikea sitä on uskoa edes itse. Tällä hetkellä olen ennen muuta 2- ja 1-vuotiaiden tyttöjen kotiäiti, joka elää keskellä päättymättömältä tuntuvaa remontti- ja pikkulapsivaihekaaosta. Ja on sitä mieltä, että sekä remontti että pienet lapset ovat sitä elämänsisältöosastoa parhaimmillaan ja muutenkin ihan jees, mutta onneksi kumpikaan ei kohtalotovereiden lupauksien mukaan kestä ikuisesti.
2. Kuinka voit?
Väsyneesti, ennen muuta.
3. Kuvaile asuinpaikkasi.
Asun lähellä pienen kaupungin keskustaa keskiluokkaisella, maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriperintökohteeksi inventoidulla omakotitaloalueella, jossa on paljon jälleenrakennuskauden taloja ja joukossa myös joitakin uudempia.
4. Minne haluaisit matkustaa?
Tällä hetkellä eniten sinne, minne olen myöhemmin tänä vuonna matkustamassakin - Washingtoniin tapaamaan pientä Amaliaa ja hänen vanhempiaan. Nyt ihan viime aikoina olen halunnut matkustaa myös entiseen kotikaupunkiini Moskovaan, mikä kertoo ehkä eniten siitä että matkustushalut kohdistuvat lähinnä ihmisiin, eivät niihin matkakohteisiin. Ja ensi kesänä voitaisiin perheen kanssa lähteä vaikka Volgan risteilylle.
5. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Olen vanhapiika-aikoinani harrastanut runsaastikin kaikenlaista eksistentiaalikriiseilyä ja elämän tarkoituksen kyökkipsykologista pohdintaa. Nykyinen elämäntilanne on johtanut eräänlaiseen olemisen sietämätön keveys -tilanteeseen, jossa millekään epäolennaisille elämäntarkoituksille ei ole aikaa, kiinnostusta eikä energiaa. Elämä on tällä hetkellä tässä hetkessä, tasaisesti joka päivä melkein samanlaisina koostuvissa "aamupala-ulkoleikit-lounas-päiväunet-taas ulos-päivällinen-kotitöitä-iltapala-iltatoimet-nukkumaan-hetki omaa aikaa-itsekin nukkumaan" -rutiineissa.
Mutta noin ylipäänsä elämä merkitsee ehkä eniten sellaista hyvää kirjaa, jonka uusi sivu on joka aamu mielenkiintoista kääntää esiin.
6. Mitä pelkäät?
Talviautoilua. Tuli mieleen myös se kai jokaisen vanhemman epämääräinen peruspelko, "että lapsille tapahtuisi jotain", mutta en minä sitä kovinkaan aktiivisesti pelkää, ainakaan samalla tavalla kuin autolla ajamista talvella.
7. Millainen on parisuhteesi?
Monen vuoden ystävyydestä perheen perustamiseksi kypsynyt suhde, joka tällä hetkellä on kaiketi siinä samassa vaiheessa kuin kaikkien pienten lasten vanhempien parisuhde. Eli yrittää jotenkin roikkua mukana menossa.
8. Jos elämäsi olisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
En keksi tähän mitään muita kuin katastrofi- tai Woody Allen -elokuvien kökköjä kopioita joten jääköön mainitsematta.
9. Mottosi?
"Vaikka siivet pettäisivät, ja syvyydet aukeaisivat, kuitenkin on kaunista lentää." - Mika Waltari
10. Haaveesi?
Haaveilen siitä, että koti vastaisi vähän nykyistä enemmän sitä visiota, mikä minulla siitä on. Haaveilen siitä, että lapsista tulisi kaiken tämän vajavaisen ja puutteellisen kasvatustoiminnan seurauksena kuitenkin tolkullisia, hyviä ihmisiä ja että voisin kuopuksen ylioppilas- tai ammattiinvalmistumisjuhlassa katsoa heidän isäänsä silmiin, puristaa kädestä yhteisymmärryksen merkiksi ja todeta, että tähän asti ainakin selvittiin. Ja seuraavana päivänä lähteä kahdestaan ansaitulle lomamatkalle kunnostetulla Pyhimys-Volvolla.
11. Käsityksesi kuolemasta?
Uskon jotakuinkin niin, että yksilön elämä sinänsä päättyy kuolemaan. Mutta tiedän, että sen samaisen yksilön elämä jatkuu läheisten ihmisten sydämissä ja muistoissa. Myös seuraaville sukupolville, tarinoiden ja valokuvien ja vaikkapa nyt jonkun mummon vanhan piirongin muodossa.
