lauantai 12. tammikuuta 2013

Kokkausta otsalampun valossa

Kuten jo aiemmin olen valittanut, meillä on tämä talviaikainen valaistusolosuhde melko haastava. Olohuone tuli jo käsiteltyä, urputan seuraavaksi keittiöstä.

Keittiössämme on kaksi valonlähdettä: Tiskinurkan pallolamppu, joka näkyy tässä:


Ja keskellä keittiötä oleva alkuperäisvalaisin, joka vähän pilkottaa tässä Jaakko Avikaisen Länsi-Savoon ottamassa kuvassa:


(Sikäli hauska yhteensattuma, että Avikaisen Jaakko kävi taas tällä viikolla meillä kameransa kanssa. Ensi sunnuntain Länkkärissä perheemme kertoo, minkälaista on keskiluokkainen kevyttyöttömyys.)

Noista tuikuista ei paljon valonsäde kajasta esimerkiksi siihen kohtaan, jossa meillä on hella, eli tuossa ikkunan oikealla puolella. Olen pyytänyt, että keittövarusteisiimme hankittaisiin otsalamppu, koska sokkokokkaus on alkanut ärsyttää päivä päivältä enemmän.

Ylipäänsä asiat ovat alkaneet ärsyttää päivä päivältä enemmän, mutta se johtuu luultavasti siitä, että asioita korjaava remontti on tullut lähemmäs ajankohtaista kuin ennen.

Keittiön valaistussuunnitelmaa tässä olen muiden puuhieni ohessa hahmotellut, ja hahmottelen sitä nyt muistivihkotyyppisesti tännekin.

Tuo pallolamppu jää paikoilleen, se on ihan hyvä ja riittävä valo tuohon tiskinurkkaukseen, ehkä siksi etten paremmasta tiedä. Mutta siinä kohtaa on sellainen olo, että ei ole liian hämärää.

Tuon kattolampun haluaisin siirtää keittiön pöydän yläpuolelle. Puoliso vastustaa, koska hän ei lähtökohtaisesti halua siirtää tai muuttaa mitään, korkeintaan lisätä. Olemme pattitilanteessa. Enkä sitä paitsi oikein tiedä, miten tuon yleisvalaistuksen sitten järjestäisi jos tuo nykyinen lampetti menisi siihen pöydän päälle. Ehdotuksia, anyone?

Sinne murheenkryyni-kokkausnurkkaan on ratkaisu hankittu suunnilleen samaan aikaan kuin tämä talokin. Löysin huuto.netistä kaksi vanhaa...niin. Mitähän ne ovat nimeltään? Sellaisia keittiönkaappien välitilaan tarkoitettuja valaisimia, joissa on kaksi kupua molemmissa päissä ja maitolasiset kuvut luodin mallisia. Nyt selventäisi kuva asiaa huomattavasti, mutta laiskuus ja palelevat varpaat estävät kipuamasta vinttiin ja kaivelemasta esiin sitä pahvilaatikkoa, johon nämä aarteet on säilötty. En löytänyt googlaamalla mitään vastaavaa kuvaakaan tähän hätään, joten pitänee odottaa keittiöremonttikuvia vaan kiltisti. Joka tapauksessa ne ovat kauniin muotoiset ja sopivat Enso-kaappien ja Enso-levyn kanssa täydellisesti.

Minulla oli sellainen ajatus, että jos sen nykylampun sijoittaisi pöydän päälle, voisi keittiöön ikkunan eteen tulevan työtason päälle laittaa myös saman tyyppisen vanhan, riippuvan lampun, joita kirpputorit ovat pullollaan. Tämäkään ratkaisu ei miellyttänyt puolisoa, ehkä siksi, että siihen kuului se nykyisen lampun siirtäminen. Hän esitti kilpailevan ehdotuksen, joka meni jotensakin näin:


Tuommoinen vanha kirjoituspöydän lamppu tai mikä liekään työvalaisin tason yhteydessä olisi kyllä ihan näppärä ratkaisu. Sähköt aiheuttavat muutenkin pulmia joten ehkä kattoon risteilemään ei kannata alkaa vetelemään liikoja piuhoja. Tuolle lampulle voisi virran ottaa jääkaapin takaa, kun sinne tulee joka tapauksessa pistorasioita. 

