Kärpäsloukku

Kiitos kaikille, jotka kommentoivat ja jakoivat hyviä banaanikärpässurmanloukkuvinkkejään! Minä menin siitä, mistä aita on matalin: Kaapissa oli valkoviinietikkaa, tiskipöydällä Fairy-pullo. Lorautin kahvikuppiin ensin etikkaa, sitten sotkin siihen tiskiainetta. Jätin kupin tiskipöydän nurkalle. Seuraavana aamuna kupin pohjalla oli läjä rumihia.

Kamera tarkensi kuitenkin noihin eläviin olentoihin, kun vauva sylissä yritin roiskaista jonkinlaisen todistuskappaleen tapahtumasta.

En tiedä, säikähtivätkö nuo pikku siivekkäät tätä sodanjulistustani vai loppuiko niiden sesonki muuten vaan. Joka tapauksessa tällä hetkellä hermojani kiristelevät vain ne olohuoneen lattialta löytyvät kakat ynnä muut arjen pikku sattumukset - kärpäslaumasta ei ole enää jäljellä kuin muutama eksyneen oloisesti keittiössä lentelevä yksilö. 

Tapaamme luultavasti pääjoukon taas ensi syksynä. 

Kunnallisvaaleja ja asuntomessuja

Kuten jo aiemmin vihjaisin, on Huopakattomiehenä tunnettu puolisoni ehdolla Mikkelin valtuustoon tulevissa kunnallisvaaleissa. Äänestäkkee, äänestäkkee, hyvät mikkeliläiset lukijat - kaikki rakennusperinnön ystävät saisivat Panusta innokkaan edustajan itselleen. Lisäksi ehdokas edustaa ainakin perheessämme tyyntä, rauhallista ja sovittelevaa mutta jämäkkää järjen ääntä, joka on nähdäkseni perhe-elämän lisäksi myös kunnallispolitiikassa ainoastaan positiivinen ominaisuus. 

En malta nyt olla julkaisematta täälläkin puolison tänään Mikkelin seudun vihreitten vaaliblogiin kirjoittamaa juttua aiheesta kaupunkimme hakemat vuoden 2017 asuntomessut ja niiden sivuteemana korjausrakentaminen, nimenomaan rintamamiestalojen kunnostaminen. Blogi ja juttu löytyvät tästä. Mitä mieltä olette ideasta? 

Ja jos kiinnostuit itse ehdokkaasta, voi Panuun tutustua lähemmin näissä nettiosoitteissa:

• Vaalisivu Misevin sivuilla
• Facebook-profiili 
• Ylen vaalikonevastaukset

Avunhuuto

Minä en meinaa mitenkään tottua tähän nykyiseen arkeen, jossa olohuoneen lattialla on melko kookas kakka, vauva meinaa tukehtua syötyään puoli arkillista leivinpaperia ja esikoinen viskoo ympäri keittiötä ohrasuurimoita, jotka on kaivanut komerosta jonka ovi ei pysy kiinni...

Olemme kaikki kolme kunnon syysflunssassa, vaikka tämä yksi aikuinen ja kaksi alle kaksivuotiasta -elämä olisi kyllä terveenäkin ihan riittävän haasteellista. Nukuin tänään jopa tavoistani poiketen päiväunet, ja siksi täällä on nyt aivan infernaalinen sekasotku. Elämänhallinnan totaalista menettämistä alleviivaavat joka paikasta pölähtelevät banaanikärpäsparvet.

Auttakaa, hyvät lukijat: Nyt tarvitaan se luottovinkki ja täsmäansa, jolla nuo viheliäiset lentelijät saa nopeasti kuriin. Miten banaanikärpäsistä pääsee eroon?

