maanantai 6. kesäkuuta 2011

Saunafiilistelyä

Edellisessä postauksessa laukattiin läpi saunaremontointi. Nyt kun se on valmis, sen parissa voi hieman fiilistelläkin. Minä voisin viettää saunassa päivät pitkät, keksin koko ajan tikusta asiaa että pääsisin käymään siellä. Käydessäni hymistelen.

Saunaan mennään rapun ja käytävän kautta. Nuo ruskeat peiliovet kellarissa ovat minusta hienoja. Vasemmalla on kaksi ovea, joista toinen ei näy kuvassa. Se ensimmäinen on rappujen alus, jossa varastoidaan kesällä talvipiharojua kuten lumikolaa ja talvella kesäpiharojua kuten kukkakattiloita ja pihapöytää ja -tuoleja. Toinen vasemmalla on perinteinen perunakellari. Suoraan edessä on saunan ovi ja oikealla on maapohjakellari, josta tulee pesutupa. Sieltä pääsee myös tekniseen tilaan maalämpöpumppua ihmettelemään ja autotalliin. (Ihmettelemään lähinnä sitä, mitä kaikkea törkyä olemme sinne ehtineet alle vuoden aikana hankkia.)



Saunakamarin oven takaa paljastui ensi kertaa talossa käydessämme tällainen näkymä:



Minä olin jo kaavailemassa tuonne pyykkikonetta, mutta rakennusarkkitehtimme pyysi harkitsemaan - tila oli hänen mielestään liian tunnelmallinen ja hieno uhrattavaksi pyykinpesun alttarille. Niin syntyi ajatus pyykkituvasta maapohjakellarissa ja saunakamari sai pysyä saunakamarina. Nyt siellä näyttää tältä - ei suurta muutosta, mutta pientä fiksausta kumminkin:



Tässä näkymiä vielä toisesta nurkasta katsottuna:



Irtaimisto noudattaa jo kaikille varmasti tutuksi tullutta kaavaa. Penkki oli, kuten ennen-kuvasta näkyy, saunakamarissa jo valmiina, laiska emäntä on raapinut osan istuinlankkujen maaleista mutta se(kin) homma on edelleen kesken. Penkistä tulee samanvärinen kuin kaapista, joka siis myös oli saunakamarissa. Siitä puuttui taustalevy ja hyllyt ja sen kunnostaminen oli mielenkiintoinen projekti, josta olen aloittanut oman blogijuttunsa. Se(kin) homma on edelleen kesken. Kaapista tuli kumminkin niin kaunis, että julkaisen tarkemman kuvan siitä jo nyt:



Puolikuntoisen penkin päällinen on muiden Jyväskylän aarteiden joukossa ollut keinutuolin matto, samasta osoitteesta on peräisin myös saunakamarin ja kellarikäytävän identtinen räsymattopari. Hieno fasettihiottu peili löytyi roskalavalta ensimmäisen Mikkelin-kodin pihalta ja istuu saunakamariin kuin valettu. Suunnittelin maalaavani kehykset samalla Uulan Oras-sävyllä kuin kaapin ja penkinkin, mutta autenttisuuden nimiin vannova puoliso toppuutteli. Olkoon alkuperäisessä maalissaan.

Puulaatikko on peräisin itänaapurista, se palveli meidän ukin ja mummon mökkisaunassa halkolaatikkona kunnes tätini lahjoitti sen minulle. Siinä ei valitettavasti lue sisältöä, tekstistä käy ilmi ainoastaan se, että osakeyhtiö Karelia Eksport on lähettänyt rautateitse jotain Suomeen Joensuuhun.



Mitenkään haluamatta olla puolueellinen, ehdoton suosikkini saunakamarin sisustuksesta on kuitenkin tuo penkin päälle parisuhteen laatuaikaa -tyyliin kiinnittämämme naulakko. Se puolestaan on peräisin Kainuun korvesta, jossa se oli alakerran keittiön seinällä. Ei sitä voinut sinne jättää, vaikka eteisemme olikin jo varustettu Alvar Aallon Paimion parantolaan suunnittelemilla naulakoilla ja yläkerran eteisessäkin oli kiva vanha naulakko mallia paikallinen puuseppä. Naulakon paikka on ilman muuta saunakamarissa, jossa sen harteilla lepää iso osa koko huoneen tunnelmasta. Sille ei ole tehty mitään muuta kuin pesty siitä pois pölyt ja linnunkakat - lakkapinta on priimakunnossa ja naulakoiden värikkäissä, puisissa pompuloissa saa eletty elämä vähän näkyäkin.



Toisella päätyseinällä on jo aiemmin esittelemäni painokuva Helene Schjerfbeckin maalauksesta. Tunnelmanluoja tämäkin.