Tänään osallistuin kilpailuun, jossa palkintona on Lundian Loiste-valaisin. Se on sellainen uusi tuote, jonka voisin keittiööni halutakin. En ostaisi, mutta jos voittaisin. En tosin usko, että voitan, koska voitin samaisessa kilpailussa taannoin viidelläkymmenellä eurolla pesuaineita, eikä salamakaan iske kahdesti samaan paikkaan...


Tiedän, että aika monen muun keittiön valaistusta lähdettäisiin suunnittelemaan varmasti eri vinkkelistä. Minä ja varsinkin se puoliso olemme tässä koko remonttitouhussa lähteneet siitä, että pyritään vain riittävän hyvään lopputulokseen. Sellaiseen, joka mahdollistaa vaikka nyt tässä tapauksessa kokkauksen ilman otsalamppua, mutta säilyttää kuitenkin myös sen alkuperäisen, mikä meille on kodissamme arvokasta. Ei noilla lamppuviritelmillä saada ikinä aikaan työtehoseuran suosittelemaa valaistusta kyökkiin, mutta vähemmälläkin ihan varmasti pärjää. Modernit lamput, loisteputket ja ledit ja kohdevalaisimet tuntuvat niin vierailta, että en mitenkään osaa kuvitella niitä meidän keittiöön. En, vaikka samalla valitan siitä hämäryydestä ja kiroilen, kun vähäisenkin valon blokkaa itse omalla varjollaan kun se valo tulee väärästä suunnasta.

Onhan aina olemassa se otsalamppu. 

6 kommenttia:

  1. Tuleeko lieden päälle liesikupua? Niissä on aina lamppu. Meillä on laitettu tuollainen pallovalaisin myös puulieden liesikuvun sisäpuolelle. Ei tulisi tosiaan muuten kokkailusta yhtään mitään kun kupu on vielä kovin alhaalla. Yleisvalaisimen laittaisin ehdottomasti ruokapöydän päälle-

    VastaaPoista
  2. No niin, sata kertaa piti muutella tekstiä kun aina oli joku virhe ja puute. Mutta nyt taitaa olla kaikki asia tuossa.

    Meille tulee se huuva sähköhellan päälle, mutta en tiedä mitä sinne alle mahtuu kun sieltä lähtee tötterö katolle ja huippuimuriin. Sinänsä tosi hyvä ja varmasti toimiva idea, että valo tulisi sieltä - niinhän se nykyisissä liesituulettimissakin tulee.

    Minustakin lamppu ruokapöydän päällä olisi kiva, mutta kun on tämä eriävä mielipide...

    VastaaPoista
  3. Eiköhän sinne huuvan sisään jonkinmoisen valaistuksen saisi asennettua. Ruoanlaitto kun tosiaankin on aika lailla helpompaa, kun näkee mitä on tekemässä.

    Miten muuten, onnistuisiko yleisvalaisin ruokapöydän yläpuolelle niin, että siitä vanhasta kytkinkohdasta jaettaisiin lisäpiuha pöydän päälle? Sitä ei tulisi mahdottomasti lisäpiuhoituksiakaan niin... Ja tota Lundian valaisinta on kyllä tullut kuolattua. Se on aika ihana ja ajattoman näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No periaatteessa, mutta sitten pitäisi laittaa jakorasia keskelle kattoa ja se olisi vähän pöljän näköinen...Mieluummin niin, että jakorasialta seinän yläosasta tulisi piuha erikseen lampulle. Mutta kun niitä piuhoja pitäisi vetää myös pistorasioille, jääkaapille, mikrolle ynnä muille, jotka ovat tällä hetkellä esteettisesti pitkin poikin jatkojohtojen päässä...

      Poista
  4. Eipä ole tullut aikoihin virkottua mitään tänne, mutta nytpä sen sen teen.
    Ensiksikin luin ääneen miehellekin sinun "keep calm.." postauksen. Nauroimme ja olimme NIIIN samaa mieltä.:D
    Toiseksi teidän remonttilista tälle vuodelle on huikea! Melkein jo toivoisi, että vuosi olisi lopuillaan niin näkisi kaikkea kivaa!
    Ja kolmanneksi; voin hyvin kuvitella tiskauksen hankaluuden. Ennen meidän keittiön remonttia meillä oli keittiön kattolamppu suoraan selän takana kun tiskasi. Eikä tietenkään mitään työvalaisimia. Jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuo oli kyllä hyvä pointti - lisäpuhtia remonttiin sillä verukkeella että saa sitten blogissa esitellä lopputuloksia. Kaikki keinot käyttöön :)

      Poista