torstai 28. maaliskuuta 2013

Annetaan ylijäämäkalusteita

Olen raivannut yläkertaa, johon on talven aikana kertynyt sankka populaatio kaikenlaista nyyttiä ja nyssäkkää. Nyytit ja nyssäkät ja niiden sisältämät etupäässä lasten pieniksi jääneet vaatteet lähtevät ensi kuussa kirpputorille. Raivausurakan tiimellyksessä päätimme, että jo sitä ennen lähtee uuteen kotiin ylijäämävarastoitaviksi meillä joutuneet sohva ja neljä tuolia.

Sohva on kaunis ja hauska, mutta kiistatta vähän matkan varrella kärsinyt. Siitä pitäisi kunnostaa repeytyneet viilut noiden päätyjen laidoista ja verhoilussakin on reikiä. Sohvasta on purettu edellisen omistajan toimesta rikki mennyt vuodemekanismi, mutta tuon selkänojan saa edelleen pystyyn ja sohvalla voi yksi vieras köllötellä siten mukavasti. Me olemme ostaneet sohvan naapurista pussillisella pakastettuja suppilovahveroita.


Sohvaa vartioi tällä hetkellä Juho Kusti, ja hän taas päivystää seinällämme ideologisten syiden asemasta etupäässä siksi, että talomme on valmistunut Juho Kustin ollessa tasavaltamme päämiehenä.

Tuolit ovat puolestaan Askon mallistoa ja sijoittaisin ne itse ehkä 40-luvun loppuun tai ihan 50-luvun alkuun. Ne ovat sievät pikkutuolit, joiden rungot ovat hyvässä kunnossa. Ne olemme pelastaneet kierrätyskeskuksesta kympillä, ajatuksena kunnostaa ne joskus johonkin tarkoitukseen.


Rungot ovat tosiaan ihan kuosissaan, ellei katso pahalla pieniä kulumia pintakäsittelyssä. Sen sijaan nuo istuinosat pitänee vaihtaa kaikista, koska tuolit ovat jossain vaiheessa kostuneet ja vaneriset istuinten aluset ovat vääntyilleet ja kääntyilleet rikki, joissain oli muistaakseni ihan sälöjäkin.


Ensi viikon perjantaina eli 5. huhtikuuta kello 16 saapuu meille Ekotorin eli paikallisen kierrätyskeskuksen auto, joka vie mukanaan sekä sohvan että nämä neljä tuolia. 

Sohvan siksi, että talossamme on tällä hetkellä kolme sohvaa, joista tämä yksi ei mahdu mihinkään. Haaveilin sitä keittiöön, mutta se on niin matala, ettei siitä ilman mittavia muutostöitä saa ruokapöydälle kaveria. 

Tuolit siksi, että "joskus" ja "johonkin tarkoitukseen" ovat sekä niin kaukana tulevaisuudessa että hypoteettisia, että parempi etsiä sitten uudet tuolit kunnostettaviksi jos sellainen tarve ilmenee. 

Jos joku haluaa nämä kalusteet itselleen, ne ilmaiseksi saa, mutta vain, jos tulee hakemaan ennen ensi viikon perjantaita. Halutessaan voi vastalahjaksi ojentaa vaikka paketillisen tummapaahtoista kahvia, terhakoita tomaatintaimia tai muita vastaavia oravannahkoja. Muistutettakoon, että myös iloinen hymy ja lämmin kiitos ovat enemmän kuin riittäviä vastapalveluksia. 

Minulla on, ikävä kyllä, ollut vähän huonoja kokemuksia joskus kun olen pyrkinyt lahjoittamaan omia ylijäämätavaroitani ilmaiseksi eteenpäin, ja siksi olen pakotettu liittämään tähän viestiin vielä selventävän, yksityiskohtaisen jälkikirjoituksen. Tämä tuntuu jokseenkin pöljältä, mutta vahingot joskus viisastuttavat:  

Meillä ei valitettavasti ole ajallisia tai muitakaan resursseja kuljettaa näitä kalusteita mihinkään, emmekä lähde näitä myöskään Matkahuollon tai muiden kuljetuspalveluiden kyytiin tarjoamaan - toivon, että ystävällinen lukija ottaa tämän lempeän mutta raudanlujan rajoituksen huomioon. Myös tuo aikaraja eli ensi viikon perjantai kello 16 on ehdoton - yläkertaan saapuu tilaa vieviä vieraita, joten sohvan on oltava pois jaloista perjantai-iltana. 