Itse saunan melkein kaikki jo valmiit yksityiskohdat ja muut nakaleet on kuvattu jo edellisessä remonttitarinassa. Tämä jäi kuitenkin pois kuvista - tuo on se sellainen noin miljoonasta suomalaisesta saunasta löytyvä kuparinen löylymittari, jossa lukee latinaksi "terve sielu terveessä ruumiissa". Saimme sen lahjaksi appivanhemmilta, joiden kiuaskivien vaihto karkasi hieman lapasesta ja johti melko mittavaan saunaremonttiin tähtitaivaineen ja vuolukivipintoineen. Mittari olisi ollut siellä ehkä hieman last season. Tässä kuvassa muuten näkyvät ne riittävästi alkuperäisen näköiset listatkin:



Fiilistelyjen lopuksi vielä pari kuvaa itse saunasta. Emalivadit on ostettu mökkeilyreissulla Puumalasta. Tästä kuvasta huomaa myös sen, että kellarisaunaksi saunamme on varsin valoisa, eikä ikkunaa tarvitse ruveta sen kummemmin peittelemään - ulkopuolella on penger, jota reunustaa tiheä ruusupusikko.



Tässä sauna vielä ikkunasta päin kuvattuna. Minusta tässä näkyy hyvin se "yleinen sauna" -fiilinki, josta remonttipostauksessa selitin. Mainitsemisen arvoiset ovat nuo selkänojapuutkin - saunanrakentajaperfektionisti ei halunnut ruuvinreikiä tai tappeja näkyviin, joten selkänojat on tapitettu kiinni. Sitä varten niihin piti porata tietyn syvyiset reijät, ja yhden reijän kohdalla poranterään tehty merkki alkoi luistaa ja pora meni laudasta läpi. Kiroileva perfektionisti, joka oli mitoittanut laudetarpeet melko tarkkaan, sinkosi rautakauppaan ja tuli takaisin kahden laudan kanssa - nyt meillä on siis yksi ylimääräinen laudepuu, toisesta tuli ehjä ja kaunis ja reijätön selkänoja.



Saunaan pitää vielä palata sitten kun kaikki listat ovat paikallaan ja puurallit tehty. Ja se penkki putsattu ja maalattu. Ajattelin lähinnä oman muistin virkistämiseksi kirjoittaa vielä saunaremontin budjetistakin, jahka nyt saadaan jokainen ostettu nakale kirjattua.

Ja sitten vain saunotaan.

9 kommenttia:

  1. Kaunista on ja kovin tunnelmallista, tulee mieleen esim Pispalassa Rajaportin yleinen sauna

    VastaaPoista
  2. Nätti ja tosi valoisa sauna, ja pukuhuoneen naulakko on tosiaan ihan yliveto! Kuva kellarin aulasta tuo minulle mieleen 30-40-luvun kerrostalojen sokkeloiset kellarit, joihin olen jostain syystä kovin viehättynyt. Tosi hienoa!

    t. A13

    VastaaPoista
  3. On kyllä komea sauna! Kuvia katsellessa tuli kyllä fiilisteltyä itsekin; teillä on niin uskomattoman onnistuneesti säilytetty ajan tunnelma ja tyyli koko kellarikerroksessa(kin), että kuvia katsellessa tulvahti myös omat lapsuuden lauantaisaunat mieleen (mitä ei muuten olekaan ennen tapahtunut saunaremonttikuvia katsellessa :)

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka kauniisti valo tulee saunaan!

    VastaaPoista
  5. Niin ja on kyllä hieno naulakkokin! :)

    VastaaPoista
  6. Oispas mahtavaa päästä näkemään livenä sauna (ja vaikka jälkikasvukin). Katsotaan sitten syssymmällä jos reitti Helsingistä Kuopioon menisi Mikkelin kautta.

    Hyviä saunahetkiä täältä kestosaunasta!

    Apuväline-Anni

    VastaaPoista
  7. Apuväline-Annille terveiset sinne eteläiselle pallonpuoliskolle, että enemmän kuin mieluusti toimitaan puolimatkan krouvina syssymmällä! Tulkaa ihmeessa käymään!

    VastaaPoista
  8. Terve,

    jos oikein ymmärsin Rintamamiestalon keskustelupalstalta, te saitte ostettua kokonaisen Porin Mainion vanhan tilalle, mutta teidän vanha emaloitu pata oli myös ehjä? Mikäs sen halkaisija mahtaisi olla, oletteko säästäneet sen ja mahdollisesti kiinnostuneet luopumaan siitä? Meillä on mökillä rungon osalta korjattavissa oleva Mainio, mutta padan pohja on todella huonossa kunnossa, melkein puhki jo isolta alueelta... =(

    Remontti-terveisin Kimi

    VastaaPoista
  9. Nyt vasta muistan kommentoida vaikka, kuten varmaan arvaat, olen käynyt kuolaamassa näitä saunakuvia jo monta kertaa;)
    Ei voi sanoa muuta kuin että "aaka heeno" :)

    -Rosanna67-

    VastaaPoista