1. Kuka olet?
Olen Laura Kaisa. Yritän aina välillä uskotella vessassa peilikuvalleni, että olen akateemisesti koulutettu, oppilaitoshallinnossa työskentelevä ylempi toimihenkilö, mutta vaikea sitä on uskoa edes itse. Tällä hetkellä olen ennen muuta 2- ja 1-vuotiaiden tyttöjen kotiäiti, joka elää keskellä päättymättömältä tuntuvaa remontti- ja pikkulapsivaihekaaosta. Ja on sitä mieltä, että sekä remontti että pienet lapset ovat sitä elämänsisältöosastoa parhaimmillaan ja muutenkin ihan jees, mutta onneksi kumpikaan ei kohtalotovereiden lupauksien mukaan kestä ikuisesti.
2. Kuinka voit?
Väsyneesti, ennen muuta.
3. Kuvaile asuinpaikkasi.
Asun lähellä pienen kaupungin keskustaa keskiluokkaisella, maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriperintökohteeksi inventoidulla omakotitaloalueella, jossa on paljon jälleenrakennuskauden taloja ja joukossa myös joitakin uudempia.
4. Minne haluaisit matkustaa?
Tällä hetkellä eniten sinne, minne olen myöhemmin tänä vuonna matkustamassakin - Washingtoniin tapaamaan pientä Amaliaa ja hänen vanhempiaan. Nyt ihan viime aikoina olen halunnut matkustaa myös entiseen kotikaupunkiini Moskovaan, mikä kertoo ehkä eniten siitä että matkustushalut kohdistuvat lähinnä ihmisiin, eivät niihin matkakohteisiin. Ja ensi kesänä voitaisiin perheen kanssa lähteä vaikka Volgan risteilylle.
5. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Olen vanhapiika-aikoinani harrastanut runsaastikin kaikenlaista eksistentiaalikriiseilyä ja elämän tarkoituksen kyökkipsykologista pohdintaa. Nykyinen elämäntilanne on johtanut eräänlaiseen olemisen sietämätön keveys -tilanteeseen, jossa millekään epäolennaisille elämäntarkoituksille ei ole aikaa, kiinnostusta eikä energiaa. Elämä on tällä hetkellä tässä hetkessä, tasaisesti joka päivä melkein samanlaisina koostuvissa "aamupala-ulkoleikit-lounas-päiväunet-taas ulos-päivällinen-kotitöitä-iltapala-iltatoimet-nukkumaan-hetki omaa aikaa-itsekin nukkumaan" -rutiineissa.
Mutta noin ylipäänsä elämä merkitsee ehkä eniten sellaista hyvää kirjaa, jonka uusi sivu on joka aamu mielenkiintoista kääntää esiin.
6. Mitä pelkäät?
Talviautoilua. Tuli mieleen myös se kai jokaisen vanhemman epämääräinen peruspelko, "että lapsille tapahtuisi jotain", mutta en minä sitä kovinkaan aktiivisesti pelkää, ainakaan samalla tavalla kuin autolla ajamista talvella.
7. Millainen on parisuhteesi?
Monen vuoden ystävyydestä perheen perustamiseksi kypsynyt suhde, joka tällä hetkellä on kaiketi siinä samassa vaiheessa kuin kaikkien pienten lasten vanhempien parisuhde. Eli yrittää jotenkin roikkua mukana menossa.
8. Jos elämäsi olisi elokuva, mikä sen nimi olisi?
En keksi tähän mitään muita kuin katastrofi- tai Woody Allen -elokuvien kökköjä kopioita joten jääköön mainitsematta.
9. Mottosi?
"Vaikka siivet pettäisivät, ja syvyydet aukeaisivat, kuitenkin on kaunista lentää." - Mika Waltari
10. Haaveesi?
Haaveilen siitä, että koti vastaisi vähän nykyistä enemmän sitä visiota, mikä minulla siitä on. Haaveilen siitä, että lapsista tulisi kaiken tämän vajavaisen ja puutteellisen kasvatustoiminnan seurauksena kuitenkin tolkullisia, hyviä ihmisiä ja että voisin kuopuksen ylioppilas- tai ammattiinvalmistumisjuhlassa katsoa heidän isäänsä silmiin, puristaa kädestä yhteisymmärryksen merkiksi ja todeta, että tähän asti ainakin selvittiin. Ja seuraavana päivänä lähteä kahdestaan ansaitulle lomamatkalle kunnostetulla Pyhimys-Volvolla.
 |
| Kuva: Wikipedia |
Uskon jotakuinkin niin, että yksilön elämä sinänsä päättyy kuolemaan. Mutta tiedän, että sen samaisen yksilön elämä jatkuu läheisten ihmisten sydämissä ja muistoissa. Myös seuraaville sukupolville, tarinoiden ja valokuvien ja vaikkapa nyt jonkun mummon vanhan piirongin muodossa.