Yhdentoista kysymyksen haaste

Sain Susannalta työhuoneeltaan jo aikapäiviä sitten tällaisen haasteen, johon aloitin vastaamaan mutta jota en koskaan saanut vietyä loppuun. Nyt naputtelin vastaukset niihin puuttuviinkin kysymyksiin. En laita tätä haastetta enää eteenpäin kun tämä on jo vähän menneen talven lumia, mutta tässä kuitenkin omat yksitoista vastaustani: 

1. Mistä tulit tänään iloiseksi?
Siitä, että puolison hyvä mielipidekirjoitus pikavippifirmojen mainosten kieltämisestä kaupungin mainospaikoilla julkaistiin tänään lehdessä. Ja siitä, että sain keittiön yläkaapin melkein kokonaan rapsuteltua puhtaaksi vanhoista maaleista.

2. Inhoatko jotain julkkista? Ketä ja miksi?
En kai? Julkkikset tuntuvat olevan niin kaukana omasta elämästäni ettei heihin kannata tuhlata edes inhoamisenergiaa...

3. Elämäsi tähtihetki?
Tuntuu, että tähän pitäisi kirjoittaa jotain lasten syntymistä tai avioliittoon astumisesta tai sen kaltaisista asioista. En kuitenkaan osaa laittaa niitä tähtihetki-otsakkeen alle - syntyminen oli ennen muuta hämmentävää ja avioliittoon astuminen jotenkin livahti ohi melkein huomaamatta. Ehkä tällä hetkellä elämäni tähtihetkiä ovat ne, kun ollaan kaikki yhdessä ja on hyvä ja leppoisa meininki ja sellainen tunne, että jotenkuten handlaa tämän homman. Kenelläkään ei ole kakat housussa, kukaan ei huuda eikä mistään kaadu niskaan tekemättömien töiden pinoa.

4. Romanttisinta, mitä sinulle on koskaan tehty?
Jaa-a. En ole kovinkaan romanttishenkinen sielu. Ehkä näin jälkikäteen voisi ajatella, että nykyisen puolison äitinsä kukkapenkistä varastama ja minulle, silloiselle Ilosaarirokkikaverille tuoma ruusu oli aika romanttinen teko...

5. Onko elämässäsi jotain, mitä kadut? Haluatko kertoa, mitä se on?
Kadun enemmän tekemättä jättämisiä kuin tekemisiä. Ehkä sitä, että joskus olen jäänyt junnaamaan johonkin elämänvaiheeseen vaikka on ollut ihan selvää, että tästä ei miksikään loppuelämäratkaisuksi ole. Mutta eivät nuokaan asiat ole sellaisia, joita katuen päiviäni viettäisin. Ollutta ja mennyttä, sen hetkisen parhaan ymmärryksen varassa tehtyjä päätöksiä. Mitä niitä katumaan.

6. Mukavin lapsuusmuistosi?
Ensimmäiseksi tulivat mieleen minulle hyvin rakkaat, nyt jo edesmenneet ukki ja mummo ja heidän kesäpaikkansa Päivänurmi Tuupovaarassa. Kaikki sinne liittyvät lapsuusmuistot ovat mukavia.

7. Jos saisit säätää yhden lain, mikä se olisi?
Tanskan mallin mukainen suoramarkkinointilaki. Eli jos et erikseen anna lupaa siihen, puhelinmyyjät ynnä muut häiriköt eivät saa kiusata sinua. Sen jälkeen kun postilaatikkooni kolahteli esikoisen syntymän jälkeen noin viidentoista eri lasten kirjakerhon mainoskirjeitä ja kalikaksi jäätyneitä pyllypyyhepaketteja, olen pyrkinyt luikertelemaan suoramarkkinoijien ulottumattomiin. Vaikeaa se on ollut, eikä täydellistä onnistumista liene edes mahdollista saavuttaa. 

8. Turhin tavarasi?
Minulla on liikaa turhia tavaroita. Ensimmäisenä tulee nyt mieleen vintillä olevassa pahvilaatikossa majaileva, mummon ja papan joskus 80-luvun alkuhämärissä Bulgariasta tuliaiseksi tuoma matkamuistonukke, jolla on äkeä ilme ja rumat vaatteet. Miksi olen sen säilyttänyt? Mitä sillä aion tehdä? Ilahduttaako se minua - no ei. Siellä se kuitenkin pötköttää. Käsittämätöntä. 