Mikäli halukkaita on useita, saa kellonajalla mitattuna ensimmäisenä kiinnostuksensa ilmaissut ottaja kalusteet omakseen. Ja sen kiinnostuksen voi ilmaista joko jättämällä kommentin tähän postaukseen tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kaisalaura(at)gmail.com.

5 kommenttia:

  1. Voi hitsin hitsi. Hakisin nuo tuolit, jos oltaisiin lähempänä. Toki tässä on pääsiäispyhät ja aina voisi autoilla Mikkeliin, kun ei sinne nyt niin pitkä matka ole meiltä. Mutta meillä taitaa olla pyhille niin paljon tekemistä yläkerrassa, että ei varmaan kyetä irtoamaan sieltä :/

    Noh, kyllä ne varmasti päätyy hyvää kotiin. Olisi olleet vaan niin täydelliset meidän tulevaan ruokailuhuoneeseen ja tuo jalkojen muoto on niin kiva.

    VastaaPoista
  2. Ehtisitkö mitata sohvan? Se näyttää kivalta, mutten tiedä mahtuisiko se vuokrakaksioomme. Lähinnä siis kiinnostaa leveys, mutta myös syvyys, korkeus, istuinosan syvyys ja istuinosan korkeus maasta. Millainen tuo on istua? Kuinka matala?

    Ymmärrän hyvin, jos et ehdi kirjoittaa suuria myyntipuheita, mutta jäin vaan miettimään saisinko tuolla sohvatarpeeni tyydytettyä ja puhuttua miehen ympäri hakemaan sen pääsiäisenä Mikkelistä asti. Mies on hitaammin innostuva kuin minä, niin muutama fakta ei olisi pahitteeksi :D Verhoilun korjaamiseen ja viilun paikkailuun riittäisi taitoja ja aikaa vuokra-asukkina. Voisin samalla noutaa ne pari tuoliakin, joita varailin ja kyselin alkuvuodesta, jos ne siis ovat yhä tallessa.

    VastaaPoista
  3. Hei vaan, tässä postauksessa mainitut neljä tuolia on jo varattu ensimmäiseksi niitä sähköpostilla kyselleelle! Sohva siis vielä vapaa.

    Noudon suhteen on sellainen tilanne, mikä olisi ilman muuta pitänyt minun kirjoittaa jo tuohon tekstiin: lähdemme huomenna pääsiäisen viettoon mummolaan ja tulemme sieltä vasta maanantaina takaisin. Onnistuuko tällä aikataululla sohvan nouto? Mitoista sen verran ihan tältä istumalta että se on 201 cm pitkä ja istuinkorkeus on noin 40 cm, siinä on jousipohja eli siitä se humpsahtaa vielä vähän alemmaskin. Tuo ei ole mikään varsinainen löhösohva, kuten aika harva 50-luvun sohva on, mutta sellaiseksi istumissohvaksi ihan ok. Voin laittaa mittoja lisää jos tuo noutoaikataulu käy yksiin? Me ollaan tulossa huhtikuun lopussa Helsinkiin yhteen konserttiin ja ne tuolit kulkeutuvat silloin mukana kyllä!

    VastaaPoista
  4. Hauskaa, että tuolit löysivät kodin!

    Sohvan mitat on vähän siinä ja siinä, tarkastan kun pääsen kotiin. Periaatteessa varmaan nouto voisi onnistua maanantai-iltana tai ehkä tiistainakin, jolloin mun täytyy olla illalla Helsingissä. Siinä on kyllä enemmän miettimistä ja järjestelyä ja tarvitsen miehen mielipiteen siitä, huoliiko hän ylipäätään tuota huonekalua meille :D Eli jos joku muu kysyy sohvaa ja nouto onnistuu helpommin, niin anna mennä vaan hyvään kotiin.

    Ooh, mahtavaa, jos ne pikkutuolit saa joka tapauksessa Helsinkiin asti kuljetettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ei tuo sohva mahdu meille, pitänee selkeästi keskittyä etsimään kahden istuttava vanha malli. Toivottavasti se pääsee silti hyvään kotiin!

      Poista