Syvällisiä vastauksia, sanoisin.
VastaaPoistaPikkulapsiaika on aika vieterin kireälle vievää, mutta kyllä se helpottaa. Sitten huomaakin, että tulee murrosikä, ja vieteri on taas kireänä ja vähän enemmän kuin edellisellä kerralla :D
Nykyään on ihan outoa remontoida, kun saa maalata jopa muutaman tunnin ettei kukaan keskeytä vaikka lapset olisi kotona. Onnistuu pyyhkimiset ja mehun kaadot ihan itse. Onnea on pienet jutut.
Heh, jos tästä uhmisajasta pitää jotain päätellä niin tulossa on vielä varsin mittavia otteluja ainakin tuon lievästi jääräpäisen esikoisen kanssa... No, pitänee nauttia siitä välissä olevasta toivoakseni koittavasta suvantovaiheesta sitäkin enemmän ;)
PoistaTuo on kyllä just se, mitä odotan! Että voisi edes sen pari tuntia tehdä jotain omaa hommaa kaikessa rauhassa. Nyt kun se aikamäärä on maksimissaan ehkä vartti, tuskin sitäkään. Tänään oli sellainen hetki että mies asetteli liuskekiviä patiolle etupihalla, lapset leikkivät hiekkalaatikolla keittiön ikkunan alla ja minä tein keittiössä ruokaa (tai siis keitin kaupan valmiita pelmenejä...) kun tiesin, että mies nappaa muksut kiinni jos ne yrittävät juosta tielle. Silloin tuli sellainen olo että A-HAA, tämmöistäkin voi olla siis tulossa!
Välillä on päiviä, kun oikein odotan tuota Katjan mainitsemaa aikaa. Ja sitten taas palaan hetkeen ja nautin niistä. :)
VastaaPoistaKreisiä omalla hyvällä tavallaan joka hetki!
No just tänään mietittiin tämän nykyelämän tyylilajia ja todettiin sen olevan lähinnä farssi. Mutta joo, pitäisi osata vaan elää niissä hetkissä. Ja toisaalta on inhimillistä, ettei koko ajan osaa.
PoistaOli kyllä kiinnostavaa luettavaa. Harvoin kukaan näin hienoja asioita keksii kertoakaan tällaisten haastekysymysten yhteydessä. Kiitos.
VastaaPoistaMinua jotenkin riemastutti erityisesti tämä:
"Olen vanhapiika-aikoinani harrastanut runsaastikin kaikenlaista eksistentiaalikriiseilyä ja elämän tarkoituksen kyökkipsykologista pohdintaa."
Kuten myös. :D
Kun ihmisellä on liikaa aikaa, sitä saattaa ruveta kauhean henkiseksi pohdiskelijaksi. Ja miten turhaa se onkaan.
Kiitos Susanna! Naputtelin vain nuo vastaukset intuitioperiaatteella sen kummemmin miettimättä, ehkä se vanhapiika-aikojen elämäntarkoituspohdinta on siis jotenkin kiteytynyt alitajunnassa...:D
PoistaMutta on kyllä ihan helpottavaa kun nyt voi sen elämän vimmaisen pohtimisen sijaan lähinnä vimmaisesti elää sitä elämää.
Hyvältä näyttää ja kuullostaa - elämäsi. :) Pienten lasten kanssa aikaa ja energiaa menee niin paljon, ettei pitäisi murehtia remonteista tai sisustuksesta vaan luottaa siihen, että kun lapset hieman kasvavat ja sitä aikaa taas löytyy teloille ja pensseleillekin.
VastaaPoistaJa saattaa kuullostaa oudolta mutta erityisesti tuo eteiskuva sekä tiskipöytä kuvat saivat minut hymyilemään - ne näyttävät jotenkin iloisilta ja onnellisilta - joskin saatan kyllä ymmärtää, että väsyneenä ei välttämättä itselle tule sellainen fiilis. Kesäiloa teille kaikille!
Naulan kantaan, Norppa. Sitä ollaan tämä kesä yritetty - siis olla murehtimatta siitä ettei mitään saa tehtyä talon ja pihan suhteen. Ja sen suuremmin sitä sitten iloitsee kun huomaa että jotain aina pikkuisen kuitenkin saa!
PoistaKyllä minä noita kuvia ja tunnelmia haluan tänne tallentaa myös siksi, että itse muistaisin. Koska jos elämä menee niin kuin se nyt aika monella menee, on tämä mökki kuitenkin taas muutaman ohikiitävän vuoden jälkeen siisti, tyhjä ja hiljainen... Tai no, ainakin siistimpi, tyhjempi ja hiljaisempi :)