9. Mitä et uskalla tehdä, vaikka haluaisit?
Ajaa rohkein ja reippain mielin autolla talvisaikaan. Olen armoton nynny autoilemaan, talvella vielä enemmän kuin kesällä. Panu joutuu aina ajamaan, ja se ei ole reilua. Koska Panukaan ei tykkää autolla ajamisesta. Nyt tilanne on vähän eri, kun Volvo-vanhus käy etanolilla, joka valmistetaan kotimaisesta biojätteestä. 

10. Minkä kirjan luit viimeksi?
Virpi Hämeen-Anttilan Päivänseisauksen, jonka lainasin naapurista. Pidän Virpi Hämeen-Anttilan romaaneista, niistä tulee mieleen ystäväni Nasu. Ne ovat samalla tavalla fiksuja ja kulturelleja olematta silti elämälle vieraita.

11. Pahin pelkosi?
Se, että lapsille tapahtuisi jotain pahaa. Olen valitettavan tietoinen siitä, että erittäin todennäköisesti heille tulee elämänsä varrella tapahtumaan myös ei-pelkästään-hyviä asioita, mutta pahin pelko se on silti. Kunpa ne huonot asiat olisivat edes verrattain vähän huonoja. 

Romuhuoneen metamorfoosi, osa kaksi

Romuhuoneen metamorfoosi pikkukamariksi on esitelty tässä blogijutussa. Lapsettomien ihmisten ei kannattaisi esitelmöidä aiheesta lapset, eikä vauvojen vanhempien kannattaisi lausua mitään kovinkaan kiveen hakattua aiheesta muut lapset kuin vauvat. Olen nimittäin tuossa postauksessa sanonut näin:

"Minä en usko lastenhuoneisiin, ne kun tuntuvat valtaosin olevan paikkoja, joiden funktiona on toimia säilytyspaikkana noin kolmelle kuutiolle leikkikaluja."

No, en minä usko lastenhuoneisiin edelleenkään. Sen sijaan totesin joku aika sitten, että haluan sille kolmelle kuutiolle leikkikaluja jonkun muun säilytystilan kuin olohuoneen nurkka. 

Emme ole ostaneet kummallekaan lapselle lainkaan leluja. Eipäs kun olemme. Ennen esikoisen syntymää hankimme Imatran kierrätyskeskuksen myymälästä Tarmo-nimisen, kierrätysmateriaaleista valmistetun liskopehmolelun kahdeksalla eurolla. Kaikki muut lasten lelut on saatu lahjaksi, naapurikierrätyksen tuloksena tai sitten ne ovat omasta lapsuudestani säilyneitä. Ja niitä on paljon. Esikoinen tykkää erityisesti kirjoista, ja varsinkin kirjasäilytyksen hankaluus oli lopulta se kynnyskysymys, joka sai pohdiskelemaan romuhuone-kirjaston muuttamista lastenhuoneeksi.

Tässä välillä pikkukamari toimi minun ja vauvan nukkumapaikkana. Meillä oli vauvan neljän ensimmäisen kuukauden ajan lainassa Vaavi-vauvansänky, jota voin suositella lämpimästi. Perintökehdossa vauvaa ei uskaltanut nukuttaa, koska vauvan sisar osoitti melko pontevaa kiinnostusta kehdossa kiipeilyyn, oli vauva sisällä eli ei. Vauva-parka sai kyllä pari kertaa melko kylmää kyytiä myös tuossa pyörillä varustetussa sängyssä, mutta ratkaisu oli silti ehdottomasti turvallisempi kuin se kehtovaihtoehto. Tässä vielä nostalgiakuva Vaavi-sängystä pikkukamarissa. Ihana villapeitto on naapurin Kirsin Vuokolle syntymälahjaksi tekemä.

Sitten siirryimme kaikki samaan makuuhuoneeseen, ylimääräiset sängyt palautettiin lainaajilleen ja pikkukamari oli vapaa muuttumaan lastenhuoneeksi.

