maanantai 18. huhtikuuta 2011

Rahantuloa ei voi estää

Postiluukussa oli tänään saantitodistus, lähettäjänä Etelä-Savon ELY-keskus. Päivä oli täynnä hilpeää seuraelämää ja laadukasta keskustelua, kesärenkaiden vaihtoa, Shellin urpojen asiakkaiden (persuja, epäilemme) pihallemme talven aikana viskomien roskien keräilyä ja kiroilua, pottumuussia ja paistettua haukea. (Hauki oli toistaiseksi viimeinen lajissaan, talvikalastuskombinaatti nosti tänään verkot kuivalle maalle.) Illansuussa oli kumminkin pakko pakata vauva kärryihin ja kipaista postiin noutamaan ELYn kirjelähetystä.

Avasimme kuoren heti kun saimme sen tiskin takaa hyppysiimme ja sitten laukkasimmekin jo ostamaan maailmankaikkeuden parasta jäätelöä juhlistaaksemme kirjeessä saapunutta ilouutista.

ELY-keskus nimittäin oli päättänyt myöntää meille ja talollemme rakennusperinnön hoitoavustuksen. Avustus on tarkoitettu ulkovaipan korjauksiin ja suuruudeltaan se oli peräti 4500 euroa, joka oli paljon enemmän kuin osasimme toivoa. Se on iso raha remonttibudjettiin, ja muuttaa luultavasti vähän suunnitelmiamme kun avustus pitäisi käyttää ensi vuoden loppuun mennessä. Jatkoaikaa on toki mahdollista hakea, mutta luulen, että pyrimme ensi kesänä törsäämään nuo saamamme rahat mahdollisimman tarkkaan.

Seuraavaksi täytyy olla vielä yhdessä ELY-keskuksemme arkkitehtiin ja varmistaa, mihin kaikkeen tuo avustus venyy. Ymmärryksemme mukaan ensisijainen kohde tulee olemaan katto, ja kun kerran rakennusperinnön vaalimiseen meille veronmaksajien rahaakin myönnettiin, on rakennusperintöä sitten tarkoitus myös vaalia. Minä olen haaveillut siitä, että taloomme palautettaisiin sen alkuperäinen huopakatto, ja jos nyt ei jotain ihan ihmeellistä tapahdu, niin sen me myös teemme.

Raportoin tänne lisää tuosta ELYn avustuksesta ja sen käytöstä, jahka olen viisaampi. Seuraavaksi odotellaan sitten päätöstä energia-avustuksesta...

7 kommenttia:

  1. oooh! Hienoja uutisia, onneksi olkoon! :)
    Asiaan perehtymätön ei edes tiennyt, että tuollaisia avustuksia on olemassa! :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä juttu! Avustus taisi kyllä mennä ihan oikeaan kohteeseen!

    VastaaPoista
  3. Jeeee! Onneksi olkoon!! :) Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  4. Onnea vaan! On se mukavaa, että sentäs yksi taho ymmärtää vanhan talon remontoimista, ja vielä noin mukavalla tavalla :)

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu että ELY-keskus ymmärtää vähän nuorempaakin rakennusperintöä!

    VastaaPoista