Oma urakkansa oli kirjahyllyn ja sen sisällön roudaamisessa yläkertaan. Olimme joskus aikaa sitten hankkineet huuto.netistä pienen sievän kirjahyllyn, joka sopi lastenhuoneeseen kuin nakutettu. Tuo yllä olevassa kuvassa näkyvä söpö matto on Imatran kierrätyskumppaneilta, nojatuoli äidin miesystävän äidin perintöä, pulpetin Panu pelasti kerran kaatopaikkareissulla kun joku mies oli työntämässä sitä jätelavalle, pieni pöytä ja tuoli ovat myös huuto.netistä ja taisivat vielä toisen tuollaisen tuolin kera maksaa yhteensä kolme ja puoli euroa. Pöytä odottaa saavansa kaverikseen nyt vintissä majailevan nukkekodin, joka on Viljan syntymäpäivälahja. Älkää kertoko siitä hänelle koska se on yllätys. Ja no, mitäpä minä tässä luettelemaan, katsokaa itse millainen siitä tuli. Ja antakaa anteeksi kuvien keltainen himmeys, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia valokuvata silloin kun olisi päivänvaloa eikä varsinkaan tätä huonetta näin siistinä...

Tuossa patterin edessä on kaksi vanhaa päärynälaatikkoa, jotka löysimme talosta. Toinen oli kellarissa, toisesta oli tehty olohuoneen komeroon kenkähylly ja siitä puuttui yksi kylki. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, en heittänyt pois pikkukamarin komeron hyllylautoja ja niistä kaksi sai mainiosti hyötykäytettyä kun naulasin ne puuttuvaa laatikon sivua markkeeraamaan. Honkkarista vielä huonekalupyörät alle. Kerrassaan mainiot kirjalaatikot, joista lapsi saa itse otettua haluamansa opuksen ja toisinaan jopa laitettua lukemansa kirjan takaisin paikoilleen.

Tässä on se kirjahylly koko komeudessaan. Minusta se sopii tuohon paikalleen mainiosti. Oven vierustalla on kammarissa alun perin ollutkin pieni neljän hyllyn seinähylly, joka oli hetken aikaa meillä olohuoneessa mutta palasi sitten takaisin alkuperäiselle paikalleen. Sienijakkaran on Vilja saanut tämän talon edellisiltä lapsilta toissa kesänä ja vauvaduplo-kilpikonna on huuto.netistä ja tätä nykyä Vuokon suosikkilelu.

Pehmolelulaatikko on kellarista löytynyt Mallasjuoman laudoista tehty vanha puulaatikko, jonka maalasin Miranolilla ja tälläsin siihenkin pyörät alle. Siinä majailee lasten leluista ehdoton suosikkiviisikkoni, puolison siskon itse tekemät ihanat eläinhahmot. Jotka näyttävät tässä valossa kamalan haaleilta. Nalle-Kalle on ehdottomasti rakkain leluni, jonka olen saanut pienenä isältäni joululahjaksi.

Tässä vielä näkymä kirjahyllyseinälle ovelta. Hyllyssä on se hyvä puoli, että alle kaksivuotiaskin pääsee kätevästi käsiksi noille alahyllyille sekä kaappeihin ja laatikoihin.

Jostain kumman syystä meillä on aika paljon venäläisiä leluja... Maatuskan olen ostanut Moskovassa asuessani pienestä maatuskatehtaasta, ja tuo sikamagee Kremlin torni on ameriikantädin varastostaan löytämä 80-luvun opiskeluaikojensa matkamuisto, jonka hän ystävällisesti lahjoitti lapsille viimeisen Jenkkilän vierailunsa tuliaisena.

Olen sitä mieltä, että mikä tahansa huone olisi ihana jos siellä olisi tämä tuoli. Tuoliin on vaihdettu verhoomo SuVillassa täytteet mutta kangas on alkuperäinen. Punahilkka-ristipistotaulun sain synttärilahjaksi joku vuosi sitten, se on täältä Mikkelistä Fidan kirpputorilta. Pikkutaulun maalaajaa en muista mutta kuvan nimi on Anna suukko, ja olen saanut sen ylioppilaslahjaksi.

Sitten on vielä tämä yksi kuvakulma pulpetteineen ja pikkupöytineen. Seinällä on lapsuuskuvat minusta ja veljestäni sekä Panusta ja Panun siskosta. Minä en tykkää noista verhoista, olen ostanut ne joskus muistaakseni Fidan kirppikseltä eurolla, mutta en ole keksinyt mitään muutakaan verhosysteemiä tuonne joten saavat kelvata toistaiseksi.

Lopuksi vielä kurkistus käytävältä. Aku Ankan auto on kaikenikäisten lasten ehdoton hittilelu, se on peritty naapurista. Siinä oli ratti rikki ja kaikenlaisten epäonnistuneiden muovihitsaus- ja jeesusteippikorjausten jälkeen perheemme perinnerakentaja korjasi auton lopulta vaihtamalla siihen puisen ohjausakselin. Toimii.


Kas tällainen lastenkamari. Seinät on maalattu keltaiseksi, paitsi tuolla kirjahyllyn takana olevalla seinällä on makuuhuoneen tapettia. Jos en usko lastenhuoneisiin niin en usko ainakaan siihen, että huoneita kannattaisi tapetoida lapsellisilla tapeteilla koska ne pitää sitten taas parin vuoden päästä tapetoida uudelleen kun lapset kasvavat eivätkä halua enää lapsellisia tapetteja. Seinien pahveissa on patterin sivustalla pari repeämää, mitkä pitäisi ehtiä liisteröidä kiinni, ikkunan karmi on maalattava ja linoleum-lattia vahattava. Ehkä sähköt vaihdettava jossain vaiheessa. Muuta remonttia tässä huoneessa ei ole tarkoitus tehdä. Ovi on otettu pois, koska se kolisee yhteen makuuhuoneen oven kanssa.

Tämä saa nyt palvella lastenhuoneena siihen asti kunnes lapset ovat kyllin isoja muuttamaan majansa yläkertaan. Kerrossännky mahtuu tuohon viimeisessä kuvassa näkyvälle seinustalle, jos on tarvista ennen sitä tehdä uusia nukkumajärjestelyjä. Luulen, että me muutamme ensin myös nukkumaan yläkerran keittiöön ja tytöt saavat ison huoneen yhteiseksi huoneekseen. Teini-ikäisinä he ehkä haluavat koko yläkerran kokonaan itselleen jolloin me muutamme takaisin alas. Pikkuhuone voisi olla vaikka työhuone tai sen sellainen, kunhan tämä lastenhuonevaihe menee ohi.

Joku on joskus kehunut rintamamiestaloja niiden muunneltavuuden ansiosta ja sen kehun ne tottavie ovat ansainneet. Tämäkin huone on jo ehtinyt kahdessa vuodessa olla vaikka mitä, ja kuka tietää mitä siitä seuraavaksi tulee. 

Säilytystä

Kun päätimme taannoin olla remontoimaton perhe, kuului päässä 'klik', ja ryhdyin tarkastelemaan asuinympäristöämme uusin silmin. Kaikki ne asiat, jotka olivat rempallaan mutta eivät liittyneet remontointiin, alkoivat pistää silmään. Edellä kuvattu nukkumajärjestely, olohuoneen vallanneet lasten lelut, keittiön kaappien sekamelska ynnä muut pienet ja suuret epäkohdat.

No, sen verran tarkennusta kuitenkin, että emme ole vielä se remontoimaton perhe. Meillä on tosiaan se ikkunaremontti meneillään, ja vaikka pääosa remontista tapahtuu ulkoistetusti puuseppä-Jarin verstaalla Rantasalmella, on tässä remontissa kestämistä ihan riittämiin. Yhden vuorokauden olimme kokonaan ilman ikkunoita kun sisäpokat olivat vielä kunnostettavina ja ulkopokat irrotettuina kuljetusta varten. Nyt meillä on sisäpokat - kauniit, siistit, puhtaanvalkoiset - paikoillaan ja talon esteettistä vaikutelmaa lisäävät edelleen ikkunoissa lepattavat muovit. Hiiohoi. Lisäksi keli alkaa viiletä sen verran, että tiivistämättömät, yksikerroksiset ikkunat alkavat saada aikaan melko brittiläistä tunnelmaa. Viimeisten ikkunanpokien pitäisi valmistua tällä viikolla ja sitten ne on vielä roudattava kotiin ja saatava jotenkin hiissattua paikoilleen. Odotan melko paljon sitä, että sisältä näkee taas ulos menemättä verannalle...

Kattoremontin peruja meillä oli myös yksi vintillinen tavaraa levällään pitkin yläkertaa, ja minä olen viime päivät urakoinut tavaravuoria takaisin paikoilleen jotenkin tolkulliseen järjestykseen. Vinttipostaus luvassa pikimmiten, noista ikkunahommistakin pitäisi saada jotain kuvamateriaalia tänne tallennettua.

Vintin lisäksi kaikki lasten tavarat, lelut ja vaatteet ja muut tykötarpeet, kaipasivat uudelleenjärjestelyä. Esikoisen vaatteita oli hänen syntymästään asti säilytetty makuuhuoneessa meidän mummon vanhan piirongin laatikoissa. Kuopuksen vaatteet eivät sinne mahtuneet, niitä varten makuuhuoneeseen roudattiin tätini ensimmäisillä palkkarahoillaan ostama pieni lipasto, joka on sinänsä varsin sympaattinen kapistus ja kulkenut minunkin mukanani kaikissa kodeissa ensimmäisestä opiskelijasolusta lähtien. Se ei kuitenkaan sovi makuuhuoneeseen tyylinsä eikä värinsä puolesta ja oli muutenkin selvästi väliaikaisratkaisu.

Ajatuksena oli, että pikkukamarista (joka ensin oli romuhuone, sitten ruokailuhuone ja sen jälkeen kirjasto) tulisi lastenhuone. Siitä lisää seuraavassa blogijutussa. Pikkukamarin komero oli palvellut siivouskomerona, koska tulevaisuudessa siivouskomero on tarkoitus sijoittaa keittiön komeroon, mutta sitä tarvitaan vielä tällä hetkellä keittiösäilytykseen kunhan remontti tuo mukanaan lisää kaappitilaa kyökkiin. Komero on siis tällainen perusmalli, siinä on ylhäällä vielä pikkukaappi jossa on perheemme vessapaperivarasto.

Tuo hauska pöllösoittorasia soittelee Somewhere over the rainbow -biisiä ja on Viljan kummitädin ostama miniMaatti-verkkokaupasta. 

Ostimme kaksi Elfa-korihyllystöä. Toinen kasattiin entisen suihkupömpelin nurkkaan ja sinne ladottiin kaikki siivouskomerokama taaperoturvalliselle korkeudelle. Sitten purin pikkukmarin komeron alkuperäiset sisusteet pois. Komerossa oli vaatetanko ja tuollaiset sivuhyllyt, jotka oli tehty kaikesta mahdollisesta jämälaudasta. En heittänyt niitä pois. 

Toinen Elfa-hyllystö kasattiin sitten komeroon. Nuo hyllyt koreineen ovat sitä mini-mallia, koska ainakin meidän talon standardikomeroihin ne normaalin syvyiset ovat liian isoja, tuo pienempi korimalli taas juuri passeli. Ja katso, kahden lapsen vaatteet majoittuivat komeroon täysin ongelmitta.

Noita kiinteitä vanhoja komeroita haukutaan aina epäkäytännöllisiksi mutta en minä paljon tuon käytännöllisempää JA kauniimpaa sekä alkuperäiskuntoisen talon henkeen sopivampaa vaatesäilytystilaa keksi. Tuonne komeroon jää sellainen  15 sentin hyödyntämätön kaistale, joka ei ainakaan minua haittaa, mutta voisihan sinne viritellä vaikka koukkuja harvemmin käytössä oleville juhlavaatteille tai sen semmoisille, ja laittaa tuohon hyllystöön pyörät niin sen voisi nykäistä kätevästi ulos kaapista jos on tarvis. Toistaiseksi ei ole ollut.

Komerosta paljastuu muuten yksi talomme alkuperäinen yksityiskohta. Täällä on ollut ensin lakattu lattia ja myös lattia- ja ilmeisesti ovilistatkin ovat olleet lakatut. Komeroiden lattioista sen näkee:

Nythän meillä on korkeakiiltoiset Miranol-listat. Ajallinen kerrostuma sekin. Komeroihin saa kyllä jäädä tuo alkuperäistilanne näytille, ties vaikka joskus innostutaan palauttamaan tuota pintakäsittelyä johonkin. 

Sitten joskus

Tunnen aika ajoin syyllisyyttä siitä, että ajattelen niin kutsuttuina huonompina päivinä noin kymmenen minuutin välein "sitkunuolapsetonvähänisompia" -alkuisia ajatuksia. Tästähän pitäisi nauttia, ihanasta vauva- ja taaperoajasta kun pikku palleroiset ovat vielä tiiviisti äidin helmoissa (tai farkunlahkeessa, tässä tapauksessa) ja kavala maailma on jossain hyvin, hyvin kaukana...

Syyllisyys tosin lieveni huomattavasti kun naapurissamme asuva esikoisemme ikätoverin äiti piipahti tässä päivänä muutamana kahvilla ja onnistui ensimmäisen vierailuvartin aikana aloittamaan joka toisen lauseen sanoilla "sitku nuo lapset on vähän isompia". Että tapahtuu sitä muissakin huusholleissa näköjään. Ja niillä on sentään melkein kokonaan remontoitu talo...

Elämme tällä hetkellä vaihetta, jonka ansiosta elämä tulee muutaman kuukauden päästä olemaan taas helpompaa. Tällä hetkellä se ei ole sitä.

Nuorimmainen on ylittänyt maagisen puolen vuoden rajapyykin ja ryhtynyt ruokailemaan muun perheen mukana. Minä kannatan monien muiden hippi- ja hörhövanhemmuusasioiden lisäksi sormiruokailua - pienen ihmisen into ja kokonaisvaltainen kiinnostus tarjottuja eväitä kohtaan on fasinoivaa.

Mutta kauhea sotku siitä tulee. Tiedän kokemuksesta, että tilanne helpottuu muutaman kuukauden päästä kun ruoka alkaa päätyä enimmäkseen lapsen suuhun, mutta siihen asti...hohhoijaa.

Meillä on keittiössä 50-luvun pinnatuolit, joiden istuinosat on päällystetty kankaalla. Ne ovat jo edelliseltä kierrokselta niin rötvääntyneen näköiset, että asialle täytyy tehdä jotain. Meillä on vintissä neljä keittiöön tulevaa tuolia, jotka anoppi on avuliaasti jo hionut. Ne pitäisi enää lakata. Minä en ehdi enkä kykene mihinkään sellaiseen, mitä ei voisi keskeyttää sekunnissa ja palata ehkä seuraavana päivänä, tai sitä seuraavana, taas tekemisen pariin. Ja lakkaaminen ei ole sen sortin askare.

Olen pyrkinyt kiivaasti ulkoistamaan tuolien lakkausprojektia, pitäkää peukkuja että onnistun. Nuo rötväytyneiden kangaspäällystetuolien tilalle tulossa olevat istuimet ovat nekin hankittu puoli-ilmaiseksi Imatran Kierrätyskumppaneilta. Kuva on todella surkea, mutta ne ovat tuollaista nuorisoseurantalo tai seurakuntakeskus -mallia, pienellä Alvar Aalto -meiningillä. Tuskin maltan odottaa niiden pääsyä keittiöön.